perjantai 4. marraskuuta 2011

Bambin vuosipäivä ja kahden kaveruksen tapaaminen

Tällainen kohtaaminen oli aamulla kun vein Bambin aamulenkille puistoon. Viime keväänä syntynyt nuori kissa(tämä on kuvattu pentuna jossain tällä blogissa)hakee jostain syystä koko ajan koirien seuraa. Aamulla se hakeutui koko ajan Bambin seuraan,joka ei sitä kauheasti kaivannut ja jopa murahtikin välillä,mutta se ei kisua häirinnyt.Kisu halusi itsepäisesti puskea itseään Bambin kylkeä kohti,mutta se taisi olla hieman hankalaa.Kuvasin koko ajan ja osan kuvista laitoin tänne kollaasiksi.
Eilen illalla satoi ja voi miten onnettomia sitä oltiin kun sadetakkia laitettiin
päälle.....
Tasan 3 vuotta sitten adoptoin Bambin eräältä koirille kotia etsivältä järjestöltä ja päivääkään en ole sitä katunut.Bambilla on aivan ihana luonne,vaikka alussa vähän vahinkoa tekikin. Ensimmäisestä päivästä kirjoitin täällä.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Aitoja ja viileämpää säätä:-)

Aita ja yksityiskohta 1
Viime vuonna taisin valitella useassakin postauksessä juuri tähän aikaan vuodesta,miten kuuma ilma vaan jatkui eikä talvea (tai syksyä)ollut näkyvissä. Oli todella harvinaisen lämmintä. Tänä syksynä taas asiat ovat paremmin.
Aita ja yksityiskohta 2. 
Viikko sitten alkoi viilentyä kivasti ja tänäänkin sää on ollut mitä miellyttävintä: oli pilvistä,mutta vaikka aurinko paistaaki,ei se enään tunnu ahdistavalta koska kosteusprosentti on alhainen.Nyt juuri lämpömittari näyttää 22C -astetta ja öisin lämpötila on jo laskenut 20 C alapuolelle:) Nyt vielä kun tulisi sadetta kunnolla....

maanantai 31. lokakuuta 2011

Kollaasi nro 054

Viikon värikollaasissa on tällä viikolla 5 väriä,joista pitää valita vähintään 3. Otin nyt iltapäivällä kuvia koiraa ulkoiluttaessa ja niistä tuli 2 kollaasia,ja taisivat kaikki 5 väriäkin mahtua mukaan,jotenkuten,vaikka tosin vasta kollaasin tehtyä huomasin,että tuo vihreä onkin sammaleenvihreä.
Kollaasivärit.

Muut viikon kollaasit löytyvät täältä

perjantai 28. lokakuuta 2011

Muumit Tel Avivissa!

Eilen illalla avautui Tel Avivin pääkirjastossa,Beit Ariellassa,muuminäyttely ja avajaisten kunniaksi olivat Pikku Myy ja Muumi saapuneet Suomesta asti!
Näyttely on kirjaston lastenosastolla ja se on avoinna vuoden loppuun saakka.Näyttelyssä on Carl Gustaf  Hagströmin valokuvateoksia Tove Janssonista sekä ihania muumitauluja.
Lastenosaston aulassa oli kirjastossa käyneiden lasten ja vanhempien näkemys Muumilaaksosta.
Muumeja oli kivasti esillä kirjaston lastenosastolla-esimerkiksi kirjojen yläpuolella
Hepreaksi on näköjään ilmestynyt montakin muumikirjaa.Muutenkin kirjastossa oli kivasti materiaalia muumeista ja hieman Suomestakin.
Pikku Myyllä oli kauheasti hommia eilen illalla:hän jakoi ahkerasti muumikeksejä sekä Muumimaan karttoja.
Näyttelyn lisäksi 3D-elokuva Muumi ja punainen pyrstötähti esitetään näinä päivinä Tel Avivin lastenelokuvafestivaaleilla.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Retkellä pohjoisessa 2

Retki pohjoiseen oli matka oliivien ja hunajan maailmaan.
Ensimmäinen kohteemme oli bysantin aikainen oliiviöljypuristamo. 
Tästä piirroksesta selviää jotenkuten miten oliiviöljyn puristus tuohon aikaan sujui.Tuo ylemmän kuvan oikealla näkyvä kivi on se,mikä näkyy piirroksessa numero 6 kohdalla.
Vanhasta oliiviöljypuristamosta suuntasimme paikkaan nimeltä Manot,jossa on suuri mehiläistarha.
Mehiläistarhaaja Noga piti meille tosi mielenkiintoisen luennon ,opimme paljon mehiläisten elinkaaresta sekä miten niitä kasvatetaan. Mielettömän mielenkiintoista!En tiennyt,että kun vastakuorineita toukkia  syötetään tietyllä tavalla,syntyy joko kuningattaria (kuningatarhyytelöllä syötettynä) tai työläisiä (siitepölyrakeiden ja hunajan sekoituksella).

Noga on erikoistunut mehiläiskuningatarten kasvatukseen.
Mehiläiskuningattaret myydään toisille tarhoille tällaisissa pienissä muovikoteloissa,joissa on mehiläiskuningatar sekä pari häntä palvovaa työläistä,pitäähän kuningattarella olla hovikin! Ihan suoraan ei kuningatarta voi päästää uuteen pesään,vaan kuningatarta pidetään muutaman päivän ajan kotelossaan ,mutta pesässä,kunnes muut mehiläiset siellä tottuvat uuteen hajuun.
Tarhalla on 11 erilaista hunajaa,ja me saimme maistaa niistä 8 erilaista. Mehiläiset kasvatetaan tällä tarhalla luonnollisesti,niitä ei ruokita millään sokerilitkulla eikä hunajaa lämmitetä,sillä lämmittäessä hunajan antiseptiset tehot häviävät.
Arvatkaapa mitä nuo kolot tuossa kennossa ovat? Ne ovat meidän sormiemme jälkiä sen jälkeen kun iskimme ne tuonne kennoon josta niin tehdessä pursui hunajaa.Miten voikaan suoraan kennosta maistettu hunaja ollakin niin hyvää! Ja selväähän se,ettei tuolta selvinnyt ilman hunaja-ostoksia:ostin mukaani tummaa ja mineraalipitoista avokaadohunajaa sekä aivan tuoreita siitepölyrakeita.
Mehiläiset hommissa.... Nogan tarha tarjoaa myös pölytyspalveluita hedelmätarhoille,mikä tarkoitettaa sitä ,että esimerkiksi  avokaadopelloille tuodaan mehiläispesiä. Tämä pölytys lisää hedelmien satoa kymmenillä prosenteilla ja avokaadoilla kuulemma melkein kaksinkertaistaa sadon. Mitä tekisimmekään ilman mehiläisiä.Albert Einstein sanoi,että jos mehiläiset katoavat maailmasta tarkoittaa se myös ihmiskunnan loppua..
Kibbutsissa syödyn lounaan jälkeen menimme oliivitarhoille;lähelle Clilin ekologista kylää.
Tapasimme oliiveja keräävän druusiperheen. Oliivipuun alle on laitettu muovikangasta,johon oliivit putoavat.
Oppaamme,joka on myös mango-ja litsihedelmänviljelijä,piti kokeilla oliivien keruuta,joka nykyään hoituu jonkinlaisella sähköisellä haravalla.
Druusiperheen 75-vuotias isoisä,Mazyad Abbas, on legendaarinen henkilö (linkki vain hepreaksi)
Perheen naiset erottelivat oliivit oksista.
Oliivitarhasta suuntasimme viereiseen Jattin druusikylään,josta myös tuo perhe on kotoisin. Siellä on oliiviöljypuristamo,johon suuntasimme ,ja jonka edessä oli suuri lava juuri poimittuja oliiveja. Kuvatessani tuota lavaa minuun luotiin kummallisia katseita ja minulle tultiin sanomaan,että ei saa kuvata,sillä se tuo heille huonoa onnea.Olin aika pettynyt,sillä halusin kuvata oliiviöljypuristusprosessin, vanhanaikaisin menetelmin,sillä he käyttävät yhä vanhaa mekaanista,kovatöistä menetelmää,kun taas monet ovat siirtyneet nykyaikaisiin laitteisiin. Näitä vanhan ajan oliiviöljypuristamoita on kuulemma jäljellä vain 5 tai 6 ja vähitellen nekin häviävät.Kaikkien oli tietenkin ostettava tuolta juuri puristettua öljyä,ja siihen menikin aikaa,sillä jo valmiit pullot eivät riittäneet,vaan siinä odotellassa noista lavalla olleista oliiveista puristettiin öljyä.Ostin litran pullon,mutta monet ostivat 4 litran kanisterin. 

tiistai 25. lokakuuta 2011

Retkellä pohjoisessa osa 1

Kävin pitkällä retkellä pohjoisessa Israelissa ja kasveja tuli kuvattua jonkun verran. Kuvassa näkyy Rhamnus Lycioides,joka kuuluu  paatsamakasvien sukuun.Linnut syövät ja näin levittävät tätä kasvia;ihmiset voivat tätä syödä,mutta vain vähän,sillä sillä suurissa määrissä syötynä se on myrkyllinen. Opas sanoi,että se on pahanmakuinen,enkä maistanut,mutta syötävien villikasvien kirjassani oli ohje näistä marjoista tehdylle kiisselille.Kauniita ne ovat;muistuttavat mustikoita.
Tammenterhoja
Cuercus ithaburensis-tammen terhoja. Näitä terhoja myös syödään,ja syötävien villikasvien kirjassa onkin ohje voissa paistetuille terhoille....
Erikoisen näköinen puu,jonka nimeä en tiedä (tietääkö joku täällä asuva?) Tämä puu oli pohjoisessa ,mutta myös täällä asuinkaupungissani on muutama tällainen keskustan alueella. 
Eli tämä onkin ceiba speciosa eli pullokapokkipuu
Puun pinta on erikoinen
Tässä vielä lähikuva puun pinnasta,aika kiehtova!
Puun kukkakin on kaunis
Oliivitarhassa törmäsin tähän suureen  hämähäkkiin,tarantellasukuiseen. Kiljuin samalla kun yritin kuvata sitä...Oppaan mukaan sen pistos on jonkunverran myrkyllinen,mutta netin mukaan Chaetopelma olivaceumin pistos vastaa mehiläisen pistoa. Tämä oli jalkoineen kaikkineen noin 6-7 sentin kokoinen. Tämä oli ensimmäinen kerta,kun tällaiseen törmäsin,ja jos en olisi kiljunut,olisin saanut terävemmän kuvan;D

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Käpypalmu

Tein nyt iltapäivällä hieman tavanomaisesta poikkeavan reitin Bambi-koiran kanssa ja matkan varrella huomasin pari tällaista matalaa palmukasvia.
Muistin,että keväällä olin nähnyt Elegian kanssa kierrellessä tällaisen jännän keskiosan omaavan palmukasvin lähellä Tel Avivin Yarkon-puistoa ja mietin ,oliskohan sama kasvi kyseessä.
Menin hieman lähemmäksi tutkimaan tuota jännän näköistä pesää.Myöhempi googlettelu sopivilla hakusanoilla selvitti,että kyseessä oli Cycas Revoluta eli käpypalmu.Käpypalmu on suosittu huonekasvi mutta täällä niitä on ulkona puutarhoissa.
Pesän sisällä oli punaisia hedelmän tapaisia palleroita:kasvin siemeniä. Käpypalmu ei itse asiassa ole oikeastaan palmu,vaikka siltä näyttääkin.
Yhdessä neidonhiuspuiden kanssa käpypalmut ovat vanhin nykyään elävä siemenkasviryhmä.Niillä on sekä maskuliini että feminiini muoto, eli tuo jonka näimme keväällä Elegian kanssa on maskuliini käpy kun taas tämä tänään kuvaamani on feminiini "käpy" tai kukka.Nuo punaiset siemenet tuolla valkoisten lehtien joukossa ovat houkuttelevan näköisiä,mutta erittäin myrkyllisiä:jos koira haukkaa tuosta palasen kuolee se todennäköisesti muutaman tunnin kuluessa,joten seuraavan kerran tuolla kulkiessa pidän Bambin visusti tuosta kaukana.Kissoillekin kuulemma ovat vaarallisia.