Hänen orkideansa kukoistavat vuodesta toiseen... |
Meillä on täälläpäin suomalainen kirjasto kerran kuussa ja aina sitä ennen käyn ihan vieressä eksä ykkösen luona. J. on puutarhahullu ja erittäin taitava käsistään ja olisin halunnut kuvata hänen kokoamansa kierrätyskeittiön,mutta se ollutkaan vielä täysin valmis. Hän aina löytää kaikenlaisilta lavoilta hyvälaatuista mutta poisheitettyä tavaraa jotka saavat aivan uuden ilmeen hänen käsittelyssään. Kunhan se keittiö on valmis kuvaan sen tänne mutta eilen huomasin että puutarhasssakin oli taas tehty muutoksia joten keittiön sijaan kuvasin sitten puutarhaa.
Puutarha on aivan lähellä suurta ,leveää ja vilkasta katua mutta sitä ei kuule puutarhaan.
Kauheasti kukkaruukkuja.J ei osaisi olla ilman kasvejaan...Tuolla nurkassa näkyy niitä kaikenlaisia poisheitettyjä puisia muitten roskia,joista jossain vaiheessa tulee jotain kivaa.
Eikös tämä ole posliinikukka? Tuolla puutarhassa se kasvaa kiertyneenä palmun ympärillä.
Huomasin puutarhassa jotain uutta.Muiden heittämistä puukappaleista tuli kivat hyllyt:)
Tuo punertavaksi maalattu puutaso oli laitettu vanhan ilmastointilaitelaatikon päälle pöydäksi.
Jakaranda kukkii yläpuolella
Laakerinlehtipensas.Otin muutamia lehtiä mukaani kotiin.
Chilejä kuivumassa
Joulutähdilläkin on vielä punaiset lehdet.Minun kuoli jo aikoja sitten....
Puutarhassa kuulee myös lintujen laulua,vaikka ovatkin häkissä...
Yhdestä kohtaa kun katsoo ylös näkyy siellä
viereinen korkea tornitalo
J on ahkera kirpputorikävijä ja tämäkin taitaa olla sieltä peräisin.En voisi kyllä edes kuvitella tuollaisella kirjoittamista!
Ja suomalaisessa kirjastossa vietettiin eilen vappua hieman jälkijunassa.Oli simaa ja munkkeja:)