perjantai 29. heinäkuuta 2022

Torilla

Eilen hyvin aikaisin aamulla kävimme eksän kanssa Ramlan kaupungin torilla. Hyvin aikaisin, koska eksä halusi välttää aamuruuhkia, jotka ovat täällä kamalat, myös nyt vaikka monet lomailevat. Torilla oli aamulla myös aika tyhjää, mikä ehkä selittyy sillä että on lomien aika.
Harvoin tulee käytyä tällä torilla, koska minun pitäisi vaihtaa bussia parikin kertaa tuonne päästäkseni, mutta eksän kyydissä tuonne pääsee nopeasti. Toisin kuin lempitorini, Tel Avivin Carmel-tori, Ramlen tori on katettu, eikä sade tule läpi. Tämä tori on myös edullisempi kuin Carmel-tori. 
Ihania oliiveja🫒. Tämäkin postaus on tehty kännykällä, ja se hieman ärsyttää. Olen googlaillut tietokoneita, mutta vielä ei sellaista. Vanha koneeni muuten toimi 11 vuotta, mikä taitaa olla aika harvinaista nykyään. Haluan siis taas pöytäkoneen, enkä tarvitse kuin itse koneen, sillå näyttö, hiiri ja näppäimistö hyvät. Täällä löytyy edullisemmin uusittuja koneita, joissa Windows valmiina, mutta ongelmana niissä se että Windows niissä hepreankielellä, kun taas haluan sen englanninkielisenä. Käyttöjärjestelmän kielen voi kai vaihtaa, mutta haluan silti sen englanninkielisen version
Nautimme torilla aamiaisen, eli jaoimme turkkilaistyyppisen, juustolla täytetyn rapean leivonnaisen, joka on rasvaista mutta hurjan hyvää. 
Kaktushedelmiä. 
Kesän hedelmistä pidän eniten nektariinineistä ja meloneista, mutta muuten toritarjonta on parempaa talvella. 
Rakastan näitä toreja❤️
Mehukioskissa arrak-pullo oli laitettu sitruunien joukkoon🍋

Torikissa🐱Jossain  vaiheesssa näin erään kojun kohdalla tosi nätin, vielä pentuiässä olevan kissan, joka seuraili meitä aika pitkään, sen jälkeen kun olin silitellyt kissaa. Onneksi lopetti seuraamisen jossain vaiheessa. Tämä torikissa sen sijaan lepäili ruokapaikan tuolilla. 
Lopuksi päivän asu... Minulla on monta kesähattua, joita en koskaan pidä mutta joka kesä tämä super voimakas aurinko 🌞polttaa hiukseni, joten tänä kesänä olen alkanut aina välillä pitämään hattua. Täällä on nyt superkuuma viikonloppu, ja tänä aamuna ensimmäistä kertaa tunsin myös korkean kosteuden, ja tulin kotiin hiestä märkänä... 

Oikein kaunista viikonloppua❤️

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Puhelinpostaus

Tervehdys, tietokoneeni lopahti lopullisesti eilen iltapäivällä, juuri kun olin ajatellut postaavani uuden postauksen, joten yritän tehdä postauksen kännykällä. 

Tiedättehän sen kun kaikki hajoaa lähes samanaikaisesti? No minulla hajosi jääkaappi, uuni, muutama pienkone ja nyt tietokone. Nyt on toimiva jääkaappi, onneksi, mutta ei vielä uunia, ja tietokone on nyt se tärkein uusittava. Olin ehtinyt aikaisemmin siirtää ulkoiselle kovalevylle tärkeitä tiedostoja, mutta en ihan kaikkea, mikä nyt harmittaa. Onneksi en ollut poistanut kännykästä tietokoneeseen siirtämäni kuvat jotka oli tarkoitus käyttää tähän postaukseen. 
Viime viikolla kaupunki oli järjestänyt lapsille tapahtumia, eri puistoissa, ja viime viikolla puistossa kodin edessä. Kävin äkkiä katsomassa mitä sieltä löytyi, kuten tämä värikäs pomppulinna. 
Puhallettava keilahalli.

Lapsille ja lapsenmielisille oli myös tämän pellen esitys. Kuulemmma kuuluisa pelle täällä. 
Pelle-show. Lapsilla oli mukavaa🤡
Täällä on kuumaa ollut jo pitkään, mutta nyt on jo kunnolla kosteaakin. Aikaiset aamut ovat tosin olleet vielä jonkun verran siedettäviä. Nukkumaan mennessä on viime päivinä ollut 28 astetta, ja en tiedä miten nukkuisin ilman tornituuletintani. On ollut hurjaa lukea Euroopan megahelteistä, ja miten paljon vahinkoa ne ovat aiheuttaneet. Täälläkin tuntuu maapallon kuumeneminen, sillä talvet ovat lyhentyneet ja kuumat kaudet pidentyneet, mutta toisin kuin Euroopassa, täällä on totuttu siihen että on monta kuukautta kuumaa, ja onneksi kuumuutta voi pakoilla vaikka hyvin ilmastoiduissa kauppakeskuksissa. 
Negrita, musta ystävällinen kissa, yksi 5 joita syötän päivittäin🐈. 

Oikein mukavaa tulevaa viikkoa💐Nyt painan "julkaise" nappia, ja saa nähdä onnistuiko tämä kännykkäpostaus... 

 

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Kummallinen viikko ja koronatartunta

Bambin poismenon jälkeen oli outoa kun koiraa ei enää ollut  , eikä tarvinnut viedä koiraa ulos.  Kun tulin kotiin Bambin nukutuksen jälkeen,  sain aivan vimmatun  siivouskohtauksen,  sillä Bambin karvoja oli joka puolella.   Vaikka Bambin turkki oli lyhyt,  siitä lähti kuumalla  hurja määrä karvoja.  Minullahan ei ole toimivaa  ilmastointia tässä asunnossa   ,vaan joka huoneessa tuulettimet, ja  siivouskohtauksen jälkeen oli tosi hikinen olo. Illalla  alkoi olla hieman nuhainen olo , ja aivastelin välillä,  ja oli myös väsynyt olo, mutta ajattelin että  kaiken tapahtuneen jälkeen se oli ehkä normaalia.
Aamulla ja illalla olen jatkanut näiden viiden kissan syöttämistä puistossa.  Kissat olivat ensin hieman ymmällään kun Bambia ei näkynyt, sillä ne pitivät Bambista,  mikä näkyi puskemisena. 
Urpo, vanhin kissoista. Urpo on aivan ihana kissa, jonka korvat ovat olleet tuollaiset syntymästä saakka. Talvella toisen korvan kohdalla oli paha repeytymä,  ja hoidin sitä antibioottivoiteella.   Urpo ei sitä vastustellut, ja onneksi korvan alue parantui.
Nipsu ja Urpo. Seuraavana päivänä nuha jatkui ja  oli hieman väsähtänyt olo, mutta minulla ei ollut kuumetta, kurkkukipua tai  lihaskipua,  joten en ajatellut että se on koronaa. Ajattelin että sain jonkun nuhataudin  torin kahvikauppa&kahvipisteen  baristalta Itailta,  joka oli töissä tosi nuhaisen oloisena yhtenä aamuna kun kävin siellä kahvilla.  Kirjoitin hänelle että   se ehkä olisi koronaa,  mutta Itai närkästyi pelkästä  ajatuksesta,   ja kirjoitti että hänellä  oli pelkästään  nuhaa puolentoista vuorokauden aikana ,  eikä mitään koronaa. Otin hieman flunssalääkettä,  ja  torstaina oloni oli jo täysin  normaali,  ja nuhakaan ei enää häirinnyt, joten olin varma  että  minulla oli vain pieni nuhaepisodi.
Torstaina  olin kutsuttu amerikkalaisen ystäväni Nancyn luokse,  joka on vuokrannut  asunnon  meren läheltä BatYamin kaupungista. Sekä BatYam (meren tytär)  että Holon,  jossa itse asun, ovat  vähän kuin Vantaa  ja Espoo Helsingille. BatYam on mielestäni ruma ja liian tiheään rakennettu kaupunki, mutta sillä on rantakatu ja rannat, mitä taas ei ole tässä sisämaassa olevassa asuinkaupungissani. Mutta bussilla pääsee helposti sekä Tel Avivin että BatYamin rannoille.
Olin tapani mukaan liian aikaisin liikkeellä,  joten tapoin  aikaa kävelemällä rantakadulla.
Toisin kuin Tel Avivin ranta-alue, BatYamin  ranta-alue on kadun alapuolella.
BatYamin rantakatua.
Huomasin ranta-alueella myös uima-altaan,  jonne pitää ostaa pääsylippu.
Kiva lasten leikkialuekin löytyi  ranta-alueelta.
Istuin hetken aikaa penkillä ranta-alueen puistikossa, ja  katselin lihaksikkaiden miesten kuntoilua...
Nancyllä  on upeat näkymät Välimerelle, sillä hänen vuokra-asuntonsa on kattoasunto, josta mahtavat näkymät.
Näkymät toiseen suuntaan.

Sunnuntaina huomasin  että maku&hajuaistini olivat yhtäkkiä todella heikot.  Söin aasialaiseen tyyliin laittamaani salaattia, joka ei maistunut millekkään.  Ihmettelin , sillä minulla ei ollut muita oireita, enkä tuntenut oloani sairaaksi.
Eilen ostin  antigeenitestit, ja selvisi että olen saanut tartunnan.  Minulla ei ole muita oireita kuin  heikko  maku& hajuaisti, ja  mietin  olivatko ne viime viikon  kaksi nuhapäivääkin koronaa.   Minulla siis ei ollut kuumetta, kurkkukipua eikä lihaskipua,  mutta on korona, joskin terve olo , ja nyt sitten pitää olla eristyksessä;(

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Bambi R.I.P.

Bambi tuli elämääni syksyllä 2008,  juuri kun olin muuttanut tähän nykyiseen asuntooni.  Bambi oli silloin puolivuolias  pentuiässä oleva koira,  jonka löysin erään  kotia koirille etsivän järjestön kautta.  Bambi  oli ollut siihen mennessä kuukauden  eräässä perheessä,  mutta yhteisolo ei toiminut hyvin  lapsiperheessä,  ja siitä lähtien Bambi myös  pelkäsi pieniä lapsia.
Kävin hakemassa Bambin perheeltä ja toin hänet kotiin,  ja siitä lähtien Bambi oli rakas koiraystävä, kunnes tänään ,  heinäkuun 5. päivänä olo oli sellainen että oli pakko antaa Bambille viimeinen piikki.
Puolitoista vuotta sitten  Bambi alkoi kuuroutua ,  tänä vuonna  alkoi osittainen sokeus, ja myös hajuaisti selvästi huonontui. Ja hajuaistihan on koiran tärkein aisti...
Ensimmäiset kuvat ovat ajalta  jolloin Bambi oli vielä erinomaisessa kunnossa,  mutta tässä kuvassa näkee jo että kuono alkaa harmaantua.  Bambin liikkuminen hidastui keväällä, mutta Bambi oli muuten pirteä ja ruokahalu oli erinomainen.   Tarkkailin Bambin oloa koko ajan.
Bambi syyskuussa 2021
Viime perjantaina  Bambi sai jonkinlaisen pienen kohtauksen,  pissa tuli lattialle  mutta kohtaus meni pian ohi.   Perjantaista tähän tiistaihin saakka  Bambin hyvä  ruokahalu hävisi, ja  koira tärisi välillä,  näytti tosi väsyneeltä,  eikä jaksanut mennä ulos kuten aikaisemmin. Eilen illalla  tajusin että nyt on aika päästää  Bambi pois täältä.
Tänään aamulla  otin Bambin kantokassin esille , ja kävelimme bussipysäkille.  Kantokassi, koska bussissa pitää olla koiralla kuonokoppa  , jota Bambi ei suostu enää pitämään, ja muutenkin ajattelin että kantokassissa mukavempi olo.
Viimeinen ulkoilukuva eilen illalla
Tulimme klinikalle, täytin paperit, maksoin  nukutuksen,  ja  menimme eläinlääkärin huoneeseen.  Bambi sai piikin,  ja odotin siinä  Bambin vieressä  kunnes hän nukahti mutta en voinut  odottaa siihen lopulliseen uneen saakka,  sillä aloin itkeä ja lähdin huoneesta pois.  Minulla ei ole täällä mitenkään lähellä  eläinten hautausmaata,  ja  niinpä  sellaiset lemmikin viedään krematorioon.   Olo oli kummallinen kun lähdin klinikalta pois,  ja kun tulin kotiin oli myös oudon tyhjä olo, mutta Bambin kannalta oli paras päästää hänet pois  ennenkuin terveys pettää kunnolla.  Melkein 14 vuotta on pitkä aika,  mutta minulla on rakkaasta koirasta hyvät muistot ja paljon kuvamuistoja täällä blogissa.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Punaista kauneutta

Loppukevään ja alkukesän kauneimpia asioita täällä ovat kukkivat puut, ja viimeisin niistä on  kaikista kaunein  eli liekkipuu.   Yleensä liekkipuut kukkivat  kesäkuun alkupuolella, mutta tänä vuonna kukintoja alkoi näkyä  vasta kesäkuun loppupuolella.  Kukkivan puun kauneuden lisäksi  tämän puun alla on aina varjoinen paikka, mikä on niin tärkeää tällaisessa kuumassa maassa. Olen tainnut useana vuonna laittaa tänne   kuvia liekkipuista,  mutta näitä ei voi olla kuvaamatta, ja tämä postaus on kokonaan omistettu liekkipuille. Ensimmäisen kuvan liekkipuun kukinta on todella runsas;  ihan kaikissa puissa se ei ole näin runsasta.
 
Tämän asuinkaupunkini pääsisäänkäynnin  lähellä alkaa  liekkipuiden   varjostama  kävelytie, ja  siellä on mukavaa kävellä myös kun aurinko porottaa kuumasti ja kirkkaasti.
Varjoisan kävelytien lähellä olevan kadun varrella ovat alkaneet kevytraitiotietyöt, minkä vuoksi tuonne on lisätty aitoja,  ja toivottavasti  ne työt eivät vaikuta näihin puihin ja kävelytieheen.
Tuo kukkien punainen väri on niin upea!

Kukkia myös putoilee paljon puista.
Varjoa riittää myös silloin kun näissä puissa vain lehdet.
Koska liekkipuut kasvavat tuuheina ja leveinä,  ne muodostavat yhdessä katoksen kävelytien päälle.
Tähän punavihreään näkyyn ei kyllästy.
Tämä viimeinen kuva on otettu Tel Avivin Carmel-torin viereiseltä kävelykadulta, ja  tässä näkyy miten kaksi liekkipuuta ovat ikäänkuin kasvaneet yhteen.

Kaunista kesäkuun loppua teille:)

maanantai 20. kesäkuuta 2022

Juna ei tule vielä

Viime viikolla aamukävelyni suuntautui Jaffaan, jossa en ole käynyt aikoihin. Jaffan keskustan alueella taisin kävellä viimeksi ennen korona-aikaa,  ja koska Jaffan pääkatu on muutaman vuoden ollut todellisen myllerryksen alla,  kiitos  kevytraitiotien,  ei sinne ollut edes menemistä. Nyt on kuitenkin   työt saatu melkein valmiiksi,  joten oli aika käydä katsomassa miltä tuolla näyttää.  Bussini pysähtyi hieman kauemmaksi ,  ja kun kävelin kohti pääkatua,  näin  tuossa  kadunkulmassa aivan ihastuttavan kahvilan, jonne pitää joskus tulla kahville.
Tämä oli ennen kevytraitiotietöitä  tosi  vilkas katu, ja puistotien molemmin puolin oli paljon liikennettä,  autoja ja paljon bussiliikennettä.   Nyt on puistokatu trimmattu siistimmäksi, ja  kevytraitiotien radat kulkevat  puisto-ja pyörätien sivuilla. Auto-ja bussiliikennettä ei tällä kadulla  enää ole,  eikä myöskään vielä  kevytraitiotietä, sillä se on pahasti myöhässä.   Kevytraitiovaunut tekevät päivittäin testiajoja,  ja halusin nähdä  kun se menee ohitse,  mutta vielä ei näkynyt  kevytraitiotien vaunuja.
Ratojen molemmilla puolilla on aidat. Tämä katu on ennen näitä töitä ollut tosi vilkas kauppakatu, jossa kaikenlaisia kauppoja  sekä ruokapaikkoja.   Näytti todella hiljaiselta tuolla. Mutta ei mikään ihme, sillä kevytraitiotieliikenne on pahasti myöhässä:  sen piti alkaa jo viime vuoden lokakuussa, sitten tämän vuoden  lokakuussa, mutta nyt sekin päivämäärä on siirretty  ensi vuodelle.  Siihen saakka vain testiajoja.  Ei ihme että monet kaupat joutuivat sulkemaan ovensa, kun ihmisiä ei kulkenut tuolla  töiden aikana, eikä kevytraitiotie alkanutkaan silloin kun sen piti.
Sinne tänne oli  aitoihin kiinnitetty   alueen asukkaiden tekemiä piirustuksia sekä julisteita.

Kaikki kevytraitiotieasematkin ovat valmiina, mutta kukaan ei niitä vielä käytä. Tämä linja  on kevytraitiotien ensimmäinen linja, punainen linja.  Kotini lähellä rakennetaan  vihreää linjaa, joka sekin on tietysti muutaman vuoden myöhässä, ja kodin lähellä ovat monet alueet todellisen myllerryksen alla tällä hetkellä. Sitten on vielä violetti linja, joka sekin on vasta tekovaiheessa, mutta punainen linja on jo täysin valmis, vaan ei käytössä. Sellaista se on täällä, aikataulut eivät aina pidä paikkaansa..
Koska kevytraitiotievaunua ei vielä näkynyt, kävelin sivukaduilla,  ja huomasin että sinne oli muutaman vuoden sisällä ilmestynyt  uusia taloja sekä kunnostettuja rakennuksia.
Kunnostettu talo ,luulisin.
Ja huomasin täysin uuden asuinalueen.  Taustalla näkyy  Jaffan vanhan kaupungin  moskeijan minareetti.
Koska sitä kevytraitiotievaunua ei vieläkään näkynyt, kävelin lähellä olevaan talokompleksiin,  joka oli ensimmäisiä kalliimpia  asuinalueita  tuolla alueella. Huomasin että Mäkkäri ja muutama muu siellä ennen ollutta kauppaa olivat vielä siellä, mutta monet liikkeet oli suljettu kokonaan.
Aukiolla oli taidetta , kuten tämä.
Kävelin takaisin raiteiden alueelle, ja sieltähän se kevytraitiotievaunu vihdoinkin meni ohitse.  Toivossa on hyvä elää: ehkä jo ensi vuoden puolella pääsee itsekin kyytiin...
Tämä taitaa olla viimeinen postaus ennen juhannusta,  joten toivottelen teille kaikille oikein hyvää juhannuksen aikaa.