maanantai 20. kesäkuuta 2022

Juna ei tule vielä

Viime viikolla aamukävelyni suuntautui Jaffaan, jossa en ole käynyt aikoihin. Jaffan keskustan alueella taisin kävellä viimeksi ennen korona-aikaa,  ja koska Jaffan pääkatu on muutaman vuoden ollut todellisen myllerryksen alla,  kiitos  kevytraitiotien,  ei sinne ollut edes menemistä. Nyt on kuitenkin   työt saatu melkein valmiiksi,  joten oli aika käydä katsomassa miltä tuolla näyttää.  Bussini pysähtyi hieman kauemmaksi ,  ja kun kävelin kohti pääkatua,  näin  tuossa  kadunkulmassa aivan ihastuttavan kahvilan, jonne pitää joskus tulla kahville.
Tämä oli ennen kevytraitiotietöitä  tosi  vilkas katu, ja puistotien molemmin puolin oli paljon liikennettä,  autoja ja paljon bussiliikennettä.   Nyt on puistokatu trimmattu siistimmäksi, ja  kevytraitiotien radat kulkevat  puisto-ja pyörätien sivuilla. Auto-ja bussiliikennettä ei tällä kadulla  enää ole,  eikä myöskään vielä  kevytraitiotietä, sillä se on pahasti myöhässä.   Kevytraitiovaunut tekevät päivittäin testiajoja,  ja halusin nähdä  kun se menee ohitse,  mutta vielä ei näkynyt  kevytraitiotien vaunuja.
Ratojen molemmilla puolilla on aidat. Tämä katu on ennen näitä töitä ollut tosi vilkas kauppakatu, jossa kaikenlaisia kauppoja  sekä ruokapaikkoja.   Näytti todella hiljaiselta tuolla. Mutta ei mikään ihme, sillä kevytraitiotieliikenne on pahasti myöhässä:  sen piti alkaa jo viime vuoden lokakuussa, sitten tämän vuoden  lokakuussa, mutta nyt sekin päivämäärä on siirretty  ensi vuodelle.  Siihen saakka vain testiajoja.  Ei ihme että monet kaupat joutuivat sulkemaan ovensa, kun ihmisiä ei kulkenut tuolla  töiden aikana, eikä kevytraitiotie alkanutkaan silloin kun sen piti.
Sinne tänne oli  aitoihin kiinnitetty   alueen asukkaiden tekemiä piirustuksia sekä julisteita.

Kaikki kevytraitiotieasematkin ovat valmiina, mutta kukaan ei niitä vielä käytä. Tämä linja  on kevytraitiotien ensimmäinen linja, punainen linja.  Kotini lähellä rakennetaan  vihreää linjaa, joka sekin on tietysti muutaman vuoden myöhässä, ja kodin lähellä ovat monet alueet todellisen myllerryksen alla tällä hetkellä. Sitten on vielä violetti linja, joka sekin on vasta tekovaiheessa, mutta punainen linja on jo täysin valmis, vaan ei käytössä. Sellaista se on täällä, aikataulut eivät aina pidä paikkaansa..
Koska kevytraitiotievaunua ei vielä näkynyt, kävelin sivukaduilla,  ja huomasin että sinne oli muutaman vuoden sisällä ilmestynyt  uusia taloja sekä kunnostettuja rakennuksia.
Kunnostettu talo ,luulisin.
Ja huomasin täysin uuden asuinalueen.  Taustalla näkyy  Jaffan vanhan kaupungin  moskeijan minareetti.
Koska sitä kevytraitiotievaunua ei vieläkään näkynyt, kävelin lähellä olevaan talokompleksiin,  joka oli ensimmäisiä kalliimpia  asuinalueita  tuolla alueella. Huomasin että Mäkkäri ja muutama muu siellä ennen ollutta kauppaa olivat vielä siellä, mutta monet liikkeet oli suljettu kokonaan.
Aukiolla oli taidetta , kuten tämä.
Kävelin takaisin raiteiden alueelle, ja sieltähän se kevytraitiotievaunu vihdoinkin meni ohitse.  Toivossa on hyvä elää: ehkä jo ensi vuoden puolella pääsee itsekin kyytiin...
Tämä taitaa olla viimeinen postaus ennen juhannusta,  joten toivottelen teille kaikille oikein hyvää juhannuksen aikaa.

15 kommenttia:

  1. Toivottavasti pian pääset sinäkin nauttimaan raitiovaunu ajelusta. Ihanaa juhannusviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Sitä kun ei tiedä kun aina tuota linjan alkamista siirretään,mutta toivottavasti. Kiitos samoin ,tosin täällä ei mitään juhannusta ole, se on aika pohjoismainen juttu.

      Poista
  2. Taidetaan siellä kevytraitiotietä rakentaa yhtä hartaasti kuin länsimetroa täällä Hgissä :D

    Leppoisaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal: Hih, täällä vielä hartaammin;D
      Kiitos, oikein hyvää juhannuksen aikaa sinulle.

      Poista
  3. Nääpistin hatzrot jaffo 1 -kuvan, kitoooosh! ;D

    Hyvää Jussia!!

    Aouuuuuuuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sus: Be my guest,,,,,
      Oikein hyvää jussia sinulle, täällä ei sellaista ole, on ollut meidän suomalaisten kesken, mutta viimeksi kyllä ennen koronaa.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Ulrika50v.blogspot.com21. kesäkuuta 2022 klo 7.45

    Hyvää juhannusta! <3, Kiva kuva sinusta!

    VastaaPoista
  6. Olen varmaan sata kertaa jo sanonut, että tykkään niin kovasti näistä kaupunkikuvistasi. Ja sanon taas! Mikähän siinä onkaan? Luultavasti kärsin jonkinlaisesta matkailuvajeesta, koska niin monta vuotta reissasin säännöllisesti ja nyt etupäässä on katseltu vain kotinurkkia. Mutta siis, onhan tällainen paljon halvempaa ja ekologisempaa matkailua. Hih. Autenttisia katukuviasi katsellessa usein oikein odotan, että mitähän seuraavan kulman takaa näkyy, tai että voi kun pääsisi jotain kohdetta vähän lähemmäs. Ja niin kävi taas tuon kiinnostavan "faberge-munan" kohdalla. Edellisessä kuvassa ihmettelin, että mikä ihmeen pötikkä tuolla oikein on... ja sitten seuraavassa jo näkyikin lähikuva siitä. Ihan mahtavaa :D
    Kiitos taas Jael, ja iloista juhannusta!
    P.S. vika kuva myös kiva :)

    VastaaPoista
  7. Olipa jälleen mielenkiintoisia kuvia! Hyvää Juhannusta Sinullekin! Kokoonnutteko suomalaisten kesken juhlistamaan Jussia?

    VastaaPoista
  8. Varmaan ihan yleistä, ettei hommat valmistu ajallaan. Minusta tuntuu, että täällä meidän paikkakunnalla ei päätökset valmistu milloinkaan. Niitä huovataan ja soudetaan edestakaisin ja sitten ihmetellään, kun ei homma suju.
    Ihan kohta lähden etsimään mosaiikkia, jolla voisin päälystää mökiltä yhden ison kiven ;) Tuollaisen, kuin tuo sinun kuvassasi oleva :)
    Suloisia nuo aiemman jutun kissataulut! Pianoa soittava kissakin siellä ja tuo kellotaulu.
    Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  9. kiva nähdä kuvia Jaffasta, kun äskettäin luin romaanin, jossa oli paljon Jaffasta

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen kaupunkikierros taas!

    Kivaa juhannuksen aikaa, Jael! <3 t. Kukkapillin Satu (Bloggeri ei suostu tunnistamaan meikäläistä...)

    VastaaPoista
  11. Näyttääpä surulliselle tuo katu :( Toivottavasti se pääsisi taas sykkimään ja heräämään henkiin.

    VastaaPoista
  12. Projektien Aikataulu kuulostaa ihan Suomen Turulta, Logomon silta, Funikulaari, Toriparkki… OMG js juustontuottajat kun pienyrittäjät kärsivät, kukasn ri päääse raksa-alueille… mutta voi KIITOS katukuvista - vaikken ratikan kyytiin päässyt, niin kuviesi ”kyydissä” suorastaan nautin! Jussikin ehti mennä-joten toivottelen itsesi oloisia/iloisia päiviä sinulle! T:Repolainen

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...