sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kollaasi numero 63-Miami

Vuoden ensimmäisen värikollaasin aihe on Miami,jonka voi toteuttaa ihan vapaasti. Minulle tuli mieleen konkreettinen Miami,jossa asuin osittain vuosina 2005-2006,ja aloin etsiä mitä minulla on sieltä jäänyt.Ei paljoakaan paitsi hyvät muistot,sillä vaikka minulla on paljon kuvia eri puolelta USAa,niin Miamista,jossa asuin pidemmän aikaa,ei ole yhtäkään kuvaa,tai en ainakaan niitä löydä.Muistona on joitakin sieltä ostettuja vaatteita,jotka eivät enään mahdu päälle:(  Mutta,otin karttoja ja opaslehtisiä jokaisesta osavaltiosta jossa kävin,ja niinpä minulla oli sellaisia  myös Miamin alueelta,jotka näkyvät kuvassa nro 4.Kollaasin kuvat on kuvattu tuosta "Welcome to Miami" -lehtisestä ja muutaman olen ottanut netistä. Laiton myös linkit jos sellaisia oli saatavilla.

Kuva 1&7 -Sunny Isles Beach ,jossa asuimme osan aikaa. Kuvassa näkyvällä rannoilla kävin usein,sillä ne olivat heti talon takana.
Kuva 2 -Floridan Hollywoodin rantabulevardi.Hollywoodissa asuimme suurimman osan Miamin ajasta.Hollywood on Fort Lauderdalen ja Miamin välissä. Tuolla teimme iltakävelymme ja joskus myös päivisin kävelimme siellä.Mahtava rantabulevardi!
Kuva 3- Amerikassa on tietenkin ihania kauppakeskuksia! Lähin iso oli Aventura Mall Aventurassa,jossa tuli useinkin käytyä.
Kuva 5- Emerald Coast Collins Avenuella.,Ihanaakin ihanampi kiinalainen buffet,jossa on mielettömän suuri valikoima kaikkea hyvää.Eikä hintakaan ollut paha.Tosin nyt linkkiä etsiessä huomasin,että tuo paikka on ehkä lopetettu.Toivottavasti ei,sillä se oli mahtava lounaspaikka!
Kuva 6 -Jerry's Famous Deli-sielläkin tuli joskus syötyä.
Kuva 8-Ghirardellin suklaa-ja jäätelöpaikka Miamin South Beachillä. Nami:)
Kuva 9-Biltmore hotelli Coral Gablesissä. Ehkä yksi kauneimpia näkemiäni hotelleja,jolla on pitkä historia.Kävimme kerran kahvilla siellä,enempään eivät rahat riittäneet;D

Muut Miami-aiheiset kollaasit löytyvät täältä.

22 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Oih, siellä on palmuja, biitsiä ja lämmintä! Upea kollaasi :)

SusuPetal kirjoitti...

Autenttinen kollaasi! Tahtoo tuonne lämpöön!

arleena kirjoitti...

Katseeni nauliutui tuohon kohtaan 8. ja jäätelöannokseen. Uskon, että kuumana päivänä on ihana istahtaa jäätelöbaariin. Meillä on nyt talvi eikä jäätelöä ole edes pakasteessa.
Muistot säilyvät, kun niitä verestää välillä eli kertailee, kuten olet tehnyt kollaasia kootessasi.
Mukava muistorikas kollaasi.

Yaelian kirjoitti...

Lepis:just se lämpö,biitsi ja palmut jäikin mieleen sieltä,muun muassa.

SusuPetal:harmi vaan ettei mulla ole varsinaisia kuvia tuolta kun oma kamera silloin oli unohtunut johonkin ruotsalaiseen jäätelöpaikkaan ja eksälläkään ei silloin tainnut olla kameraa vaan vasta myöhemmin.

Arleena:Jäätelö on hyvää talvellakin;D Jännää miten se niin mielletään usein kesään.
Minulla on tuollaisia karttoja ja lehtisiä USAn eri paikoista iso pussillinen.Kun niitä käy lävitse muistaa taas missä on ollut.Kuten nyt illalla,kun katsoin MIamin karttaa ja opaslehtistä.

Taina kirjoitti...

Mainio työ, kuin pieni matkakertomus. Tykkään kovasti.

Johanna / Omamaamansikka kirjoitti...

Kiva kollaasi! Kyllä siitä Miami mieleen tulee. Itsekin olen vain poikennut ohikulku matkalla, ei siis ole tuttu kaupunki. Mutta Miami Beachillä on nautittu erinomainen lounas :)

Hippu kirjoitti...

Koskaan en ole Miamiin haikaillut, mutta nyt alkoi tehdä mieli sinne. :-) Houkutteleva kollaasi! Ihanissa paikoissa olet kyllä asunut.

Lisay kirjoitti...

Asuin Floridassa vuosina 1992-1993 ja Miamissa kavin viikottain,silla asuin aika lahella Fort Lauderdalenin pohjoispuolella...
Paljon olen unohtanut ja paljon on varmasti kaupunki muuttunut.
Meidan useat ystavaperheet muuttivat Miamiin,joten ehka joskus viela vierailemme heidan luonaan...
Pikaista paranemista!!!

Liplatus kirjoitti...

Houkuttava kollaasi, paljon tietoa antava.

Anna kirjoitti...

Oi miten ihana kollaasi! Hiekkarantaa, lämmintä ja voi noita maisemia! Pieni matka, kerrassaan, ja vielä oppaan kera. Kiitos!

hanne virtauksesta kirjoitti...

En ole käynyt koskaan meren toisella puolen. Haluaisin ehkä Miamiin,
mutta monta kohdetta ennen sitä odottaa..
Sinuakin haluaisin tulla katsomaan=)..
Ensin Pilkku isommaksi=)
Halit!

Eeviregina kirjoitti...

Onhan siitä Miamin käynnistä aikaa, 1993 vietimme pääsiäisen siellä suunnalla. Hyviä muistoja.
Olis ihanaa lähteä sinne uudelleen! Mies haaveili lännestä itään ajosta, mutta tällä hetkellä siitä vaan ei tule mitään.
Oikein ihanaa tätä vuotta sinulle!

kaari3 kirjoitti...

"Yaelian Matkatoimisto: Auki24/7! Täytämme kaikki toivomuksesi!
Ota yhteyttä!" LOL

flora kirjoitti...

Aito Miami kollaasi,kiva siellä olis asustaa.

Yaelian kirjoitti...

Taina;kiitos! Matkakertomus siitä tulikin,kun rupesin selaamaan karttoja ja tuota esitettä;tulivat muistot mieleen;D

Johanna: Miamiin olisi kiva mennä uudestaan;tosin täällä monet asiat muistuttavat siitä ,kuten palmut ja rannat ja ruokakin. Ja siellä tosiaankin on hyvää ruokaa:)

Hippu:Miami on sellainen sekoitus Karibiaa ja Amerikkaan;itse tykkäsin siellä olla.

Lisay;Sinäkin siellä asunut! Paljon on kaupunki minunkin ajoistani muuttunut vaikkei siitä pitkä aika ole;huomasin 2 tutun ravintolan jo sulkeneen ovensa..Toivottavasti pääset sinne joskus uudestaankin.

Liplatus:Kiitos,ensin piti tehdä erilainen kollaasi mutta tuollainen siitä tuli:;D

Anna:Kiva kun pidit. Kollaasin teko toi mieleen paljon Miamin muistoja:)

Hanne:Miamissa on paljon ihania paikkoja.Oliskin kiva tavata sinut ihan oikeasti ja tervetuloa tänne vaan joskus;olisi kiva toimia oppaanasi;D Halit Pilkulle!

Eeviregina:Ajattelinkin Lisayn kommenttia lukiessa,että sinäkin olet siellä ollut;D Minäkin menisin mielelläni uudelleen;D Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin!

Kaari3:Hih,olenkin opiskellut matkailualaa ja ollut töissä sillä alalla;D

Flora:Miamissa olikin ihan kiva asustaa ,hyvät muistot jäivät:)

Elegia kirjoitti...

Ihana ihana kollaasi ja erityisen ihana siksi, että tunnistin joitakin paikkoja :)) Olipa ihana lukea tällainen "mini-matkakertomus" Miamista.

Yaelian kirjoitti...

Elegia:kiitos:) Sulla onkin ihan tuoreet muistot tuolta:)

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Sun kollaasi oli hauska opastettu kiertoajelu Miamissa. :)

Kiirepakolainen kirjoitti...

Sainpahan Miamin ympäristöoppia tässä! Voisin vaikka tuolla piipahtaakin:)

Paula A kirjoitti...

Hienosti koottu kuvakertomus!
Samoja katuja kuljettu :D

Yaelian kirjoitti...

Itkupilli:Itsellenikin tuli tässä samalla vähän kerrattua Miamia;D

Kiirepakolainen:minäkin voisin mennä tuonna uudelleen!

Paula A: kiitos,ja tuolla olikin mukava kuljeskella;)

Anna Amnell kirjoitti...

Niin tuttu ja toisaalta tuntematon Miami. Olimme jo Floridaa kiertäneet, kun Miamissa yksi lapsista sairastui, ja Miami jäi vähemmälle katsomiselle kuin muu Florida. Minulle jäivät eniten mieleen merilehmät.:)