keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kypärätaidetta

Eikös ole ihana kypärä!
Viime aikoina en ole paljon jaksanut olla liikkeellä kameran kanssa ,kuumuudesta johtuen,mutta tänään uhmasin kuumuutta ja menin katselemaan millaista taidetta pyräkypäristä voi tehdä.Pyöräkypäränäyttely liittyy nyt perjantaina 2.10 ajettavaan  vuotuiseen SovevTlv-pyörämaratoniin ja sitä edeltävinä päivinä on aina jotain tapahtumia kaupungintalon edesssä olevalla Rabin-aukiolla.
Tällä viikolla on muutenkin paljon tapahtumia Lehtimajajuhlaviikon vuoksi,ja etenkin lapsille on paljon tapahtumia vähän  joka puolella. Lehtimajajuhla kuuluu inhokkipyhiini,sillä silloin on lapsilla lomaa kouluista ja tarhoista ,samoin kuin monilla aikuisilla,ja JOKA paikassa on kamalasti väkeä... 
Pitääköhän tätä kypärää kastella?
Säät ovat edelleenkin tosi lämpimät,tänään päivällä suorastaan tosi kuumaa,mutta iltaisin on  ollut jo hieman miellyttävämpää ,samoin kuin öisin.
Syksy ja viileämpi sää saisi jo tulla...Huomaan kestäväni kuumaa vuosi vuodelta yhä huonommin tai sitten on vain kuumempaa...
Jotkut näistä kypäristä oli sen verran hyvän näköisiä että voisi käyttää vaikka hattuina;D
Kaupungintalo (tuo matalempi) ja aukio.

Edit:eilen puhuin pohjoisessa asuvien ystävien kanssa.He kertoivat että vaikka päivällä vielä on aika lämmintä niin iltaisin jopa oikein viileää ja yöllä tarvitsee jo peiton.Mutta omalla seudullani sellaista saa vielä odotella.Syyskuu oli kuumin miesmuistiin ja lokakuukin alkoi hyvin lämpimänä....

torstai 24. syyskuuta 2015

Kuumaa edelleenkin...

Edelleenkin täällä on kuumaa ja kosteaakin. Eilinen sovituspäivä;Jom Kippur ,oli todella kuuma ja säälin kaikkia niitä jotka paastoivat eivätkä edes juoneet vettä.Päivä meni kivasti ohi;pidän tuosta päivästä sillä on niin ihanaa kun kerran vuodessa ei tarvitse kuunnella autojen eikä lentokoneiden ääniä ja tiistai-illan hiljaisuus oli ihanaa.  Kuuman sään takia en ole edes ottanut missään kuvia,paitsi tänään saman kadun naapurin Picasso-kissasta.
Picasso on 15-vuotias puolikuuro,täysvalkoinen ja sosiaalinen kissa;joka tuli Evelynille niin pienenä että sitä piti syöttää pipetillä,sillä emo oli sen hylännyt.
Tänään on Israelin kuuluisimman mallin Bar Refaelin häät ja kyllä nauratti nähdä aamulehdessä lähes kokosivuinen mainos ,jossa oli kuva Barin entisestä heilasta Leonardo di Capriosta nuorena,ja teksti,jossa luki:ethän jätä minua yksin tänä iltana....sillä mainostettiin di Caprion tähdittämien elokuvien maratonia tänä iltana;D

torstai 17. syyskuuta 2015

Miu-Miu

Tähän kodin viereiseen puistoon ilmestyy joskus kuin tyhjästä kissanpentuja.Ei näy emoja,vaikka pentu olisi vielä aivan pieni.Niin oli myös tämän kisun tapauksessa:huomasin sen kurkistavan Carissa macrocarpa-pensaan jostain kohdasta vajaa kuukausi sitten..Tuo pensashan on piikikäs,joten ainakaan sitä kautta ei saa pentua otettua sieltä vaan on pitänyt odotella että se tulee sieltä ulos. 
Olen tuonut sille ruokaa ja juotavaa ja välillä on joku muukin niin tehnyt,mutta voi vain ihmetellä miten niin pieni kissanpentu on selvinnyt hengissä tuolla pensaan alla.
Miu miu....näin olen sitä kutsunut ja se on aina juossut maukuen silloin ulos pensaan alta. Olkoon pienen tyttökissan nimi siis Miu-Miu. Se on sen verran kesy että voin ottaa sen syliin mutta koiria se aristaa.
Tämä on vielä niin  pieni että voisi sopeutua johonkin kotiin. Olen vähän kysellyt mutta kun näitä tapauksia on aina niin monta niin saapa nähdä. Ja kissansyöttöpuuhiin olen vihdoinkin saanut jonkun jakamaan tuon homman,mikä on helpotus.Olen jo pitkään toivonut että joku jakaisi tämän homman sillä se käy myös kukkarolle,ja minua on häirinnyt se kissojen riippuvaisuus vain minusta ja nyt on löytynyt onneksi eräs kissahullu,joka tulee kauempaa puiston kissoja syöttämään joitakin kertoja viikossa:)

lauantai 12. syyskuuta 2015

Vieläkin pölyä

5.päivä menossa tätä pölysäätä,joskin tänään hitusen parempi tilanne ja aamupäivällä aurinko kurkisteli taivaalta.

Kosteusprosenttikin on vielä tosi korkea, ja sehän tässä onkin ollut epämukavinta. Vanha ilmastointilaitteeni ei enään toimi, joten olen ollut tuulettimien varassa, ka siksi myös ikkunoita ollut koko ajan auki. Niinpä kodissa onkin siellä täällä kerros vaaleanruskeaa pölyä ja kunhan kosteusprosentti laskee normaalin tasolle alkaa kunnon siivousoperaatio
Bambin kanssa olen ollut vain lyhyitä hetkiä ulkona näinä päivinä. Vaikka sanonkin aina että aurinko kyllästyttää kun se paistaa lähes koko ajan niin auringon pieni pilkahdus aamupäivällä ilahdutti. Huomiseksi on luvattu normaalimpaa säätä. Edit>mutta nyt luin että kuumuus&kosteus jatkuvat ensi torstaille...taitaa jäädä historiaan kuumimpana syyskuuna tämä syyskuu....
Luin etteivät edes asiantuntijat osaa tarkalleen sanoa miksi tällainen harvinaisen ikävä sääilmiö syntyi. Yksi mielenkiintoinen teoria on se, että tämä johtuisi Syyrian tilanteesta: kun ISIS on vallannut maata on viljelys lakannut ja osa maata muuttunut aavikoksi... Saan siis ehkä syyttää ISIStä tästä epämukavuudesta..... 
Postaus kuvineen tehty kokonaan puhelimella.. 


.
Pieni kissanpentu puistossa. Vien sille ruokaa mutta huomasin että joku toinen oli tuonut sille ruokaa ja juomaa:)

tiistai 8. syyskuuta 2015

Hiekkapölyä ilmassa

Täällä on aivan kamala sää tänään! Tästä supermarketin alueelta ottamastani kuvastakin huomaa että taivas on kellertävä ja kaikki ikäänkuin usvan peitossa. Hiekkamyrsky ja pölyhiekkaa joka puolella,niin että etenkin vanhuksia,lapsia ja kroonisesti sairaita on pyydetty pysymään sisällä.. Tämä tuli hieman pahaan aikaan sillä sunnuntain iltana alkaa Rosh HaShana-pyhä,joka on heti viikonlopun jälkeen ja kaupat kiinni muutamia päiviä joten ihmiset käyvät jo nyt ostamassa tarvikkeita useammalle päivälle Aamulla menin sairaskassan labraan verikokeita varten ja ihmettelin miten vähän ihmisiä siellä oli....Yleensä aikaisin aamulla siellä on ihan täyttä mutta tämä sää kai sai ihmiset pysymään kotona.Hieman yli 10 minuutissa olin jo valmis ja puhelimessa näin muutaman tunnin kuluttua että ensimmäiset tulokset olivat jo saapuneet. Sairaskassan aplikaatiosta katselin nopeasti verikokeitten ensimmäiset tulokset ,jotka näyttivät olevan ok.Miten kätevää kun kaikki voi hoitaa puhelimen kautta: ajat lääkäreille,tarvittavat paperit,lääkereseptit  (kuten minulle astamalääkitys) ja labrakokeiden tulokset..
Labrakokeiden jälkeen kävin juomassa kahvit Loveat-kahvissa torin viereisen kävelykadun varrella. Paaston jälkeen kahvi maistui ja sattui vielä niin että Loveat tarjosi minulle kahvit syntymäpäiväni kunniaksi;miten mukavaa:). Ulkona tuskin näkyi ihmisiä sään johdosta.
Bussin ikkunasta katsottuna olisi luullut että nyt on talvi..mutta jo aamulla puoli kuudelta herätessäni oli 28 astetta ja tosi kosteaa.Bussipysäkillä tunsin miten kasvovoide alkoi valua,otsatukka liimaantui kosteana otsaan,pusero ja housunlahkeet liimautuivat ihoon. Kun tämä hiekkapöly loppuu niin kosteus ja kuumuus jää,kuulemma ensi viikolle...
Vein Bambin ulos ,ihan vain hetkeksi. Ei siellä kauemmin voinut olla.,Paha juttu sillä minut on kutsuttu tänään iltapäivällä erääseen kaupungin tilaisuuteen johon haluaisin mennä mutta mietin että onko siinä järkeä kun tämä hiekkapöly voi olla terveydelle hyvinkin vaarallista.
Puistossa musta nuori kissa,jonka olen nimennyt Ilmariksi,näytti myös hieman kärsivän tästä sääilmiöstä....

Edit: nyt on ilta ja tilanne vieläkin sama.Käytiin Bambin kanssa ulkona ja kissoja syöttämässä mutta ei kauan siellä vietetty,oli hikistä.Luin ettei tällaista ole ollut 15 vuoteen ,mutta 15 vuotta sitten asuin Suomessa enkä ole ikinä ennen kokenut tällaista.  Olen kyllä kokenut extreme-sääolosuhteita muuallakin kuten Venezuelassa ja ollut jopa sen vuoksi hengenhädässäkin  melkein,mutta nyt tuntuu että tämä on vielä kamalempaa,sillä tämä hiki!  Ja en tiedä onko sillä mitään tekemistä sään kanssa mutta asuintalossani paukahti tänään rikki joku vesiputki ja kun tulin kotiin niin hissi ei toiminut ja talon sisäänkäynnissä ja rappukäytävissä oli vettä ja mutaa,jota oltiin silloin juuri siivoamassa.Vettä pääsi hissikuiluun,eikä sitä voi korjata ennenkuin ensi viikolla. Minua hissittömyys ei häiritse sillä asun 3.kerroksessa mutta se on vaikeaa tässä talossa asuville vanhemmille ihmisille ja lapsiperheille (talossa 7 kerrosta..)

Edit.Edit. Pettymys oli melkoinen kun äsken (torstai-iltana) luin nettilehdestä että tämä vielä jatkuukin ja ehkä vasta sunnuntaina alkaa taivas kirkastua.Ja kosteus on taas nousemassa ihan kuin sitä ei olisi muutenkin jo tarpeeksi.....

perjantai 4. syyskuuta 2015

Granaattiomenien aikaan

Kodin lähellä olevan granaattiomenat ovat kypsyneet. Niiden kuuluukin kypsyä niin että ovat valmiina Rosh HaShanaa eli juutalaista uutta vuotta varten,jonka aatto on puolentoista viikon kuluttua eli syyskuun 13 päivä.Tässä hieman kuvasatoa granaattiomenapuun hedelmistä:ne ovat niin kauniita:)
Värikin on niin kaunis
Tuleva pitkä pyhäkausi,johon kuuluu uusi vuosi,viikko sen jälkeen sovituspäivä ja sitten vielä lehtimajajuhla,hieman ahdistaa ja olisin mielelläni sitä paossa vaikka Suomessa.
Pitäiskö tuosta napata yksi....
Puu hieman kauempaa