maanantai 22. toukokuuta 2017

Korkeita paikkoja ja liljoja

Jo pitkän aikaa olen ihaillut näitä kukkia kodin viereisen  puiston muistomerkin ympärillä.  Ovat kauniita, ja lopulta päätin ottaa niistä muutaman kuvankin, ennenkuin kuihtuvat kokonaan pois.
Niitä on myös keltaisena samassa paikassa.
Päivänlilja , joka on saanut nimensä siitä että kukka elää vain päivän. aamusta iltaan. 
Kaunista.
Viime viikolla kävimme Annelin kanssa ihmettelemässä miltä kaupunki näyttää ylhäältä päin.   Kaikki näytti 49. kerroksesta katsottuna lilliputtimaiselta.
Tässä kuvassa näkyy sekä Välimerta että osa Saronan puistoalueesta.
Täällä on ollut tänään taas tosi lämmintä  mutta onneksi oli aika kuivaa.  Lauantaina jopa satoi, mutta täällä omalla alueellani sadetta tuli ehkä 2 minuutin ajan.  Puhdisti  kuitenkin kivasti ilmaa.  

13 kommenttia:

  1. Jael, olet näjnyt meilläkin päivänliljoja, mutta meillä vain keltaisia. Kukka kukkii vain päivän, mutta heti kohta aukeaa myös uusi kukka eli kukkivat kauan.

    Tuo viininpunainen<3

    VastaaPoista
  2. Leena, Sen unohdin. Nuo keltaiset olivat vähän vaatimattomampia kuin punaruskeat. Tuossa on niitä monta viereikkäin niin näkee myös ne kuihtuneet liljat.

    VastaaPoista
  3. Ihan kävi jo kuvista huimaamaan. Olette olleet todella korkealla.
    Liljat ovat kauniita, mutta jotkut niistä haisevat tosi pahalta, ulkokukkina täydellisiä ❤️

    VastaaPoista
  4. Jael, juuri tänään kuvasi näyttävät kuinka ihmeellinen maailmamme on. Verrataanpa vain minun viimeisimpää postaustani tähän sinun upeaan kaupunkikuvaasi. Eroa on huimasti. Sinä siellä suurkaupungissa ja me täällä korven laitamilla.

    Meilläkin on päivänliljoja, pieniä alkuja vasta, hyvin ovat talvesta selvinneet.

    VastaaPoista
  5. On huikeat näkymät! Ihan henkeä salpaa.

    Meidän takapihallakin kasvaa jokin lilja. Ainakin luulen sen olevan lilja. Tänään aloin katsella, että mikäs se siellä kurkistelee. Mies kyllä kitki aika perusteellisesti penkin ja taisi siinä mennä ihan oikeita kukkiakin rikkaruohojen mukana.

    VastaaPoista
  6. Upeat kuvat nuo ylhäältä otetut. Erikoisen värisiä liljoja.

    VastaaPoista
  7. Vau miten kauniita värejä ja huh mikä näky ylhäältä.

    VastaaPoista
  8. Hui - maavan upeat kuvat yläilmoista näpättyinä ! Oo la laa 🙂

    Liljat ovat sitten kauniita ! En ole omaan pihaan hankkinut kun ne kukkivat vain niin vähän aikaa.
    Hyvä ratkaisu on ikuistaa ne kameran avulla ❤️

    VastaaPoista
  9. On teillä korkeita taloja, meillä ei saa rakentaa sellaisia tuomiokirkon takia, moskeijakaan ei saa olla Domia korkeampi.

    VastaaPoista
  10. Outi:hurjan korkealla oltiin mutta ei huimannut kun oli ikkunat välissä. En mennyt niin lähelle liljoja että olisin huomannut miltä haisevat,mutta kauniita ovat.

    Unelma: Tuolla yläilmoissa on tosiaankin aivan erilaiset näkymät kuin missään muualla:) Sinun metsäkuvasi hienot,ja tuolta yläilmoista saa hienot kuvat kanssa:) Nämä ovat kukkineet jo aika kauan ,joten pian kai kuihtuvat kokonaan pois.

    JOhanna: kauan olin halunnut nähdä näkymät ylhäältä,ja oli kyllä vierailun arvoinen tuo paikka ja näkymät sieltä. Hienoja liljoja on puistossa, ja muutenkin kauniita keinokastelulla pärjääviä kukkia ,nyt kun luonnon kukat ovat kuihtuneet pois.

    Amalia: kiitos, oli upeat näkymät sieltä:) Ja minusta tuo punainen lilja on tosi kaunis:)

    Nelli: Kauniit liljat tosiaankin.,ja näkymät ylhäältä olivat kyllä tosi vau:)

    Rita: Sieltä sai kyllä hyvin napsittua kuvia ,kaikista 84 ikkunasta, vaikka oli lasi välissä. Lijat ovat tosi upeita,ja googlen avulla selvisi mikä lilja oli kyseessä. Nyt nuo liljat sitten kukkivat ikuisesti..tässä blogissa:)

    Allu: kun tila ei riitä pitää rakentaa korkeita taloja.. Hyvä että tuomiokirkko saa olla korkein,ja niin että se näkyy muita paremmin:)

    Hannele: näin on,monen monta lajiketta:)

    VastaaPoista
  11. Ei taida mennä kauaakaan kun Helsinki näytää tuolta.
    Siltä suunnitelmat vaikuttaa...Rautatientori, Elielinaukio raknnetaan, katetaan...
    Onneksi me asumme Espoossa paikassa mikä on täyteen rakennettu niin ettei pilvenpiirtäjästä ole uhkaa peittämään sinistä taivasta...

    VastaaPoista
  12. BLOGitse, Ei ehkä ihan samassa mittasuhteessa, täällä se on ollut enemmänkin pakon sanelemaa koska ei ole yksinkertaisesti tilaa rakentaa;vanhojakin taloja korjataan ja niihin lisätään kerroksia samalla. Enpäs tiennytkään että Elielin aukio aiotaan kattaa,hyvä tietää:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...