lauantai 13. toukokuuta 2017

Nyt lämpeni

Kuluneella viikolla täällä alkoi oikeasti se lämmin kesä; pari päivää oli yli 35 astetta joka johtui lämpimistä aavikkotuulista, mutta  sen jälkeen on edelleenkin ollut lämmintä, ja päivälämpötilat ovat jo helteen puolella .  Jos edellisellä viikolla vielä oli iltaisin hieman viileääkin, niin nyt iltaisin ja aikaisin aamulla on miellyttävää, mutta lämmintä. Blogiani lukevat varmaankin muistavat etten pidä lämpimästä vaan lempisääni täällä on Välimeren leuto talvi. Eli pitkä lämmin kausi edessä, ja viileää taas ehkä ensi marraskuussa. Mutta  Tel Avivin keskustan alueella olevan pienen puiston  ekolammikossa lumpeenkukat kukkivat niin kauniisti että tätä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. 
Ystäväni Mary lähti keskiviikkona takaisin Yhdysvaltoihin, ja kun menimme alas jossa taksikuski odotteli, huomasimme hänen poimivan pihan nurkassa olevasta mulperipuusta kypsiä marjoja. En edes ollut huomannut että siinä oli mulperipuu. Tässä taisi olla kyse mustamulperista ,ja tummat, kypsät marjat olivat makeita.
Päivää myöhemmin huomasin että kotikatuni loppupäässä oleva mulperipuu oli täynnä marjoja ,mutta tämä taitaa olla  valkomulperi. En ole kuitenkaan täysin varma onko edellinen mustamulperi ja tämä valkomulperi, koska molempien marjat voivat olla värillisiä . Kotikadun mulperit olivat vielä raakileita, ja niitä oli tosi paljon puussa. Toivottavasti Suomessakin on nyt jo lämmennyt sen verran että kevät on päässyt kunnolla vauhtiin.
Edit: tässä äsken tein Bambin kanssa lenkin mulperipuun luokse, ja huomasin siellä hennosti vaaleanpunaisia, kypsiä marjoja.  Maiston muutaman; olivat hyvin meheviä mutta miedon makuisia , toisin kuin mustamulperin marjat ,eli nämä tosiaankin ovat valkomulpereita.

16 kommenttia:

  1. Ei ole kehuttavaa Suomen lämpötiloissa, mutta voisitko mitenkään lähettää mulle tuon lummelammen? En oo koskan nähnyt liloja lumpeita, eikä nuo muutkan värit niin tavallisia ole.

    VastaaPoista
  2. Erittäin kaunis lummekuva!

    Meillä on aruinkoista, mutta hyistä. Onneksi scillat ja esikot eivät välitä vaan kukkivat kuin hullut ja kohta aukeavat onnenpensaiden kukat.

    Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  3. Amalia: no voihan harmi ettei teillä vieläkään ole lämmennyt. Tämä on mielestäni kaupungin nätein lummelampi;missään muualla en ole nähnyt näin monta eri väristä lumpeenkukkaa.

    Leena:kiitos,nuo kukat ovat niin kauniita:) Onneksi teillä kukkii,kylmästä säästä huolimatta. Kaunista viikonloppua sinullekin ja ihanaa äitienpäivää:)

    VastaaPoista
  4. Voi että on kaunista. Itse olen tänään nauttinut lämpimämmästä ilmasta ja nuppujakin on tullut puihin. Ehkä se kevät vihdoin koittaa tänne :)

    VastaaPoista
  5. Onpa ihana kuva lammesta ja lumpeista.
    Täällä on ollut pari aurinkoista päivää, mutta vielä ei ole kovin lämmintä.
    Ihanaa lauantai-iltaa Jael ja ihanaa äitienpäivää huomiselle.

    VastaaPoista
  6. Meillä on nyt heitelleet lämpötilat mielettömästi. Yli 30 C on menty jo monta kertaa, mutta tänään oli sitten vain sellainen 20 C astetta. Ei ne yli 30 asteenkaan lämmöt ihan kamalia ole jos on kuivaa, mutta kosteus tekee siitä kamalaa. Meillä sentään helpottaa syyskuun lopussa viimeistään. Kolme, neljä kuukautta kun jakselee niin sitten on taas kivat kelit.

    Tuo lummekuva on todella kaunis. Olet onnistunut tavattoman hyvin.

    VastaaPoista
  7. Ihanalle näyttää puistossa! Kauniita kuvia!
    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
  8. Nelli: nuo lumpeet tuossa lammessa ovat niin kauniita,ovat muuallakin ,mutta etenkin tässä lammessa. Ihanaa kun niin kamalan pitkän talvisen sään jälkeen saatte vihdoinkin nauttia lämpimämmästä säästä:)

    Outi:kiitos,tuo on niin kuvauksellinen paikka:) Kiva että aurinko paistaa,hiljalleen sitten varmaan lämpiääkin. Kiitos,toivottavasti oli mukava äitienpäivä-.

    Johanna: Täällä keväällä aina myös heitteleävät säät,mutta nyt kyllä on selvästi jo lämmennyt. On ollut tuota yli 3o astetta ja sitten paljon vähemmän,mutta tällä viikolla päivälämpötila lähenee 30 astetta. Vaikka on tosi miellyttävää nyt ,eikä vielä nihkeää kuten kesällä niin tunnen vaatteista että kosteus on kuitenkin lisääntynyt sillä keinokuidut tarttuvat vähän kiinni..Aika lailla muistuttaa tämä meidän kevät/kesä teidän säitänne. Samoin täällä helpottaa syyskuun lopussa,mutta kylmää varmaan on vasta marraskuussa.

    VastaaPoista
  9. Susanne:tuo on todellakin kaunis puisto: Kiitos,samoin sinulle hyvää äitienpävää:)

    Lepis:tuo lummelampi onkin oikea unelmalampi:)

    VastaaPoista
  10. Tuollaisen lummelampeen kun saisi. Niin kaunis. Edes pienen. Mutta ei onnistu meidän pihalla. Lämpö on täällä vielä täysin käsittämätön käsite. Vaikka johan ne taas lupailee. Uskoo ken näkee ja kokee.

    VastaaPoista
  11. mulperipuumme ei vielä kuki, viime kesänä tuli paljon marjoja, meillä mustia.

    VastaaPoista
  12. Ihania lumpeita! En ole koskaan tiennyt, että lumpeitakin voi olla noin monen värisiä. Upeaa!

    Viikonlopuksi on luvattu lämpenevää tännekin. Sitä odotellessa...

    VastaaPoista
  13. Täällä myös alkaa olla jo hiki hatussa, liian aikaisin tänä vuonna.
    Nuo mulperipuut on kyllä vihoviimeisiä katupuita. Meidän nurkalla niitä on ja lapset keräävät niistä marjoja, siis oksat ihan poikki ja puut raiskatun näköisiä, puhumattakaan siitä moskasta mitä marjat pudotessaan kadulle saavat aikaan.

    VastaaPoista
  14. Uskomattoman kauniit lumpeenkukat, kuin itämaisesta sadusta 💜

    Mulperipuista ja marjoista ei omaa kokemusta, mutta muistan ne elävästi sarjakuvaromaanista Tulevaisuuden arabi 🙂 Aikaisemmin blogissasi komeillut jakarandakin oli minulle tuttu vain persialaisesta romaanista 💕

    VastaaPoista
  15. Ihania mulpereita, täällä saa molempia myös basaarilta ja niitä näkyy välillä kaduilla maahan tippuneina ja liiskaantuneina, ilmeisen tuotteliaita puita ovat? Täällä on varoiteltu lämpimästä viikonlopusta, vaikka oli vain himpunverran yli 30, ensi viikolle luvattu ukkosta ja sadetta ja lämpötilat tippuu alimmillaan vain reiluun 20 asteeseen.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...