maanantai 23. lokakuuta 2017

Genetsaretinjärvellä sekä vierailu turkkilaisten lentäjien muistomerkillä

Kun eksäni alkuvuodesta  palasi tänne Israeliin,  lähetti hän Yhdysvalloista tänne rakkaan vesiskootterinsa. Vesi  on aina ollut hänelle hyvin tärkeä elementti,  ja kun asuimme täällä yhdessä hieman yli vuoden , ennen Venezuelaa ja Yhdysvaltoja, oli hänellä Genetsaretinjärvellä iso moottorivene; yhteisomistuksessa ystävän kanssa, Silloin kävimmekin usein ajelemassa sillä järvellä.  R ajaa joka  sunnuntai järvelle ajamaan vesiskootteriaan,  ja on usein pyytänyt mukaan,  mutta eilen sitten lähdin, sillä tuntui että flunssasta oli vain pienet rippeet jäljellä.
Kun lähdimme luotani oli joka paikassa ihan kamalat ruuhkat, ehkä  myös sen vuoksi että yliopistojen ja muiden opistojen lukuvuosi alkoi eilen.  Ruuhkissa kului todella paljon aikaa,  joten R. päätti ajaa Samarian vuoristoalueen kautta Genetsaretin järvelle. Tuo alue on Länsirantaa , ja kuuluu alueelle C.  Autoja yksikaistaisella tiellä tuli vain harvakseen vastaan.  Matkan varrella ohitimme monta beduiinien asuinaluetta.  Tämän lammas&vuohilauman nähdessämme pysähdyimme hetkeksi. Mitäköhän nuo oikein syövät tuolla? Nyt on vielä niin kuivaa koska sateet eivät vielä ole alkaneet. Talvellahan nämä vuoret ovat kauniin vihreitä,  toisin kuin nyt.
Lammaspaimenella oli myös aasi.
Ja tietysti paimenkoiria.  Nuo vuoret ovat näin paljainakin upea näky, etenkin kaukaa katsottuna.
Sitten maisema muuttui vehreämmän  näköiseksi laaksoksi, ja ohitimme  Beit Sheanin kaupungin.  Jossain vaiheessa pysähdyimme ostamaan juotavaa . ja siellä otin tämän kuvan. Vuoret tässä ovat Golanin kukkuloita.
Sitten tulimmekin järvelle; lähelle Ein Gevin kibbutsia, paikkaan jossa R säilöö vesiskootteriaan.  Genetsaretin järven pinta on viimeisten vuosien vähäsateisten talvien vuoksi painunut matalaksi: tässä kuvassa näkyvä kivinen ranta oli ennen järven alla.
Sitten R lähtikin liikkeelle vesiskootterinsa kanssa.  Hieman myöhemmin pääsin mukaan parille kierrokselle , ja olipa jännää.   Vesiskootterin vauhti on aika hurja, mutta välillä pysähdyimme ihailemaan maisemia, ja ajoimme toiselle puolelle katsomaan järveltä  Tiberiaksen kaupunkia.
Välillä R antoi kyydin paikassa työskentelevälle nuorukaiselle, joka oli siitä ihan innoissaan.  Tuolla muuten oli hyvin  lämmintä, ja vesikin oli tosi lämmintä. Minun puolesta olisi saanut olla hieman viileämpää,  mutta tällä alueella ei edes ole mitään kunnon talvea. Välillä oli hieman pitkäveteistä kun R huristeli järvellä,  mutta löysin rannalta monta simpukankuorta,  joita poimin mukaani. Järvellä ei ollut meidän lisäksemme yhtäkään venettä , ja järven pintakin oli täysin tyyni. Miten mukavaa kun tuolla on noin tyhjää, toisin kuin vielä muutama viikko sitten pyhien aikana.
Kun vesiskootteri oli vedetty takaisin varastopaikkaansa,  jäimme juttelemaan skootteria vartioivan Kevinin kanssa , joka on tserkessi.  Kevin asuu rannan tuntumassa 3 koiransa kanssa, ja  eipä ole hullumpi paikka herätä aamuisin järven rannan vierellä. Hänellä oli vieraanaan punatukkainen englantilainen  Josephine, jolla on myös israelilaisia juuria, äitinsä kautta. Josephine kertoi olevansa  näyttelijä,  ja suurin saavutus tähän saakka on ollut pikkuruinen yhden lauseen osa Game of Thrones-sarjassa,  Kun lähdimme tuolta oli Josephine aika lailla humalassa, mikä hieman huolestutti, mutta toivottavasti  hän selvisi siitä Kevinin avulla...
Kotimatkan varrella  pysähdyimme kahden vuonna 1914 täällä koneittensa kanssa pudonneen turkkilaisen lentäjän muistopaikalla.  Muistopaikalla liehuu Turkin lippu, ja toisella puolella, joka ei mahtunut mukaan kuvaan  , Israelin lippu.
Vuonna 1914 Palestiinan alue (nykyinen Israel sekä Länsiranta) oli vielä ottomaanien hallussa.. Sulttaani päätti lähettää mitä kokeneimman turkkilaisen lentäjän (Fethi Bay, jonka mukaan Fethiyen kaupunki on nimetty) sekä perämiehen (Sadik Bey ) lennolle Istanbulista Kairoon ja Alexandriaan : Beirutin , Damaskoksen ja Jerusalemin kautta.  Lennon tarkoitus oli osoittaa  että turkkilaiset lentäjät voivat lentää pitkiäkin lentoja, ja samalla palauttaa kuolemankielissä olevan  ottomaanien imperiumin  kunnia. Samalla lennolla oli tarkoitus myös lähettää ensimmäinen ottomaanien lentoposti.

Istanbulista lähdettiin lentoon helmikuussa 1914  ranskalaisella Bleriot XI yksimoottorisella  lentokoneella. Lentokoneita oli kaksi , mutta koneet menettivät pian yhteyden toisiinsa.    Tuohon aikaan koneet olivat vielä aika heiveröisiä, ja tarvitsivat aina välillä tankkausta. Toinen koneista lähes törmäsi vuoreen  sumuisessa säässä ,  ja toisen koneen piti jäädä Damaskokseen korjausta varten . Fethi Beyn koneen saapumista odotettiin  Jerusalemissa , jonne  kone ei koskaan saapunut .

Fethi Bey ja Sadik Bey eivät olleet tietoisia  Genetsaretinjärven voimakkaista talvituulista , ja kun kone lensi järven itäistä rantaa pitkin,  voimakkaat tuulet heiluttelivat konetta. Tuulet irroittivat koneen siipiä yhdistävät nupit, ja kone iskeytyi maahan alueella , jossa nykyään on entinen Haonin kibutsi. Fethi ja Sadik olivat ottomaanien ilmavoimien ensimmäiset menetykset,  ja heitä juhlittiin  Turkissa sankareina. Lentäjien ruumiit vietiin Damaskokseen,  jossa heidät on haudattu Umaijadi moskeijavieressä olevaan mausoleumiin.

Hieman myöhemmin ottomaani-insinöörit pystyttivät lentäjille obeliskimuistomerkin. Ottomaanien valtakunnan kukistuttua muistomerkki unohtui.  Yerach Paran, historioitsija entisessä   Haonin kibutsissa (velkojen vuoksi se ei enään ole kibutsi) , kiinnostui muistopaikan historiasta.  Hän alkoi huolehtia muistopaikasta , istutti puita sen viereen  ja kävi kastelemassa kasveja. Hän myös kirjoitti Turkin Tel Avivin suurlähetystölle, mutta sai odotella vastausta aika pitkään. Vuotta myöhemmin suurlähetystöstä tuli viesti että he haluavat nähdä muistomerkin. Turkin suurlähettilään edustaja liikuttui näkemästään,  ja pyysi Parania piirtämään suunnittelemansa pienen puutarhan kaavan, ja lupasi myös lähettää rahaa sitä varten.   Rahan avulla Paran pystyi rakentamaan korokkeen  obeliskin ympärille . Paran teki kaiken itse: hän istutti lisää puita , sekä ihmeköynnöksiä Turkin lipun väreissä.

Tieto Paranin työstä muistomerkin hyväksi levisi, ja Turkin ilmavoimien päällikkö tuli katsomaan muistomerkkiä. Myöhemmin Turkista tuotiin kaksi kotkapatsasta  jotka nyt seisovat korokkeen molemmilla puolilla.  Muistomerkiltä on upea näkymä Genetsaretin järvelle (ensimmäinen  kuva). Olipa tällä muistomerkillä mielenkiintoinen historia.

23 kommenttia:

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Mukava, että saivat muistomerkkinsä. Ja kelpaahan tuolla järvellä huristella. Toivottavasti joskus vielä pääsen tuonkin näkemään ihan omin silmin.

anumorchy kirjoitti...

Mielaenkiintoinen tarina. Ajatella etta noin hepposella vempeleella lahtivat pitkalle matkalle.
Mina kyllastyisin varmaan aika akkia vesiskootterilla ajeluun. Siin jos se olisi kulkuvaline kohteesta A kohteeseen B niin ok mutta muuten vaan jarvella kurvailla niin viisi minuuttia riittaisi.

Melissa L kirjoitti...

Voi vitsit. Kelpaisi mullekin nuo maisemat 😍

Rita A kirjoitti...

Raamatulliset maisemat kuvasarjan alussa. Sitten tulee kuvaan vesiskootteri ja ollaankin nykyajassa 🙂
Apostolinkyyti ja aasi vaihtuvat moderniin teknologiaan.

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Silloin Israelissa käydessäni pääsin maata kiertämään ja järven olen nähnyt sekä Tiberiaksen kaupungin.

Kiva, että muistomerkki saatiin. Muitaminen on tärkeää.

Viehättävä nuori näyttelijätär. Toivottavasti rooleja tulee lisää :) Ja kiva kun voit paremmin!

SusuPetal kirjoitti...

Minä sitten pidän näistä kierroksista kanssasi, historiaa ja upeita maisemia!

Nauran auringolle kirjoitti...

Olipas mielenkiintoinen retki! Ihanan lämpimän näköistä. Luulin ensin Josephinea sinuksi, aika paljon samaa näköä.

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Ei vaan voi olla ihailematta näitä upeita paikkoja, joissa saa käydä ja joissa asut. Ihanaa, että pääsit mukaan tuonne järvelle.
Mukavaa tiistaita Jael!

Piipe A kirjoitti...

Oi, Gennesaret ympäristöineen on niin ihanaa aluetta. Olen kiertänyt järven ympäri (bussilla) muutamia kertoja ja seilannut paatilla Tiberiaksesta toiselle rannalle. Beit Sheanissa olen käynyt, samoin Ein Gevin kibbutsissa.
Onpa vesi nyt todella alhaalla. Kaikesta näkee, että kuivuus vaivaa aluetta.

Lämmin tervehdys Sinulle! Täällä ollaan siirrytty pakkasen puolelle lämpötiloissa, mutta toivottavasti saadaan vielä plusasteita ennen joulua.

Jael kirjoitti...

Paluumuuttajatar>Hyvä että on tuo muistomerkki, onneksi oli lähellä joku joka oli kiinnostunut ja halusi kunnostaa paikan. Mahtavaa olikin huristella tuolla, etenkin kun oli niin tyhjää:) Toivottavasti joskus pääsetkin tuota aluetta näkemään, näitte silloin täällä vain pienen osan.

ANu:tosi mielenkiintoista onkin. Niinpä, silloin ei vielä ollut kunnon koneita, aika uhkarohkeita olivat. Vesiskootterilla ajelu oli tosi kivaa, mutta en kyllä jatkuvasti jaksaisi sitä tehdä. Mutta sillähän voi välillä pysähtyä ja vain ihan ihailla maisemia. Toisaalta en kyllä ymmärrä miten eksä viikottain jaksaa tuota tehdä, mutta keski-ikäisessä miehessä elää pikkupoika;D

Melissa: Kaunista tuolla onkin,ja vielä kauniimpaa talvella kun tulee se vihreys.

Rita: Hih, paljon on tuolla muuttunut Raamatun ajoista;D Mutta nuo beduiinit, kuten tuo lammaspaimen , elää aivan kuten satoja vuosia sitten

Johanna: On kyllä kauniita paikkoja tuolla alueella, harmi vaan että järven pinta on niin laskenut. Muistaminen on tärkeää ,ja hienoa että kibbutsin mies teki paljon sen hyväksi:viime vuosikymmenellä Turkin ilmavoimien päällikkö kutsui hänet Turkkiin ihan sen vuoksi. Josephine oli viehättävä,kunhan vaan muistaisi että alkoholin kanssa ei kannata läträtä. Kiitos, nyt on kyllä pahin ohitse, räkää on vielä paljonkin mutta olo jo aika normaali:)

SusuPetal: voi kiitos, tosi kiva kuulla:) Ja maisemat hienoja vaikka vielä ei ole luonnon vihreää.

Nauran Auringolle: tosi mielenkiintoinen olikin. Hih, ei kyllä Josephine muistuta minua ollenkaan.Hänellä on aivan ihana punainen tukka, joka ei tullut tuossa kuvassa edukseen, punatukkaisuus tulee sekä skotklantilaiselta isältä että täkäläiseltä äidiltä.

Outi: on kyllä kaunista, mutta varsinaisesti kaunista on sitten talvella kun vihertää.- Mukavaa tiistai-iltaa sinulle Outi:)

Piipe: Kaunista aluetta onkin. Olin siellä nuorena kibbutsilla,joten tuli vähän paremmin tutustuttua alueeseen. Beit Sheanissa on mielenkiintoista historiaa; emme siellä pysähtyneet, menimme vain ohitse. Vesi on todellakin ikävän alhaalla, toivottavasti tänä talvena saadaan kunnolla sadetta, mutta se on hyvin epävarmaa kun näyttää siltä että ilmasto vain lämpenee ja sateet vähenee. Kiitos samoin sinulle tervehdys täältä. Voi teillä jo pakkkasta, olin Helsingissä tasan 2 vuotta sitten, ja silloin oli tosi leutoa, ei ollut lainkaan kylmää ja tihrutti sadetta.- Toivottavasti saatte vielä lämmintäkin.

Eeviregina kirjoitti...

Minun Tiberiaksen käynnistä on muutama vuosi aikaa. Se on kivaa aluetta ja meidän tuttavia asuu ylärinteellä, mistä on upeat näkymät järvelle.
Saa nähdä, pääsenkö seuraavalla lomallani käymään siellä? Meillä on jo koleaa ja talvi ihan kohta alkamassa, tänään haravoin pihallani +2 asteen lämmössä!

Petra kirjoitti...

Upeita maisemia ja olipa jännä että kävit muistomerkillä sillä luin asiasta kesällä jutun turkkilaisesta lehdestä, siinä juuri kerrottiin miten tuo muistomerkki löytyi pitkän unohduksen jälkeen ja kuinka sitä oli hoidettu. Meille rantautuivat ekat kunnon rankkasateet ja jatkuvat koko viikon!

Satu kirjoitti...

Olipa mielenkiintoinen postaus, Jael! Ja kuvat oli upeita!

En ole koskaan ollut vesiskootterin kyydissä. Varmaan huikea kokemus! Minä tosin varmaan tippuisin kyydistä heti ensimmäisessä mutkassa. ;-D

Jael kirjoitti...

Eeviregina: Tiberiaksen alue onkin kivaa aluetta, me tosin oltiin siellä toisella puolella rantaa. Kiva kun teillä on siellä tuttuja,niin on syytä käydä vierailulla. Teillä on sitten jo aika talvista, ei ollut lainkaan sellaista 2 vuotta sitten kun samoihin aikoihin olin Helsingissä.

Petra: Pohjoisessa Israelissa maisemat ovatkin niin erilaiset kuin täällä keskisessä Israelissa. Jännää että olit lukenut tuosta. En ollut lainkaan siitä tietoinen, ja kiitos eksän sain tietää tästäkin paikasta:) Voi koskakohan tänne tulee sateita, ei vielä lainkaan näkyvissä täällä.

Satu:kiva että tykkäsit, tuo yli sata vuotta sitten tapahtunut kohtalokas lento onkin mielenkiintoinen tarina.Hih, minäkin vähän hermoilin alussa, mutta kun pitää kunnolla kiinni niin sujuu ihan hyvin:)

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Voi kun kiva kuulla, että olo on parempi! Ja mun piti muuten vielä sanoa, että onpas mahtavaa kun olette exän kanssa näin sivistyneisssä väleissä. Sitä ei niin usein tässä maailmassa tapaa.

Jael kirjoitti...

Johanna: Kiitos ihana, keuhkot vielä aika täynnä limaa, mutta voin jo yleisesti paremmin,tosin en vielä ihan priimakunnossa ole. Ja olimme eksän kanssa niin läheisiä,ja joitakin vuosia jopa 24/7 yhdessä, joten olisi sääli jossemme voisi olla hyvissä väleissä.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

mahtavan erikoiset maisemat!

Mia Heib kirjoitti...

Heippa! Ihania kuvia ja mielenkiintoinen tarina!
Maisemat on kyllä mahtavat, olen nyt viikon ollut keräämässä kumkvatteja aika lähellä tuota muistomerkkiä! ☺

Jael kirjoitti...

Hannele: ONhan ne:)

Mia: kiva kun jätit kommentin:) Oi ovatko kumkvatit jo kypsiä,tykkään niin niistä:) Ja maisemat tosiaankin mahtavat tuolla:) Harmi ettei törmätty toisiimme;D

pike kirjoitti...

Sinulla on ainut laatuisia kuvia sieltä, haikailen että pääsisin joskus kuvaamaan noita seutuja, mutta ihana on katsella kuviasi sieltä.

Leena Lumi kirjoitti...

Jael, miten kiinnostavaa!!! Lue mun ajatukset täältä kaukaa:)

♥♥

Jael kirjoitti...

Leena: Tiedän:)

Jael kirjoitti...

Pike:kiitos paljon:) Toivottavasti pääset joku päivä tosiaankin kuvaamaan noita seutuja.