lauantai 1. huhtikuuta 2017

Maatilan galleriassa

Viikko sitten olisin mennyt  kodin lähellä sijaitsevan kaupungin maatilan taidegalleriaan,mutta se olikin kiinni, En tiennyt että näyttelyiden välissä se on suljettu,ja koska en löytänyt mistään tietoa seuraavasta näyttelystä,kirjoitin kaupungin kulttuurivastaavalle joka lähetti minulle kutsun uuden näyttelyn avajaisiin,tänään huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Sinne sitten meninkin aamupäivällä. Kaupungin maatilan galleria sijaitsee todella kauniissa ympäristössä,ja itse galleriarakennus on pieni,joten mitään suuria näyttelyitä sinne ei mahdu. Sisäänpääsy on aina ilmainen.
Taustalla näkyvät korkeammat kerrostalot,70-luvun rumia kerrostaloja,samanlaisia kuin minun asuintaloni. 
Uuden näyttelyn nimi on "Piirrä minulle tuoli" ,ja se yhdistää 1900-luvun alun Art  Nouveau eli Jugend -tyyliin kuuluvia esineitä,kuten tämän penkin, sekä 9 nykyajan taiteilijan töitä. Huonekalut ja esineet kuuluvat täkäläisen pariskunnan yksityiskokoelmaan,ja näyttely tuo esille miten jugendtyyli on vaikuttanut suunnittelun historiaan. Penkki on valmistettu Ranskassa 1900-luvun alussa.
Ariella Zochovitzkyn korutyöt. Olivat tosi hienoja.Taiteilija on sekä ekonomi että kirjanpitäjä,ja jonkinlainen powerlady täälläpäin,joten hienoa että korujenkin tekoon riittää aikaa.
Tässä vielä toinen saman taiteiljan töistä.
Or Glass,nuori tekstiilisuunnittelija silkkikankaalle painetun printtinsä edessä. Or on saanut tähän työhön inspiraation botaniikasta. Or Glassin webbisivulla näkee hänen ihastuttavia töitään:)
Kirjateline 1800-luvulta
Tarjoilulautanen vuodelta 1885;skottilaisen George Loganin työ.
Vaatenaulakko. Josef Hoffman,Wien v.1905
Näyttelyssä oli jugendtyyliin kuuluvia julistetauluja,ja luulin näitäkin sellaisiksi,mutta ne ovatkin nykyajan taiteilijan Yossi Madarin töitä.
Näyttelyn avajaisissa oli myös tämän asuinkaupunkini Holonin legendaarinen kaupunginjohtaja Moti Sasson. Hän on toiminut kaupunginjohtajana jo monta kautta,(viimeinen kausi kai menossa) ja on onnistunut luomaan kaupungista sen mikä se tänään on: hienosti hoidettu kaupunki  joka on brändätty sekä lasten kaupungiksi että design-kaupungiksi. Vuonna 2011 englantilainen Monocle-lehti valitsi Sassonin maailman 10 parhaimman kaupunginjohtajan joukkoon.
Ennen kotiinlähtöä kiertelin vielä hetken gallerian ympäristössä.
Talon takana on suurien puitten varjostama istuma-alue,.
Kukkateline,jossa kukat kasvavat hydroponisesti.
Ihan galleriatalon ulkopuolella on 2 mantelipuuta. Olisinpa muistanut tuon silloin kun ne kukkivat.Nyt niissä on vihreitä manteleita,joita löytyy toriltakin. Monet käyttävät vihreitä manteleita salaateissa,tai säilövät niitä mutta itse en niistä pidä..
Gallerian alueella kukkivat myös bauhiniat.Että ovat kauniita:)

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Maaliskuun loppua

Sitrukset kukkivat nyt
Viime viikolla ihailin lähialueen vehreyttä ja kukkia,mutta jo tällä viikolla alkoi luonto selvästikin jo kuivahtaa:ei ole satanut enään ,ja päiväsaikaan on ollut lämmintä.
Puut tosin jatkavat kukkimistaan;puistossa kukkii nyt korallipuu.
Mutta kodin lähellä on selviä kuivumisen merkkejä. Villikasvien aika alkaa olla loppuvaiheessa. Tämä on aina sellaista luopumista kun tietää että ne kukkivat uudestaan vasta ensi vuoden puolella. Luonto värjää kaikki alueet täällä vihreäksi vuoden ensimmäisinä kuukausina mutta kun alkaa olla lähellä hellerajaa vihreän aika on ohi.Tosin ainahan täällä on vihreää ,kiitos keinokastelun,ja onhan paljon myös sellaisia kasveja jotka suosivat lämpimämpää säätä.
Kruunukkaratkin ovat jo väsähtäneen näköisiä.Näiden kohdalla lämpimänä kautena on pelkkää hiekkaa.
Tässä missä Sheleg-koira ja kissaystävänsä lepäsivät vielä viime viikolla on nyt pelkkää hiekkamaata:leikkuri tuli ja leikkasi kaiken lopun vihreän pois. Näin tehdään monella pihalla vaikka olisikin vielä vähän vihreää jäljellä.
Kävin poimimassa viimeiset pomeranssini.Loppuvaiheessa pomeranssin pinta on  muhkuraisempi kuin alussa.Suorastaan rakastuin näihin pomeransseihin nyt talvella,ja kun sain luvan poimia niitä lähellä olevasta puusta niin poimin,ja tein  niistä vaikka mitä:hilloja,leivonnaisia,likööriä,maustetta ja muutakin.
Puussa on kyllä vielä vaikka kuinka monta hedelmää,mutta ne ovat liian korkealla ja olen tehnyt hedelmistä jo enemmän kuin tarpeeksi.. Samalla puu kukkii,ja sitrusten kukathan  tuoksuvat mielettömän hyvälle. Ylimmän kuvan otin tämän lähellä olevasta pienemmästä puusta joka on täynnä kukintoja.
Tällä viikolla aikaiset aamut ovat olleet sekä pilvisiä ja mukavan viileitä (päiväsaikaan sitten jo liian lämmintä) ja alkuviikosta teimme ystävän kanssa kävelylenkin rantabulevardilla,jonka  reunoille oli asetettu  taidejulisteita. Otin paljon kuvia uudistuneesta rantabulevardista.
Matkalla rantabulevardille ohitimme tämän rakannuksen. Tuolla ylhäällä olisi mukava katsella mitä kadulla tapahtuu.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Kauneinta aikaa

Luonnon puolesta tämä osa kevättä on sitä kauneinta kevättä:villiunikot kukkivat yhdessä kruunukakkaroiden kanssa,ja tästä ei saa tarpeekseeen sillä se on niin kaunista.
Keskiviikkona iltapäivällä peruuntui tapaaminen,ja ajattelin sen sijaan mennä Bambin kanssa bussilla Tel Avivin puolelle yhteen lempipuistooni, Kun tulin pysäkille huomasin että bussi oli juuri mennyt ohitse,ja seuraava tulisi vasta puolen tunnin kuluttua. Laskin että tulisimme takaisin kun on jo pimeää,joten luovuin ajatuksesta ja tein sen sijaan Bambin kanssa lenkin lähiseudulle:alueelle jossa käyn aivan liian harvoin. 10 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsee tämä outlet-kauppakeskus,jossa kenkiä  ja vaatteita saa edullisemmin,mutta olin ihan unohtanut paikan olemassaolon. Bambin kanssa en voinut oikein käydä kaupoissa mutta huomasin että keskuksessa ollut kahvila oli vaihtunut Roladin-ketjun kahvilaksi ,ja päätin käydä siellä espressolla.
Kahvila toimi itsepalveluperiaatteella (harvinaisempaa täällä) ja jonossa seistessä ehdin katsella hieman ympärilleni.Roladin-ketjun tuotteet ovat tosi herkullisia.
Suolaisia piirakoita. Bambia tietysti houkuttelivat nämä tuoksut,ja se olikin koko ajan vetämässä minua näiden suuntaan..
Mitä ihanuuksia,mutta otin espressokuppini ja menin ulos istumaan.Bambille olin ottanut vesikupin ja vettä.
Espresson jälkeen ylitin kadun,ja toisella puolella sijaitsee kaupungin maatilan galleria.Se on tosin auki vain viikonloppuisin  ja maanantaina iltapäivällä,joten sain tyytyä katsomaan sitä aidan kautta.
Nämä kukkaset ovat niin ihania. Olisin poiminut mukaani kimpun  keltaisia kruunukkaroita mutta lähes jokaisessa oli jonkinlainen pieni ötökkä.Näiden aika on ihan kohta ohi,joten pitää nauttia näistä niin kauan kuin voi.
Kaupungin maatila on tarkoitettu koululaisryhmille,enkä minä yksityishenkilönä pääse tuonna(kysyin kerran). Mutta aidan raot ovat sen verran leveät,että tätä vehreyttä voi ihailla myös aidan takaa.
Kyllä teki mieli tätä parsakaalia...Olen muuten  koko talven syönyt tosi ahkerasti parsakaalia:kiitos halpismarketin jossa sitä on  ollut todella edullisesti. 
Komeat salaatitkin näkyivät yhdestä kohtaa.
Krasseja.
Maatilan toisella puolella on omakotitaloja. 
Tälle alueelle pitää kyllä tehdä lisää kävelyretkiä ennen kuin tämä vehreys katoaa..

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kevään merkkejä

Makrotexin viikon aiheena on "Kevään merkkejä" ja myös täällä itäisen Välimeren puolella näkee nyt kevään merkkejä. Herneet ovat täällä kevään merkkejä,ja ostin ensimmäiset herneeni. Mansikoiden aika alkoi oikeastaan jo viime vuoden loppupuolella,mutta nyt keväällä ne ovat makeammat kuin silloin.
Valkosipulin kypsyminen on täällä kevään merkki,ja nyt niitä näkikin torilla monessa kojussa.
Toisessa kojussa oli nähty vaivaa  ja valkosipulit puhdistettu,mikä näkyi myös hinnassa.
Vaikka artisokkia näkyi talvellakin torilla niin ne ovat kyllä kevään vihanneksia.
Rosmariinin kukinta on myös kevään merkki.Kodin alla olevassa puistossa rosmariinin kukinta on valkoista,mutta kauempana olevilla rosmariineilla kukinta oli violetin värinen.
Puiden kukinta on varma kevään merkki täälläpäin. Bauhiniat kukkivat juuri nyt.
Bauhinian kukat ovat kauniita. Valkoiset kukkivat lähelläni,violetit hieman kauempana.

Muut kevään merkit-postaukset  löytyvät täältä.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Korkeat talot

Viikon puolivälissä alkoi vihdoinkin tuntua että flunssa on ohi.Tosin flunssani ei ollut sitä vaikeinta laatua,mutta tukkoinen nenä ja liman määrä keuhkoissa väsytti ja vaikutti nukkumiseen. Tässä kuvassa  on näkymä liikennevaloissa ,jonka olen ottanut bussin ikkunasta. Bussini menee tästä aina ohi,ja näkyviin tulee edessä oleva korkea rakennus joka ei ihan vielä ole täysin valmis:sen pitäisi valmistua  kesäkuussa  ja on 60 kerroksineen Tel Avivin korkein rakennus. Sarona Tower on Sarona-puiston kupeessa,ja sitä ei voi olla huomaamatta. Tornitalossa tulee olemaan 34! hissiä, Maanalaisia parkkikerroksia on 7 ,niiden päälle tulee 3-kerroksinen muotiin keskittynyt kauppakeskus (vaikka toinen muotiin keskittynyt sellainen avataan ensi viikolla aika lähellekin...).Toimistokerrosten lisäksi tornitalon kerroksiin tulee myös 5-kerroksinen hotelli. On mielenkiintoista seurata miten tällaiset tosi korkeat  tornitalot nousevat maan pinnalta:yksi sellainen on alkuvaiheissa  ,myös bussireittini varrella,ja aina kurkin katsomaan onko mitään uutta näkyvissä. Sarona Towerin ulkonäössä  on kierteisyyttä ja tämän tapainen arkkitehtuuri on ollut viime vuosina suosittua tornirakennuksissa.esimerkkeinä vaikka Malmön kierretorni. Ylimmät kerrokset tuosta talosta on jo vuokrattu erään yrityksen toimistoiksi,ja olen kyllä hieman kateellinen noista näkymistä. En kyllä halauaisi asua niin korkealla:edellsellä kerralla täällä asuimme eksän kanssa 15. kerroksessa,ja se oli ihan tarpeeksi.
Viikon loppupuolella tapasimme Annelin kanssa vasemmalla olevassa suuressa kauppakeskuksessa,joka sekin on tavallaan kolmen tornitalon alakerroksissa. Tämän kuvan otin sillalta,joka johtaa kauppakeskukseen kadun toiselta puolelta,ja vasemmalla puolella näkyy tuo sama edellisen kuvan Sarona Tower,nyt eri suunnasta,pyöreän talon takana. Meidän piti mennä näköalakerrokseen kauppakeskuksen tornitaloon,mutta emme päässytkään sinne sillä joku yritys oli ostanut koko paikan työntekijöilleen juuri silloin.
Kauppakeskuksen joistakin kaupoista on todella hyvät näkymät ulos.
Tuo edellinen näkymä oli suuresta H&M Home-kaupasta,joka avattiin torstaina. 
Saman kaupan toisesta ikkunasta oli tämä näkymä. 
Eräässä kauppakeskuksen kerroksessa on myyntipöytiä,josta löytyi mansikoita.2 rasiallista 3.8 eurolla. Odottelen mansikkakauden loppua,ne ovat silloin makeimmillaan.
Perjantaina ystävän luona torin lähellä tarkkailimme parvekkeelta närhin  puuhia  viereisessä puussa. Jos katsoo kuvaa tarkemmin ,huomaa että vasemmalla näkyy toinenkin närhi.  Nämä puut ovat vielä paljaita,vaikka monet puut täällä jo kukkivat,mutta myöhemmin nämä ovat niin vihreitä ettei niiden lävitse näe mitään kuten nyt.
Tänään kävimme pikaisesti Bambin kanssa saman kadun naapurin luona,jossa asuu myös Kai mopsi. Tuo ilme....
Vaikka en niin välitä tuhisevista koirista niin Kai on kyllä ihana:)  Mukavaa  alkavaa viikkoa kaikille:)