tiistai 25. elokuuta 2009

Iltatorilla ennen iltaa…

Beit hashita

 Tel Avivin Karmel-tori  ja sen vieressä oleva käsityöläistori,samoin kuin niiden välissä olevat sivukadut ,olivat tänään ja eilen poikkeuksellisesti auki illalla yömyöhään saakka.Yleensä tori sulkeutuu ja myyntipöydät tyhjentyvät  illan koittaessa. Mutta tänään ja eilen ne olivat auki yöhön saakka.Olin muutenkin lähettyvillä,joten menin katsastamaan ,mitä siellä oli. Kello oli noin 18.30 ,ja ruokaa myyviä pöytiä oltiin monessa paikassa vasta pystyttämässä.Tapahtuma oli osittain uutta salaattivalikoimaansa mainostavan salaattifirman järjestämä.

Tehina

 Tässä pöydässä myytiin tahini seesamitahnaa ja halvaa, mutta myyntituotteita ei tässä kuvanottovaiheessa ollut vielä esillä.

Soittajat Elävää musiikkia oli siellä sun täällä,mutta hekin olivat vasta aloittelemassa.Olisi ollut kiva olla tapahtumassa pimeyden jo koittaessa,mutta en ehtinyt jäädä odottelemaan.

salaatit

Salaattifirman omassa myyntipöydässä myytiin edullisia salaattiannoksia.Salaatit olivat uudesta salaattilinjasta, jotka on tehty kuuluisan israelilaisen kokin ohjeiden mukaan. Salaattiannokseen kuului 4 eri salaattia, falafelpyöryköitä sekä pitaleipä. Pidän niin paljon munakoisoista,että otin 2 annosta tulella paahtuneiden munakoisojen lihaa, tahinikastiketta sekä paahtuneista vihanneksista tehtyä salaattia. Ihan hyvää,mutten huomannut mitään erikoista näissä salaateissa; olivat aika paljon samanlaisia kuin muiden vastaavien firmojen salaatit.

28 kommenttia:

  1. Falafelpyörykat ovat herkkua.Samoin tuo munakoisojuttu.

    VastaaPoista
  2. Herkullista toi paahdettu munakoiso, meidän persialainen ystävä on sitä joskus tarjonnut. Halvaa söin usein lapsena, mutta täällä sitä ei juuri näy paitsi tietenkin turkkilaisissa kaupoissa.

    VastaaPoista
  3. Minakin ajattelin menna tuonne, mutta sitten kuvittelin tungoksen ja jain kotiin!

    VastaaPoista
  4. Sateenkaari:Niin onkin:-)

    Allu:Paahdettu munakoiso on ihanaa! Kirjoitin tuossa postauksessa,että nämä salaatit eivät olleet muiden firmojen salaatteja parempia,mutta itse asiassa tämä tulella paahdettu munakoiso oli ihan kotona tehdyn makuista, tosi ihanaa!

    Anu:Olin siellä tosi aikaisin,ennenkuin se edes kunnolla alkoi,ja alkoi olla jo tungosta.....

    VastaaPoista
  5. Jael, miten se paahdettu munakoiso tehdään? Minullahan on se munakoisovuoka herkkuna, mutta se on aika suuritöinen. Tehdään joskus viikonloppuina.Voisithan laittaa sen ohjeen tuonne keittiösi puolelle. Kai siihen nyt jotain maustetta tms. tulee...

    VastaaPoista
  6. Leena:Tuollaista tehdään ihan grillissä tai tulen päällä.Mulla esimerksiksi on sellainen pieni metallinen reikäinen juttu,jonka laitan kaasuliekin päälle,ja se kärventää sen kuoren ja kypsyttää hedelmälihan. Grillitulella olisi tietenkin kätevämpää,siihen vaan se munakoiso kokonaisena kunnes tuntuu pehmeältä sisältä ja on kuivahtanut sellaiseksi rapeaksi,jonka saa helposti pois.Ei se sitten mitään muuta melkein tarvikaan,kuin suolaa ja tippa oliiviöljyä.Munakoiso on melkein parhaimmillaan noin yksinkertaisena. Tuo tahinikastike sitten vielä täydentää sitä.

    VastaaPoista
  7. Meidän onni että sulla on kamera mukana torireissuilla. Muistapa aina tehdä meille toripostauksia kun vaan muuten jaksat :)

    VastaaPoista
  8. Kiva olisi tuollaisella torilla käydä. Ja juuri noin ettei ole kauheaa väentungosta.
    Siellä taitaa olla monenlaista tavaraa myynnissä.

    VastaaPoista
  9. Nuo pyörykät näyttää tosi herkullisille, mutta eihän sitä aina tiedä miltä sitten oikeasti maistuu...
    Tuollaiset tapahtumat, iltatorit yms, ovat kyllä tosi kivoja! Täällä Dublinissa ei sellaisia paljon ole, kun illat (ja päivät!) on kylmiä -- mutta sillon harvoin kun on nin aina yritetään päästä katselemaan :)

    Iloisia terkkuja!!

    VastaaPoista
  10. Maiskis ja slurps täältä hernerokan ääreltä:)

    VastaaPoista
  11. Hauska tori. Kumpa suomessakin olisi jossain eläviä toreja enää - Kauppatori lienee ainoa.

    Munakoiso on hyvää, mutta falafelpyöryköitä en liene maistanut :)

    VastaaPoista
  12. Rita:Mulla onkin melkein aina kamera käsilaukussa....

    Susanne:Tungoksessa tuolla onkin vähemmän kiva käydä. Torilla on paljon myytävää:ruokaa, vaatteita, taloustavaraa ja muutakin.

    MaaMaa:Nuo falafelit olivat ihan hyviä,ne tehtiin siinä paikan päällä.
    Iltatorit on tosi kivoja,sääli,että täälläkin tämä oli vain 2 päivää.

    ArjaAnneli:-)

    Tuure: Hakaniemenkin tori on aika elävä. Falafelit on hyviä;saa niitä jostain paikoista Helsingissäkin,mutten usko että ne ovat yhtä hyviä kuin täällä.

    VastaaPoista
  13. Kiva postaus! Tykkään tämmöisistä tapahtumapostauksista. :-)

    Falafelit näyttävät herkuilta!

    VastaaPoista
  14. Fun and food all around! Sure looks like a party to me. ;)

    VastaaPoista
  15. Hippu: Falafelit oli ihan hyviä ja tuolla oli varmaankin ihan kivaa;tosin vain käväisin siellä,enkä jäänyt kunnolla katsomaan.

    Hannah: It was a fun evening market happening!

    VastaaPoista
  16. Olisinpa saanut olla mukana. Serkkuni kertoi paistaneensa munakoisoja nuoruudessaan ollessaan kibbutsilla työssä. Ne munakoison viipaleet oli ensin kastettu johonkin taikinaan. Mitähän se taikina mahtoi olla ja pitäisikö ne viipaleet ensin hiostuttaa? Olisi kiva kokeilla, meillä käytetään aika vähän munakoisoa.

    VastaaPoista
  17. Siis sanotaanko tuota annostasi SALAATTIannokseksi? Jotenkin hassu salaatti, kun ei này salaattia, ei tomaattia, kurkkua jne jne....Tuollainen salaattiannos kelpaisi varmasti miehillekin :D

    VastaaPoista
  18. Unelma: Se taikina on varmaakin ollut sellainen munien ja jauhojen sekoitus,sellainen kuorrutustaikina,luulisin.Itse en niin tee,kun en kauheasti pidä sellaisista kuorista munakoison päällä.Eli ne voi kastalla kananmunaan ja sitten kieritellä vaikka jauhoissa tai korppujauhoissa.

    -S-;no tahnojahan nuo oikeastaan on,niitä vaan täällä kutsutaan myös salaateiksi.Mutta hyvää oli kaikki tuossa!

    VastaaPoista
  19. olipa herkullisen näköinen annos ja falafel maistuu niin hyvältä! aika erikoista, että firma järjesti oikean tapahtuman, se ei taida olla kovin yleistä.

    VastaaPoista
  20. Juanita:Oli oikein herkullista,etenkin tuo munakoiso! Itse asiassa tuo firma (joka on aika suuri) järjesti tilaisuuden yhdessä kaupungin kanssa. Aina näyttävä tapa tehdä uutta salaattilinjaansa tunnetuksi!

    VastaaPoista
  21. Hakaniemen torilla harvoin pyörin... mutta kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  22. Tuure;Hakaniemen tori on ihan kiva, ja vielä kivempi on käydä viereisessä Hakaniemen hallissa,josta pidän erityisesti.Ja jos sinnepäin eksyt, teepä tutkimusretki alueen etnisiin kauppoihin,ihan silmänruuan vuoksi...

    VastaaPoista
  23. Nuo falafelpyörykät näyttävät erittäin hyviltä. Onko siellä ruoka ollut hyvää?

    VastaaPoista
  24. Juu, kauppahallit on hauskoja ja mukavia! kyllähän minä siellä hakaniemessä olen käynyt. ja hietalahdessa ja vanhassa kauppahallissa. ne on varmaan mielenkiintoisimpia paikkoja helsingissä akateemisen jälkeen.

    VastaaPoista
  25. Claudina:Täällä Israelissa ylipäänsä ruoka on tosi hyvää,johtuen loistavista raaka-aineista ja vaikutuksista ympäri maailmaa. Nuo falafelit olivat ihan hyviä,mutta olen parempiakin syönyt. Tel Avivissa on orgaaninen falafelipaikka,jossa on mielestäni parhaimmat falafelit.

    Tuure:Akateeminen ja kauppahallit;ihania paikkoja! Akateemisessa olen ollut töissäkin ihan nuorena,arvaa menikö koko palkka kirjoihin......

    VastaaPoista
  26. Kun täytän vuoden kuluttua 16, aion hakea sinne jouluapulaiseksi!

    VastaaPoista
  27. Tuure;varo vaan sitten ettei koko palkka mene kirjoihin.....

    Hannele:-)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...