torstai 17. joulukuuta 2009

Hiekkamyrskyä ja tipuja


Täällä on jo  eilisestä ollut jonkinlainen tähän aikaan vuodesta harvinainen hiekkamyrsky,josta Anukin kirjoitti blogissaan.Kävelin tänään ulkona ja tuuli oli kyllä aika voimakas ja tuntui että välillä sitä hiekkaa tuli suuhunkin ja silmiin,ihan vähän tosin vain.Nyt odotetaan sadetta,jonka pitäisi puhdistaa ilmaa.Makkarin ikkunan(sängyn takana) sälekaihtimet olivat myös jääneet osittain auki,joten sieltäkin piti hienon hienoa hiekkaa pyyhkiä pois. Hanuka-juhlaa vietetään edelleenkin täällä,ja toissapäivänä olin  sellaista järjestämässä kurssikeskuksessa.Ylläoleva Hanuka-kynttelikkö on siellä tehty taidekurssilla, valmistettu papier machesta.

Menin tänään eksä ykkösen luo,joka jo vuosia on ollut hyvä ystävä. Hän kasvattaa puutarhassaan näitä pikkulintuja, ovatko nämä undulaatteja? Pieniä lentokyvyttömiä poikasia oli myös,ja viikon kuluttua nämäkin varmaan siirtyvät isoon häkkiin. Ihastuin tuohon pikkuiseen lintuun,jonka nimesin Oscariksi.Olisin voinut saada Oscarin ja kaverinkin mukaani,mutta koira taitaa riittää toistaiseksi.

Tässä pikkuisten vanhemmat ja muutkin kaverit. Todella kauniin värisiä ja laulavat non-stop. 

Oscar oli niin ihastuttava,että oli vaikeaa mennä pois. Kun linnunpoikanen tottuu näin pienenä ihmisiin,ei se sitten isona ujostele heitä.Oscarista näköjään tulee sininen....

Eksän ja avovaimon asunto on sisustettu orientaaliseen tyyliin ,ja uutena juttuna siellä olivat nämä kuvassa näkyvät ,käsinkudotut tyynyt,jotka ovat olleet alunperin mattoja.Ne on ostettu Jaffan kirpputorilta,jossa monet asiat ovat aika tyyriitä,mutta J on erittäin taitava tinkijä! Eksä on ommellut nuo tupsut tuohon oikean alanurkan juttuun,joka oli laitettu seinäkoristeeksi.Kuviot näissä mattotyynyisssä ovat tosi kauniit,samoin värit.Menin sinne porani kanssa,jota en poropeukalona osaa kunnolla käyttää.No,nyt pitäisi sen poran hallitseminen onnistua,kun sain siitä oppitunnin.....


Ja sitten vähän musiikkiakin,eli tässä linkki upean Concha Buikan "Ojos Verdes"-kappaleeseen. YouTubessa oleva versio on aika surkea,mutta tässä linkin takaa sen pitäisi kuulua hyvin.Sivun oikeassa yläreunassa on se nuoli,mistä painetaan,niin kappale lähtee käyntiin.Upeeta! Ja tämä on erityisesti sinulle,Leena:-)
P.S.Nyt se sade sitten alkoikin,klo 18.30

28 kommenttia:

  1. Nauroin sitä eksä ykköstä. Olet siis numeroinut ne. Montako yhteensä?

    VastaaPoista
  2. Tuo numerointi on hyvä idea. Minä numeroin isäni vaimot. Äitini oli numero yksi, äitini kuoltua isäni avioitui uudelleen kakkosen kanssa ja kun kakkonenkin kuoli, niin löytyi vielä kolmonenkin.
    On muuten hieno asia, että voit olla ystävä exäsi kanssa, kaikilta se ei onnistu.

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että sade saapui siivoamaan hiekkamyrskyn jälkiä.
    Suloisia ovat Oscar & kamut :)

    VastaaPoista
  4. Oscar is a star. He deserves an Oscar!!

    VastaaPoista
  5. Undulaatteja! Meilläkin on noita joskus kasvatettu, saman värisiä. Söpöjä mutta meluisia.
    Matoistakin siis voisi tehdä tyynyjä, hyvä idea, nuo ovat nättejä väreiltäänkin.
    On ollut kommentointivaikeuksia viime aikoina,varmaan johtuu oman linjani hitaudesta, katsotaan onnistuuko nyt...

    VastaaPoista
  6. Unelma:Joskus ihan hyvä tuo numerosysteemi;-) Parempi olla ystäviä kun on lapsikin...

    Nurkkalintu:Ei ollut kovin pitkä sade,mutta lopetti tuon hiekkaisen tuulen ainakin.Herttaisia ovat nuo linnut...

    Phivos:Yes, isn't he...Simply adorable:-)

    Sirokko:Kiitos selvityksestä,en ollut ihan varma olivatko undulaatteja vai ei.Aika paljon ne siellä kuorossa lauloivatkin...
    Nuo matosta tehdyt oli leikattu valmiiksi,mutta osa piti itse ommella tyynyiksi.
    Toivottavasti kommunkaatiovaikeudet menevät ohitse..

    VastaaPoista
  7. Hyvää uusiokäyttöä vanhoille matoille. Täytyykin katsella omia mattoja sillä silmällä (tosin eipä niissä noin kauniita värejä ja kuvioita ole).

    Minä tarvitsisin myös oppitunnin poran käytössä. Ruttuutan vaan menemään ja totean, että oho, lipsahti...oho, lähti aikamoinen pala seinästä...oho... :D

    VastaaPoista
  8. Taalla meilla,kun oli nyt se kova myrsky,nin sen mukana tuli taas kovasti myös hiekkaa.Tanaan pesin parvekkeet.
    İhania lintuja exallasi.
    On hienoa,etta olette ystavia.

    VastaaPoista
  9. Hieno hanuka-kynttelikkö.
    Sade taitaa tyynnyttää ilman siellä.

    VastaaPoista
  10. Voisikohan se eksä ykkönen tinkiä mullekin noita tyynyjä ja lähettää ja... :D En ole vielä onnistunut tuollaisia löytämään sieltä pohjoisnaapurista useista yrityksistä huolimatta.

    Olen kerran kokenut hiekkamyrskyn, Intiassa, ja se oli hurjaa menoa. Nielin hiekanmuruja vielä viikon päästä.

    VastaaPoista
  11. Ihania undulaatteja...en minàkààn olisi raaskinut làhteà...en tosin tiedà, mutta en tykkàà koskea lintuihin. Jotenkin olen pyntànnyt pààhàn ajatuksen, ettà ovat muka likaisia..paljon likaisempia kuin koirat ja kissat jne.

    VastaaPoista
  12. Ah, onpa ihanat kutsuvat kuvat postauksessasi. Ekan kuvan väreihin silmät palaavat monta kertaa kun katselen muita kuvia... Juttusi lukeminen jätettävä myöhempään... Oppilas tulossa... Kivaa perjantaita!

    VastaaPoista
  13. Upea kynttelikkò. Kunpa pààsiskisn tuommoiselle kirppikselle ja saisi jostain kielillà puhumisen kyvyn ja tinkimisen taidon. Minulla on 'joka naisen kàsityòlaukku' (pora), mutta annoin sen siskon miehelle hoitoon, kun en itse uskaltanut seinià sàrkeà.

    VastaaPoista
  14. Susadim: Ne tyynyt oli tosi hyvän näköisiä,vaikka vähän matonkarkeita ovatkin.J oli myös onnistunut löytämään sellaisia vähän viallisia mattoja,joista jo suunnitteli tekevänsä vaikka minkälaisia seinäkoristeita.Mulla on kaksi poraa:vanha ladattava ei niin vahva,mutta erinomainen kun kokoaa esim.IKEAn huonekaluja, ja sitten tämä uusi sähkökäyttöinen ,jonka käyttö vähän pelotti muttei enään....

    Sateenkaari:Nyt on satanut yöstä lähtien melkein non-stop joten hiekkamyrskyn jäljet huuhtoutui pois. Itseäni vähän vain harmittaa etten pysty keräämään tätä sadevettä kun tulee nyt niin paljon ilmaista vettä! Olen laittanut vähän astioita ikkunoiden ulkopuolelle;käytän sitten kasvien kasteluun-

    Arleena:Minustakin tuo oli hieno kynttelikkö,olisi kiva osata tehdä tuollainen. Sade tekee hyvää täällä:-)

    Maiku:Hih,itsekään en pahemmin osaa tinkiä,pitää olla hyvä tinkijä mukana.Tuo oli ensimmäinen kerta kun näin tuon tapaisia tyynyjä.

    -S-:Mulla taas ei ole ongelma koskea lintuihin.Olen joitakin kertoja löytänyt pudonneen linnun poikasen ja vienyt ne eläinsuojeluyhdistykseen,ja ne ovat aina niin hellyttäviä.

    Hannele:Eikös olekin!

    Rita:Siinä kynttelikössä onkin hienot värit! Hyvää viikonloppua Rita:-)

    Lissu:Tosi hieno onkin tuo kynttelikkö! Itsekin olisi kiva kun osaisi kunnolla tinkiä ,täällä välillä on ihan hyvä osata sellaista;-)

    VastaaPoista
  15. Hienoa, että olet exäsi kanssa hyvä ystävä! Monet ei ole, oli lapsia tai ei...

    Ihana Oscar!! ♥

    VastaaPoista
  16. Jael, sinulla on tapana lausua taikasanoja, jotka joko muuttavat elämääni tai tuovat mieleeni jotain tärkeää tai sitten naurattavat kivasti...

    1) Exä Ykkönen on varmaankin kiva tyyppi!

    2) Kiitos sinun Ojos verdes soi nyt juuri levylautasella.

    3) Orientaalinen! Mikään ei voita orientaalista tyyliä. Putosin siihen Minun Afrikkani elokuvan kautta. Sitten vaelsin Karen Blixenin jäljillä kirjojen avulla, kunnes tuli Laukaan asutnomessut ja siellä oli HIRSItalo, jossa täysin afrikkalainen sisustus. Talon omistajat olivat asuneet vuosiakusia Afrikassa ja olivat saaneet valita sisustuksen ennen messuja. Se talo valittiin sitten messujen suosituimmaksi. Ei ollut mitään ristiriitaa hirren ja afrikkalaisen sisustusken välillä. Merillä, tyttärelläni on juuri tuollaisia tyynyjä ja myös kankaita seinillä yms. Minäkin pidän, mutta pidän myös fengshuista, joka todellakaan ei ole riisuttua ja alastonta vaan myös romanttista. Uudessa Anassa hyvä juttu fengshuista.

    Undulaatit ovat oikeasti viehättäviä. Ystävälläni on niitä ja ne saaat lentää vapaana, paitsi yöksi isoon häkkiin.

    Ja naapurilla niitä on häkissä ja häkki heidän puutarhassa suvella, joten mekin kuulemme ihanan konsertin. Joku sanoo niitä Suomessa laulupapukaijoiksi...

    VastaaPoista
  17. MaaMaa;jos vaan voi,on hyvä jäädä ystäviksi;-)Ainahan se ei onnistu.
    Oscar on ihana!Tekisi mieli tuoda tänne mutta mitenköhän Bambi siihen suhtautuisi...

    Leena:hih:D Eksä ykkönen on nykyään hyvä tyyppi,parantuntut vanhetessaan,nuorempana oli vähän liian kiivasluonteinen....
    Eikö olekin ihana tuo Ojos Verdes:-)Eksä J:n kotiin tuo orientaalinen tyyli sopii kuin nakutettu,tähän omaani vähemmän ,eikä sitä minulla olekaan. Siellä on tiiliseinät,ja ne matot näyttävät kivalta siellä seinällä ja sitten tyynyinä sohvalla.Kiva myös kun hän lisää niitä tupsuja niihin,tulevat vielä nätimmiksi.
    Undulaatit ovat todella kauniita.Hänellä on niitä puutarhan isossa häkissä nyt 10 ja sitten vielä noita pieniä,kuten Oscar. Lisääntyvät aika ahkerasti...Ja jos ottaisin,niin 2 samaa sukupuolta,jottei tule turhia poikasia liikaa.Siis ovatko ystäväsi undulaatit talossa vapaana?Sehän on hyvä jos sitten saa ne helposti takaisin häkkiinsä yöksi.

    VastaaPoista
  18. Täällä on lumimyrsky! Ilma on niin jouluinen kuin se voisi olla.

    VastaaPoista
  19. Tuure:Toivottavasti on noin myös sitten jouluna!

    VastaaPoista
  20. onpa söpöjä lintuja! kun olin pieni, meilläkin oli kaksi undulaattia, vihreä ja valkoinen, ja niiden nimet olivat kille ja kalle :)

    VastaaPoista
  21. Voi mikä parvi undulaatteja. Ja vielä poikasiakin. Kuulen niiden juttelu-tsirputuksen jo korvissani. Söpöjä ovat undulaatit.

    VastaaPoista
  22. Juanita:Tosi söpöjä ovatkin;teki hurjasti mieli tuoda tuo Oscar jonkun kaverin kanssa tänne kotiin...

    Taru:Undulaatteja oli aluksi ihan pari,mutta ne lisääntyvät aika ahkerasti.Noiden isojen lisäksi oli nyt nuo 3 poikasta ja sitten vielä munia,josta tulee lisää poikasia.Kyllöä tosiaankin teki mieli ottaa pari poikasta tuolta....

    VastaaPoista
  23. Voi! Tätä oli niin mukavaa lukea!
    Ihania nua tyynyt.
    Ja ne kottaraiset!
    Ja kaikki.... :)

    VastaaPoista
  24. ArjaAnneli:-)Eiks olekin hienot tyynyt!

    VastaaPoista
  25. Eikä yhtään kuvaa eksästä, tipuista vaan. ;-) Mutta kunnon mieheltä vaikuttaa, kun undujakin kasvattaa. Yksi sukulaismieheni on niin eläinrakas, että asuu kanaverkolla erotetussa kaksiossa papukaijojen kanssa, kun vaimo hoitaa kissojaan toisella puolella taloa.

    VastaaPoista
  26. Annie:No tiput oli niin kuvauksellisia etten muista ottanut kuvia;-) Hih,nauratti tuo kuvaus sukulaisistasi,ihan noin pitkälle en edes eläinrakkauden nimissä voisi mennä:D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...