sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Oliiveista, kaisloista ja vähän muustakin...

Olin aamulla pikaisella retkellä Neot Kedumin nimisessä paikassa,joka on ihmisen muovaama paikka,jonne on istutettu kaikki Raamatun aikaiset, täällä kasvaneet kasvit.Paikkaan tuodaan esimerkiksi koululaiset oppimaan Raamatun kasveista;sen sijaan että oppisivat niistä koululuokassa. Esim. ylläoleva oliivipuu kuuluun sen aikaiseen kasvillisuuteen. Oliivipuu oli jo täynnä pieniä oliiveja,sillä tänä vuonna (syksyllä) onkin tulossa hyvä oliivivuosi.Näin se on oliiveilla:yhden vuoden se lepää ja kasvattelee oksiaan ja toisena vuotena se kasvattaa hedelmiään eli oliiveja.
Tällä laitteella murskattiin oliiveja
Olimme alueella vain pari tuntia emmekä nähneet paikasta kuin murto-osan,sillä retken teemana oli "Raamatun vahvojen naisten jäljillä",mikä tarkoitti sitä,että istuimme 3 eri paikassa ja kuuntelimme hyvän  oppaamme luentoa kyseisistä naisista.Ryhmä koostui monesta naisesta ja 3 miehestä,ja opin,että jos enemmistö on naispuolista,niin koko ryhmälle puhutaan naismuodossa.Hepreassahan on feminiini ja maskuliini muoto. Tiesittekö,että taatelipalmuissa on sekä naistaateli- että miestaatelipalmu?.Ja miestaatelipalmut ovat naistaatelipalmut lyhyempiä...Luonnossa tuuli hedelmöittää naistaatelipalmut,mutta silloin vain osa hedelmöittyy,joten kaupalliseen tarkoitukseen kasvatetut taatelipalmut hedelmöitetään manuaalisesti.Tänään on myös todella kuumaa ja paikka on muutenkin parhaimmillaan keväällä,kun luonto on vielä vihreää,joten täytyy tulla tänne joskus uudestaan. Siellä voi etukäteen tilata Raamatun aikaisen aterian,johon ei tietystikään kuulu esimerkiksi tomaattia tai perunaa....
Klikkaa kuva suuremmaksi
Järvikaislojen kohdalla oli mittapuu.Täällä nämä kaislat kasvavat paljon korkeammaksi kuin Suomessa.
Otin pari kaislanpätkää ja luennon aikana tein niistä yksinkertaisen sormuksen ja rannekorun. Kaislan lehdestä irrotetut säikeet ovat tosi kestäviä eivätkä katkea helpolla.Kaislan on oltava tuore kun siitä irrotetaan säikeitä;kuivasta kaislasta se ei onnistu.

25 kommenttia:

  1. Kiitos hyvasta postauksesta,ja asiatiedosta.
    Mielenkiintoinen paikka.
    Tiedatkö,mita sisaltaa se Raamatunaikuinen ateria.?
    Tuota taatelin hedelmöittymista en tiennytkaan.
    Taalla saattaa joku nuori poika tehda sormuksen juuri tuollaisesta kaislasta tytölleen,kun eivat uskalla suhdetta julkistaa.

    VastaaPoista
  2. Sateenkaari;kävin tuolla sivustolla katsomassa ja Raamatun aikainen ateria sisältää ainakin viljaa,oliiveja,vihanneksia ja sen aikaisia mausteita,mutta tämän tarkemmin en tiedä.Mielenkiintoista tuo ,että salasuhteissa annetaan tuollainen samanlainen sormus jonka tein!

    Hannele:Oliivipuu on kaunis!

    VastaaPoista
  3. Minulle tuli kaisloista mieleen raamatunhistorian kertomus Mooses-vauvasta kaislaveneessä. Sitkas se kaisla on kun veneenäkin kestää.
    Kiitos historiallisesta tietoiskusta.

    VastaaPoista
  4. Naputtelen ja naputtelen uudestaan sivujasi auki muttei viimeinen kuvasi aukea. Argh, näitä yhteyksiä.

    Kuulostaa mielenkiintoiselta. Tällä hetkellä olen täynnä tätä feminiini-maskuliinioppia. Olen päättänyt opetella vain yhden muodon ja menipä miten päin sattuu, puhua arabiaa vain siten.Miten sitä jaksaa muistaa onko tuoli feminiini vai maskuliini???

    VastaaPoista
  5. Mainioita tietopaketteja nämä postauksesi aina. Siellä taidetaan havannoida asioita koulussa enemmän kuin täällä.

    Kaislakoruja olisi kiva kokeilla väkertää.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista. En tiedä, olenko syönyt mies- vai naistaateleita.

    Oliivipuun lehtien väri on ihana, lempivihreääni.

    VastaaPoista
  7. Tosi mielenkiintoinen retki raamatun maailmaan..
    Tuo oliivipuu on niin kaunis ja jännä muodoltaan..
    Muakin kiinnostais se raamatun ateria?
    Jos syö yhtaikaa nais- ja miestaatelin, syntyykö silloin pikku vauvataateli?

    VastaaPoista
  8. Arleena:Kestävä se kaisla tosiaankin on,kun kaislavenekin kannatteli Mooses vauvaa.Ei lainkaan katkennut noita koruja tehdessä.

    Pikkujutut:Toivottavasti sitten aukeni se vika kuva.hankalaa aina on kun on nuo maskuliini -ja feminiinimuodot,mullakin joskus tulee virheitä.

    Susadim:Luulen,että aika paljon havannoidaan myös koulun ulkopuolella,ainakin näkemäni perusteella. Olisi pitänyt ottaa enemmän niitä kaislanlehtiä ja väkertää vaikka kaislavene;D

    SusuPetal;mun mokani,tarkoitin tietenkin palmuja,eli vain naistaatelipalmulla on taateleita.Minustakin se oliivilehtien värisävy on kaunis!

    Hanne:Oliivipuun rungot osaavatkin olla niin kauniita ja jänniä.En oikein osaa enemmän tuosta Raamatun ateriasta sanoa.Ja siis vain naispuolisella taatelipalmulla on hedelmiä,miespuolinen on ainoastaan hedelmöittäjän roolissa...

    VastaaPoista
  9. Kyllä olet energinen ja taitava :)

    Mukavaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen paikka, teillä niitä riittää ja osataan hyödyntää hyvin. Sinä osaat hyödyntää kaislatkin.
    Minä jo ehdin ihmetellä mies/naistaateleita..:) Meikäläisissä palmulehdoissa kun poikapalmuilla on kokonainen haaremi tyttöpalmuja rinnallaan, maalis-huhtikuussa siellä kovasti tuputtivat siitepölyä.

    VastaaPoista
  11. I keep meaning to take the kids there, we're only 15 minutes away but it just never seems to happen. Funny that, you never visit what's in your own backyard, do you...

    VastaaPoista
  12. Tuo oliivipuu jälleen vahvistaa: Luonto on paras taiteilija.

    VastaaPoista
  13. Ihana ja tosi mielenkiintoinen paikka! Varmasti ollut mielenkiintoista kuunnella oppaan kertomuksia. Kivat korut teit kaisloista; pysyykö ne koossa kuivuttuaankin?

    VastaaPoista
  14. Kiinnostavaa tietoa taas olit laittanut.
    Meilläkin on pensasmustikkaa pihassa ja siinä on poikamustikan ja tyttömustikan taimia. Marjat ovat molemmissa samanlaisia, yhtä hyviä.
    Söin aamulla kaksi taatelia, meniköhän siinä pariskunta? :)

    VastaaPoista
  15. Rita:kiitos;-) Ei noihin kyllä tosin mitäään erikoista taitoa vaadittu...

    Sirokko:Totta,aika hyvin osataan täällä hyödyntääkin kaikenlaista.Huomasin vasta jälkikäteen että olin kirjoittanut "nais-ja miestaateli;D
    Kuulemma täälläkin on niillä miehisillä kunnon haaremit....

    Robin:You really should visit there,especially since it is so close to you. I only saw a very tiny part of the place and wished we had had the time to see more.There seems to be so much to see!

    Leena:Tuo oliivipuu kieltämättä on taideteoksen näköinen...

    MaaMaa;kiintoisa paikka,harmi vaan että meillä oli sinne superlyhyt visiitti ja emme nähneet oikeastaan melkein mitään. Opas oli erittäin taitava kertoja!
    Luulen,että pysyvät koossa kuivuttuaankin,on aika kestävää matskua tuo kaisla.

    Unelma:Kiinnostavaa tietää että mustikollakin on noin.Taisit kyllä syödä tyttöpalmun hedelmiä,kun poikapalmut vaan hedelmöittävät...

    VastaaPoista
  16. Hyvä tietoisku taas ja kiva tietää, että tulee hyvä oliivivuosi, tykkään nimittäin kovasti oliiveista.

    VastaaPoista
  17. Allu:jeps,oliivit ovat hyviä:-)

    VastaaPoista
  18. Rakastan oliiveja! Ja oliivipuutkin ovat todella kauniita!
    Juuri söin purkillisen (pienen) vihreitä.. Juu, purkillista ei ollut tarkoitus syödä, mutta siinä se huomaamatta meni..

    VastaaPoista
  19. Mielenkiintoinen postaus!
    Oliivipuut on upeita ja oliiveistakin tykkään.
    Korkeaksi kasvaa järvikaislat siellä.

    VastaaPoista
  20. Susanne:kiitos:-) Oliivipuut ovatkin tosi upeita,usein kuin taideteoksia!

    VastaaPoista
  21. Oliivipuut on todella kauniita! Täälläkin on jo muutaman vuoden ajan myyty pieniä ruukuissa olevia oliivipuita, mutta en ole oikein malttanut ostaa, kun eiväthän ne tänne luontoon kuulu, joten talvettamisen kanssa olisi aina oma vaivansa. Toiset kasvit ovat jännästi mies- ja naispuolisia, ja satoa ei pahemmin kannata odottaa, jos omassa pihassa on vain toista osapuolta. Esimerkiksi mustikkapensaat ja tyrnit ovat täällä sellaisia.;)

    VastaaPoista
  22. Kmsu:Oliivipuut ovat tosiaankin kauniita.Tässä ihan kotini viereisessä puistossakin on niitä muutama.Mulla oli just sellainen pieni ruukussa pari vuotta sitten,mutta onnistuin tappamaan sen....Sisätiloissa Suomessa se voisikin kasvaa ihan kivasti koristekasvina. En tiennytkään aikaisemmin että mustikkapensaatkin ovat joko mies-tai naispuolisia.

    VastaaPoista
  23. Oliivipuuta voisi jossain vaiheessa kokeilla kyllä sisäkasvina. Kunhan saan kukkapöydälle tilaa.;) Pensasmustikat tekevät satoa kuitenkin ihan yksinäänkin, mutta ristipölytys tuottaa paljon paremman sadon. Tyrni taas taitaa olla niin viheliäinen, ettei toivoakaan sadosta, jos taimet ovat samaa sukupuolta. Meillä oli aluksi jostain saatuja tyrnin taimia, ja samaa sukupuolta ilmeisesti, kun ei yhtään marjaa tullut. Eivät marjoneet edes siellä mistä taimet saatiin, vaikka siellä tyrnit olivat jo monta vuotta vanhoja. Sitten löysin tuosta ihan läheltä rautatien varresta tyrnin taimia (ilmeisesti linnut levittäneet siemeniä), ja siirsin niitä kokeeksi entisten seuraksi, ja johan on alkanut satoakin jo pikkaisen tulla. Oli hyvää onnea, kun sattuivat olemaan eri lajiketta.:)

    VastaaPoista
  24. Kmsu:Oliivipuu onkin nätti ihan pienenä sisäkasvina.Kuulemma siihen voi tulla oliivejakin. Niinhän meille kerrottiin taateleistakin,että ilman pölytystä tuuli ne pölyttää,mutta vain ihmisen avulla tulee hyvä sato. Ah, olisi ihanaa jos olisi pensasmustikkapensaita! Täällä pensasmustikat ovat kauhean kalliita;sellainen pikku rasia maksaa ihan mahdottoman paljon.Ihanaa kun teillä on tyrniäkin,joka on niin terveellistä!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...