torstai 1. heinäkuuta 2010

Vuosaaressa,Hangossa ja vähän muuallakin...

Suurimman osan täällä oloni aikana olen majaillut juuri kihlautuneen poikani ja hänen kihlattunsa Virvatulen kotona Vuosaaressa,mutta olen myös ollut parin muun ystävän luona välillä,etten liikaa häiritsisi nuorta paria pienessä kaksiossa. Poikani ja kihlatun asunto on kätevästi lähellä metroa,mutta vain pienen kävelymatkan päässä sijaitsee uudempi alue,Aurinkolahti,joka taitaa olla Helsingin kalleimpia alueita.Siellähän on oma satama,uimaranta ja uusi kanava,ja kyllä vaan on upean näköistä. Kävin täällä ensimmäistä kertaa kävelemässä 4 vuotta sitten,jolloin poikani Vuosaareen muutti,ja silloin oli vielä kovin keskeneräistä;nyt alkaa olla jo valmiin näköistä.
 Keskiviikkona olin koko päivän serkkuni seurana Hangossa.Tämä oli ensimmäinen Hangon reissuni,enkä voinut kuin ihailla:mikä  ihastuttava paikka kauniina kesäisenä päivänä.
Vanhat puutalot ovat ihastuttavia!Tuo oikean puolen pitkulainen talo on Hangon Bellevue,jossa aikoinaan oli pensionaatti,jonne tultiin kaukaa.Voin vain kuvitella naiset pitkissä valkoisissa kesähameissaan auringonvarjoineen..
Kävelimme pientä kaupunkia pitkin poikin. Kaikkein kauneimpia taloja en edes saanut kuvattua,koska olin silloin autossa. Rannan pikku uimakopit viehättivät.
Vesitorni oli hieno ja satamassa oli hyvän näköisiä paatteja.Pianhan on taas Hangon Regatta,jolloin kaupunki täyttyy toden teolla.  Lounasta söimme Neljän Tuulen Tuvassa,joka aikoinaan kuulemma kuului Mannerheimille.Siellä on upea näköala merelle,ja vaikka palvelu oli hitaanlaista,oli salaatti erittäin herkullinen.
Eilen istuin veljeni kanssa Helsingin Kappeli-ravntolakahvilassa. Istuimme sisällä,koska ulkona oli liian täyttä,ja tämä oli ensimmäinen kerta muutamaan vuoteen,kun siellä istuin.Täytyy kyllä sanoa,että jotenkuten Kappelin tilanne surettaa. Tämä on yksi kaupungin upeimpia paikkoja,ja se voisi olla Helsingin helmi,mutta se ei sitä ole. Sisustus sisällä on jotenkuten väsähtäneen näköistä, naisten vessa oli sotkuinen, sen edusta,jossa sijaitsee kollaasissa näkyvä taulu,oli myös sotkuinen ja ei mitenkään miellyttävän näköinen. Kahvini oli hyvä,mutta veljeni syömä vitriinissä ollut salaatti oli aivan onneton: kuivahtanut lohifilee,jossa nahka oli jätetty päälle,muutama pala vihreää salaattia ,perunaa ja täysin teollisen makuista salaattikastiketta. Luulisin,että näin on,koska Kappeli on nyt ketjun käsissä,mutta itse näkisin paikan aivan erilaisena: kauniisti sisustettuna vähän parempana kahvilaravintolana,jossa olisi pöytiintarjoilu. Sääli näin upeaa paikkaa....

Ja huomenna on sitten vuorossa Mikkeli.....jossa en myöskään ole ennen ollut..

30 kommenttia:

  1. Jael, on se hyvä, että anna minulle infoa Suomesta! Hangossa en ol ekoskaan käynyt, vaikka olen aito rannikkolainen. Sinne pitää päästä.

    Kappeliin sain louanskutsun, joka on voimassa kunnes Hesaan menen, mutta nyt ei yhtään enää houkuta. Ja miten hieno se rakennus on ulkoapäin! Ne Tuuren ottamat kuvat...

    VastaaPoista
  2. Leena:Hanko oli niin ihana paikka,että sinunkin pitää se joskus nähdä. Super viehättävä ja ne huvilat,ah!
    Kappelin tilanne on vähän surkea,sääli,sillä sillä on niin paljon potentiaalia ja historiaa.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, kun pääsit käymään Hangossa, se on uskomattoman kaunis paikka.

    Kappelissa olen kerran saanut niin pahaa kahvia, että jäi juomatta.

    Mukavaa Mikkelin reissua!

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla ja nähdä susta taas. Hangossa olen ollut kerran, aivan ihana paikka, jotenkin ihan erilainen. Kappelista olen samaa mieltä ja minäkin kaipaan Suomen kahviloissa palvelua, siellä on aina niin levotonta, kun on itsepalvelu ja jono kassalla. Hyvää Mikkelin matkaa!

    VastaaPoista
  5. Tuttuja maisemia, itsekin helsingissa asuin ja tuli kaytya vuosaaressa kaveria tapaamassa monesti, varsinkin viettamassa aikaa rannalla :) Se on vaan aika kallis paikka asua, vuokrat korkeita..
    Hanko on kesaisin natti pieni paikka, mutta talvisin kuulemma kamalan kylma ja pienuudestaan johtuen siella ei ole paljoa tarjottavaa, kuulin kaverin kaverin kertovan.. Mutta makunsa kullakin.

    VastaaPoista
  6. Hangossa olen minäkin aina halunnut käydä, mutta koskaan ei tullut lähdettyä. Hienoja kuvia!

    Kappelista, olen samaa mieltä... Se on todella kaunis kahvila, tai siis oli, ennen kuin muuttivat sisustuksen. Ja pöydät ovat valitettavasti aina likaisia, täynnä astioita, eikä kukaan pyyhi pöytiä... Se on surullista. Palvelun taso antaa myös todella huonon kuvan ulkomaalaisille... Ja karkottaa muutkin kävijät. Sääli, todella sääli.

    Hauska nähdä mitä löydät Mikkelistä! En ole minäkään siellä käynyt.

    VastaaPoista
  7. Olimme Hangossa lomalla muutama vuosi sitten. Ihastuimme kovin. Yovyimme muos vanhassa puutalossa olevassa pensionaatissa. Vuokrasimme myos polkupyorat paivaksi, oli kivaa.
    Yritan joka kesa jarjestaa meille tammoista turistitouhua myos. Viime kesana kavimme Mikkelissa ja Mantassa Serlachius-museoissa.

    VastaaPoista
  8. Hanko on aivan ihastuttava paikka! Oleskelin siellä taannoin paljon, kun teininä seurustelin hankolaisen pojan kanssa. Rakastan niitä huviloita, sellainen Peppi Pitkätossun huvikumpukin siellä on...tai siis minun mielestäni näyttää siltä :)

    Tervemenoa Mikkeliin, mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Me asuimme Hangossa 200-luvun vaihteessa.İhjana kaupunki varsinkin kesalla.Silloin tuolla Neljantuulentuvalla oli Mannerheimin aikuiset tuolitkin viela olemassa.Todellakin on ollut Mannerheimin kesapaikkana,ja vielakin siina vastapaata on kuulemma jalkipolven kesapaikka.

    VastaaPoista
  10. Olen samaa mieltä kappelin tilasta, järkyttävän sottainen! ravintolapuoli on kuin yksi kolkko sali, ei muuta.

    Hanko on ihastuttava kaupunki. Minulla on sukua siellä, joten on tullut käytyä monta kertaa. Rakastan vanhoja puuvilloja ja meren tuoksua, hiekkarantoja ja vanhanaikaisia pukeutumiskoppeja.

    VastaaPoista
  11. Oi HANKO!! Sielä olen viettänyt lapsuuden kesät ja aikuisenakin paljon aikaa, sillä vanhempani asuivat eläkkeelle jäätyään Hangossa, muunsivat kesämökkimme vakiasunnokseen - kunnes äiti sairastui ja joutuivat muuttamaan lähemmäs veljeäni Espooseen.
    Hangon "pitsivillat" ovat upeita!! Ja sielä on niin upeita rantsuja, että lyö laudalta mallorcat sun muut: puhdas meri, raikas ilma, ei väenpaljoutta ... ah! Olen tosi onsku, että pääsit hankoa ihastelemaan! Siihen ei voi olla rakastumatta <3

    Ihanaista loman jatkoa, yaelian!!

    VastaaPoista
  12. Hangossa on niin kaunista kesällä. Pitäisi päästä sielläkin taas käymään.
    Kiitos kertomuksestasi ja kuvista.

    VastaaPoista
  13. Ehditpä reissata paljon, tosi kiva matkustella kanssasi, vähän kuin jo olisi toinen jalka Suomessa. Hangossa olen käynyt ja ihastunut puutaloihin ja rantakallioihin, siitä on aikaa, samoin kuin Mikkelin käynnistä.. odotelen muistia virkistäviä kuvia sieltäkin.

    VastaaPoista
  14. SusuPetal;Hanko oli tosiaankin ihana uusi tuttavuus! Tosi mukavaa oli kaupunkiin tutustua. Kappelissa juomani kahvi oli ihan ok,mutta muuten kaikki oli siellä aika surkeaa...Kiitos,Mikkelissä tulee varmaankin olemaan mukavaa!

    Allu;kiitos:-) Hanko on tosiaankin erilainen,kuin ulkomailla. Ihastuin totaalisesti! Kappeli oli ihan kamala nykyään ja olen kai niin tottunut pöytiin tarjoiluun,että kaipaan sitä.Mutta Kappelin kaltaisessa paikassa sitä kyllä voisi olla...Kiitos,Mikkeliin menen ekaa kertaa..

    Elisa: Tuo Aurinkolahti onkin kaunista aluetta,ja kallista. Poikani asuu kauempana,mutta kuitenkin kävelymatkan päässä,ja siellä vuokrat ovat ok.Hanko taitaakin olla parhaimmillaan kesäkaupunkina ,ja sellaisena onkin ihana!

    Pinea: Jos vaan voit,niin käy tuolla Hangossa,siihen ei voi olla ihastumatta näin kesällä.Kuvauskohteita oli tooosi paljon! Kappelin tilanne tosiaankin surettaa, toivottavasti jossain vaiheessa siihen tulee muutos. Odotankin innolla Mikkelin reissua!

    Anu: teillä onkin kiva tapa nähdä eri paikkoja Suomessa täällä olonne aikana,minne tänä vuonna? Ne pensionaattivillat olivat upean näköisiä! Serkullani on siellä pieni loma-asunto,jota hän vuokraa.


    Susadim:todellakin ihastuttava,niin erilainen,ihanalla tavalla. Ei tehnyt mieli lähteä pois...Sukulaiseni ovat siellä viettäneet monta kesää ja tuntevat paikat hyvin,joten oli hyvä opas mukana.Sain jopa hyvät selitykset eri villojen taustoista.

    Sateenkaari:on varmaankin ollut mukava paikka asua ,etenkin kesällä.Tuossa Neljän tuulen tuvassa olikin paljon Marskin kuvia seinällä!

    Tuure;sääli että Kappeli nykyään on niin sottainen ja surkea.Toivotaan,että tulee muutos. Ihastuin tosi paljon kaikkeen,mitä näin Hangossa.Serkun perhe ja muitakin tuttavia on siellä viettänyt kesiään,ja serkkuni sanoi,että aina tuntuu pahalta lähteä sieltä pois...


    MaaMaa:olen tosi iloinen,että pääsin vihdoinkin näkemään Hankoa! Ihana paikka tosiaankin,olen aina kuullut paljon siitä sukulaisilta,mutta nyt vasta itse pääsin sinne.Sinulla varmaankin on ihania muistoja sieltä! Ne villat ovat niin nätit!Ja rannat pikku uimakoppeineen ihanat! Totta, siihen paikkaan ihastuu heti! Ja kiitos, lomaa vielä viikko jäljellä.

    Arleena,Tosi kaunista Hangossa tosiaankin kesällä,ja kiva kun pidit kuvistani sieltä.

    Sirokko_:KIva kun reissaat kanssani;D Hangon huvilat ovat kuin karamelleja ,tosi nätit.Ja saapa nähdä,mitä löydän Mikkelistä

    VastaaPoista
  15. Suomea idyllisimmillaan!
    Saali jos Kappelista tulee rakala niin kuin monesta kivasta paikasta. Kun omistaja ei ole kiinnostunut kuin tuotosta jaa muut arvot toissijaiksi.
    Mukavaa Mikkelin reissua!

    BLOGitse

    VastaaPoista
  16. Upeita kuvia sinulla - olet sitten mitä ilmeisemmin kesälomalla täällä...:D Ihanaa kun meillä on nyt niin kesäiset ilmatkin!

    VastaaPoista
  17. Voi harmi tuota Kappelin tilaa. Nuoruudessa istuin siellä kavereiden kanssa yhtä kahvi/teekuppia pitkittäen monet illat. Ensi viikolla pääsen Espaa kulkemaan minäkin...

    VastaaPoista
  18. BLOGitse;Suomessa on nyt niin kaunista! Kappeli on tosiaankin päässyt aika surkeaan tilaan,sääli.Luulisi,että HOK Elanto olisi enemmän kiinnostunut paikan imagosta.Tai että Helsingin kaupunki ei enemmän välitä siitä,miten vuokralainen hoitaa paikan. Kiitos,Mikkeli odottaa jo!

    Marke;kiitos,ilmat ovat hellineet ja mukavaa on ollut:-)

    Heljä;minäkin muistan Kappelin nuoruudestani,ja tänä päivänä sen tila surettaa ja suututtaa. Kiva kun sinäkin kohta pääset tänne:-)

    VastaaPoista
  19. Hangossa en ole koskaan kàynyt, vielà. Kuvistasi tulee mieleen Latvian Jurmala, sillà erotuksella, ettà Suomessa pitsihuviloista pidetààn huolta. Kappelissa en ole kàynyt, ja taidanpa mennà ohi seuraavalla kerralla. Olisipa mukava tietàà paikan omistaja(t). Mukavaa Mikkelià...

    VastaaPoista
  20. Heiii, hienoja kohteita! Minutkin vietiin viime kesänä päiväkävelylle tuonne Vuosaareen ja johan oli erilaista. En ole aivan varma haluaisinko asua tuollaisessa paikassa, mutta kyllä siellä lounaalla kävi.

    Hanko on vielä hakusassa. Eiköhän sekin vielä korjaannu.

    Mukavia loman jatkeita.

    VastaaPoista
  21. Lissu;olen kuullut Jurmalasta,mutten ole käynyt siellä.Erittäin hyvin kunnossa pidettyjä tosiaankin olivat nuo villat Hangossa,ja kiva asia on se,että monet uudetkin talot rakennetaan "vanhaan tyyliin".
    Kappeli voisi olla parempi. Paikan tietääkseni omistaa Helsingin kaupunki,joka vuokraa sitä tällä hetkellä HOK-Elannolle.

    Hannele:kiitos,kaunista täällä onkin!

    Lepis:niin tuo Vuosaaren Aurinkolahti on vähän eri tyyliä kuin muut paikat.Monilla taloilla on suora näköyhteys merelle. Musta sinne on kiva mennä kävelylle parisen kertaa vuodessa.,Joo,mene ihmeessä sinne Hankoon,takuulla ihastut!

    VastaaPoista
  22. Todella upeita kuvia! En ole käynyt Hangossa mutta kun katselin kuviasi tuli tunne että sinne on pakko mennä käymään:)
    Mukavaa lomanjatkoa!

    VastaaPoista
  23. Vuosaari on hieno ja tilavan tuntuinen asuinalue. Olen käynyt siellä usein. Löysit hyviä kuvauskohteita.
    Kappelissa en ole käynyt enää vuosiin, eipä taida tulla mentyä nytkään.
    Hangossa yritämme käydä joka kesä. Lapsenlapsien kanssa oli ihanaa käydä uimassa, kun pikkuisille oli matalaa rantaa pitkälle merelle päin. Nyt kaikki osaavat jo uida, pitäisi löytää syvempää rantaa.
    Mikkelissä kävimme viime kesänä. Mukavaa Mikkelin matkaa sinulle.

    VastaaPoista
  24. Hienoja kuvia Hangosta! Kappeli on ihan ok, mutta ei tosiaan tasokas. Enemmän käy sääli Strinbergiä, joka menettää 100 neliötä ja joutuu muuttamaan uuteen paikkaan. :-(

    VastaaPoista
  25. So lovely place and gorgeous pictures. Terveisin.

    VastaaPoista
  26. Oho, olet Suomessa! Blogissasi on aina niin upeita valokuvia, käyn niitä aina välillä katselemassa!

    VastaaPoista
  27. Susanne:Hanko oli tosi upea paikka,.Loma jatkuu mutta pian on ohi;-( Mutta nautin näistä viimeisistä päivistä.

    Unelma;Vuosaaresta tosiaankin löytää ihania kuvauskohteita! Ja Hanko oli niin upea että on pakko päästä sinne joskus uudelleen.;Kiitos,Mikkelikin oli hieno paikka.-

    Helena;Kiitos:-) Tosiaankin sääli Strindbergiä,sen paikka oli niin hyvä.Mutta näin se on usein ravintoliden kanssa,muutoksia....

    Phivos:kiitos! Suomi is so beautiful just now!

    Saurkraut:tämän viikon melkein kokonaan vielä Suomessa.Kiitos sanoistasi:-)

    VastaaPoista
  28. Oi, tuota Aurinkolahtea. Siinä on venepaikat ja oma 'biitsi'. Sen lisäksi on tehty uimatikkaat vastapäätä veneitä, jotta talojen asukkaat pääsevät helposti uimaan eikä aina tarvitse lähteä hiekkarannalle.

    Hanko on edelleen kokematta, mutta ensin viikonloppu Naantalissa.

    VastaaPoista
  29. Siellä beachillä Teddy ja Sallakin kävivät kesäisin.Ja kesällä siellä lahdessa on ihana kesäkahvila:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...