perjantai 25. toukokuuta 2012

Aamukävelyllä meren äärellä ja Shavuot-juhla

Muutama postaus sitten kerroin lempikahvilastani Sugar Daddystä,ja miten kahvilan sisällä yhteisen pöydän ääressä tulee juttuun helposti vieraiden ihmisten kanssa.Paikan eräs kanta-asiakas on Israelin kuntoliikuntaliiton puheenjohtaja,ja hän ehdottikin minulle,että tulisin aikaisin perjantaina Tel Avivin satama-alueelle,jossa eräs liiton kokoama kävelyryhmä kävelee joka perjantai-aamu.Niinpä nousin todella aikaisin eli klo 5 aamulla,ja suuntasin kohti Tel Avivin satamaa. 

Kävelylenkki oli kunnon kävelyä,kesto hieman yli tunti. Ennen kävelyä ryhmän ohjaaja piti meille kunnon lihasten lämmittely-ja venytyshetken. Minulla oli muuten tuuri,että tulin mukaan juuri tänään,jolloin ryhmä juhli 5-vuotista taivaltaan. Kaikille jaettiin ensimmäisessä kuvassa näkyvä vihreä no-sweat urheilupaita ja minäkin sain sellaisen.Kävelimme satamasta Tel Avivin rantabulevardia pitkin ja ohitimme ranta-alueita.
Taustalla näkyy iso Corona-olutpullo,joka liittyy pian pelattavaan rantapallokisaan. Aamulla aikaisin oli vielä miellyttävän vilpoisaa,mutta kävellessä alkoi lämmin sää jo tuntua.
Ohitimme rantabulevardin mehukioskin
Kävelyn päätimme kunnon venytyksillä meren äärellä....
Sugar Daddy-kahvilan juustokakku.Kuva heidän FB-sivuiltaan
Ja huomenna illalla meillä alkaa täällä Shavuot-juhla,joka osuu samanaikaisesti helluntain kanssa. Alkuperältään ja ajankohdaltaan helluntai liittyy myös tähän Shavuot-juhlaan.Shavuot on pyhiinvaellusjuhla,mutta myös sadonkorjuujuhla ja kesän alkamisen juhla. Tämä on ehkä se pyhä,mistä pidän eniten täällä. Silloin on tapana syödä kaikkea missä on juustoa ja juustokakku on ehkä se kaikkein kuuluisin Shavuot-ruoka täällä. Minullakin oli juuri sellainen uunissa...Viime vuonna kirjoitin juhlasta täällä.

31 kommenttia:

  1. Kuulotaa hyvältä juhlalta kun saa, tai siis PITÄÄ syödä juustokakkua :D

    Mulla on sulle haaste blogissani :)(jonka oot varmaan jo saanut monelta ...)

    Haliterkkuja <3

    VastaaPoista
  2. Oi, mitkä maisemat lenkkinne varrella.
    Ajattelin ensin, että kävelylenkin lopuksi menitte syömään kakkua...:)

    Mukavaa Shavuot- juhlaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. MaaMaa:ehdottomasti pitää;D Mullahan on paha laktoosi-intoleranssi,mutta onneksi on ne laktoosipillerit,sillä pakkohan jotain juustokakkua on maistettava;D Tulen katsomaan sitä haastetta..Ja haliterkut sinullekin-.

    Irmastiina:kivat maisemat onkin ja ensi perjantaina taas,jos jaksan nousta noin aikaisin. Ja itse asiassa söimme vähän kakkuja kävelyn jälkeen (minä vain maistoin) sillä juhlittiin sitä 5-vuotisjuhlaa.

    VastaaPoista
  4. ihanaa kesän aloitusjuhlaa sinulle sinne♥

    VastaaPoista
  5. Voi miten mukavaa yhteistoiminnallisuutta. Ja aamukävely meren rannalla on piristävä ruiske.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Näyttää ihanalle aamukävely paikalle!Paitsi että olisin ollut sen alkulämmittelyn jälkeen jo ihan puhki ja mun kävelyni olisi ollut sellaista nautinnollista hortoilua :DD!

    Tuo mehubaari olis kyllä mun vakiopaikkani jos asustelisin noilla kulmin, eikä tuo juustokakkukaan näyttänyt lainkaan pahalle, slurps-lääh!

    VastaaPoista
  7. Meri.... ranta, tuoreappelisiinimehu...juustot. Nam nam kaiki nuo mulle heti nopeesti!!

    VastaaPoista
  8. Minulle pitàisi ehdottomasti lòytàà tuommoinen ryhmà! On alkanut nuo vaatteet niin kutistua pesuissa! Minà taitaisin kàvellà edestakaisin tuon mehubaarin edessà. Mukavaa juhlaa.

    VastaaPoista
  9. Kyllä osaa olla herkullisen näköi kakku :)

    VastaaPoista
  10. Hui kauheeta, miten aikaisin kävelitte, hih. Mutta kuulostaa niin hauskalta, että varmasti kannatti. :-) Onko siellä siihen aikaan aamusta jo noin aurinkoista? Moneltako siellä nousee aurinko?

    Hauska tuo venyttelykuva. :-D

    VastaaPoista
  11. Maria:kiitos paljon ja hyvää helluntaita sinulle!

    Lepis:joo ja kahvilasta tuokin lähti;D Tosiaankin piristi tuo kävely enemmän kuin kuntosalikäynti!
    Kiitos samoin sinulle hyvää viikonloppua!

    Hannele:aamulla aikaisin tuntui tuuli kivasti:)

    Illodina: Käyn muutaman kerran viikossa kuntosalissa mutta kuitenkin tuntui tuon kävelyn jälkeen jaloissa,kävelimme sen verran nopsaa tahtia,tai minä välillä kuvasin ja sitten juoksin muut kiinni;D Tuo mehubaari oli kyllä houkutteleva näky,muttei ehditty pysähtyä..Ja juustokakut ovat herkullisia!

    Kiirepakolainen:aika kiva kombo tuo kyllä;D

    Lissu:minullakin vain kutistuvat kutistumistaan,joten taidan kävellä tuon ryhmän mukana seuraavanakin perjantaina.Tosin kesän kuumuudessa vähän vaikeaa mutta sitten vaan pitää kai herätä vieläkin aikaisemmin,minulla nimittäin bussimatka ja kävely kokoontumispaikalle vievät aikaa. Mehubaari oli kyllä nätti näky!

    Amalia:Näin tällä viikolla mitä upeimpia juustokakkuja.Juustokakut ovatkin lemppareitani,onneksi on ne laktaasipillerit.

    Hippu;itse asiassa jouduin nousemaan noin aikaisin,koska matka tapahtumapaikalle (bussi ja kävely)kestää ainakin tunnin. klo 5 kun heräsin oli pimeää mutta jo puolen tunnin jälkeen alkoi olla valoisaa.Illalla pimeys tulee klo 20 maissa.Ja tuo venyttelykuva:kesken venyttelyn näin varjomme vastapäätä olevan juhlahuoneiston ikkunassa,joten pakko oli keskeyttää hetkeksi venyttely ja ottaa siitä kuva;D

    VastaaPoista
  12. Voihan juustokakku. Nyt se tarttui päähäni niin, että on kai pakko viikonloppuna vääntää yksi. Sen perään olisi sitten lenkit tarpeen....

    VastaaPoista
  13. Ei huonot lenkkimaisemat olleskaan :D

    VastaaPoista
  14. Sinä se olet mukana monessa mukavassa!!!

    Minäkin ilmottauduin kunnan vuorellekiipeämisjuttuun tälle kesälle. Jo viidestä kiipeilystä voi osallistua palkintojen arvontaan.

    Chag sameach!

    VastaaPoista
  15. Kunpa saisikin aikaiseksi lähteä noin ajoissa aamulla liikkeelle. Guten Appetit juustokakun kanssa, olen varman, että maistuu, kun sinä olet tekijänä.

    VastaaPoista
  16. Nyt alkaa olla jo hieman kuuma lenkkeilylle, onneksi kohta alkaa kesäloma :). On teillä vaan hienommat lenkkeilymaisemat, noissa jaksaisi kuumemmallakin.

    VastaaPoista
  17. Kiva kavella tuolla alueella aamuisin. Tori on mukava, samoin katsella vanhoja pappoja jotka kayvat uimassa vissiin koko vuoden.

    VastaaPoista
  18. No jopas sattui! Meillä kai vastaava ryhmä olisi ostarikävelijät. Ostoskeskuksissa avataan ovet jo aamulla hyvissä ajoin, että kuntokävelijät pääsevät lenkille. Muutoin on liian kuuma.

    Tuo kakku kyllä maistuisi. Helluntaista ei ole tietoakaan, mutta Memorial Day on maanantaina.

    VastaaPoista
  19. Mine;Hih,juustokakut ovat super herkullisia mutta vaativat sitten sen lenkkeilyn jälkeenpäin;D

    Tanja:eipä ollenkaan;D

    Tuula:tuohonkin löysin itseni ihan sattumalta,kun istun joskus kahvilla vastapäätä miestä,joka on kuntoliikuntaliiton puheenjohtaja;D Vuorelle kiipeäminen kuulostaa mahtavalta.ja onnea kisaan,ehkä voitat jotain, Kiitos,ja hyvää helluntaita!

    Allu:Pitää hieman uhrautua,jotta saa sitten jotain muuta.Heräsin eilen ja teki kauheasti mieli mennä uudestaan nukkumaan,mutta sitten ajattelin lenkkeilyä meren äärellä;D Eli tästä pitäisi tulla tapa ,saa vaan nähdä miten jaksan kesäkuumalla. Juustokakusta tuli hyvää,pohja olisi saanut olla hieman erilainen.

    Pikkujutut:Harmittaakin vähän,etten tiennyt tästä aiemmin,kun oli vielä viileät säät. Tuolla voi kesäkuumassa tulla hiki,vaikka lenkkeileekin aamulla.MUtta aion kyllä mennä ensikin viikolla,tosin silloin on tässä omassa kaupungissani naisten kävelytempaus,joten pitää miettiä kumpaan menee...Maisemat tuolla meren äärellä houkuttelevat enemmän....

    Anu:Voispa tuolla kävellä aamuisin joka aamu....on se rantatie vaan niin ihana.Lenkkeilyn jälkeen poikkesin maatilatorille ja tein hieman ostoksia.Joo ne mammat ja papat jotka tuolla rannalla myös jumppaavat muistan jo siltä ajalta kun asuin ihan rannan vieressä:D

    Johanna:hih,kuntokävely ostoskeskuksessa kuulostaa hassulta.Mutta toisaalta teillä on niin isoja ja kivan näköisiä ostareita joten ei hullumpi paikka lenkkeillä,etenkin jos ulkona on kuumaa ja sisällä kunnon ilmastointi;D
    Juustokakku on kyllä tosi hyvää:) Ja hyvää Memorial Dayta teille!

    VastaaPoista
  20. En vaudissa mukana pysyisi, mutta kellonaika sopisi rytmiini hyvin.
    Mitä mukavinta lauantaita!

    VastaaPoista
  21. Ihania kuvia rannalta. Tuo mehubaari sai oikein janon tulemaan.

    Nami juustokakku.

    VastaaPoista
  22. Voin aivan kuvitella sen ilmanalan siellä kävellessänne..lämmintä, tuulta, sinistä taivasta ja tuoksuja? Oliko mielikuvani osuva?

    Ja juustokakku on täysi kymppi, lempparini!

    VastaaPoista
  23. Rakastan juustokakkua! Ihania postauksia täällä, kun ennättäisi muuttokiireiltä lukea enemmän ja useammin! Ja kun pääsisi käymään Israelissa, mielenkiintoinen maa. Mikähän kuukausi olisi suomalaiselle sopivin:) Ilmaston puolesta. Kuuma ei minulle sovi. 25 on ihanne.

    VastaaPoista
  24. Heljä:yleensä heräilen siinä 6 maissa ja vähän yli,olin vähän tokkurassa vielä klo 5.Mutta kävely oli kivaa.Mitä mukavinta lauantaita sinullekin!

    Unelma:Rannan vieressä kävely on kyllä kivaa,kun samalla näkee kauniita paikkoja.Ja tuulee kivasti.Namskis,juustokakustani tuli aika hyvä;D



    Anna :oikea mielikuva,tuoksuja....yhdestä kohtaa tuntui pizzan tuoksua;D
    Juustokakut ovat minunkin lemmpareitani:)

    Merike:Niin minäkin,vaikka yleensä yritän välttää maitotuotteita mutta tämä pyhä on sitten poikkeus.Eilen sain torille maistaa sokeritonta ja gluteenitonta juustokakkua,sekin oli tosi hyvää. Onnea muuttohommillesi,se vie paljon aikaa .Täällä onkin kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää,paras aika noin luonnon ja ilmaston suhteen on tammi-maalis-huhtikuu.Ja marraskuu ja joulukuukin,mutta nuo kevätkuukaudet parhaita.MInäkään en hyvin kestä kuumuutta...

    VastaaPoista
  25. Jale, lähdetään Minelle juustokakulle;-) Näithän hänellä sen matkapostauksen siitä tunisilaiasesta turkoosista kylästä...

    Minä ostin iltaherkuksi Ingamannin uutuusjäätelöä Creamy, Romanoffin mansikat. Pieni, kaunis paketti.

    Juustokakku on tokana herkkulistallani, sillä ensin ovat Romonoffin mansikat, joka on parasta Savonlinnan Casinolla.

    Ihana, ihana meri!

    VastaaPoista
  26. Täydet pisteet aamureippailijalle! \o/
    Minusta ei olisi ollut lähtijäksi...

    Hyvää Shavuot-juhlaa!

    VastaaPoista
  27. Leena:Joo muistankin sen postauksen;D Eilen olin ystävän luona illallisella ja tietenkin siellä tarjottiin ihanaa juustokakkua! Harmi,että se jäätelö ei ollutkaan niin hyvää nimestään huolimatta...Juustokakku on minusta ihan taivaallisen hyvää!

    Nurkkalintu:saapas nähdä jos viitsin ensi perjantaina nousta noin aikaisin...Kiitos ja sinulle hyvää helluntaita!

    VastaaPoista
  28. Meilläkin on noita kävelyryhmiä, aamuvirkuista itsestään syntyneitä, marssimassa rantabulevardilla, mutta tosiaan niin aikaisin, ettei meikätorkku koskaan jaksa nousta. Harmi sillä asutaan ihan melkein rannassa.
    Juustokakku kelpaisi minullekin, on niin herkullisen näköinen tuossa.

    VastaaPoista
  29. Sirokko;minä haluaisin jatkaa tuossa ryhmässä,mutta se sitten tarkoittaa kamalan aikaisia ylösnousuja,kun en asu lähellä...bussimatkaan ja tapaamispaikkaan saapuminen kestää minulla hieman yli tunnin,,,
    Juustokakut ovat suurta herkkua!

    VastaaPoista
  30. ihana juustokakku mun äiti teki ennen aina tollasta uf..

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...