sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kissoja,taas...

Kissakuvia tässä blogissa on varmaan kyllästymiseen asti,mutta aina löytyy joku niin kaunis kissa jostain.Tämän näin matkalla S.A.C.H.-taloon,ja sitä ympäröitä alue oli täynnä syötäviä villikasvia,jotka täällä ovat just nyt parhaimmillaan.Tuossa näkyy suosikkiani kiiltomalvaa ja nokkosta,ja tällä viikolla on tarkoitus mennä poimimaan syötäviä villikasveja.
Kaunis nuori kissa tämä
Kissat näyttivät viihtyvän kaiken vihreän keskellä
Ja tämän nelikuukautisen kissanpennun vein perjantaina eläinsuojeluyhdistykseen. Olen nähnyt tämän  pennun ihan pienestä asti ja se on tottunut sekä ihmisiin että koiriin mutta erään tutun koiran omistaja syöttää sille koiranruokaa,mikä ei ole kissoille tarkoitettu vaikka se popsiikin sitä innokkaana. Laitoin kissan Bambi-koiran kantokassiin ja bussissa se istui aivan hiljaa,niin kauan kun silittelin sen niskaa. Heti kun käteni tuli sieltä pois  kuului surkeaa naukumista.
Eläinsuojeluyhdistyksessä ei sitten otettu kissaa vastaan,sillä se on yli 3 kuukautta vanha. Kuulemma yli 3 kuukauden ikäinen katu/piha/puistokissa on jo niin tottunut reviiriinsä että se ei enään sopeutuisi kotioloihin.Minusta tämä oli kuitenkin niin kesy ja niin nuori,että siitä saisi hyvinkin vielä kunnon kotikissan,joka on myös tottunut koiriin.Minähän en voi kissaa ottaa;se on jo tullut nähtyä että Bambi on ulkona ihan kaveri kissojen kanssa,mutta kotona sitten asiat ovat toisin.Eli uusi bussimatka kissan kanssa ja se oli kyllä hieman ihmeissään tullessaan ulos  kantokassista;D

21 kommenttia:

  1. No, kisu pääsi ainakin ajelulle. Kyllähän se vaihtelu ehkä niilläkin virkistää:).

    VastaaPoista
  2. Ihania katteja! Ei haittaa vaikka kuinka usein tulisi kisukuvia.

    VastaaPoista
  3. Mine:se oli ihmeen kiltisti bussissa,kun silittelin sen niskaa;D Ja saipa sekin kokea jotain;D

    Tuula:tosi nättejä katteja nuo molemma tosiaankin:)Minua vaan harmittaa kun en löytänyt kotia tuolle pienemmälle.

    VastaaPoista
  4. Kissat on ihania, mutta minulla ei ole allergian takia mahdollisuutta sellaista pitää, siispä kiva seurailla näin kuvien välityksellä, mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  5. Onpas söpö kissa, luulisi tuollaiselle löytyvän jostain koti.

    VastaaPoista
  6. Miauuu! Mukava, että veit kisun kotiseuturetkelle, mutta tuo reviiriasia on kyllä ihan totta.

    VastaaPoista
  7. Sarppu;:harmi kun allergia estää lemmikin hankkimisen.Koirien joukossahan on sellaisia,joita allergikotkin voivat pitää,mutta kissojen joukossa on ehkä vain se karvaton kissa? Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

    Allu;tosiaankin söpö,mutta jos se olisi otettu sinne eläinsuojeluun,niin varmaan olisi koti löytynyt.Tuon sisarukset löysivät kodin,mutta tuo ressukka jäi pihalle.

    Lissu:niin aika reissu katilla;D Minusta tuo on vielä niin nuori että olisi ehkä voinut vielä tottua kotikissaksi.

    VastaaPoista
  8. Voi mikä kaunotar tuo harmaa!

    Ja ajattele niin, että tuskin on kisu aiemmin päässyt bussiajelulle, siinä on seikkailua ja vaihtelua elämään :)

    VastaaPoista
  9. Voi miten suloinen tyttökissa..:)

    VastaaPoista
  10. Aika erikoiselta kuulosti minusta tuo reviiriselitys. Suomessahan eläinsuojeluyhdistykset ottavat hoteisiinsa ja luovuttavat eteenpäin kaikenikäisiä kissoja kaiken aikaa. Ja varsinkin, jos kisuneitonen oli noin kesy, ei mikään raivo villikissa. :/

    VastaaPoista
  11. Sammakko totesi viimeisestä kisusta, että onpa söpö kisu.

    VastaaPoista
  12. Ihana aamun avaus kissoja katsellessa, kiitos!

    VastaaPoista
  13. Voi että mitä sulokkuuksia! Ja ihanaa kun välität.

    VastaaPoista
  14. Kiss kiss :) Kissankuvat kelpaa aina ja lämmittää kun olet niin eläinrakas.

    VastaaPoista
  15. Karoliina:tuo harmaa onkin todellinen kaunotar!Ja oli sillä toisella kissalla varmaan unohtumaton kokemus;D

    Aili:molemmat nuo ovat niin suloisia:)

    Riina:niin minustakin,etenkin kun tuo on niin kesy.Mutta kun täällä on niin paljon katukissoja,ei voi lainkaan verrata Suomeen.Ja vain osalle löytyy koti,joten pitää tehdä tuollaisia sääntöjä.Minusta tuolle olisi kyllä helposti voinut löytyä koti.Toiset eläinyhdistykset kyllä taitavat ottaa vanhempiakin kissoja,mutta ovat liian kaukana.Tuo eläinsuojeluyhdistys on bussimatkan päässä...

    Kiiris:on ne!

    Nelli:sammakko on ihan oikeasa;D

    SusuPetal:kissat ovat kyllä niin kauniita elämiä,ja kiva kun pidit:)

    Helmi-Maaria:olen entinen kissanomistaja,ja koiranomistajanakin minulla on "soft spot" kissoille;D

    Rita:eläimet ovat ihania eikös olekin:)

    Nonna:ovat ne,voi kun voisi pitää myös kissoja koiran lisäksi.

    Arleena:Molemmat tosi suloisia:)

    VastaaPoista
  16. Hahaa, Bambi haluaa kotona näyttää kaapin paikan! :-D

    VastaaPoista
  17. Kivoja kissakuvia.
    Täälläkin varmaan jo villivihanneskasvit kasvavat, pitäisi tehdä retki ulos kaupungista.

    VastaaPoista
  18. Kyllä osaa olla söötti tuo lopuistakarvoista tehyt kisu.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...