perjantai 8. helmikuuta 2013

Vierailu botaanisessa puutarhassa

Bengalin fiikuksen (banianpuu) jälkeen päätin katsoa mitä muuta tuolta  Mikve Israelista löytyy.Käännyin valtavasta puusta poispäin ja kysyin joltain vastaantulevalta minne tie johtaa,ja sain kuulla että botaaniseen puutarhaan.Sinne siis! Näin oppilaita istumassa rappusilla ja  hieman kadehdin heitä tuosta kauniista kouluympäristöstä.
Tämäkin talo taisi olla joku koulu
Valtavan Bengalin fiikuksen takaa näkyi peltomaisemaa ja taustalla kaupunkimaisemaa.
Botaaninen puutarha on palmuaidan takana.
Mikven botaaninen puutarha perustettiin lähes sata vuotta sitten ja sieltä löytyy monta erikoista puuta,kuten tämä Jambul-puu (Hippu,jos luet tätä varmaankin sulle tuttu!)Jambulin hedelmät ovat syötäviä ja niiden C-vitamiinipitoisuus on korkea.Vielä ei tuolla ollut hedelmien aika;pitää tulla uudestaan keväällä ja katsoa jos sellaisia löytyisi. Puissa oli kyltit,joista ilmeni latinankielinen nimi ja joissain oli tuollaiset isommat opasteet ja enemmän tietoa. Myöhemmin luin,että tuolla pitäisi olla myös kanelipuu,joten ihan senkin vuoksi tuonne on on kyllä päästävä uudelleen.Rakastan puita!
Tällä puulla  oli erikonen runko.
Puiden välissä kasvoi paljon syötäviä villiyrttejä,kuten kiiltomalvaa,nokkosta ja kuvassa näkyvää kaalivalvattia. Kaalivalvatti on Suomessa muinaistulokas ja sitä löytää etenkin Suomen lounais-ja eteläosissa.Eli jos satutte törmäämään kesällä kaalivalvattiin,suosittelen keräämään sitä sillä se  on loistava salaattiaines.Tänäänkin pilkoin sitä salaattiini.
Botaanisesta puutarhasta eteenpäin tullaan avokaadoopuitten alueille.Riveittäin niitä.Kuljeksin niiden välissä enkä löytänyt yhtäkään avokaadoa....
Villikukkia oli paljon
Mutta kauneinta mitä botaanisessa puutarhassa näin oli tämä: "Pyrostegia venusta tai ignea",alunperin Brasiliasta kotoisin oleva suosittu puutarhakasvi.Miten kauniisti nuo käynnökset muodostivat tuollaisen pitkän katoksen!
Useassa palmussa kasvoi villiyrttejä! Miten ne olivatkaan sinne joutuneet!
Tältä se näyttää läheltä katsottuna.Tulitrumpetti suomeksi,kiitos Sirokko:)

22 kommenttia:

  1. Piti hakea tuolle pyrostegialle oikein suomalainen nimi kun tuli mieleen puyromaani, no sehän olikin tulitrumpetti :) Todella kaunis!
    Sinulla oli täällä hienoja postauksia vaikka kuinka monta, ja paljon paikkoja missä käydä. Tuo Bengalin fikuskin, vau upea! Alger'ssa Suomen suurlähetystön pihalla kasvaa tuollainen mahtava fikus, onkohan sekin sama laji, erikoinen joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Sirokko:Ai kiva kun löysit sille suomenkielisen nimen,kiitos,lisäänkin sen tuonna.Kaunis kuin mikä!
    Ja se Bengalin fiikus on kyllä aika mahtava.Jos menet joskus sinne suurlähetystöön niin sun pitää ottaa siitä puusta kuva...

    VastaaPoista
  3. Olipas ihana puutaraha! Olen kyllä huomannut että rakastat puita :D niin usein niitä täälä piipahtaessa näkee, mutta onhan ne hienoja! Magee tuo kierrerunko :D

    VastaaPoista
  4. Maailma on ihmeellinen paikka! Me täällä kahlaamme lumessa ja liää pyryttää koko ajan ja teillä siellä kukkii paratiisi ihanine puineen ja kukkineen!

    VastaaPoista
  5. Ihana puutarha, aivan ihana! Tuo köynnöskatos on kylla vaikuttavan naköinen.

    VastaaPoista
  6. Kuin paratiisista ovat nämä kuvat!! Ihana katsella näitä!

    VastaaPoista
  7. Ihana puutarha. Minä nautin puistoista ja puutarhoista, siellä on jotenkin levollinen tunnelma.

    VastaaPoista
  8. Pyrostegia-köynnös on kaunis! Mikä väri...Minäkin olen puu-fani...

    VastaaPoista
  9. Tuo köynnös on mahtava! Luulen että olen nähnyt samaa Keniassa.
    Ihanan vihreältä näyttää nyt luonto teillä, toivotaan että se säilyy vielä muutaman viikon tai kuukauden.

    VastaaPoista
  10. Ihana katsoa kuviasi täällä lumen keskellä. uskomaton vastakohta on meidän maisemamme. niin ihana puutarha!

    VastaaPoista
  11. Onpa mielettömän kaunis paikka! Tuolla mieli ja ruumis lepää, kun kauneuden keskellä käyskentelee.
    Saakohan tuolta sitten ottaa itselleen hedelmiä puista, vai mitkä on määräykset?
    haliterkut

    VastaaPoista
  12. Ciacy:ihana puutarha;harmi kun sinne ei noin vain pääse vaan joutuu sopimaan sinne tulosta.Jeps,puut ovat ihania:) ja aika erikoinen tuo kierrerunko tosiaankin!

    Marja-Leena:maailmassa on niin paljon upeaa katsottavaa.Pian teillä on kevät ja luonto herää,kun taas täällä tapahtuu päinvastoin;luonto kuivuu.

    Petra:aika ihana paikka tosiaankin! ja tuollainen käynnöskatos olisi kiva puutarhassa (jos sellainen olisi;D)

    Kirsti:kiva kun tykkäsit:)

    Hannele:blogimaailma avartaa:)

    Nelli:tähän aikaan vuodesta luonto on niin kaunista!

    Arleena:minäkin nautin kauniista ja hyvin hoidetuista,mutta hieman villeistäkin puutarhoista,Niissä mieli lepää.

    Mia H:hei puufani-kolleega;D Tuo käynnös on kyllä tosi kaunis ja värit niin intensiiviset:)

    Eeviregina:todella kaunis onkin tuo käynnös.Minäkin toivon että vihreä säilyy vielä pitkään mutta nyt on jo hieman alkanut lämmetä...

    Mummeli:kiva kuulla että pidit.Teillä on tähän aikaan niin erilaista ja eri väristä,mutta pian teilläkin alkaa kevät!

    MaaMaa>Todellakin ihana paikka ja miten en ole ennen sinne mennyt vaikka on vain 40 minuutin kävelymatkan päässä. Mieli tosiaankin lepää tuolla.Enpä tiedä saako puista ottaa hedelmiä,mutta kävelin tuolla ihan rauhassa eikä kukaan pysäyttänyt;D

    VastaaPoista
  13. Kiitos ihanasta retkestä kasvitieteelliseen! Jampul-puulla onkin upea runko ... tuo vehreys yleensä on tosi kaunista! Ja tulitrumpetin kukat - milä syvänoranssi väri - tuoksuvatko ne miten voimakkaasti?
    Ihana kesänpilkahdus tänne talven keskelle :)

    VastaaPoista
  14. Upeita puita ja pensaita, kiitos Yaelian!<3333

    VastaaPoista
  15. Nina:Kiva että pidit:) Olisi kiva nähdä tuo jambulpuu kun siinä on niitä hedelmiä.Ja todellakin oli niin kaunis tuo käynnöskukka.En tuntenut ainakaan minkäänlaista tuoksua mutta minulla onkin vielä vähän nuhaa;D

    Aili:kiva että olit virtuaalisesti mukana:)

    VastaaPoista
  16. Upea paikka ja jännittävän eksoottisia kasveja! Täällä voi vain huokailla ;)

    VastaaPoista
  17. Olisipa ihana kävellä ja istuskella tuolla, viettää aikaa tuolla. Kaunista!

    VastaaPoista
  18. Ihana ja mielenkiintoinen puutarha! Kiitos kun teit siitä postauksen ja pääsimme mukanasi kurkistamaan sinne!

    VastaaPoista
  19. Vau mikä ihana paikka! Ja minkä rauhan olet saanut kuviisi rajattua. Tai ehkä siellä oli noin rauhallista ilman rajauksiakin ;).

    VastaaPoista
  20. Lepis:tuolla on tosiaankin ihana kierrellä;silmä lepää:)Kohta teilläkin alkaa kevät..

    Katja:tuo on tosiaankin ihana levähdyspaikka:)

    Rita:kiva kun pidit:) Ja tuolla oli kyllä ihana kierrellä:)

    Tuula:Paikka on tosiaankin ihana! Ja siellä oli rauhallista,en törmännyt paljon ihmisiin,olin ainoa tuolla botaanisen puutarhan alueella;D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...