tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kotiseutumatkailua ja marmatusta Holonissa

Kävin eräänä päivänä asuinkaupunkini Holonin suurimmassa kauppakeskuksessa,ja samalla tutkin hieman sen ympäristöä,joka muttuu lähes koko ajan. Kauppakeskusta vastapäätä on punainen  Holonin Design-museo,josta olen aiemminkin kirjoittanut täällä blogissa.
Osa kauppakeskusta
Ihan kauppakeskusta vastapäätä,(ja myös toisella puolella olevaa Design-museota vastapäätä) rakennetaan uusia korkeita asuintaloja ja mitäs ihmettä,myös uusi kauppakeskus ihan jo olemassa olevan suuren kauppakeskuksen viereen.,,,,,,,,
Ja kun ylitetään katu ja kävellään eteenpäin aika uusien talojen vieressä olevaa jalkakäytävää niin noin 100 metrin päässä on ......
juuri avattu uusi kauppakeskus eikä mikään ihan pikkuinen sellainen....miksi näin,kauppakeskuksia toinen toisensa jälkeen? Kaupunki on päättänyt siirtää keinotekoisesti kaupungin keskustan tälle uudemmalle alueelle,missä kaikki talot on rakennettu viimeisten 10 vuoden aikana,ja jossa myös sijaitsee Design-museo,kaupunginkirjasto,Mediateekki ja jonne on tarkoitus siirtää kaupungintalo ja rakentaa musiikkitalo jossain vaiheessa.Uusissa monikerroksisissa asuintaloissa ei ole kivijalkakauppoja,joten tästä syystä rakennetaan kauppakeskuksia lähelle toisiaan.Pöh sanon minä! Holonin vanha ,nykyinen ja vähän hompsuinen keskusta on paljon parempi ja sen sijaan että sitä uusittaisiin tai parannettaisiin niin päätetään pystyttää uusi steriili keskusta! Vanhan keskustan alueella (joka on kaupungin pääsisääntulon vieressä) on esimerkiksi alue,jossa talojen ympäröimä suuri aukio;täynnä potentiaalia,mutta vuosiin sen suhteen ei ole mitään tehty..
Mutta kun nyt olin jo täälläpäin ,tutkin hieman tätä "uutta keskustaa". Uusia taloja nousee tuonne edelleenkin.
Parvekkeita on aina kiva katsella.70-luvun alkupuolella rakennetussa asuintalossani ei ole parveketta,mikä on suuri miinus;etenkin kun Helsingissä kodissani totuin ihanaan,suurehkoon länsiaurinko-parvekkeeseeni. 
Lisäää parvekkeita ja rakenteilla oleva talo
Ihan Design-museon kupeessa on laatikkotalo,jollaisia on kadun varrella muutama. 

12 kommenttia:

  1. Tuntuu, että vain kaupallisuus on se tärkein kaikessa rakentamisessa kaikkialla. Jos vain joku haluaa rakentaa kauppakeskuksen niin se on aina paikasta riippumatta OK. Suomessa tosin asukkaiden tekemät valitukset ja vastustus on joskus estänyt jonkin kauppakeskuksen rakentamisen. Mistähän niitä asiakkaita riittää, kun kauppakeskuksia on vieri vieressä?

    Onpa moderneja uusia kerrostaloja ja korkeita näkyvät olevan.

    VastaaPoista
  2. Marja-Leena:noin se taitaa olla:( tuolla on ajateltu että kun ei ole niitä kivijalkakauppoja niin olkoon sitten kauppakeskuksia vaikka muille jakaa.Tosiaankin,mistä asiakkaat kaikkiin noihin,mutta toisaalta,tuon alueen asukasmäärä on kasvussa.Uudet kerrostalot täälläpäin rakennetaan korkeiksi...

    VastaaPoista
  3. Joo,ei ymmärrä maksimaalisia hirrveitä kauppakeskuksia,ei.... hulppeita on Holonin kerrostalot,niin niitä nousee siellä.Maata on vähän ja ylöspäin on noustava..:)

    VastaaPoista
  4. Hirveän modernia ja uudet kauppakeskukset vievät jokainen mennessään puistoja, jotka ovat kaikkien kaupunkien keuhkot. Jokainen uusi parkkipaikka tekee saman.

    Parveke kerrostalossa on melkein kuin olisi oma pieni piha: Olen sen Merillä huomannut, sillä heillä mahtuu sinne ruokailuryhmä ja seinillä kiipeilee kärhöjä.

    VastaaPoista
  5. Tuntuu olevan vähän monessa maassa sama juttu. Tallinnan keskustassa on monen monta ostoskeskusta, tosin monet aika rääpäleitä ja nekin voisi yhdistää keskenään jotenkin fiksusti. Helsingin keskustassakin on vieri vieressä ostoskeskuksia, tosin Helsingissä järkevintä on kulkea maan alla niiden välillä. Itse kyllä katselisin noita näkymiä mielelläni lämmössä ja auringon kirkkaudessa....Joo, toki nuo korkeat talot on aina korkeita taloja...

    VastaaPoista
  6. Anneli:tuo Holonin iso kauppakeskus on ihan kiva mutta tuntuu kummalta että ihan viereen tulee 2 lisää ja sitten täällä omalla alueellani ei ole yhtäkään....Korkeita ovat talot,kaupunki on täyteen jo melkein rakennettu...

    Leena;tuollaisia nuo modernit talot ovat täällä.Hienot sisäänkäynnit ja ihan erilaista kuin tässä omassa asuintalossani.NOitten tieltä ei kyllä ole puistoja viety pois vaan ennen taloja oli tuolla hiekkadyynejä,joista viimeisimmät ovat kun mennään eteenpäin ja ympäristösuojelijoiden ansiosta jätetään osa niistä tallelle.Puistoja tässä kaupungissa on sen sijaan ihan kivasti ripoteltu sinne tänne:) Parveke on ihana;minä melkein asuin kesäisin parvekkeellani Helsingissä ja kasvatin siellä kaikenlaista syötävää. Tuota mitä kuvailet on myös poikani ja miniäni parvekkeella...

    Nelli;vähän noin on. Helsingissä on tosiaankin kiva tuo että voi helposti kulkea maan alla niiden välillä ,säässä kuin säässä:)

    VastaaPoista
  7. Onpas erikoinen ratkaisu siirtää keskusta tuolla lailla keinotekoisesti. Todellakin outoa!

    Minäkin tykkään katsella parvekkeita. Tykkään myös katsella iltaisin ihmisten ikkunoista sisään, siis sillä tavalla puolivahingossa, jos ihmisillä on verhot auki ja valot päällä. En mitenkään kyttäämään kuitenkaan jää. ;-D

    VastaaPoista
  8. Onneksi oma kaupunkini on jo niin tayteen rakennettu etta keskusta ei voi minnekaan siirtaa.

    VastaaPoista
  9. Selkä, tyylikäs arkkitehtuuri tuolla alueella.
    Hyvät kuvat

    VastaaPoista
  10. Vattuniemeen rakennetaan jatkuvasti uusia kerrostaloja isoine parvekkeineen, mutta palvelut puuttuvat.Onneksi on puistoalueita, joille on rakennuskielto.
    Jotkut kuvaamasi rakennukset ovat aika veikeitä.
    Terveiset lumettomasta Helsingistä!

    VastaaPoista
  11. Minusta nuo kerrostaloalueet on teillä kauniita, modernia ja valoisaa ahtaudesta huolimatta. Minä en kyllä ymmärrä noita kauppakeskuksia ripi rinnan, Suomessakin koot ja ässät on yleensä samassa ryppäässä, yleensä vielä keskustan ulkopuolella. Ehkä se on laskettukin niin, että ihmiset menevät sinne viettämään koko päivää kuin huvikeskukseen. Mistä niitä ostajiakin riittää..

    VastaaPoista
  12. Satu:Joidenkin mielestä tuo on hyvä ratkaisu koska sitä olemassa olevaa keskustaa on vähän vaikeaa restauroida...pitää kuvatakin se tänne.,
    Parvekekatselu on kivaa ja myönnän,että minäkin tykkään katsella sisään ikunoista;D

    Anu:onhan Holonkin jo lähes täyteen rakennettu.Teillä on paremmin suunniteltu keskusta niin ei tarvitse siirtää;D

    Arleena:kiitos:) Kieltämättä nuo modernit talot ovat paljon paremman näköiset kuin tämä oman asuintaloni,esimerkiksi.

    Merike:Hyvä että puistoalueita pidetään,tuo asuinalueesi on kaunis;tuttua ajalta kun tätini asui vieressä.Aika kiva on noita uusia taloja katsella;D

    Sirokko:Uudet kerrostaloalueet ovatkin tosi siistit ja hyvin suunnitellut. Toisaalta ,onhan isoissa kaupungeissa myös vieri vieren kauppakeskuksia,mutta niissä on sitten myös kivijalkakauppoja,mitä noissa ei ole.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...