sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Lankoja ja värejä

Aivan ihana kokoelma erivärisiä lankoja eräässä ompelukone-ompeluväline-liikkeessä Tel Avivin kangaskauppakadulla. Olen usein kävellyt tuon kaupan ohi,mutta joko tätä ei ollut ennen tai sitten en vain ole tuota ikkunaa huomannut.Värien iloittelua!
Kävin poikkeuksellisesti tänään iltapäivällä lasten iltapäiväkerhossa (yleensä käyn siellä keskiviikkoisin,mutten silloin päässyt sinne) ja vein ohjattavani E:n Cofixiin jäätelölle.  Cofixhan on kahvi(la) -ketju,jossa kaikki maksaa saman eli hitusen yli euron ,ja nyt he olivat saaneet jäätelöitäkin. 
Torin lähellä oleva Cofix.
Kävelimme takaisin iltapäiväkerhoon ja E. mietti asuuko tässä kauniissa talossa ketään.Minä luulen että siinä on vain toimistoja ja liharavintola tuossa alhaalla...
Iltapäiväkerhoon palatessamme selvisi että jatkan siellä ensikin vuonna.3 vuoden jälkeen E. ja ikäistensä piti siirtyä isompien lasten iltapäiväkerhoon kauemmaksi ,enkä ollut ajatellut jatkaa siellä. Nyt on tilanne kuitenkin se,että isompien lasten iltapäiväkerho on liian täynnä eikä tilaa ole,joten isommat lapset jatkavat vielä yhden vuoden tutussa kerhossa eikä uusia pienempiä lapsia oteta ensi lukuvuodeksi. Tel Avivin päälinja-autoaseman  alueen koulut ja tarhat hajoavat liitoksistaan ,tilaa ei ole. Valtava määrä eritrealaisia (52-60000 ,joille ei ole myönnetty pakolaisstatusta mutta jonkinlainen kollektiivinen status). Heille on syntynyt lapsia ,jotka nyt ovat tulossa kouluikään,ja suurin osa asuu tuossa samassa ongelma-alueella Kuulin,että pääbussiaseman lähellä olevaan puistoon ollaan nyt rakentamassa uutta koulua.

19 kommenttia:

  1. Aivan super! Kiitos taas tästä!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että jaksta käydä lapsia leikittämässä. Söpö pieni tyttö.

    VastaaPoista
  3. Lasten kanssa on varmasti kivaa leikkiä ja viedä heitä jätskille. Se on itsellekin antoisaa ;)

    VastaaPoista
  4. Olikos tuolla kaffilassa hyllyllä kanelipullia vai näenkö omiani? :D Onkohan mulla nälkä...

    VastaaPoista
  5. Fantastiset väriskaalat tuossa lankarullakuvassa !

    VastaaPoista
  6. Tuollaiset lankaryppäät ovat niin kuvauksellisia!

    Teet tärkeää työtä, olet aarre.

    VastaaPoista
  7. Voi mikä lankahylly! Kyllä täällä eletään turvallista elämää, kun on jokaiselle lapselle paikka, niin kouluun, kun hoitoonkin. Ei tarvi vanhempien miettiä mihin lapsi menee.

    VastaaPoista
  8. Vau mikä sävyskaala langoissa, on mistä valita!
    Sikäläisillä pakolaisilla on kai hyvät oltavat siellä. Tänne on vyörynyt laittomasti satoja tuhansia afrikkalaisia Saharan takaa niin nopeaan ettei montaakaan virallista vastaanottokeskusta ole ehditty perustaa, nyt heitä elää kaduilla ympäri maata ilman minkäänlaista sosiaalista turvaa.

    VastaaPoista
  9. Onpa siina hienot lankarivistöt, jos olisin kasityöihminen niin varmaan kuolaisin :) eritrealaisille sentaan yritetaan jarjestaa siella tarhapaikkoja, Turkissa syyrialaisten tilanne on jarkyttava, yhteenottojakin on ollut jo joissain lahiöissa ja ympari katuja kiertelevien perheiden maara on lisaantynyt :( Sait varmasti pikkutytön onnelliseksi kahvilavisiitilla, ihana sina!

    VastaaPoista
  10. Nelli:on suloinen:)

    Kaisa:)

    VihreätNiityt:siitä on pelkkää iloa.Olin tosi iloinen että E jatkaa tuolla niin minäkin jatkan eikä tarvitse nyt etsiä uutta vapaaehtoishommaa tuolta alueelta.

    Matkatar:lasten kanssa on kiva leikkiä ja olen tuntenut E:n jo 3 vuotta joten kiva jatkaa.Aiemmin olin toisen tytön ohjaaja,mutta se tyttö siirtyi viime vuonna isompien kerhoon-.

    Tanja:juu kanelipulliakin.,Nuo Cofixit ovat ihan järkyn hyviä paikkoja ja joka tuote maksaa saman, eli vähän yli euron.

    Rita:nuo lankarullat peittivät kokonaisen suuren kaupan ikkunan,ihan mahtava näky:)

    SusuPetal.Miten en ole aiemmin noita lankoja huomannut.Tuosta lasten kanssa olemisesta saa niin paljon takaisin...

    Amalia:eikös olekin! Tuo ongelma on lähinnnä Afrikasta tulleiden pakolaisten tai vierastyöläisten ,sillä heitä tuli lyhyessä ajassa niin paljon ja paljon on synnynyt lapsiakin...muualla ei tuollaista ongelmaa täällä ole.

    Sirokko:eikös olekin upea väriskaala.Itse asiassa ei täälläkään mitenkään niin hyvin heillä ole asiat. Melkein kaikki sudanilaiset,joilla ei ole perhettä ,ja osa eritrealaista ,perheettömistä miehistä on laitettu vastaanottokeskukseen lähes erämaahan,jossa heidän pitää ilmoittautua 3 kertaa päivässä. Ei ole helppoa ja kun heille tarjotaan 3500 dollaria kotiinpaluusta niin jotkut ottavat sen vastaan... Mutta joka aamu näen bussireittini varrella pääbussiaseman lähellä afrikkalaisia miehiä istumassa,odottamassa että joku antaisi heille päivän hommia,sillä kaikille ei ole pysyvää työtä. Eikä heillä ole sosiaalietuuksia ,heidän auttamisensa on usein järjestöistä kiinni. Mutta lapsille pitää löytyä hoitopaikka ja koulu ,ja kova kiire onkin rakentaa uusi koulu.

    Petra:minäkin katselin noita että osaispa ommella...
    On suuri ongelma kun niin suuri ihmismäärä yhtäkkiä vyöryy jollekin alueelle. Monilla afrikkalaisilla on täällä työpaikka ravintoloissa (myös kantakahvilassani on ihana Salomo Eritreasta) mutta kaikille ei ole töitä.Lapsilla on oikeus käydä koulua olivat sitten mistä hyvänsä.E oli kyllä iloinen tuon pikku retkemme johdosta:)

    Allu:it is all pleasure:)

    VastaaPoista
  11. Lankahylly on kiva ja väriloisto harmoninen.
    Lasten seurassa puuhaaminen on arvokasta työtä ja mukavaa.

    VastaaPoista
  12. Satu:)

    Arleena:tosiaankin harmonisesti laitettu värit tuonne. Lasten kanssa puuhaaminen on hauskaa ja antoisaaa.E tosin jo täyttää elokuussa 12,vaikka onkin paljon ikäistään nuoremman näköinen,mutta on jo ihan melkein teini;D

    VastaaPoista
  13. Ihania värejä tosiaan! Mulle tuli jostain syystä mieleen Helsinki / Viiskulma tuosta talosta, jota ohjattavasi ihmetteli. Kepeää keskiviikkoa Jael!

    VastaaPoista
  14. 'Heljä:tuota ikkunaa katseleekin mielellään.Tosiaankin,siellä onkin sellaisia vähän massiivisia taloja kuten tuo.Kiitos,samoin sinulle hyvää tämän päivän iltaa ja viikon jatkoa.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...