sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Design-retki

Asuinkaupunkini Holon on brändännyt itsensä paitsi lasten kaupungiksi niin myös tämän maan Design-kaupungiksi, ja  täällähän onkin paljon puhuttu ja kehuttu Design-museo,jonka olen aiemmin esitellyt täällä. Museon lisäksi kaupungissa on myös (ihan museon lähellä) Holonin teknologinen instituutti,josta myös valmistuu tulevaisuuden suunnittelijoita ,ja retken aikana selvisi,että tuota suunnittelua haluttaisiin iskostaa lasten päihin jo heti lastentarhasta alkaen...
Jännä penkki,jonka eri osat yhdistetään köydellä
Holonin design-kausi alkoi taas viikko sitten, ja se lähti käyntiin 7 uudella näyttelyllä ja nyt viikonloppuna kaupunki järjesti design-kierroksia. Ilmoittauduin mukaan jo elokuussa,ja sain joku aika sitten viestin siitä että mahdun perjantain kierrokseen.  Klo 10 aamulla oli kokoontuminen museon aukiolla.Design-museossa on tällä hetkellä 2 näyttelyä.

Näyttelyn nimi on "Gatherings-from domestic craft to contemporary process" ja se koostuu kahdesta osasta. Ensin kävimme katselemassa näyttelyn ensimmäistä osaa ,joka koostuu  tunnetun japanilaisen Issey Miyaken   132. 5-kokoelmaan kuuluvista töistä.Tuon kokoelman vaatteet on valmistetty kierrätysmateriaaleista ja vaatteet tuovat mieleen origamit..Tämä on ensimmäinen kerta kun Miyaken vaatteita on esitelty museossa. Näyttelyn on koonnut tunnettu hollantilainen trendiennustaja Li Edelkoort.
Oli tuuri,että pääsin tälle kaupungin järjestämälle kierrokselle,sillä meitä oli museossa opastamassa itse museon pääkuraattori,joka hyvin  innostuneena ja asiantuntevasti kertoili näyttelystä.
Yläkerran salissa oli näyttelyn toinen osa,joka koostui eri tekniikoilla toteutetuista lampuista ja istuimista.Etenkin lamput olivat sellaisia,että olisin heti voinut ottaa yhden olohuoneeseeni.....

Siinä oli lamppuja kerrakseen.Näitä lamppuja ympäröi kudottu materiaali.
Design-museosta siirryimme bussilla Digitaalitaiteen keskukseen,joka sijaitsee Holonin huonomaineisimmassa kaupunginosassa,entisessä lukiossa,joka jäi tyhjilleen muutama vuosi sitten,jonka jälkeen digitaalisen taiteen keskus sai uudet tilat.Siellä en kuvannut muuta kuin ylimmän kerroksen näyttelyn pari työtä,jotka on tehnyt kaupunginosasta kotoisin oleva taiteilija Becky Mayner. Työt näyttivät kaukaa maalatuilta,mutta ne koostuivat lukuista pienistä paperipaloista eli nämä ovat kollaasitöitä,ja tosi taitavia sellaisia..Mayner dokumentoi entistä asuinaluettaan,käyttäen apunaan paperia ja liimaa.
Toinen Maynerin työ,.joka alkaa aina valokuvalla;sitten tulee paperin ja liiman vuoro;osa kerroksista poistetaan ja näin luodaan kolmiulotteinen kuva.

Digitaalitaiteen keskusksesta bussi vei meidän viimeiseen vierailupaikkaan,eli kaupungin maatilan galleriaan,joka on kävelyetäisyydellä kodistani. Galleriassa on tällä hetkellä näyttely valkoisista paidoista eikä se suoraan sanoen kauheasti kiinnostanut.....
Mutta gallerian ympäristö  kiinnosti sitäkin enemmän...Yleensä käyn katsomassa jonkun näyttelyn talvisin,kun gallerian ympäristö on runsaan vihreää,mutta huomasin että näin lämpimänä ja kuivanakin aikana tuolta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista,kuten kaktusviikunoita.
Tai ficus obliqua ,jolla oli kauniin keltaiset hedelmät.
En ollut varma,voiko noita hedelmiä syödä,joten tyydyin poimimaan vain guavahedelmiä ja manteleita suoraan puista .

22 kommenttia:

  1. No johan oli mielenkiintoinen retki! Mielenkiintoista, että design-ajattelua halutaan opettaa jo ihan lapsille. Vähän tuntuu hassulta, mutta ei kai siitä mitään haittaakaan ole?

    VastaaPoista
  2. Oli tosiaankin mielenkiintoinen ja toivottavasti ensikin vuonna järjestetään tällainen.Oikeastaanhan tuo design on koko ajan esillä jokapäiväisessä elämässämme,joten miksei opetella sitä jo ihan pikkuisille;D

    VastaaPoista
  3. Noi lamput oli aika mukavan näköisiä. Noista kaktuksen hedelmistä tulee hyvää hlilloa.

    VastaaPoista
  4. Amalia>tosi mukavia lamppuja olikin,olisin ottanut vaikka mukaani;D Ja kaktushedelmähilloa en ole tainnut maistaa mutta muita juttuja kyllä.

    VastaaPoista
  5. Vau mitä upeita luomuksia ja nuo varjostimet :O

    VastaaPoista
  6. Ihanat ficuksen hedelmät! Pitäisi löytää noin oranssinkeltaisia luumuja tuottava luumupuu.

    VastaaPoista
  7. Olipa mielenkiintoinen design-kierros. Suunnittelua ja taidetta jo lastentarhaikäisille, se on hieno idea, pikkuisilla sitä luovuutta riittää.
    Oletko muuten kuvannut sen lampun, jonka ottaisit?
    Kiitos, oli kiva päästä mukaan Holonin design-kierrokselle!

    VastaaPoista
  8. Todella mielenkiintoista, kiitos kierroksesta.

    VastaaPoista
  9. Erikoisia lamppuja! Mutta eniten mua kiinnostaa nuo kasvit, enpä ole ennen nähnyt viikunassa hedelmiä!

    VastaaPoista
  10. Nelli,tosi hienoja varjostimia olikin!

    Leena:fiikus oli tosi kaunis hedelmineen.Tarkistin googlesta ja nuo hedelmät eivät taida olla syötäviä mutta linnuille kelpaavat:)

    Tuulia:Kiva kun tykkäsit:) mielenkiintoinen tosiaankin;oneksi huomasin että tuollainen oli tulossa:)
    Ja tosiaankin,suunnittelu on kaikessa mukana jokapäiväisessä elämässämme,joten hyvn sitä voi leikki-ikäisillekin jo opettaa.Luulen että tuo ensimmäinen varjostin olisi näyttänyt kivalta olohuoneessa;D

    VastaaPoista
  11. Allu:oli tosi kiva kierros:)

    Eeviregina:Jänniä ja kauniitakin lamppuja oli tuolla.Ja en ole ennen tainnut nähdä fiikusta kun siinä on hedelmiä.Harmi että tuo ei ollut sellainen fiikus,jonka hedelmiä voi syödäkin...

    VastaaPoista
  12. Kiitos design -kierroksesta - erityisesti kolahtivat nuo lamput! Tykkäsin myös siitä, että vanhasta koulusta on tehty digitaalitaiteen museo - sellainen taitaa muuten puuttua Suomesta!
    Kivaa viikkoa sinne - toivottavasti rauhassa <3

    VastaaPoista
  13. Ihan mahtava kierros! Mä ihastuin noihin lamppuihin. Olivatpa aika velmuja. Sinulla oli varmasti mieluisa päivä.

    VastaaPoista
  14. Suuuresti desing`ista kiinnostuneena voin sanoa olevani iloinen siitä että pääsit vieläpä opastettuun museokierrokseen !!!! UPEAA !!!! Olisikohan aikaa käydä..??? tiukkaa tekee...

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoista katseltavaa. Alimmat valaisimet olivat mieleeni.
    Kollaasitaide näytti kiinnostavalta.
    Tykkään kierrellä museoissa ja gallerioissa, niissä jotenkin virkistyy kaiken uuden innovaatisen keskellä.

    VastaaPoista
  16. Kiitos kun otit meidät kierrokselle mukaan. Olen huomannut, että taide puhuu aina. Silloinkin, kun itse ei siitä pidä.

    VastaaPoista
  17. Ompa upea keskus - todella kivoja ideoita ja niin luovaa ... ihastuin kerrakseen siihen pieneen jakkaraan lapsille, jossa se punainen naru on maalattu, ja sitten jatkuukin aivan oikeana naruna! Ja valaisimet ovat todella viehättäviä, niin pehmeän valon luovat! Herkullista ja hedelmäistä iltaa sinulle toivottaen,
    Nina

    VastaaPoista
  18. Kiitos retkestä jossa minua kiinnosti eniten nuo digikuvat, taidokkaita!
    Aurinkoa stadista!

    VastaaPoista
  19. Aivan ihania kuvia, etenkin tui eka sommittelultaan.

    Vau noita kollaaseja, näyttävät todellakin maalatulta.

    Nyt tuli sellainen olo, että pakko päästä johonkin museoon!

    VastaaPoista
  20. Mielettömän hienoja kuvia, kunpa osaisin laatia tällaisen pohjan. Kun omat isokokoiset Porvoon-kuvani menivät päällekkäin sidebarin kanssa, äh. Digitaalitaiteen keskus on kiinnostava!

    Syysterveisiä!

    VastaaPoista
  21. Upeat kuvat. Hienoja rajauksia, hyviä havaintoja ikuistettuna. Hyvää ja rauhaisaa syksyä!

    VastaaPoista
  22. Lady of the Mess:kiva kun tykkäsit:)Ja tosiaankin ,nuo lamput olivat aika ihania:) Ja hyvä että koulu ei jäänyt tyhjäksi vaan Digitaiteen keskus sai sieltä hyvät tilat:) Kiitos,hyvää viikkoa sinnekin!

    Johanna:noihin lamppuihin ihastui varmaan jokainen:) Ja oli mahtava kierros:)

    Anneli:en olisi tavallisena käyjänä saanut tuollaista opastusta.Sun on kyllä joku kerta ehdittävä käydä tuolla....

    Arleena:lamput todellakin hienot tuossa näyttelyssä:) Ja kollaasitaide myös,sitä ajatteli että miten paljon työtä'niihin on mennyt.Minäkin pidän välillä museokäynneistä:)

    Paluumuuttajatar:kiva kun olit virtuaalisesti mukana,Ja taide puhuttelee aina,puolin ja toisin;D

    Nina:oli mahtava kierros:) Itse asiassa tuo köysi ja penkki ovat yhteydessä niin että ilman sitä ei penkkiä voi koota ,ja ihan oikea köysinaru kiertää sitä penkkiä.Oli aika kiva! Oikein mukavaa viikkoa sinulle Nina:)

    BLOGitse:ne kollaasit olivatkin hienoja,mutta ei ne kai digikuvia ole kun on tehty ihan liimalla ja paperilla.

    SusuPetal:kiitos:) Tuo museorakennus on usein kiinnostavampi kuin itse näyttelyt,siitä löytää aina uusia kuvakulmia;D Toivottavati pääset pian johonkin museoon:) Oletko käynyt Hakasalmen museossa,siellä on kiva näyttely?

    Merike:toivottavasti löytyy apua tuohon pohjamuutokseen.Mutta sinulla oli tosi ihanat Porvoo-kuvat! Digitaalitaiteen keskus olikin kiintoisa,harmi vaan että digilabran avaimia ei löytynyt joten emme nähneet sitä...

    Kiiris:kiitos:) Ja oikein kaunista ja rauhaisaa syksyä sinullekin:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...