sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Voihan laventeli!

Tämä on  Sykomoriviikuna
Tämän postauksen piti alkaa kauniilla laventelikuvalla,mutta menin vahingossa poistamaan sen tietokoneen levyltä ja olin jo poistanut sen kamerastakin...Laventelin tilalla on tämä puu,jossa näitä jänniä "marjoja",sykomoriviikuna.. Menin nyt iltapäivällä keräämään taas yrttejä puistosta ystävän kanssa ja poimimme muutaman kauniin laventelin kukan. Toin laventelin kukan nenäni eteen,sillä halusin tuntea sen miellyttävän tuoksun. Ja silloin se tapahtui...elämäni ensimmäinen kunnon allerginen kohtaus,joka oli todella kamala:aivastamista,silmien vuotamista,hapen puutetta. Istuin penkille puoleksi tunniksi ja yritin saada kohtauksen rauhoittumaan mutta vasta nyt kun tuosta allergisesta kohtauksesta on kulunut pari tuntia alkaa olo pikkuhiljaa tuntua paremmalta. Bussissa matkalla kotiinkin aivastelin koko ajan ja nenäntiehyet olivat aivan tukossa.Olen siis altistunut laventelille,mutta toivottavasti en muille kukille... Olen ennen kerännyt laventelia ilman minkäänlaisia oireita,mites nyt näin kävi.Huomenna on onneksi jo kauan sitten tilattu aika lääkärille,ja taidanpa pyytää antihistamiinireseptin...
Ehdin sentään kerätä ihanaa meiramia juuri ennenkuin tuoksuttelin laventelia...
Sekä kuvata papukaijan ,joka oli maan  pinnalla,mikä on harvinaista. Papukaijoja oli montakin;kai siellä oli jotain hyvää syötävää.Huomatkaa miten hyvin tuo papukaija sulautuu ympäristöönsä,sitä ei helpolla edes erottanut  kasvien seasta.

19 kommenttia:

  1. Mulla on yksi tuttava, joka rakastaa laventelia ja on normaalisti pahasti allerginen, mutta ei ilmeisesti sitten laventelille, on pitänyt usein kysyä, miten se on mahdollista.

    VastaaPoista
  2. Allu:En ole aiemmin ollut allergeninen millekkään paitsi nikkelille ja vähän auringolle,mutta nyt tuli sitten tämä.oli ihan kamala kohtaus! Pitää kai sitten varoa laventeleita..

    VastaaPoista
  3. Allergiat on siitä outoja, että jotkut katoavat ja uusia tulee tilalle. Ihan huomaamatta onkin altistunut uusille tuoksuille tai mauille.
    Toivottavasti allergia helpottaa!
    Mukavaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista
  4. Tämä on kauneinta aikaa Välimeren alueella!
    Vihreys, värit ja sopiva lämpö.

    VastaaPoista
  5. Voi kaamea, oli varmasti pelottava kohtaus!

    Sinähän olet ruvennut oikein kunnon kaijabongariksi. ;-)

    VastaaPoista
  6. Valtavan kauniita kuvia, suloinen kaija taapertaa :) Ja toivottavasti olo paranee pian.

    VastaaPoista
  7. No mutta tuo puu on kyllä suomalaisen silmään niin jännän näköinen, että todella mielelläni katselen. <3 Mukavaa tulevaa viikkoa Jael ja terkkuja paukkupakkasista. :)

    VastaaPoista
  8. Huh millainen kohtaus! Outoa että voi noin yht`äkkiä altistua vaikkei ennen ole. Vaikka luulen minäkin puupölylle altistuneeni kouluaikoina...ensin puutyösalissa tuoksui tosi hyvälle ja siellä oli kiva olla. Koulun jälkeen vasta on tuntunut ettei kestä sellaisia paikkoja missä on hienoa puupölyä.

    Noita samanlaisia papukaijoja on muuten Barcelonassakin, ja ne lisääntyvät ja kasvavat sukupolvi sukupolvelta!

    VastaaPoista
  9. Allu:mulla ei ole pahemmin ollut tätä ennen allergioita ja tuo kohtaus tuli niin pahana että ihan pelästyin.Nyt illalla on jo normaali olo,onneksi mutta meni aika monta tuntia ennenkuin kohtaus meni kunnolla ohitse,Ehkä olen allerginen laventelin siitepölylle mutta ei itse laventelille,toivottavasti.Mukavaa sunnuntaista iltaa sinullekin!

    Katveita:ehdottomasti kauneinta aikaa.On niin sääli että tuo ihana luonnon vihreys kuivuu kesää kohti pois.

    Satu:oli aika kamala kokemus,mietin että miten pääsen kotiin siinä kunnossa.Harvoin tulee kaijat sen verran lähelle että saa otettua niistä kuvia. Nyt oli aurinko niin voimakas ettei ihan hyvin erottunut tuossa.

    Nelli:kiitos:) Kaijat ovat suloisia vaikkakin tunkeilijalaji,ihmisten vika sekin...Kiitos,olo jo helpottunut:)

    Tiia:todellakin katsomisen arvoinen puu tuossa vaiheessa.Nyt vaan häiritsee hieman etten muista mikä puu on kyseessa.Kiitos,teillä niitä pakkasia riittää.

    Matkatar: oli kyllä ihmeellistä että noin kävi kun ei aiemmin ole ollut minkäänlaisia allergisia oireita. Mutta kai sitä sitten vaan jossain vaiheessa altistuu ,ja laventeli onkin allergeeninen kasvi.Nyt pitää kokeilla tuleeko samat oireet laventeliöljyllä jota on kotona.
    Papukaijoja on täälläkin paljon,ihan ihmisten huolimattomuuden vuoksi lisäänytyvät ahkerasti ja vievät elintilaa muilta linnuilta.

    VastaaPoista
  10. Pahus kun minakaan en muista tuon puun nimea. Mimulla on sellainen tassa ihan kodin lahella ja olen siita joskus blogiinkin laittanut kuvaa. Joku viikunan sukuinen se kai on, nuo hedelmatkin vahan viikunan mallisia.

    VastaaPoista
  11. Onpa ollut voimakas kohtaus! Itse ainakin pelästyisin vastaavaa. Hapen puutetta ja vielä pitkäkestoinen reaktio.
    Toivottavasti saat antihistamiinia. Jotain saa ilman reseptiäkin, mutta olisiko lääkärin määräämä lääke tehokkaampaa.
    Ei ihme että poistit kuvatkin! Vaikkakin vahingossa.

    VastaaPoista
  12. Anu>oliskohan tuo Ficus variegata ...Jännän näköinen se on!

    Kirsti:todella voimakas reaktio olikin.Minulla on kotona laventeliöljyä,haistelin eikä tapahtunut mitään eli kai olen altistunut laventelin siitepölylle kun ihan nehän viereen laitoin sen kukan kun haistelin. Täytyy huomenna kysyä lääkäriltä mitä mieltä hän on . Hieman harmittaa se vahingossa poistettu laventelikuva,oli nimittäin kauniita ne laventelin kukat....

    VastaaPoista
  13. Olisi tosi kiva keräillä yrttejä puistosta..:)

    VastaaPoista
  14. Puu taitaa olla ficus sycomorus

    http://app.agri.gov.il/ARO_trees/he/pages/Ficus_sycomorus/

    Janna kun tuossa mun lahella olevassa puussa ei nyt ole yhtaan hedelmia. Joskus niita on hirveeasti ja putoaa maahan mossoksi ja haisee kayneilta ja pilaantuneilta hedelmilta.

    VastaaPoista
  15. Jael, hanki allergialääkkeitä! R:llä on nyt sellainen spray, joka auttaa ja ehkäisee noita kohtauksia.

    Rakastan laventelia, mutta se on talvehtinut meillä vain kerran maassa. Nyt on menossa taas uusi yritys. Silti ostan sitä joka kevät ainakin ruukkkuihin. Viime yönä -28 astetta! Helmut saapuu tällä viikolla kuin Siperiaan...

    <3

    VastaaPoista
  16. Laventeli on yksi mun lemppareistani ja usein parvekkeelle tai pihalle olen myös niitä hankkinut. Tuoksua (kukkia) en ole kuitenkaan uskaltanut laittaa vaatekaappeihin, sillä epäilen että voisi aiheuttaa pidemmän päälle ongelmia joko migreenin tai allergian kanssa. Enkä siis ole allerginen siitepölyille, mutta reagoin kyllä hieman joihinkin kasveihin jos oikein voimakkaasti jossain tuoksuvat.
    Toivottavasti ei tule sulle kukista ongelmaa!

    VastaaPoista
  17. Anu;sehän se onkin,kiitos,olishan se pitänyt tietää kun Holonin
    vaakunassakin on sen kuva ja on niin yleinen puu täällä,mutta harvemmin niissä näkee noita viikunoita.Voiskohan niitä syödä...

    Leena:kävin tänään lääkärillä,ja sain jonkun reseptin sitä varten,en ole vielä käynyt hakemassa lääkettä.Huh,teillä on kyllä hurjan kylmää,liikaa pakkasta.Mitäköhän Helmut siitä tykkää;D Laventeli on ihana mutta parasta nyt ihailla sitä vain eikä haistella......

    Tanja:tosiaankin oli ensimmäinen kerta kun näin kävi mutta taisin imaista sitä siitepölyä sieraimiin kun haistelin kukkaa,ehkä siksi tuli niin kamala reaktio.Laventeliöljyä haistellessa ei tapahtunut mitään eilen eli syy on kai siinä siitepölyssä. Kiitos,samaa toivon minäkin....

    VastaaPoista
  18. Voi hukkaan mennyt laventelikuva, se on ärsyttävää kun niitä vahingoissa itse itseltään poistelee. Hyvä, että olo on jo parempi. Hanki ihmeessä allergialääkettä!

    VastaaPoista
  19. No kylla ainakin Wikipediassa lukee etta se on "edible".

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...