perjantai 10. maaliskuuta 2017

Esimakua Purim-juhlasta

Vuoden hauskin juhla Purim alkaa virallisesti huomenna,lauantaina,illalla mutta alkoi epävirallisesti tänään kun lapset menivät tarhaan ja kouluun naamiaisasuissa.  Itse asiassa purimia vietetään 4 päivää sillä vielä maanantaina lapsilla on lomaa koulusta ja siellä täällä paljon purimiin  liittyviä tapahtumia. Aamulla lähdin ensimmäistä kertaa flunssan jälkeen kiertämään hieman Tel Aviviin vaikka olo on vielä vähän heikko,mutta muuten jo paljon parempi,ja olin  jo tulossa mökkihöperöksi kotona.  Aamupäivällä oli  pilvistä ja hieman painostavaa kun taas eilen oli 30 astetta !! (Saharan kuumia tuulia,,) ja todella kuivaa.  Tel Avivin katukuvassa alkoi joskus klo 10 jälkeen näkyä myös aikuisia naamiaisasuissa,ja kun kuvassa oleva henkilö tuli  syleilemään  ihmettelin kuka ihme tuo voi olla,,,,Pian huomasin että se oli tutun vaatekaupan omistaja jolta olen ostanut kesähousuja ja huiveja jo aikoja sitten ,ja hänestä tuli silloin ylin ystäväni😉. Ukkeli oli näköjään pukeutunut naispuoliseksi lääkäriksi:huulet oli punattu,rintaliivit päällä ja kynnetkin lakattu. Ei ihme etten tunnistanut 😉
Purimina on kaikenlaisia tapahtumia,enimmäkseen lapsille mutta myös lapsenmielisille.  Kaupungissa olisi tänään Street Partykin,missä varmaan näkyisi mielenkiintoisia asuja,mutta sen verran väsähtänyt olo oli vieläkin etten jaksanut mennä.
Torin läheisellä kävelykadulla tämä bändi oli juuri aloittamassa esitystään,jota en kuitenkaan jäänyt kuuntelemaan.
Kotimatkalla  näpsin muutaman kuvan bussin ikkunasta .   Tässä näkyy yläkroppansa siniseksi maalannut nuorimies;ehkä tarkoitus oli esittää Smurffia 😉
Tulin oman asuinkaupunkini Holonin kohdalle juuri kun lapset alkoivat päästä koulusta,ja ikkunasta näkyi paljon lapsia naamioasuissaan. Tel Avivin Carmel-torin lähellä on monen monta kauppaa jossa myydään naamioasuja,parhaimmat ovat sellaisia jotka tehdään itse,ja monet tilaavat naamioasut ulkomailta nettikaupoista.
Hieman tuuli joten noidan lakki ei meinannut pysyä päässä..
Kotikadulla vastaan tulivat nämä veljekset,joista toinen kantoi herkkukoria.  Purimina kuuluu antaa ruokalahjoja. Sunnuntaina on Purim paraatien aika: täällä lähelläni on Israelin suurin paraati jota ehkä lähden katsomaan.

11 kommenttia:

  1. Wau teillä on alkanut varsinainen vappu, jos ei parempi juhla!. Nauran kippurassa sun vaatekaupan pitäjän naamiaisasua, olisin varmaan juossut karkuun, mut hei ihanaa kun ihmiset uskaltavat pukeutua ja tehdä itsestään ihan hassuja :D. Toivottavasti saadaan vielä lisää kuvia sieltä. Mukavia karnevaaleja :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisia tilannekuvia, jos näin näitä kivoja kuvia voi nimittää. Näistä välittyy tämän hetkinen tunnelma juhlan alkaessa. Siellä on mukavia juhlia, joihin osallistutaan aktiivisesti!
    Toivotan sinulle hyvää toipumista ja vahvistumista edelleen!

    VastaaPoista
  3. Sari:minunkin oli vaikeaa pitää naama peruslúkemilla kun tajusin että tuo on vaatekaupan ukko,Hän oli niin paneutunut rooliinsa ,hih;D Sunnuntaina on paraatit,niissä esiintyvät lapset mutta ne ovat ihanan värikkäät,ja toivottavasti onnistun ottamaan kuvia:)

    Kirsti:Kiitos,osa on bussin ikkunan kautta otettuja,oli niin paljon nähtävää matkan varrella. Jos olisin ollut vähemmän väsynyt olisin kiertänyt kunnolla ottamassa kuvia,nyt oli vain tällainen pintaraapaisu. Tämä on tosiaankin hauska juhla,ja kivaa katsottavaa:) Kiitos,päivä päivältä olo jo parempi:)

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtavaa, että aikuisetkin siellä hassuttelevat pukeutumalla.
    Mukavaa puriminan aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Purim on niin mun juhla :) Asujakin löytyy moneen lähtöön ja ne on itse tehtyjä kaikki :D

    VastaaPoista
  6. Outi: Minusta tuollainen hassuttelu on hauskaa,en tosin tiedä tajusiko tuo vaatekaupan ukkkeli itsekään miten hassulta hän näytti;D Kiitos ,ja ihanaa viikonloppua sinne:)

    Nelli:oih,voisin ihan kuvitella millaisia hienoja asuja loitsisit kierrätysjutuista:)

    VastaaPoista
  7. Lapsilla on ollut siellä kiva tarha- ja koulupäivä :)
    Hauskaa Purimia sekä pikaista toipumista flunssataudista!
    Bambille rapsutuksia <3

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, että ihmiset uskaltavat kunnolla heittäytyä leikkimielisiksi!
    Oikein hyvää Purim-juhlaa, Jael <3

    VastaaPoista
  9. Ihanaa tosiaan, kun uskalletaan pitää hauskaa. Riittää silmäniloa kaikille!

    VastaaPoista
  10. Nurkkalintu>lapset takuulla nauttivat siitä kun menevät kouluun naamiaisasuisina:) Kiitos,vähitellen olo kohenee:) Ja Bambi kiittää rapsutuksista ja lähettää terveisiä kisulle.

    Lady of the Mess:Tosiaankin mahtava juttu,ja harmi etten eilen jaksanut katsella enempää tuon flunssan vuoksi. Kiitos ,ja ihanaa viikonloppua sinulle:)

    Sirokko:Jeps,ja tuo vaatekaupan ukkeli tosiaankin otti siitä ilon irti;D

    VastaaPoista
  11. Minä en koskaan ole ollut naamiaisten ystävä, mutta hauska on nähdä, että sieltä löytyy senkin edestä.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...