torstai 23. maaliskuuta 2017

Kauneinta aikaa

Luonnon puolesta tämä osa kevättä on sitä kauneinta kevättä:villiunikot kukkivat yhdessä kruunukakkaroiden kanssa,ja tästä ei saa tarpeekseeen sillä se on niin kaunista.
Keskiviikkona iltapäivällä peruuntui tapaaminen,ja ajattelin sen sijaan mennä Bambin kanssa bussilla Tel Avivin puolelle yhteen lempipuistooni, Kun tulin pysäkille huomasin että bussi oli juuri mennyt ohitse,ja seuraava tulisi vasta puolen tunnin kuluttua. Laskin että tulisimme takaisin kun on jo pimeää,joten luovuin ajatuksesta ja tein sen sijaan Bambin kanssa lenkin lähiseudulle:alueelle jossa käyn aivan liian harvoin. 10 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsee tämä outlet-kauppakeskus,jossa kenkiä  ja vaatteita saa edullisemmin,mutta olin ihan unohtanut paikan olemassaolon. Bambin kanssa en voinut oikein käydä kaupoissa mutta huomasin että keskuksessa ollut kahvila oli vaihtunut Roladin-ketjun kahvilaksi ,ja päätin käydä siellä espressolla.
Kahvila toimi itsepalveluperiaatteella (harvinaisempaa täällä) ja jonossa seistessä ehdin katsella hieman ympärilleni.Roladin-ketjun tuotteet ovat tosi herkullisia.
Suolaisia piirakoita. Bambia tietysti houkuttelivat nämä tuoksut,ja se olikin koko ajan vetämässä minua näiden suuntaan..
Mitä ihanuuksia,mutta otin espressokuppini ja menin ulos istumaan.Bambille olin ottanut vesikupin ja vettä.
Espresson jälkeen ylitin kadun,ja toisella puolella sijaitsee kaupungin maatilan galleria.Se on tosin auki vain viikonloppuisin  ja maanantaina iltapäivällä,joten sain tyytyä katsomaan sitä aidan kautta.
Nämä kukkaset ovat niin ihania. Olisin poiminut mukaani kimpun  keltaisia kruunukkaroita mutta lähes jokaisessa oli jonkinlainen pieni ötökkä.Näiden aika on ihan kohta ohi,joten pitää nauttia näistä niin kauan kuin voi.
Kaupungin maatila on tarkoitettu koululaisryhmille,enkä minä yksityishenkilönä pääse tuonna(kysyin kerran). Mutta aidan raot ovat sen verran leveät,että tätä vehreyttä voi ihailla myös aidan takaa.
Kyllä teki mieli tätä parsakaalia...Olen muuten  koko talven syönyt tosi ahkerasti parsakaalia:kiitos halpismarketin jossa sitä on  ollut todella edullisesti. 
Komeat salaatitkin näkyivät yhdestä kohtaa.
Krasseja.
Maatilan toisella puolella on omakotitaloja. 
Tälle alueelle pitää kyllä tehdä lisää kävelyretkiä ennen kuin tämä vehreys katoaa..

20 kommenttia:

  1. Ihanan pitkällä kevät teillä siellä! Täällä vielä liukastellaan jääpintaisilla metsäpoluilla.

    VastaaPoista
  2. Johanna:kiitos kommentistasi:) Jeps,täällä on nyt se ihanin aika keväästä,ainakin mitä luontoon tulee. Kun se koittaa teillä niin täällä on sitten rutikuivaa....

    VastaaPoista
  3. Hurmaavat niittykukat taitavasti kuvattuina. Ihastelen.

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuus noita kevätkukkia! Kävin viime reissulla siskon tyttöjen entisen koulun kukkamaalla kuvaamassa. Se on rinne, jossa kulkee polkuja ja niiden varrelle on istutettu kaktuksia, mehikasveja, pensaita ja salkoruusuja. Siellä oli aika kuivaa kesäkuussa, vaikka kasteluletkuja näkyi penkeissä. Kivaa, että lapsille on järjestetty tuollaisia kasvimaita. Onhan täälläkin joillakin kouluilla samantapaisia istutuksia.

    VastaaPoista
  5. Ihanat unikot ja komee stokruusukin tuolla on.

    VastaaPoista
  6. Felix sanoon Bambille Hau! Bambi kuulemma ymmärtää mitä tämäkin merkitsee.

    Minullekin on käynyt niin, että kun yksi suunnitelma pettää ja toinen nopeasti kyhätty toimii - löytyy ihania juttuja! Ja ne omat lähitienoot jää aina ihan liian vähälle tutkimiselle.

    VastaaPoista
  7. Kääk, miten ihanan näköisiä leivonnaisia! Ei ihme, että Bambiakin houkutti. :-)

    VastaaPoista
  8. Nuo unikkokuvat ovat huikeita (leivoksia en katso nyt sen tarkemmin, huokaus, pakko vähentää makean syömistä...)

    VastaaPoista
  9. Oi mikä herkkukahvila! Njam..
    Kevät kukkii jo täälläkin, nautitaan kun vielä voidaan, kohta onkin taas jo liian kuuma.

    VastaaPoista
  10. Täällä olen bongannut vasta leskenlehtiä, mutta kyllä se siitä etenee täälläkin...kevät..:)

    VastaaPoista
  11. Suloisia unikoita 💕

    Syötävän näköisiä tarjoomuksia - onneksi olen juuri menossa iltapalaa nauttimaan 🙂

    Mukavaa viikonvaihdetta !

    VastaaPoista
  12. Kevät näyttää olevan siellä yhtä pitkällä kuin täällä Espanjassa. Ihanaa aikaa, nautitaan!

    VastaaPoista
  13. Ihanan värikästä, täällä ruskeanharmaa on vielä hetken vallitseva väri. Mutta ihan kohta meilläkin...:)

    VastaaPoista
  14. On se vaan kauniin näköistä kun luonto herää eloon. Sitä on ihana seurata. Ja nuo herkut <3

    VastaaPoista
  15. Mieli lensi Turkin keväisille unikkopelloille. Yöllä tänne sen sijaan satoi lunta:(.

    VastaaPoista
  16. Unelma:todella hurmaavat kukat,kiitos.Ihan kohta kuihtuvat niin menen joka päivä katsomaan niitä

    Eeviregina:sinä varmaankin muistat hyvin nämä ihanat kevätkukat täällä,ja pohjoisessahan niitä on paljon enemmään kuin täällä lähelläni. Tosi kiva että lapsille järjestetty tuollaista,tämän oman asuinalueenikin koulussa on pieni kasvimaa.mutta tuo on kaupungin maatila jonne koululaisryhmät tulevat oppimaan.Harmi vaan etteivät yksityishenkilöt voi sinne mennä.

    Amalia:Unikoilla on niin mielettömän kaunis punainen väri:) Stokruusu,pitää googlata;D

    Johanna:terkkuja Bambilta Felixille:) wuff wuff. Näinhän se on ,olin koko viikon varautunut siihen tapaamiseen,mutta onneksi oli pilvinen eikä liian lämmin iltapäivä mikä sopi tosi hyvin kävelyretkeä varten. Tunnen kyllä hyvin lähialueet,mutta esim.,lämpimällä en millään jaksa lähteä kävelemään niihin mutta viileämmällä ja kun on näin vihreää on tosi mukavaa nähdä lähiseutujakin.

    Satu:jeps,tuon ketjun leipomoliikkeessä onkin ihania herkkuja:) Bambi olisi niin halunnut jonkun piirakan;D

    SusuPetal:kiitos,ne ovat niin kauniita,ja ihana kuvauskohde:) Minäkin vaan katselen noita makeita,en osta..

    Sirokko:vähän vaarallista kun tuollainen on ihan lähellä... Tämä kevät,teillä ja meillä ,on kyllä niin ihana että siitä pitää nauttia niin kauan kun voi.Nyt jo alkaa olla lämmintä eikä sadetta näkyvissä joten varmaan pian jo kuihtuvat nuo.

    Hannele:no teillä on sitten jo kevät hyvässä vauhdissa:)

    Rita;Kiitos,nuo unikot ovat todella kauniita,etenkin se väri. Ja Roladinin herkut ovat todella houkuttelevia mutta onneksi osaan sanoa niille ei:;D Kiitos samoin sinulle Rita oikein hyvää viikonloppua:)

    Koivupalmu: Teillä varmaan ihan samat kasvit siellä Välimeren toisella puolella.Tästä täytyy todellakin nauttia niin kauan kuin kestää:)

    Pauliina: Nyt on niin kauniin värikästä mutta sitten kun teillä sellaista niin täällä jo kaikki nuo kuihtuneet...

    NellI:Se onkin täällä se ihanin juttu keväällä kun on vihreää ja kaikki kukkii.Kesä on sitten ihan päinvastoin...Pian teilläkin kukkii:)

    Paluumuuttajatar:voin kuvitella että kaipaat Istanbulin kevättä. Toivottavasti kevät tulee teille pian kunnolla.

    VastaaPoista
  17. Komeasti nuo punaiset vuokot/unikot kukkivat siellä nyt! Olin itse niilä main viikolla 9 ja silloin ei kovin paljon kukkivia vielä näkynyt, mutta jotain kuitenkin niin, että pääsi jo kevätfiilikseen kovinkin. Iloista kevään jatkoa sinulle sinne!

    VastaaPoista
  18. Hitunen: Nämä unikot ovatkin loppukevään kukkia,niitä ei vielä tuohon aikaan kun olit näkynyt,muita kukkia kllä. Ihanaa kevään jatkoa sinullekin:)

    VastaaPoista
  19. Turhan usein sitä lähtee merta pidemmäksi kalaan... tässä tapauksessa tarkoitan, että usein jää katselematta ne ihan kodin vieressä olevat hienoudet :D Ihania värikkäitä kukkia ja kasveja!!
    Meillä on vielä kovin harmaata, mutta himpun verran on vihertävää havaittavissa puiden oksilla - ehkä ne hiirenkorvat sieltä kohta puhkeaa! :)

    VastaaPoista
  20. Kauniita ja herkullisia kuvia! Ihanalle näyttää siellä!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...