sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Puistohullu

Otsikko on ehkä hieman harhaanjohtava,  sillä en ole nähnyt puistoissa ketään hullua, mutta olen hulluna puistoihin,  etenkin silloin kun luonto on vielä vihreää.  Asun aivan puiston laitamilla,  mutta tämä meidän puisto on aika pieni,   ja suosikkejani ovat Tel Avivin keskuspuisto eli Jarkon-puisto,  sekä eteläisessä Tel Avivissa sijaitseva puisto, jonka nimi suomennettuna on metsikköpuisto.  Tarvitsen välillä  tätä vihreyttä, ennenkuin se kuihtuu pois. Kuvan sitruunankukka kukkii  metsikköpuiston siitruunapuussa,  ja puistossa onkin monta sitruspuuta.  Eikös olekin nätti tuo sitruunankukka?
Puiston sitruspuissa on nyt samanaikaisesti kukintoja sekä vielä vihreitä hedelmiä.  Tässä sitruunapuussa oli muutama kypsä sitruuna, mutta liian korkealla,   ja muista puista oli kypsät hedelmät joku jo ehtinyt poimia.
Puiston reunalla sijaitsee kaunis St. Tabithan  kirkko,  jossa kävin joitakin vuosia sitten.   Kirkon tornia ei voi olla näkemättä tässä puistossa.
Olen huomannut että joka kerta kun vierailen puistossa, siellä on myös lapsiryhmiä; yleensä tarha-ikäisiä ,mutta välillä myös koululaisia.  Tuon kukkamuurin takana on koirien ja kissojen löytökoti.
Tässä taisi olla  lapsivierailijoita hieman kauempaa ,  sillä he olivat pystyttäneet tuonne teltan.
Lasten leikkialuekin on metsikköpuistossa aika hieno!
Kruunukakkaroita.   Puisto on täynnä   villikukkia, mutta koska tällä viikolla lämpenee,  ja kylmempi kausi on selvästi jo mennyttä aikaa, niin on vain ajan kysymys milloin nämä kuivuvat niin että ne leiktaan pois. Ihan pakko säilöä näitä blogiin.., Kruukakkaroissakin on jo pieniä ötököitä, joten en viitsinyt poimia niitä mukaani.
Joka kerta olen myös nähnyt näitä  värikkäitä kanoja ja kukkoja puistossa.  Ne kuuluvat aidan toisella puolella olevalle hökkelikylälle,  mutta näköjään puistosta löytyy aina jotain mielenkiintoista  .
Ennenkuin lähden pois, istahdan hetkeksi   katetun alueen penkille. Katettu alue tarjoaa varjoa myös silloin kun taivas on näin kirkas kuten tänään. 
Puiston vieressä on eräälle järjestölle kuuluva keittiöpuutarha, mutta sinne saa vapaasti mennä katsomaan.
Tämän kuvan otin pari viikkoa sitten  kun Emmer-vehnä oli vasta aluillaan.  Emmer kuuluu alkuperäisvehnälajikkeisiin,   ja on alunperin kotoisin Lähi-idän alueelta.
Pari viikkoa sitten kävin myös Tel Avivin suurimmassa puistossa eli Jarkon-puistossa.   Tarkoitus oli poimia villisinappia, mutta sitä ei vielä löytynyt erityisen paljon.  Pitäisi mennä sinne katsomaan jos löytyisi vaikka villisinapin siemeniä.  Yarkon-joki halkaisee puiston kahteen osaan.
Jos asuisin lähellä kävisin täällä joka päivä, ainakin silloin kun luonto vielä kukoistaa.
Lintujen saari.
Sorsat 7 Myllyn alueella.
Tässä lensi joku iso lintu, mutta en tiedä mikä lintu oli kyseessä.
Villisyklaameja. Saa katsoa mutta ei poimia.
7 Myllyn alueella isoäiti lapsenlapsensa kanssa syötti puluja. Pidän kaikista eläimistä, mutta pulut aiheuttavat niin paljon harmeja, että en erityisesti pidä siitä että niitä syötetään, sillä se edesauttaa niiden liiallista lisääntymistä.
Vanha kunnostettu mylly 7 Myllyn alueella.   
Lopuksi piti vielä mennä tervehtimään puiston bambeja:)

Tämä talvi on ollut paras vuosiin, myös mitä tulee sademääriin, mutta asiantuntijat ennustavat että seuraava ja sitä seuraavat talvet ovat taas kuivia, kuten 5 edellistä talvea.

24 kommenttia:

  1. Kanat karkuteillä ja bambeja puistossa, miten upeita paikkoja puistot voivat ollakaan.
    Ihanaa iltaa ja alkavaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:aika hassut nuo karkuteillä olevat kanat, ja hurja kotkotus🐓😏Puistot ovat kyllä ihanan rauhoitravia paikkoja. Oikein hyvää viikkoa sinullekin Outi 💚

      Poista
  2. Mahtavia kävelypaikkoja !🚶‍♀️🚶‍♀️

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia puistoja. Toivottavasti pääsen joskus käymään noissa. Teillä on siellä nyt kevätkukat ja kukkivat puut parhaimmillaan. Oi ihana kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina:Sitten taas kun rulet käymään siskojesi luona, niin etenkin Yarkon -puisto on niin monipuolinen,että siellå voi viettää vaikka koko päivän 😀☘️🍀🌺Kevät on kyllä ihana Välimeren alueella

      Poista
  4. Houkuttelevan näköinen tuo Jarkon-puisto!

    Sitruunankukkia ja sinist taivasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:On tosiaankin, ja tosi monipuolinen puiato, siellä vaikka mitä💚Sitruunankukat tuoksuineen ihania, mutta itse tykkään enemmän pilvisestä taivaasta

      Poista
  5. Puistot ovat kyllä ihania paikkoja ja varsinkin, kun niissä on eläimiäkin.

    Arvaapas tuliko minulle tätä lukiessani ikävä Kreikan kodin pihassani kasvanutta sitruunapuuta ja sen kukkien tuoksua? Sitruunapuussa parasta ovat nimenomaan tuoksuvat kukat ja hedelmät samanaikaisesti.

    Kiitos puistoretkestä <3

    VastaaPoista
  6. On nätti, tuo sitruunankukka. Somia ovat myös nuo villisyklaamit. Hienoja puistoalueita.
    Mukavaa maaliskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos puistokierroksesta 🌳 Piristäviä kauniita kivoja juttuja. Ihana muuri. En ole ennen nähnyt sitruunankukkia vaikka vuosia sitten kasvatinkin siemenestä pienen taimen huonekasviksi. Eivät ne kotona menesty kovin pitkälle. Mukavaa uutta viikkoa !

    VastaaPoista
  8. Onpa kivoja puistoja, joissa on tarjolla vaikka mitä! Minäkin tykkään puistoista valtavasti. Suloisia nuo Bambit. <3

    VastaaPoista
  9. Hih, taisin ajatella sinun Bambiasi, kun kirjoitin bambin isolla. :-D

    VastaaPoista
  10. Onpa vehreän vihreää. Ja jännää miten niin erilaista vihreää kuin esim. meillä.
    Täällä paistaa just nyt aurinko ja selvästi kevättä ilmassa, aivan mahtavaa!
    Kommentoinnista: muiden 'testihenkilöiden' selaimet kyllä muistaa aiemman käyntinsä eli ei tarvitse uudelleen tietoja kirjoittaa...En ymmärrä mistä sinun ongelmasi johtuu..Kirjoita valmikksi note ja copypaste jos et jaksa kirjoittaa joka kerta :)

    VastaaPoista
  11. Onko sitruunapuussa noin ihanat kukat!? En ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, miten sitruuna kukkii. Terälehdistä tulee vähän mieleen magnolian kukka.
    Muutenkin tosi rehevän vihreitä nuo puistosi. Mieli varmasti virkistyy puistokävelyillä.
    Kaikkea hyvää sinne, Jael.

    VastaaPoista
  12. Täällä toinen puistofriikki huiskuttaa! Luonnossa ja vehreydessä silmä ja mieli lepää <3 Tosin siellähän se vehreys ja vihreys sitten esiintyvät hieman eri aikaan. Täällä vielä odotellaan lehtivihreää. :)

    VastaaPoista
  13. Puistot on ihania <3 Helsingissäkin on monenlaisia puistoja ja monista olenkin kertonut omassa blogissani :)

    VastaaPoista
  14. Marianna> Totta, sellaisia kaupunkilaisen lepopaikkoja. Tämä kun on pieni maa, ja esim. Tel Aviv niin täyteen rakennettu niin tuollaiset vihreät keitaat niin tärkeitä kaupunkilaiselle. Minullakin oli tässä luontoa aika lailla lähelä kun muutin tänne 10 v. sitten, mutta nyt on kaikki ne paikat rakennettu täyteen. Voin kuvitella että tuli ikävä Kreikkaan, kukkivat sitruspuut ovat niin kauniita, ja se tuoksu on niin hurmaava:) Kiva että olit virtuaalisesti mukana:)

    Nurkkalintu: Luonnonkukat kauniita , ja aina jaksan ihmetellä että ruukuista tutut kasvit ihan luonnon omia:) Kiitos, ja oikein hyvää maaliskuuta sinullekin:)

    Rita:Kiva kun tykkäsit:)Nuo oranssit kukat, (en nyt muista nimeä) ovat kyllä upeita ja luovat kauniin muurin, tässä ihan lähellänikin on sellainen. Minäkin Suomessa kasvatin sitruksia siemenistä, mutta ei niihin koskaan mitään kukkia tullut vaikka muuten kasvoivatkin hyvin. Mukavaa loppuviikkoa Rita.

    Satu:Puistot ovat kyllä ihania hengähdyspaikkoja kaupunkilaiselle.Hih, oikeastaan nuo ovat aksishirviä, vaikka bambeilta näyttävätkin;D

    BLOGitse:Nyt tähän aikaan niin ihanan vihreää, kohta ohi joten pitää nyt nauttia siitä niin kauan kuin voi.Toivottavasti kevät etenee hyvin teillä, sillä tulen kuun lopussa Helsinkiin ja olisi kiva kävellä kaduilla niin ettei tarvitse pelätä liukastumista.En kyllä tajua miksi tietoni eivät jää muistiin, näin ei ole muissa blogeissa, täysi mysteeri.

    Leena:Sitruksen kukat ovat tosi nättejä kun ovat auki,mutta parasta niissä on se tuoksu, aivan ihana:) Ja tosiaankin samanaikaisesti voi sitruspuu kukkia ja tuottaa hedelmiä. Puistot nyt tosi reheviä kun on tuota luonnonvihreää, kesällä ihan eri näkymät...Kiitos samoin sinulle , oikein mukavaa viikkoa Leena:)

    Elegia:Näin on, en tiedä mitä tekisin ilman tuota vihreyttä. Tosin lämpimänä kautena täällä suurin osa vihreydestä kiitos keinokastelun. Sitten kun teillä vihreää niin täällä jo kaikki kuihtunut pois...

    VastaaPoista
  15. Siellä on ihana kesä, täällä ikuinen talvi:) Mietin että voisivatko nuo syklaamit villeentyä kuten meillä jotkut alunperin harmittomat kasvit. Ovatko nuo bambit jossakin häkissä vai oikeasti vapaana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja:ikuinen kesä, joka tosin kesällä ja vielä syyskuussakin sietämätön, kun niin kuumaa ja kosteaa. Syklaamit kasvavat villeinä, samoin monet huonekasveina näkemämme kasvit, mytta en osaa syklaameista sanoa enemmän. Nuo bambit, tai aksishirvet ovat aitauksen sisällä 🦒

      Poista
  16. Voi että teillä kasvaa noita villisyklaameja! Ne vain ovat niin kauniita. Lui jostain, että niitä kasvaa alpeillakin, nähnyt niitä siellä en ole, mutta silloin nimi on alppiorvokki.

    Kiva nähdä näin paljon puita. Luin vähän aikaa sitten Hesarista Israelin puunistutusprojektista eli kasvatetaan hiilinieluja. Pärjäävin lajike oli joku mänty, nimeä en enää muista, mutta pinja se ei ollut.

    ♥♥

    VastaaPoista
  17. Leena, nuo villisyklaamit niin nättejä 💗🌺Onneksi ovat rauhoitettuja🌺Tyo onkin nimeltään metsikköpuisto, joten puita pitää olla🌴🌲Tuo mainitsemasi artikkeli oli vain tilaajille, jiten en voinut lukea sitä..

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...