sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Kaunista maaliskuuta

Kauriit HaYarkon-puistossa
Hei pitkästä aikaa.   Huomasin juuri etten ole postannut tänne kahteen viikkoon, mikä  on harvinaista, mutta olen ollut tosi kiireinen yhden työn kanssa jota olen tehnyt vuoden alusta lähtien. Nyt olen saanut homman lähes valmiiksi , mikä helpotus:)  Viime viikon alussa oli kuitenkin ihan pakko päästä Tel Avivin keskuspuistoon, jossa  taisin käydä viimeksi viime keväänä.   Bussi kotini vierestä pysähtyy ihan puiston viereen.
Viime vierailuni jälkeen siihen kohtaan mistä yleensä tulen puistoon,  oli tullut tällainen SkyTown-seikkailupuisto.  Tästä hieman eteenpäin on pieni eläinpuisto, jonka bambeja ja strutseja olen kuvannut aiemminkin tänne. Ylimmän kuvan kauriit olivat siellä , mutta niitä oli vähemmän kuin aikaisemmin.
Ja se kauriita vahtiva ärsyttävä emu oli taas häiritsemässä kun yritin kuvata suloisia kauriita.Mutta sainpas kun sainkin yhden kuvan niistä, emusta huolimatta:)
Vastapäisessä osassa, missä ennen oli strutseja,  oli nyt ankkoja, kanoja , kalkkunoita ja tämä  riikinkukko.Ihmettelin minne strutsit olivat hävinneet.
Puisto on niin ihanan vihreä tähän aikaan vuodesta. Ja aamuisin näkee aina hölkkääjiä.Tässä kokonainen ryhmä hölkkääjiä. Ehkä olivat harjoittelemassa Samsung-maratonia varten,  joka juostiin viime perjantaina.
Menin tuttua pikku polkua pitkin 7 Myllyn alueelle, josta yleensä kävelen joen toiselle puolelle. Joki jakaa puiston kahtia.  Mutta alue olkin suljettu sinä päivänä.  Ja sitten näin sakaalin.  Näitä sakaalejahan on tuolla puistossa, mutta niistä ei ole mitään vaaraa,  ja ne pelkäävät ihmisiä. Nyt kun tuo paikka oli suljettu sakaali uskalsi olla siellä.  Jos ei tietäisi että on sakaali luulisi että on koira.
Koska 7 Myllyn alue oli kiinni,  jouduin kävelemään takaisin mistä aloitin , ja sitten toista kohtaa pitkin , kunnes tulin tälle sillalle,  jonka kautta pääsin toiselle puolelle.  Olin ottanut mukaani pussin villivihanneksia varten, mutta kiiltomalvoissa oli itikoiden syömiä reikiä, eikä villisinappia vielä näkynyt.
Tuo kuumailmapallo on aina tuolla.
Ja ainahan aamuisin puistossa törmää koiran ulkoiluttajiin...Näistä kuvista muuten huomaan että on todellakin aika hankkia uusi puhelin:  akku tyhjenee jo tosi nopeasti, puhelin jumittuu aina välillä, eivätkä kuvat enään ole tarkkoja kuten aikaisemmin.
Sitten näinkin ne "hävinneet " kauriit ja strutsit: ne oli siirretty uusittuun eläinnurkkaukseen toiselle puolelle puistoa. Tässä on Nubianvuohi , ja uroksella on hurjan kokoiset sarvet kokoon nähden. 

Huomenna täällä on taas vaalit, jo 3. kerran vuoden aikana!! Ihan sairasta, ja sellaista mitä kuvittelisi tapahtuvan jossain banaanivaltiossa.  Kun on pääministeri joka ei millään halua luovuttaa paikkaansa pois niin on näin...  Ja todennäköisesti saakin sen pitää:(

23 kommenttia:

  1. Kivoja eläinkuvia, nuo kauriit ovat niin lempeän näköisiä. Munkin pitäisi ostaa uusi puhelin, mutta en millään jaksaisi paneutua asiaan... Eikä rahanmenokaan liiemmin innosta, hyvät puhelimet (hyvällä kamrella) ovat kalliita.

    VastaaPoista
  2. Olet saanut todella hyviä kuvia! Nuo vuohen sarvet ovat kyllä uskomattomat. Ja ihanat kauriit! Ja seikkaileva sakaali.

    Meillä on tiistaina vaalit, valitaan demokraattisen puolueen presidenttiehdokas ja molemmista puolueista sitten muita ehdokkaita. Jännä nähdä kenelle tämä osavaltio menee. Luulisin Sandersin olevan liian sosialistinen, mutta saattaa hyvinkin voittaa. Ja meillähän on maan päämies, joka on kehottanut kannattajiaan äänestämään heikointa lenkkiä, juurikin sosialistista Sandersia. Tutkimusten mukaan sosialisti on vielä pahempi kuin nainen tai gay. Sorry, nyt tuli vuodatus :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynnistä, tää on niin ihana blogi että mielellään kävisin useamminkin, näköjään me ollaan molemmat laitettu paljon luettavaa "pinoon". Komeita kuvia ja harmittelen ettei ole mieleistä sinulle tuo politiikka kun kaikki muu on niin mukavan oloista! Hauskaa, että kun aloitin lukemisen, niin tuli heti Lauttasaaren ravintolamainos, kaiken ne tietää !!!! Hyvää jatkoa !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merike:Voi kiitos ❤juu, kaoken ne tietää, ja mulle tietysti tulee eri mainos 😁Kiitos, eläimet ovat niin ihania kuvattavia, mutta tosiaankin ennen sain tällä puhelimellani parempia kuvis. Ihana maa, mutta politiikka.. ja monessa muussakin maassa niin... Oijein hyvää maaliskuuta sinulle Merike 🌺

      Poista
  4. Riitta:Nuo kauriit ovat niin hellyttävän näköiset. Emu vahtii niitä eikä anna oikein kuvata mutta nyt onnistuin;D Puhelimet ovat tosiaankin kalliita jos haluaa tosi hyvän.Mulla on aina ollut niitä keskitason puhelimia , ja sellaisen hankin seuraavaksikin, ne kalliit ovat ihan kamalan hintaisia.

    Johanna:Kiitos:) Tosin nyt tosiaankin huomaan ettei puhelimella enään saa yhtä hyviä kuvia kuin ennen.Sama kamerallani. Molemmat reistailevat. Ja nuo nubianvuohen sarvet ovat tosiaankin ihan hurjat! Mutta hyvä puolustusväline;D Sakaalista olin liian kaukana, harmi että niin pelkäävät,ovat aivan koiran näköisiä. Jännää miten teillä siellä käy vaalien kanssa, ja miten sitten lopulta kun valitaan lopullinen ehdokas. Sanders on jo ikänsäkin puolesta ehkä vähän huonompi ehdokas, mutta saa nähdä miten käy.Nämä meidän vaalit ovat ihan masentavia, ja tuskin mitään muutoksia tapahtuu. Tämä meidän PM pitäisi olla vankilassa, mutta hän on saanut järjestettyä itselleen joka puolella yes-manejä, ja aina väistää sen. Ihan kamalaa!

    VastaaPoista
  5. Jael, kyllä oli niin kaunis kauris, että enemmänkin olisi hänestä kuvia katsonut♥

    Kivan näköistä ja kuin ei näyttäisi vielä liian kuumalta eli on vihreääkin.

    Luulin sakaalia koiraksi...Toivottavasti hänkin saa jostain huolenpitoa.

    Mukavaa alkavaa maaliskuuta sinulle ja Bambille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Eikös olekin ❤noita bambeja voisi katsella vailka kui ka paljon, mutta tuo emu on aina just tulossa siihen kohtaan mistä katsoo😏Tämä talvi täällä ollut nyy paras viosiin, ja va7kka nyt låmmennyt, niin miellyttävät säät. Sakaalit taitaakin olla kaikista enuten koirien näköisiä. Oikein ihanaa maaliskuuta sinullekin🌺🌺

      Poista
  6. Juuri tänään uutisissa mainittiin noista kolmansista vaaleista, huoh!
    Aivan ihania kuvia kauriista <3 Kaunista alkavaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:ihan hurjaa niin monet vaalit niin lyhyessä ajassa. Ja mitä jos tulee neljännetkin.. Kiitos Outi, tuo emu antoi yhden tilaisuuden kuvata, muuten oli koko ajsn häiritsemässä 😏Ihanaa viikkoa sinulle Outi ❤

      Poista
  7. Oi bambit 💕 Ah, riikinkukot. Oolalaa kaikki kuvat. ❤️
    Ulkoilutettava koiraporukka on kerrassaan riemastuttava.
    Ihanaa aloittaa uusi työviikko kuviesi siivittämänä.
    Mukavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:bambiy ovat niin suloisia ❤Täällå näkee usrin koirasittereitä joilla monta koiraa mukanaan, ja aina yhtä k7va näky 🐕🐕🐕🐕Kiitos Rita ❤ja mukavaa työviikkoa sinulle

      Poista
  8. Kiva jäätelökioski 😁joka maalla oman näkönen jäätelökioski 😊
    Kivaa viikon alkua 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:hih,panit merkille jäätelökiskan😏🍦Tuo kuvassa näkyvä on sitä kaikkein simppelimpää sorttia. Ha en bra vecka Ulrika 🌺

      Poista
  9. Kaunis puisto ja eläimet ovat varsin suloisia! Mukavaa maaliskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepis:tuo puisto tosiaankin ihans, henkireikä vilkkaassa kaupungissa💚Ja kuva kun on noita eläinnurkkauksis joita pääsee vapaasti katsomaan ❤Mukavaa viikkoa sinullekin 🌺

      Poista
  10. Suloisia kauriita. Hyvää maaliskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvakehrääjä:Eläimet ovat kyllå niin ❤ Oikein hyvää maaliskuun alkua sinullekin 💚

      Poista
  11. Pääsikö Bambikin katsomaan bambeja :D

    On tuolla koirien ulkoiluttajalla monta kuljetettavaa, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:itse asiassa Bambi pääsisi katsomaan bambeja, sillä noita eläimiä 🐐🐦🦆🦜🦚pääsee katsomaan ihan vapaasti 💚 Kiva näkymä aina tuollainen koirasitteri,ja kaikki koirat hienosti rivissä🐕🐕🐕🐕🐕Kaunista maaliskuuta sinullekin 💚🌺

      Poista
  12. Olen kerran ollut piknikillä HaYarkon-puistossa, mutta emme ehtineet silloin kierrellä siellä. Olisi niin paljon paikkoja, joissa haluaisin käydä. Saa nähdä, tuleeko lähdettyä tänä keväänä Israeliin, pelottaa tuo korona!

    VastaaPoista
  13. Ihania eläinkuvia. Kauriit ovat niin söpöjä. <3

    Koiran ulkoiluttajista tuli mieleen Medellin... Olen aina miettinyt, että Medellinin koiranulkoiluttajilla täytyy olla erityisen hyvä kunto, kun he tarpovat kaupungin mäkisiä katuja päivittäin ylös ja alas. Joskus säälittelin koiriakin, että miten ne jaksavat. :-)

    VastaaPoista
  14. Mukava kulkea kanssasi elävässä puistossa! Täällä ulkona näkee vain koiria (talutushihnojen päässä), naakkoja ja variksia sekä koskus joku pupu. Noista teidän vaaleista kerrottiin just aamu-uutisissa. Valta on kumma juttu, ja se näyttäytyy ihan samanlaisena joka puolella maapalloa! Se siitä demokratiasta.

    VastaaPoista
  15. Kolmannet vaalit eivät kyllä kuulosta hyvälle. Toivottavasti sielläkin vihdoin vaihtuisi...Kaikki :D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...