lauantai 19. syyskuuta 2020

Viimeinen ilta

Torstaina ,  viimeisenä iltana  ennen tätä toista ulkonaliikkumiskieltoa,  kävin luennolla Tel Avivin satamassa.  Olin tilannut paikan  hävikkiruokaa käsittelevälle luennolle,  johon piti "ostaa" ilmainen lippu.   Sisätiloissa sai ennen tätä uutta ulkonaliikkumiskieltoa olla maksimissaan 20 henkeä.  Matkalla luennolle otin tämän kuvan juuri alkaneesta auringonlaskusta.  Siitä on ikuisuus kun viimeksi olin tuolla sataman alueella,  taisi olla helmikuussa,   kun olimme vielä tietämättömiä  mitä kaikkea tuo viirus voi aiheuttaa.
Bussimatka kotoa satamaan tuntui kestävän ikuisuuden,  sillä  oli ruuhka-aika. Matkalla  otin tämän kuvan bussin ikkunasta.
Satamassa poikkesin ensin maatilatorille,  jossa nyt viimeisenä iltana oli pienten tuottajien kojuja. Kovin vähän oli kuitenkin kojuja, kuin myös asiakkaita.  Iso osa ihmisistä oli varmaankin kotona kokkaamassa  perjantai-illan  uuden vuoden ateriaa,   joten kävi  sääliksi tuolla olevia pientuottajia.
Pysähdyin  Julliuksen kojun kohdalle. Jullius on artisaanitislaamo pohjoisessa, jossa juomien tuotantoon  käytetään mm. paikallisia villikasveja.  Maistoin tuota kuvassa näkyvää giniä, jossa oli upea maku. ´Juon tosi harvoin mitään vahvaa alkoholia, ja alkoholia yleensäkin, mutta tuossa ginissa oli sellainen maku että tekisi mieli ostaa pullo. Jokaista tislaamon juomaa tehdään vain rajoitettu määrä, niin että jokainen pullo on numeroitu ja signeerattu. 
Kävelin eteenpäin ja ohitin sataman karusellin. Ihmisiä oli liikkeellä, ei paljon , mutta kuitenkin, ja ilmassa oli jotenkuten surumielinen tunne, sillä ei tiedä  koska taas pääsen tuonne,  tai mitä on jäljellä sen jälkeen kun sinne pääsee. Täällähän on niin monta pienyritystä joutunut lopettamaan; esim, asuinkaupunkini Holonin pääkadulla joka toinen kauppa on nyt vuokrattavana.   Ja voi vain kuvitella mitä tapahtuu tämän toisen pitkän ulkonaliikkumiskiellon jälkeen. Kun valtio avustaa yrityksiä vain murusilla....
Selfie-paikka
Ohitin Maison Kayserin.  Maison Kayserin perustaja on tunnettu ranskalainen leipuri ja ruokakirjailija  Eric Kayser,  jonka perustamia  Maison Kayser-leipomoravintoloita on monessa maassa. Eric Kayser ehti vasta pari viikkoa sitten avata tämän paikan , joka nyt jo joutui sulkemaan ovensa. Luin jostain että Kayserin mukaan  patonkeja leivotaan tässä Tel Avivin leipomossa monta kertaa päivässä,   koska  kostea ilma vaikuttaa   tuoreuteen,  kun taas esim. Ranskassa niitä leivotaan vain kahdesti päivässä.
Tulin perille paikkaan missä luennon piti olla , mutta koska olin liian aikaisin liikkeellä,  jäin tähän ulkopuolelle odottamaan.
Seurasin kajakilla soutavia.
Sitten aurinko alkoi laskea,  ja auringonlasku, kuten aina Tel Avivissa, oli taas  niin upea.
Pääsin sisälle rakennukseen,  jossa luento pidettiin. Suuri tila on entisen suositun ravintolan tila,  ja siellä oli kaikenlaista kierrätykseen liittyvää.
Kahvikapselikoru oli ihana!
Kahvisäkkimuotia..
Sitten alkoi tosi mielenkiintoinen luento.  Robin Food on täkäläinen järjestö,  jonka tavoite on pelastaa hävikkiruoka, jota täällä heitetään liikaa pois.  Sympaattisen luennoitsijan,  järjestön perustajan Shain, olin tavannut jo viime vuonna eräässä toisessa tilaisuudessa,  ja hän muisti että olen Suomesta:) . Hänen tyttöystävänsä  on kuulemma hulluna Suomeen ja muihin pohjoismaihin,  ja Shai osasikin laskea kymmeneen suomeksi:) Robin Foodilla oli  vielä ennen koronaa  hävikkiruokaravintola Haifassa , ja jossa aterian hinnasta saivat asiakkaat itse päättää.  Korona sulki ravintolan, mutta se olisi muutenkin tänä vuonna sulkeutunut sillä rakennus oli tarkoitus purkaa.  Luento oli tosi mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Luennolla oli vähän ihmisiä, meitä oli ehkä joku 10 tuolla.
Tuoleille oli laitettu "rumia" vihanneksia, joista sai ottaa jotain mukaansa.  Otin yhden paprikan ja yhden munakoison.  
Eilen perjantaina, ulkonaliikkumiskielto astui voimaan klo 14,   mutta sitä ennen ehdin käydä kaupungilla,  tutustumassa juuri avattuun Daison liikkeeseen,  joka ei sekään ehtinyt olla auki kuin muutaman päivän ennen ulkonaliikkumiskieltoa. Daiso on japanilainen ketju, jossa myydään kaikenlaista pientä kivaa kotiin.  Auki saavat olla vain ruokakaupat, apteekit, optikkoliikkeet, ja ehkä tietokonekaupat, mutta en ole ihan varma siitä. Tietokonekauppaa tarvitsisin,  sillä eilen illalla tietokoneeni sammui totaalisesti. Onnistuin elvyttämään tämän tietokoneen jotenkuten , ja  onnistuin nyt tekemään tämän postauksen, mutta kone toimii  todella hitaasti, jää koko ajan jumiin, joten on selvää että se on tullut tiensä päähän. Kunhan nyt selviäisi edest tästä pyhästä...Tietokone on myös televisioni,  joten se on tärkeä .

Tämä uusi ulkonaliikkumiskielto huolestuttaa. Ensin sanottiin  että saa liikkua vain 500 metriä, mutta sitten 1 km.  Uutisissa kuitenkin koko ajan väläytetään  että rajoituksia vielä kiristetään.   Täällä on täysin epäonnistuttu hoitamaan tämä uusi aalto , ja tämä  toinen ulkonaliikkumiskielto olisi voitu välttää.  Ensimmäinen ulkonaliikkumiskielto keväällä oli jotenkuten selvää, ja siinä oli toivoa että tilanne saadaan kuriin ,  mutta tähän toiseen ulkonaliikkumiskieltoon suhtaudun epäilevästi ja pessimistisin tuntein , kuten niin monet muutkin täällä. Saa nähdä mitä tapahtuu jatkossa.
Lopuksi hieman musiikkia viikonlopuksi.  Erin Costelo on kanadalainen, upeaääninen  laulaja, pianisti,  sanoittaja , säveltäjä ja tuottaja. Jostain syystä tämä video näkyy tietokoneem ruudullani, mutta ei kännykällä, joten tässä linkki tuohon upeaan kappaleeseen https://youtu.be/P9824woo1fE
 

30 kommenttia:

  1. Olisi todella, todella mielenkiintoista lukea, jos sinulla jäi luennosta jotakin mielen päälle ja haluaisit vielä aiheesta jatkaa.
    Voin kuvitella, että mielialat siellä ovat hiukan apeat. Epätietoisuus tulevasta on aina raskasta. Ihmettelen, mistä yrittäjät, joilta viedään työ ja tekeminen, löytävät toivon pilkahduksia ja uskoa tulevaan.
    Oikein ihanaa lukea kuulumisiasi ja nähdä kuvia sieltä. Voi hyvin, kaunokainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku:Lähinnä hän alkoi sillä miten ruokahävikki vaikuttaa globaalisesti, ja sitten miten hän ja kaverinsa perustivat oman ruokahävikin vastaisen järjestönsä. Tämän jälkeen keskusteltiin (yleisö+Shai)siitä.mitä voisi tehdä. Varsinaisesti ei ollut minulle paljon uutta, mutta silti hyvin mielenkiintoista 💚
      Kiitos Sirkku ❤Onhan tämä aika raskasta, taas olla pitkässä lickdownissa, ja huolestuttaa ylipäänsä muten tutut yritykset pärjäävät kun pitää maksaa laskuja eikä ole tuloja. Kiitos paljon sinulle kommentistasi❤

      Poista
  2. Mikä ihana meri♥

    Ainoa väkevä, jota minä otan, on gin tonic, sitäkin harvoin. Mutta odotan saavani sen maailmanvoittajaginiin, joka on suomalainen Napue. Se tarjotaan runsailla jäillä, jäisilä karpaloilla ja koristeena rosmariinin tai katajan oksa. Se oli muuten viime kerralla ainoa, mitä Hlemuth vei täältä Itävaltaan mukanaan ja sitten kun hän nousi taxista Wienissä, taksikuski yritti olla avulias ja se ginikassi putosi asfaltille...

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Välimeri on💙Hin Tonic onkin hyvää,ja Napueta pitäisi joskus saada maustettua.Tämä Akko-gini oli jännän makuista,katajanmarjojen lisäksi tunsin siinä paljon mielenkiintoisia makuja .Voi kamalaa mikä huono tuuri oli Helmutilla giniensä kanssa,huh.

      Poista
  3. Ginipullo olisi kelvannut minullekin, pidän ginistä.

    Haikeaa on tämä aika epävarmuudessaan. Ihmisten vähyys liikenteessä on edelleen niin outoa paikoissa, joissa on tottunut näkemään tungosta.

    Ihanan täyteläinen ääni tuolla laulajalla! Voisit linkittää tämän Saturday Classicseihin!

    VastaaPoista
  4. SusuPetal:Rommusta olen pitänyt sitten Venezueln aikojani,mutta pidän myös ginistä.Epävarmuus on todella kamalas,ja tämä vuosi ollut aivan painajaismainen.Tuntuu tosi kurjalta olla näin rajoitettu toista kertaa😪
    Erin Costelo on aivan mieletön artisti,enkä tajua miksei hän ole tunnetumpi.Tuo laulu kuulostaa ihan vanhalta klassikoita vaikka ei ole,mutta miten voisin linkittää tämän Saturday klassikoihin kun ei ole.Ja kumma juttu tässä uuden bloggerin videohommassa:video näkyy tietsikan ruudulla mutta ei kännykän

    VastaaPoista
  5. Onpa tosi kurjaa, että koronavirus riehuu nyt niin kovalla voimalla siellä teillä ja sai taas aikaan liikkumiskiellon! Valitettavasti Suomessakin tartuntamäärät ovat kasvaneet. Itsekin jouduin käymään testissä, kun sain sitkeän flunssan, mutta onneksi tulos oli negatiivinen.
    Hävikkiruuan vähentäminen on enemmän kuin tarpeellista. Itse syömme kotiruokaa eikä ruuantähteitä juuri tule, koska olen oppinut pakostakin taloudelliseksi. Joskus mietin, miten paljon maailmalla todella heitetään syömäkelpoista ruokaa roskiin tai biojätteisiin. Se tuntuu niin pahalta. Meillä koulussa (missä työskentelen) oli juuri ruokahävikkiviikko. Toivottavasti se pisti lapsiakin miettimään.
    Hyvää viikonloppua ja jaksuja rajoituksien keskellä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe:On tämä tosiaankin kurjaa, keväällä Israel oli koronan mallimaa, ja nyt ykkösenä tartuntojen suhteen. Onneksi sinulla oli vain flunssaa eikä pahempaa ❤Hävikki on tosiaankin suuri ongelma globaalisesti, mutta Suomessa aika hienosti tsrtuttu aiheeseen, olispa täälläkin kouluissa tiollainen hävikkiviikko kerran vuodessa. Oikein hyvä alkanutta viikkoa🌻

      Poista
  6. Kylläpä korona teitä koettelee! Ihailen aina sitä, mitä kaikkea sinä voit kokea ja nähdä (siis koronattomana aikana). Kukahan muuten määrittelee sen, mikä on ¨ruma¨ vihannes? Voimia sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu:Ihan liikaa koettelee, silloin keväällä ei olisi mitenkään arvannut että joutuisimme uuteen lockdowniin. Kiitos Lissi, täällä riittää kyllä paljon nähtävää, nyt sitten vähemmän kun om tämä sulku 😪 Rumalla vihsnneksella tarkoitetaan sellaista, mitä duurim osa ei ostaisi:esim..paprikani toinen puoli oli ihsn outo, ja munakoison kuoressa virheitä, sellaista mitä ei voi käyttää. Kiitos, yritetään kestää

      Poista
  7. Hienoja auringonlaskuja. Toivotaan, että lockdown ei kestä pitkään. Meidän naapurin tyttö oli pari päivää Hollannissa ja joutui palatessaan karanteeniin, kun Hollannista ehti tulla riskimaa. Me jännitetään pääsemmekö maanantaina Ranskassa käymään, kun tekis mieli hakea sieltä kaikenlaisia elintarvikkeita, mutta se on nyt kyllä pieni ongelma verrattuna sun liikkumiskieltoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu>Auringonlaskut tosiaankin upeita tuolla. Saapa nähdä miten kauan kestää,etenkin kun nyt kiristettiin vielä kunnolla tätä olemassa olevaa lockdownia.- Voihan harmi naapurin tyttöä, näin täällä uutisissa täkäläisistä jotka menivät taisi olla Kroatiaan, joka oli vielä vihreä maa sinne mennessä ja muuttui riskimaaksi kesken loman- Toivottavasti pääsette hakemaan niitä elintarvikkeita Ranskan puolelta, ah tuota keskellä Eurooppaa asumista:)

      Poista
  8. Ihana karuselli :)
    Torimyyjillä suusuoja mutta kellään ei ole se suun edessä :-D
    Kivaa viikon alkua huomenna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:tuo karuselli on hurmaava:) Joo pitäis pitää suun ja nenän edessä se maski. Mutta täytyy sanoa että kuumalla ja kostealla se on aika kamalaa.- Kiitos, hyvää viikonloppua Ulrika:)

      Poista
  9. Lockdown tulossa myös Britanniaan. Toinen aaltohan on ihan meidän ihmisten omaa syytä. Miksi emme osaa pitää turvavälejä, olla menemättä baareihin, tungoksiin...
    On hankalaa koska virus ei näy niin se ei ole koko ajan mielessä. Jos virus olisi vaikka iso, siivekäs ja värillinen niin sen tajuaisi helpommin :)
    Mistä muuten voimme tietää ettei joku tahallaan levitä virusta? Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Minä olen pääosin ollut kotona puoli vuotta. Onneksi meillä on iso terassi ja kauppa jossa väljät tilat liikkua...Yksiössä kerrostalossa olisin varmaan seonnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BLOGitse:joo kuulin että sinnekin tulossa. Tosiaankin on ihmisten syytä, mutta mielestäni täällä myös jaarittelusta ja jossittelusta , hallituksen puolelta. Täällä syypäitä ovat etupäässä 2 sektorin ihmiset ,joilla molemmilla ollut suuria häitä vaikka ei saisi, ja muita juhlia rajoituksista huolimatta, ja nuoret juhlijat, jotka unohtaneet maskit ja turvavälit.
      Totta niin vaikeaa tietää tuollaista. Täällä maskipakko,mutta esim. bussissa ärsyynnyt jos joku pitää sitä vain suun eikä myös nenän edessä, sillä muuten siitä ei ole hyötyä. Terassi tällaisena aikana on kyllä hyvä juttu,minulla ei edes parveketta, mutta on tuo puisto kodin edessä, onneksi.

      Poista
  10. Kaikkea kivaa postauksessasi. Aivan ihana tuo kajakkikuva 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:kiitos:) Kajakkisoutajia oli kiva seurata kun odottelin sisäänpääsyä luentotilaan.

      Poista
  11. Ihanaa oli taas nähdä kuvia sieltä suunnalta! Kylläpä on harmi tuo uusi ulkonaliikkumiskielto. Toivottavasti se nyt edes auttaisi siellä ja pian taas pääsisit kuvailemaan meille lukijoille noita ihania maisemia, toreja ja ihmisiä.
    Kaunista sunnuntaita sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi: Kiva että tykkäsit:) Tuo ulkonaliikkumiskielto ekana viikkona oli vähän kuin emmentaljuusto, ja vaikka kaikki ruokapaikat, ravintolat ,kahvilat, kauppakeskukset ym. olivat kiinni, niin silti pääsi hyvin bussilla . Nyt tiukkeni tämä lockdown, ja esim. nyt huomisesta klo 14 3päivää ilman mitään julkista liikennettä ja siiten senkin jälkeen sitä ihan vain minimissä, joten ei oikein edes pääse minnekkään,mutta toivon että pääsen supermarkettiini, joka on bussimatkan päässä. Oikein kaunista viikonloppua sinulle Outi:)

      Poista
  12. Kuulostaa todella hyvälle tuo hävikkihomma. Täällä onkin hävikki saanut ison roolin ihmisten elämässä. Meillä töissä haetaan hävikkikori kaupasta ja nuoret tekee ruokaa siitä itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa: Suomessa tosiaankin hyvin edetty hävikin suhteen, tai ainakin tiedotus siitä on tosi hyvä, ja olispa täälläkin, mutta kiva että on edes jotain. Ne hävikkikorit ovat ihan mahtavia:)

      Poista
  13. NPR:n uutisissa oli pitkä pätkä teidän koronatilanteesta ja uusista rajoitteista. Onhan se kyllä ihan kamalaa näiden yrittäjien kannalta. Kuinka kauan meneekään ennen kuin taas kaikki pääsevät jotenkin jaloilleen.

    Upea tuo kahvikapselikoru!

    Toivottavasti saat tietokoneen toimimaan taas. Mäkin muuten oikeastaan pärjään ilman televisiota. Enimmäkseen tietokoneelta tulee katseltua kaikki se vähä mitä katselen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna:Viikossa ehti tapahtua paljonkin, ja lockdownia kiristettiin rajusti niin että nyt todellakin pitää istua kotona, tai sitten puistossa ja kilometrin säteellä kävelemässä. YRittäjien puolesta niin surettaa, ja se etenkin ettei heillä anneta päivämäärää, eikä tarpeeksi rahallista apua, ja senkin saanti on tehty byrokraattisen vaikeaksi.
      Kiitos, onnistuin itse korjaamaan koneen osittain! Nyt se toimii,tosin huonosti, ja menee aina välillä jumiin, mutta kuiteskin toimii ,vaikka hitaasti. Muutaman päivän tutkin konekauppojen sivuja, ja tietokonekaupat olivatkin auki ennen tätä rajumpaa lockdownia,mutta eivät enään,joten uusi tietsikka saa odotella, ja sinnittelen tämän kanssa. Sain onneksi kuvia pelastetuksi.
      Tuo kahvikapselikoru on tosiaankin upea!
      Mukavaa viikonloppua JOhanna:)

      Poista
  14. Ihania kuvia! Voimia sinne, haastavalta vaikuttaa. Suomessa tilanne on ollut ihan uskomattoman hyvä, vaikka tartuntojen määrä on nyt täälläkin nousussa. Kesällä tuntui, että koronan saattoi lähes unohtaa, ja se oli varmaan kyllä tarpeenkin. Miten pitkään tämän uuden vaiheen on tarkoitus siellä kestää? Ilmeisesti siis tietysti välttämättömät menot saa hoitaa, entä esim. ulkoilu, kävelylenkit? Toivotaan että tilanne helpottaa pian. Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra: Kiitos, ja kiitos:) Suomessa tilanne on tosiaankin hyvä, ja etenkin tänne verrattuna. Täältä onkin nyt joitakin täällä asuvia suomalaisia Suomessa käymässä, eivätkä mitenkään kiirehdi takaisin, ja huomisesta lentokentät muutenkin suljetaan taas.
      No tämä uusi lockdown on kestänyt viikon,mutta tartuntaluvut nousivat, ja nyt sitä huomisesta tiukennetaan rajusti. Eli ihan minimiasiat, kuten ruokaa ostamassa tai apteekissa saa käydä. Urheilla saa , yksin, ja liikkua kilometrin säteellä, mutta kun jos vaikka sanoo että kävelee liikkuakseen niin saa kävellä enemmän, eli tuota voi vähän kiertää;D Kiitos, toivottavasti tämä ei kauan kestä.

      Poista
  15. Upeita auringonlaskukuvia! Ja paljon mielenkiintoisia juttuja taas muutenkin. <3 Minäkin suhtaudun nykyään epäillen ulkonaaliikkumiskieltoihin, sillä niistä taitaa olle enemmän haittaa kuin hyötyä, tai näin ainakin minusta tuntuu. Mutta toivotaan kovasti, että korona lähtee taas vähenemään siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Kiitos, tuo auringonlasku on aina niin upea! Viimeksi keväällä lockdown sai luvut laskemaan kunnolla, mutta kun höllennettiin niin.... Saapa nähdä miten nyt käy,mutta tämä huomisesta alkava täysin hermeettinen sulku ei ollut asiantuntijoiden mieleen, ja tuosta uudesta sulusta päättivät vain pääministeri ja muutama muu ministeri. Ei edes kaikki lääkärit ole sen kannalla. Mutta toivotaan että tämä auttaa jotenkuten ,sillä kolmanteen lockdowniin en halua joutua...

      Poista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...