maanantai 5. huhtikuuta 2021

Takaisin arkeen

Hyvää Pääsiäismaanantain iltaa:) Täällä loppui Pesah eli juutalainen pääsiäinen lauantai-iltana, mutta sen jälkeen oli vielä pohjoisafrikkalaisjuutalaisten   Mimouna-juhla  Vähän pelkäsin että  tuo juhla  tuo taas grillaajia puistoon, mutta onneksi sellaisia ei näkynyt tällä kertaa. 
 2 pääsiäispyhän  välissä  oli  pääsiäislomalaisten aika,  ja  joka paikassa  oli tosi paljon ihmisiä,  johtuen myös siitä että normaalisti monet täällä matkustavat pois juuri tähän aikaan,  mutta nyt kun ei voi oikein matkustaa ulkomaille niin täällä matkustetaan kotimaassa. Yläkerran naapuripariskunta,  jonka luona oli pääsiäisaterialla,  halusi että näytän heille  maustetorin alueella ne kaupat mistä ostan kuivatavaraa.  ja niinpä suuntasimme sinne. Mukana oli myös miehen    8-vuotias pojanpoika, jolla vielä hauska hollantilainen korostus hepreankielessä. Joka ruokapaikassa tuolla oli täyttä.
Kun ostokset oli tehty,  kiersimme aluetta.  Tässä  oli ennen hummuspaikka joka meni nurin koronan vuoksi,  mutta onneksi toinen vähän samantapainen ravintola oli tullut tilalle. Tuo seinämaalaus oli hyvä!
I&K halusivat vielä käydä ostamassa halvaa,  ja halvakaupan seinällä oli hienoja maalauksia.

Kävimme vielä juomassa kahvit,  ja kahvipaikan terassilta näkyy tämä ihana vihreys, joka on vielä upeampi silloin kun se on täydessä kukassa.
Kun tulimme takaisin  tänne asuinkaupunkiimme ,  niin naapurit halusivat vielä käydä jäätelölllä pääpuiston alueella. Tämä puisto   ja sen kaikki huvittelupaikat   ovat vain 10 minuutin kävelymatkan päässä kodista, mutta viimeksi olin täällä muistaakseni viime keväänä,   ehkä silloin kun ei ollut liikkumisrajoitusta,  ja muistan miten kaikki näytti silloin lohduttoman tyhjältä.
Kanaalin toisella puolella vuokrataan erilaisia polkuveneitä.   Ennen   alueen remonttia kanaali näytti erilaiselta,  syvemmältä,  ja keskellä oli pieni saari,  jossa majaili sorsia ja muita vesilintuja.  Ikävä kyllä niitä ei enää ole tuolla.
Etenkin lapsille tuolla  on paljon tekemistä, mm. lasten museo. Minä taas harmittelin hyvän ja edullisen vaatekaupan  häviämistä,  ja ketju olikin koronan aikana kutistunut yhteen kauppaan,  joka ei ole lähellä.
Punaiset istuimet kuuluvat sivulla olevalle ravintola-baarille,  ja piristävät aluetta.   On kyllä mukavaa että tuolla on taas elämää,  pitkän ajan jälkeen.
Nyt taitaa olla pulujen pahin pesimisaika   , sillä pulut ovat taas aiheuttaneet päänvaivaa. Muutamia viikkoja sitten huomasin että pulu oli tehnyt pesän , tosin vielä ilman munaa,  vessan ikkunan ulkopuolelle. 5 kertaa heitin ne risukasat pois ennenkuin pulu tajusi että sinne ei kannata  pesää tehdä. Viime viikolla kun menin suihkuun, huomasin että kylpyhuoneen ikkunan kohdalla  oli taas pesä.  Kylppärin ikkuna on aina auki , enkä tosiaankaan halua käydä suihkussa pulujen kanssa.  Osa risuista oli myös pudonnut kylpyammeeseen.  Taas heittelin niitä risukasoja alas,     ja viime torstaina, tuon puistokäynnin jälkeen,  ikkunan kohdalla odotti tämä. Hätyytin pulun pois,  ja ihan kylmästi työnsin pesän  munineen alas.  Pulut ovat oikea riesa meidän talossa,  ja  makkarin toista ikkunaa en ole avannut parin vuoteen, sen jälkeen kun pulut likasivat ikkunan ulkopuolisen ikkunalaudan, ja herättävät minut usein siellä äännellessään. Mutta jos tuossa kylpyhuoneen ikkunan kohdalla olisi ollut joku pikkulinnun pesä,  olisin jättänyt sen rauhaan ,  ja seurannut  pesän elämää, mutta pulut ovat eri asia.

18 kommenttia:

  1. Siellä on jo täys kesä, hienot kesäiset kuvat.
    Ihmiset siellä saa jo liikkua vapaammin.
    Hyvää pääsiäisen jälkeistä elämää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo:Tosi kesäistä, tänään 34 astetta, aavikkotuulet toivat kuumas säätä, mutta suurimman osan vuottahan täällä ihan kesäistä 💚Täällä tosiaankin vuoden kestäneen rajoitusajan jälkeen aika vapaata jo. Kiitos samoin sinulle Pirjo💗

      Poista
  2. Mielettömän hieno seinämaalaus, ja tuo vesialue ❤️💜💙

    Poikkeusoloista korona-aikoina on ollut hyötyäkin.
    Grillaajat eivät tunge lähellesi ja meillä ei käy remontin kauppaajia ovella.
    Niitä on ollut riesaksi asti aikaisempina vuosina.
    Toisaalta, ehkä niitäkin sietäisi, jos saisi normaaliolot takaisin. 🌸🌺🌻🌿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:Tuo seinämaalaus ihanan värikäs, ja osuu heti silmiin. ❤️Myös kanaalialue hieno vaikka ei enää sorsia tuolla. Hyvä kuulla että remonttikauppiaat ovat jättäneet teidät rauhaan. Grillaajia varmaan näkyy ensi viikolla kun on itsenäisyyspäivä, joja harmikseni myös kansallinen grillauspäivä. Toivottavasti teille tulee pian normaaliolot takaisin. Hyvää viikkoa Rita💗

      Poista
  3. Lupaavaa, ihmisiä liikkeellä ja kaikilla turvallista! Kyllä se tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepis:Rokotteet tosiaankin n vaukuttaneet, minkä vuoksi rokotevastaisia ei helppo ymmärtää.. Toivottavasti teilläkin pian taas ihmisiä liikkeellä 💙

      Poista
  4. Kivoja paikkoja, Noissa punasissa tuoleissa ois kiva "lökötellä" :)
    Olipa itsepäisiä puluja ja rasittavia. Tukholman keskustassa on sota puluja vastaan kun ne änkee joka paikkaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Tosi kiva illanviettopaikka tuo punaisten tuolien alue❤️Joo pulut ovat kyllä niin ärsyttäviä, ja lisääntyvät liikaa kun on niitä syöttäjiä...

      Poista
  5. Onpa mukavaa katsoa kuvia, joissa on ihmisiä liikenteessä! Niin normaalin näköistä, ihan kuin ennen vanhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Kiva kun tykkäsit, ja toivottavasti teilläkin lähiaikoina jo palataan normaalimpaan. ❤️

      Poista
  6. Oi miten kauniita kuvia tuo ensimmäinen oli kyllä yliveto 🤗❤
    Hieno allasalue ja mukavaa kun elämä alkaa taas luistamaan. Pulut tekivät kyllä nopeasti pesänsä ja riesaa niistä ihan varmasti on. Me olimme pääsiäisen mökillä ja ei siellä vielä voinut ulkona mitään tehdä kun oli niin märkää. Nyt viime yönä satoi taas uutta lunta jo lähes paljaaseen maahan pari senttiä . Mutta nyt ovat sulaneet melkein jo pois.

    VastaaPoista
  7. Ihana kesäisyys paistaa kuvistasi! Täällä vielä odotellaan. Suomessa vehreys on vasta loppukesällä edes lähellä tuota ;)
    Seisooko tuo yksi mies tuolla vedessä?? Toiset polkee ohi ;)
    Pulut pitää aika ärsyttävää ääntä. En kyllä tiedä pitääkö kaikki pululajit samanlaista huhuilua, mutta ainakin tässä meidän lähistöllä niidne huhuiluun herää aamuisin. Onneksi eivät tulee pesimään noin lähelle. Merrillekin vois tulla ongelma, kun ovat niin isoja lintuja ;)
    Kauniita kelejä sinne (ja tänne).

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa, että siellä aletaan palailla uuteen normaaliin. Suorastaan jännää katsoa kuvia, joissa ihmiset voivat taas istua yhdessä terassilla! Täällä terassit saavat avautua ensi maanantaina, sisään pubeihin/ravintoloihin ei vielä silloin saa mennä istuksimaan. Mutta suunta on täälläkin pois lockdownista.

    Ihanan värikästä siellä, tuo kanaalialue näyttää oikein viihtyisältä.

    VastaaPoista
  9. Kylläpä elämä näyttää siellä ihanan normaalilta!

    Pulut ovat kyllä vihoviimeisiä. Jäin miettimään, eikö niitä voisi torjua jotenkin, esim. isoilla nauloilla. Olen nähnyt täällä sellaisia lintukarkottimia, että puuhun on lyöty tiheään nauloja pystyyn. En osaa oikein selittää kunnolla enkä löytänyt kuukkeloimallakaan kunnon kuvaa, mutta se pölkky näyttää vähän siililtä. Tietysti jos ikkuna aukeaa ulospäin ja asut korkealla, ikkunalaudalle on vähän hankala asetella mitään.

    VastaaPoista
  10. Onpa siellä jo ihanasti porukat liikenteessä. Meillähän oli riesana mustarastas viime kesänä tuossa pihapuussa. Ei pystytty moneen viikkoon olemaan omalla pihalla, kun se hyökkäili meidän kimppuun, pesäänsä suojeli.
    Tänä vuonna meinattiin aloittaa pesän hajottaminen heti kun huomataan rastaan tulo!
    Mukavaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  11. What a wonderful place!

    www.newtoupee.com

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...