tiistai 18. toukokuuta 2021

Muumeja ja muuta

Muumit tosiaankin.... Tämän kuvan otin bussin ikkunan kautta,  aika kaukaa,  enkä  ole vieraillut näitten muumien luona  siitä  lähtien kun kirjoitin niistä täällä, vuonna 2017,  eli siitä miten ne päätyivät tänne Holoniin.

Viime päivinä en ole oikein pystynyt keskittymään mihinkään , koska tämä stressaava tilanne täällä jatkuu edelleenkin. Siitä kun kirjoitin   viimeksi,  oli vielä kaksi kertaa  ilmahälytyksiä omalla alueellani, mutta eteläisessä Israelissa ilmahälytyksiä  on ollut koko ajan,  niin että heihin verrattuna  minulla on helppoa.  
Viime viikolla pysyttelin enimmäkseen kotona ja omalla alueella, mutta tänään menin torille.  Join kahvit kahvikaupassa,  ja kun istuin siellä, päivälehdestä tultiin haastattelemaan Itaita, paikan baristaa, Haastattelun aihe oli  miten viime aika on vaikuttanut myyntiin.
Kahvikauppa/kahvipisteessä oli purkki tällaisia  keksipakkauksia,  joita luulin  ranskalaisiksi,   nimen vuoksi, mutta nämä ovatkin intialaisia keksejä.  Satu, ehkä tuttuja sinulle?
Torin alkupuoli, jossa muuta kuin ruokaa,  ja useat kojut ovat tyhjiä,  koronan vuoksi.
Torilta kävelin viereiselle kävelykadulle, joka ei viime aikoina enään ole ollut kuin osittainen kävelykatu, Tarkoitus oli mennä askartelukauppaan ostamaan mustaa  tekstiiliväriä, mutta se oli loppu. 
Värikäs katutaideteos. Tänään kun olin torilla kuulin että olisi tulossa tulitauko.  Sitten vähän myöhemmin  Hamas ampui raketin joka  osui tehtaaseen  eteläisessä Israelissa,  ja kaksi ihmistä kuoli.  Niin että eihän mitään tulitaukoa tullut , vielä.  Täällä halutaan varmistaa että  raketit ja tulipaloilmapallot eivät tule jatkuvalla syötöllä  eteläiseen Israeliin,  jossa on viimeiset vuodet kärsitty tosi paljon sellaisesta.  Ikävä kyllä Suomen lehdistö ei anna lähes lainkaan kuvaa  siitä mitä tapahtuu koko ajan eteläisessä Israelissa,  ja miksi tämä sotailu jatkuu. Ikävä kyllä se jatkuu kunnes  varmistetaan ettei raketteja enään lennä sinne jatkuvalla syötöllä, ja sillä välin ihmiset molemmin puolin kärsivät todella paljon.  Toivon että tulitauko tulee pian.
Torstai-iltana yläkerran naapurini,  jotka ovat etsimässä asuntoa muualta,  kutsuivat minut illalliselle.  Oli hyviä täytettyjä kasviksia.  He kertoivat  viettävänsä pari seuraavaa päivää pohjoisempana,   miehen pojan perheen luona.   Siellä ei ole kertaakaan ollut ilmahälytyksiä,  ja he halusivat taukoa niistä. Lupasin hoitaa kissat heidän poissaollessaan.
Poikakissa Jerry on hieman arka.
Kaunis Juli kissa. Lara -kissa   oli piilossa.

15 kommenttia:

  1. Nuo täytetyt paprikat ovat prikulleen samanlaisia mitä minä valmistan. On muuten ehdoton suoikki ruokani. Laitan niitä nykyään bulgurista riisin sijasta, koska bulguri ei nosta verensokeria yhtä paljon kuin riisi. Keitän bulgurit, tai annan hautua paremminkin, ja sekoitan ne sipulin ja sika/nautajauhelihan kanssa. Täytän paprikat ja syödessä laitan päälle hieman kermaviiliä ja nami nami. Viimeksi viikko sitten. Unkarilaiset ystävät opettivat valmistamaan Töltöt paprikaa, kuten he sitä kutsuvat.
    Meillä kerrotaan mediassa melko tarkkaan tapahtumista Israelissa. Kerrottiin myös että arabinaapurimaat ovat teheneet ystävyyssopimuksia Israelin kanssa, eikä yksikään niistä maista ole tukenut gazalaisia. Näyttää siis siltä että gaza on mennyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa:Itse olen käyttänyt täytetyissä paprikoissa quinoaa. En käytä riisiä muuten kuin riisijauhona, leivonnassa yleensä. Mutta bulgurikin hyvää, ja terveellisempää kuin valkoinen riisi. Nam , nuo sinun paprikasi kuulostavat tosi namilta:) Juu kun tuli ne sopimukset niin täältähän rynnättiin Dubaihin shoppaamaan. Nythän ei taida olla lainkaan lentokoneita kun on tämä tilanne. En kyllä usko että Gaza on mennyttä, mutta Hamasin tukijoita on kaiketi vain kourallinen valtioita.

      Poista
  2. Nyt täytyy taas pahoitellen todeta, että en tunnista noita keksejä. Mutta kuukkeloin niitä, ja ainakin halutulosten perusteella näyttäisi, että keksit ovatkin portugalilaisia?

    Olen yrittänyt saada selvää kuvaa Israelin tilanteesta Hesaria lukemalla, mutta en ole oikein onnistunut siinä. Mutta ehkä vika onkin lehdistössä eikä itsessäni, kuten olen kuvitellut. Vaikka tietysti tämmöisiä asioita on vaikea ymmärtää, vaikka kuinka lukisi...

    Muumit ovat jääneet mulle ihan mysteeriksi, enkä ole koskaan ymmärtänyt niiden saamaa suosiota, joka on viime aikoina tuntunut vain kasvavan. Kun pohdin asiaa äidille, hän epäili, että asia johtuu siitä, että hän ei koskaan lukenut mulle lapsena muumijuttuja. Voi hyvin ollakin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Mäkin kuukkeloin, ja kyllä näyttää että ihan intialaisia ovat, pääkonttorikin on Mumbaissa.
      https://www.parleproducts.com/brands/parle-g
      Hesari on hyvä lehti , mutta aika puolueellinen tässä tapauksessa. Toivoisin että tehtäisiin juttua siitä miten eteläisessä Israelissa, ei vain nyt, on vuosia kärsitty raketeista ja palopommi.ilmapalloista , joita tulee vähän väliä. Nyt kun ohjukset ja ilmahälytykset pitivät valveilla muutaman yön, niin sain jonkinlaista käsitystä siitä, mutta täällä keskisessä Israelissahan se ei ole mitään eteläiseen Israeliin verrattuna.
      Muumit, onhan ne niin ihania:) Mulle luettiin Muumi-satuja lapsena, joten ovat jääneet mieleen ja sydämeen:)

      Poista
  3. Voin vain kuvitella, kuinka painostavaa on elellä sellaisessa ympäristössä, jossa katastrofin mahdollisuus on olemassa melkein koko ajan. Luulen, että itselläni olisi vähintäänkin univaikeuksia ja verenpaine katossa. Ihanaa, että sinä olet kunnossa ja jaksat sieltä postaillakin. Ymmärrän hyvin naapureitasi, jotka ovat lähdössä huilimaan vähän rauhallisemmille vesille.
    Kuvan ruoka-annokset näyttävät houkuttelevilta. Alkoi tehdä mieli täytettyjä paprikoita.
    Katselin myös pitkään noita keltaisia rakennuksia. Ylin kattoparveke näyttää tosi ihanalta. Toivotaan nyt todella, että siellä rauhoittuu ja pääsette taas nauttimaan kauniista kaupungistanne ihan täysillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:tämä kyllä vaikuttaa niin mielialaan. Viime viikolla kun täälläkin oli monena yönä ilmahälytyksiä, niin monet joilla oli mahdollisuus lähteä pohjoiseen lähtivät, ja kaupunki oli aavemaisen tyhjä. Stressitaso on kyllä ollut normaalia korkeampi, ja voi kun tämä jo loppuisi.
      Oli kyllä hyviä täytettyjä vihanneksia naapureitten luona. Minulla tulee heitä ikävä kun he lähtevät täältä.
      Tuossa keltaisessa rakennuksessa vaaleampi keltainen osa on lisätty kunnostusprojektissa; alkupäräinen oli tuo matala , tummmempi keltainen talo. Mutta tuossa on hyvin laitettu uudempi, ja hyvin sopiva osa, taaemmaksi, niin että ei näy liikaa kun tuolla kävelee, vaan se vanhempi osa.
      Kiitos Leena:) Toivottavasti tämä jo loppuu, olisi kyllä ihanaa palata normaaliin.Nyt tänne ei edes tule melkein yhtään lentokoneita, joten on jopa vaikeaa päästä pakoon tätä tilannetta.

      Poista
  4. Toivottavasti tulitauko toteutuisi, tilanne vaikuttaa hurjalta tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal :kiitos, toivottavadti tämä hurja tilanne jo päättyisi 🙏

      Poista
  5. Täällä on kauhisteltu tuota Israelin tilannetta ja varmasti kaikki osapuolet toivovat tulitaukoa!
    Voimia sinne ja rapsutuksia kisuille täältäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi :Toivottavasti tulitauko tulee pian. Kiitos paljon Outi , ja vien terveiset kisuille🐈🐈

      Poista
  6. Nätti keltainen rakennus, jäin vähäksi aikaa ihailemaan. Ahdistava tilanne teidän seuduillanne, olen järkyttyneenä seurannut uutisia. Miten se jumalan valittu kansa on niin väkivaltainen? Jospa nuo sympaattiset muumit vähän rauhoittavat mieltä. 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:kaunis onkin tuo keltainen rakennus💛Niin, tuollaiseltahan se näyttää kun lukee uutisia Suomessa, mutta kun terroristijärjestö kuten Hamas, lähettää ohjuksia siviiliväestöön piiloutuneena, niin väkivaltaisia ovat ne jotka eivät välitä kansalaisistaan, eli Gazan siviiliväestöstä, joka joutuu kärsimään niin paljon. Siellä on myös vaikeaa nousta Hamasia vadtaam, koska siitä saattaa seurata kuolemantuomio. Mutts toivotaan että oian tulee tulitauko, ja jatkuvat rakettiammunnat tännepäin vihdoinkin loppuvat🙏

      Poista
  7. Kiva värikäs kuva torilta!
    Ekaks korona ja nyt sitt pommitusta, olen sanaton :O
    Pärjäile <3

    VastaaPoista
  8. Minulle tuli kuvia katsellessa ajatus, miten sotien keskellä ihmiset yrittävät elää sitä tavallista elmääänsä ja kuitenkin on koko ajan pelko,milloin kaikki menee pieleen. Sota on niin epäreilua kaikin puolin, ja järjetöntä.
    Toivottavasti tilanne rauhoittuu mahdollisimman pian!
    Oikeasti Muumeja! :O
    Kissojen katse näyttää usein siltä, kuin ne haluaisivat ihmisen ymmärtävän jotain (eikä niin tapahdu koskaan ;) ).

    VastaaPoista
  9. Kivat muumit ja värikkään katutaideteoksen on tehnyt joku kissa fani, oikein kivan näköinen. Mukavaa kun hoidat kissat niin pääsevät vähän muihin maisemiin. Toivottavasti tilanne rauhoittuu teillä siellä.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...