lauantai 25. syyskuuta 2021

Värejä siellä sun täällä

Eikös olekin ihana istuin 💙

Keskiviikkona tarkoitus oli auttaa ystävääni  Nancyä käytännön asioissa, ja heprean tulkkauksessa,  ja tulin hänen nykyiseen asuinpaikkaansa liian aikaisin.   Päätin tappaa aikaa  vieressä olevassa puistossa, jossa en ole koskaan ollut, mutta josta olen nähnyt pieniä pilkahduksia bussin ikkunoista. Myös Nancyn väliaikaisen asunnon parvekkeelta näkee puistoon.
Puisto  on kapeahko , mutta todella pitkä,   eli 5 korttelin pituinen,  ja puistoa halkaisevat muutamat kadut. Aloitin suurinpiirtein  puiston keskiosasta,   jossa oli tämä hauska  suihkulähde   sammakkopatsaineen.

Sitten alkoi näkyä paljon värejä, joissa sininen oli hallitseva väri.

Puistosta löytyi pingispöytiäkin.
Sitten näin puiston tunnetuimman  leikkipaikan,   merihirviön,   johon tuli inspiraatio  Joona ja valas-tarinasta.
Hirviön päästä aukeaa liukumäkiä. Hirviön sisällä  on käytäviä,   portaita ja  istuimia, ja voin kuvitella miten kivaa lapsilla on seikkailla hirviön sisällä.  
Värikkäitä istuimia ja leikkipaikkoja oli joka puolella puiston varrella.
Käärme...
Pitäähän puistossa kissojakin olla.
Kissan lähellä oli puu,   jonka alla myös värikkäitä istuimia.
Kaikki rakennukset puiston varrella ovat matalia,  ja  onpa mahtavaa  kun pääsee suoraan kotiovesta tuollaiseen puistoon. Pääsenhän minäkin suoraan puistoon , kotini edustalla,  mutta se on pieni puisto eikä mitään tämän puiston rinnalla.
Sitten olikin aika mennä Nancyn luo,  ja ennen kuin lähdimme liikkeelle,  Nancy  halusi esitellä oman pienen lehtimajansa , jonka hän kokosi itse monesta osasta. Lehtimajoissa  kestitään myös vieraita, mutta meillä oli kiire joten sellainen jäi väliin. Nancy ja minä tutustuimme monta vuotta sitten  Instagramin kautta,   ja  Nancy otti minuun yhteyttä sen vuoksi että puhun myös ruotsia, ja teininä  Nancy oli vaihto-oppilaana  pienessä kaupungissa Uppsalan lähellä.   Ja hänellä on edelleenkin ruotsinkieli aika hyvin hallinnassa  , vaikka  tuosta vaihto-oppilasvuodesta on jo ikuisuus.
Seuraavana päivänä  näin lisää värikkyyttä,   tämän  Tel Avivin kaupungintalon edessä olevan lehtimajan muodossa. Varmaankin kaunein lehtimaja minkä olen nähnyt.
Teemana  tässä lehtimajassa  ovat hepreankieliset aakkoset,  ja  lehtimajan on valmistanut tunnettu täkäläinen kuvanveistäjä,  kuvataiteilija ym. David  Gerstein,  jonka teoksia on esitelty näyttelyissä eri puolilla maailmaa,  ja jonka  teoksia on myös  eri kaupungeissa  maailmalla, kuten Kiinassa , Taiwanissa ja Saksassakin.
Tämä oli opettavainenkin,  noiden  aakkosten vuoksi.

20 kommenttia:

  1. Varsinaista värikylpyä! Ja upeita muotoja! Pysyykö siellä nuo lasten leikkipaikat siisteinä ajan myötä?
    Miten kauan noita lehtimajoja pidetään kasattuina?
    Kivaa päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa:tuollainen väri-iloittelu on kyllä ilo silmille💙Täällä kyllä desinfioidaan ja siivotaan puistoja kiitettävään tajtiin, joten eiköhän pysy suhteellisen siisteinä💙Lehtimajat puretaan tämän viimeisen pyhäpäivän jälkeen, eli huomenna pyhäaatto, tiistai pyhäpäivä, ja sen jälkeen tämä pyhäkausi onneksi ohi, ja palataan normaaliarkeen😍Kiitos samoin sinulle kaunista sunnuntaita

      Poista
  2. Oi ihanuutta, miten paljon värejä! Kerrassaan silmiä ilahduttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Tosi ihania värejä ja hauskoja muotoja. Tämä asuinkaupunkini on brändätty lasten kaupungiksi, niin kaikkea kivaa heille täällä💙❤️💛

      Poista
  3. Toi käärme on tosi hauska!
    Nuorena kun olin Israelissa vuonna - 84 niin kiinnitin huomiota värikkäisiin lohikäärme liukumäkiin lasten puistoissa, mulla vieläkin tallella kuva siitä :) Isäni asui Englannissa 10v, olin sielä kun lapset pieniä eikä löytynyt yhtään leikkipaikkaa lapsille ulkona. Joka maassa eri tyyli myös lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Laitappa joskus se kuva blogiisi 💙Täällä tosiaankin kivoja leikkipaikkoja lapsille, ja etenkin täällä Holonissa, kun on brändätty lasten kaupungiksi🧑‍🦰🧑‍🦱

      Poista
  4. Rakastan värikkyyttä ja nämä puiston istuimet ja leikkipaikat saisivat minutkin ryhtymään leikkiin. Värikkyyttä tarvitaan piristämään ihmismieltä ja herättämään muistoja omasta lapsuudestakin.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Tuollaisest värikkyydestä tuleekin hyvä mieli💙❤️Tuolla kun kuljin ajattelin että olispa kiva olla taas lapsi vaikka yhden päivän ja leikkiä tuolla. Totta, värikkyys tukee hyvää mieltä💙❤️🧡Oikein.ihanaa uutta viikkoa Outi❤️

      Poista
  5. Jopaon kivaa väri-iloittelua puistossa ja lehtimajoissa! En yhtään ihmettele, että lapset viihtyvät noissa härveleissä. Ihanaa sekin, etä inspiraatiota on otettu Vanhasta Testamentista.
    Hyvää alkanutta viikkoa Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe:Aivan ihanasti on osattu tuolla käyttää värejä ❤️Lapsille tosi kiva leikkialue. Täällä Holonissa on puistoja, joissa käytetty paikallisten satujen teemaa,mutta tuossa tosiaankin inspiraationa oli toiminut Vanhan Testanentin tarina. Oikein hyvää alkanutta viikkoa sinullekin Piipe❤️

      Poista
  6. Ensimmäisen kommentoijan tapaan ajattelin puiston näyttävän siistiltä, enkä nähnyt ainoatakaan tagia tai nopeasti huitaistua spray-töhryä kuvissa. Täällä sellaisia ilmestyy usein heti ensimmäisellä viikolla paikkojen avauduttua. Vai onko siellä tehokkaampi siivouspartio poistamassa jälkiä? Värit ovat ihania!
    Iloista maanantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:En ole täällä huomannut että leikkitelineitä/paikkoja sotkettaisiin spraytöhryillä, mutta sellaista kyllä näkee joskus rakennusten seinillä 😒Eli kai kunnioitetaan enemmän täällä lasten leikkipaikkoja. Värit tuolla aivan mahtavat❤️💙Oikein kaunista maanantaita ja viikkoa sinulle Leena 🌺🌻

      Poista
  7. Upaakin upeampaa silmien ja aivojen ruokaa! Värikästä alkanutta viikkoa, Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu:Todellakin💙Minulle tuli tosi hyvä mieli kun kävelin tuolla puistossa ihailemassa tuota värikkyyttä❤️💜💚💛Kiitos samoin sinulle Lissu oukein hyvää viikkoa 🌺

      Poista
  8. Hih, minua vähän huvitti, kun minullakin on tapana aina tulla joka paikkaan liian aikaisin, ja sitten pitää keksiä keinoja tappaa aikaa. Mutta parempi niin päin, tai ainakin minusta!

    Kiitos väreistä! Niitä tarvittiin tänään. Mukavaa viikon jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:hih, mulla myöhästymispelko-fobia, ja tuun joka paikkaan aina liian aikaisin 😳Kiva jos kuvien värikkyydestä oli jotain iloa, ja kiitos samoin hyvää viikon jatkoa, 💙💚❤️

      Poista
  9. Ihanaa hulluttelua väreillä. Helsingissäkin oli rakennettu kivoja lehtimajoja.

    VastaaPoista
  10. No olipas värikäs ja kaunis puisto. Täällä meillä se olisi kohta speijauksia täynnä. Teillä siellä on kaikki niin suurta ja kaunista

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...