lauantai 5. marraskuuta 2022

Hyvää ja huonoa

Ikeassa oli lokakuun lopussa 
jo paljon jouluisia tuotteita, mutta ei Abban silliä
Terve taas, miten teillä on sujunut marraskuun alkupuoli? Otsikkoni viittaa siihen että tällä viikolla oli paljon huonoa mutta myös hyvää. Huonoa oli alkuviikon vaalit, viidennet 3.5 vuoden sisällä! ja etenkin vaalien lopputulos, jota pelkäsin etukäteen: äärioikeisto - sekä ääriuskovaiset onnistuivat näissä vaaleissa niin että saa nähdä mitä tapahtuu.... 

Hieman pienempi kurja juttu oli se että matkustin Ikeaan 2 bussilla ihan Abban sillin  vuoksi, mutta Ikean ruokakaupassa ei edes nyt ollut tuttua kalasäilykkeiden kylmäkaappia, mikä pettymys! En pidä täkäläisten kauppojen sillistä, joten toivottavasti Abban kalasäilykkeet olivat vain väliaikaisesti poissa. 
Keskustan kauppakeskuksen kaupassa oli kunnon Halloween-tunnelma. Täällä ei vietetä Halloweenia, eikä sitä ole aikaisemmin näkynyt, mutta parin viimeisen vuoden aikana sitä on näkynyt joissain kaupoissa. 
Pelottavia hahmoja... 
Kurpitsoja tietysti. 🎃
Ja pääkalloja.. 
Kauppa oli levittäytynyt kauppakeskuksen kahden osan yhdistävän käytävän kohdalle. 
Alkuviikon yksi hyvä ja mukava juttu oli lounaskutsu burmalaisen ystäväni luokse. Olen tuntenut N:n siitä lähtien kun hänen poikansa oli pakolais-ja vierastyöläislasten iltapäiväkerhossa,  jossa toimin vapaaehtoisena, ja olin siellä yhden tytön ohjaajana. N:n perhe kuului niihin jotka siihen aikaan saivat pysyvän oleskeluluvan, ja heidän poikansa on nyt armeijassa. N:n perhe kuuluu karen- kansaan.   

N. oli valmistanut herkullisen nuudeliruuan, sekä ihanaa burmalaista keittoa, josta tein sitten kotona hieman parannetun  version. 
Torstain hyvä juttu oli se kun tapasin kolumbialaisen ystäväni Glorian pitkästä aikaa. Kävimme lounaalla Israelin kulinaarisen instituutin  kahvila-ravintolassa, ja oman annokseni Camembert-tyylinen, tabuuniuunissa paahdettu vuohenjuusto oli niin hyvää että nytkin tätä kirjoittaessa haaveilen tuosta annoksesta. 
Kulinaarisen instituutin toisessa kerroksessa on keittokirjakirjasto. 😋
Lounaan jälkeen kävimme sulattelemassa kaloreita lähellä olevassa ratapuistossa, ja huomasimme että aiemmin vielä remontissa olleet osat puistosta oli nyt avattu. Oli aurinkoinen ja tosi lämmin päivä, mutta onneksi ilman kesän kamalaa kosteutta. 
Kun näin ratapuiston uuden ulkokuntosalin, kateus valtasi hetkeksi mielen, sillä ulkokuntosalissa oli jopa TRX-nauhat! En ole koskaan aikaisemmin nähnyt sellaisia ulkokuntosalissa. 
Kuluneella viikolla kävimme taas Anitan kanssa vaatekauppakierroksella. Anita saa selvästi lisäenergiaa nähdessään vaatekauppoja, ja kun kauppakeskuksen monet vaatekaupat oli käyty läpi, löytyi lopulta mieluinen pusero. 

Kaunista viikonloppua teille❤️

19 kommenttia:

  1. Ai sielläkin pitelee vaaleja tiuhaan... Täällä (tai siis Briteissä, olen nyt Suomessa) vaihdellaan vain pääministeriä ahkerasti vaan eipä se vaihtamalla parane... :D

    Harmi, että tuli turhahko reissu Ikeaan. Toivottavasti oli vain väliaikaisesti sillit loppu. Itse olen hamstraillut salmiakkia.

    Halloweenia en juhli, mutta tykkään kovasti halloween-koristeista. Spooky kinkeri just minun makuuni!

    Ihanan aurinkoista siellä, täällä ei ole aurinkoa vähään aikaan näkynyt. Tasaisen harmaata on.

    VastaaPoista
  2. Elegia:joo täällå varmaan vaalien ennätys kun 5 kertaa 3 5 vuodessa, ja kun ajattelee niihin heitettyä rahaa Täällä ei vaihdu pääministerit kuten teillä, sama korruptoitunut PM tuli takaisin jo 6. kerran, ja välissä vain yksi vuosi 2 muun kanssa
    Halloweenin koristelut kyllä aika hienot, en itsekään sitä vietä mutta kiva katsella noita koristeita👻🎃Kamala sillihimo, eikä täällä säilötty maistu, joten tolvon että sillit palaavat Ikeaan🙏Nyt on ollut niin lämpimiä ja aurinkoisia päiviä, mutta odottelen sadetta ja viileää. Täällä kyllä satoi, mutta vain pohjoisessa, omslla akueellani ei tippaakaan.

    VastaaPoista
  3. Jep, seurasin vaalituloksia, aika uskomaton lopputulos :( Miten ihmeessä se korruptoitunut entinen pääministeri on taas vallassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Bibi eli entinen/taas tuleva PM on loistava puhuja ja manipulaattori,ja teki paljon vaalityötä,kun taas vastapuoli vähemmän Myös viime aikojen terrorismi,jota ollut paljon, edesauttoi tilannetta.Tuleva hallitus kauhistuttaa,sillä se on niin ääri niin ja ääri noin 😥.

      Poista
  4. Jännityksellä jäädään odottamaan mtä tuo vaalitulos tuo tullessaan. Ihanan ruokaisa tämä postaus, ruokatreffit on parasta.
    Kivaa viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi/Vaalitulos ei ollut lainkaan mieluisa, mutta pitää ajan myötä katsoa mitä siitä seuraa... Ruoka treffit ovat ❤️Oikein ihanaa tulevaa viikkoa Outi💖

      Poista
  5. IKEA perusti 15 vuotta sitten oman firman Ikea Food Service AB, missä valmistetaan suurin osa Ikean ruokatuotteista. Jos olet ostanut silliä Ikeasta, niin olet saanut Ikean omaa silliä, mikä on jopa maukkaanpaa kuin muut sillit. Abban sillit ovat samanlaisessa lasipurkissa, mutta ne sisältää enempi siliä. Muutkin Ikean ruokatuotteet ovat erittän korkeataoisia ja halpoja. Kurkistin Suomen Ikean sivuille. Siellä Ikean sillit maksaa 2 €, Ruotsin Ikeassa ne maksaa euroissa laskettuna 1,2-1,4 €.
    Toivottavasti sillit tulevat sinne takaisin!
    Viihtyisää joulun alusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa:Monet tuotteet täällä Ikeoissa tosiaankin Ikean oman brändin tuotteita, mutta sillit ja kalasäilykkeet aina olleetAbban täällå. Toivottavasti ne tai Ikean oman brändin sillit ilmestyvät takaisin🙏Kiitos, ja viihtyisää joulun alusaikaa sinullekin❤️

      Poista
  6. Ulrika50v.blogspot.com6. marraskuuta 2022 klo 11.46

    Abban sinappisillit on mun suosikki :)
    Kivaa viikon alkua huomenna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:musta ne kaikki hyviä❤️Täällå kaupoissa myytävistä en tykkää, niissä sellainen "fishy" maku. Hyvää tulevaa viikkoa Ulrika❤️

      Poista
  7. Amerikkalainen markkinanhapatus tunkee voimalla kaikkialle jotta pienillä kiinalaisilla olisi hurjasti töitä hikipajoissaan. Ja muovikrääsäähän maailma kaipaa aina ;DD Valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sus:no niinhän se on, kaikenlaista krääsää joka puolella tulee niistä hikipajoista. Mutta nämä Halloween jutut kyllä aika kivoja. 👻

      Poista
  8. Elämä pysyy mukavasti tasapainossa, kun on sekä hyviä että huonoja juttuja. Toivottavasti pääpaino on kuitenkin hyvissä asioissa.
    Hih! Sinä siis olet päässyt jälleen vauhtiseurassa shoppailemaan. Olen vähän kuulostellut anopin tarpeita taas sillä korvalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Niin onkin hyvä että hyvää huonojen asioiden vastapainoksi. Juu Anitan kanssa tulee shoppailtua vaikkei itse ostaisi mitään, hänellä riittää kyllä energiaa vaatekauppoja varten😁Mainipt nämä iäkkäät vaatehullut😄Nukavaa tulevaa viikkoa Leena ❤️

      Poista
  9. Halloween ulottaa lonkeronsa kaikkialle maailmaan 😀
    Paljon ihania juttuja taas postauksessasi, joulua, ruokaa, kirjoja, vaatteita ❤️
    Ikea ollut meillekin pieni pettymys tänä vuonna.
    Antoisaa uutta viikkoa 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:Niinpä, ensimmäistä kertaa näin sitå täällä noin suuressa muodossa👻Kiitos Rita, oli kivas kun oli vähän kaikkea. Miten Ikea on teille olkut pettymys? Minulle lähinnä sillit, ja poistetut tuotteet, kuten ne ihanat Ikean mehusiirapit joita jäin kaipaamaan. Oikein ihanaa viikkoa sinullekin❤️

      Poista
  10. Aloitetaas uudeelleen... kun känny sammui kesken viestin naputtelun.
    Reipasta ja monipuolista menoa siellä... vaalit... Suomen vaaleissa vaikka kuka voittaisi/häviäisi, niin mikään ei muutu.. nyt kyllä toivon, ettei teilläkään ainakaan huonompaan suuntaan!!
    Sinulla on todella monikansallinen ystäväpiiri - upeaa... arvokasta!!
    Ja hih.. Abban silliä - toivottavasti sitä tulisi...
    Mukavaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Aa, minä luulin, että olit käynyt Suomessa, mutta tämä olikin Israelin Ikeasta. Sielläkin näköjään jo joulunvietto alkanut. Minäkin päätin aloittaa hyvissä ajoin joulutunnelmasta nauttimisen, koska se on niin nopeasti ohi sitten H-hetkenä. (Ja terveiset taas uudesta blogista, koska vanha ei oikein enää iskenyt pitemmän tauon jälkeen. Uudet tuulet puhaltaa.)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikista kommentoinneistani blogissani! Minusta tuntuu, että en millään ehdi kommentoida kaikkialla, minne haluaisin ja nyt on korjattava tilanne ainakin tältä osin :)
    Siellä on aina vaan aurinkoa ja lämpimän näköistä. Täällä on parina päivänä tullut ohut lumikerros, joka sulaa päivän mittaan. Pieni lumimäärä olisi hyvä, niin iltavuorossa näkisi vähän paremmin missä kulkee. Etenkin uusien osoitteiden löytäminen työvuodon aikana on erityisen haasteellista, kun on oikein pimeää.
    Lämmöstä huolimatta teillä on jo jouluisiakin tunnelmia näköjään.
    Toivotan pieniä iloja päivääsi!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...