sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Hauskaa Vappua


Oikein hyvää vappuaattoa ja vappua teille rakkaat lukijat.🎈🎈🎊🎉

Täällä Israelissa (eikä kai muissakaan maissa pohjoismaiden ulkopuolella)vietetä vappua.Olen  aikaisemminkin maininnut täällä blogissa,että täällä oli ensimmäistä kertaa täällä asuessa vappupäivänä aina työväen paraati,mutta sellaista en ole nähnyt viime vuosina,ja kun täällä harva se päivä mielenosoituksia, niin se varmaan jäisi ilman huomiota.

Viime viikolla kännykkäni varastettiin, ja samana päivänä huoli oli suuri,ei itse puhelimesta, vaan kaikesta mitä siellä oli sisällä, eli kuvat,tiedot,salasanat  ym.ym.Minulla oli pilvipalvelussa vain pikkuinen osa siitä mitä tarvitsin puhelimeen, ja tosi vanhassa kännykässäni, oli osa puhelinnumeroista ,ja onneksi tiedot esim .pankkiaplikaation tunnukset.

Kännykkäni  varastettiin suuressa vihanneskaupassa ,kassajonossa, ja oli osittain omaa syytäni. Etsin lompsaani reppulaukustani,ja laitoin puhelimen pöydälle,ja unohdin sen...Noin 8 minuutin kuluttua  tajusin ettei minulla ollut kännykkää, ja juoksin takaisin vihanneskauppaan, ja olin varma että se löytyisi sieltä Mutta eipäs löytynyt, sillä joku oli sen ottanut , sen sijaan että olisi  antanut sen jollekin kaupan työntekijälle. Olin ihan itkun partaalla ,ja kaupan mukava työntekijä soitti kännykkänumerooni 10!kertaa, mutta kukaan ei vastannut.Hän antoi minun myös soittaa operaattorille, jotta voisin jäädyttää Sim-kortin,kunnes voin aktivoida numeroni uudelleen uudessa Sim-kortissa. Otin bussin Tel Avivin keskustan kauppakeskukseen,ja halusin ostaa uuden kännykän, mutta kaiken järkytyksen vuoksi en muistanut luottokorttini koodia,joten kännykkä jäi ostamatta sinä päivänä.

Onneksi ikivanha kännykkäni vielä toimii jotenkuten,ja sain onneksi vaihdettua pankkiaplikaation tunnukset. Onnistuin myös aktivoimaan puhelinnumeroni uudessa Sim-kortissa, ja peruutettua lopullisesti varastetun  kännykkäni Sim-kortin. Seuraavana aamuna uusi kännykkäostoyritys, ja tällä kertaa onneksi muistin koodin😁 .Ikivanhassa kännykässäni oli vain osa puhelinnumeroista ja tiedoista,joten koko ilta meni siihen että latasin ne tärkeimmät aplikaatiot ja vaihdoin salasanat. Aamulla huomasin että kännykässäni oli jotain häikkää,erityisesti galleria-osassa, ja iltapäivällä töiden jälkeen suuntasin taas tuttuun kännykkäkauppaani.Uusi kännykkäni on Samsungin, monen kiinalaisen jälkeen, ja kännykkäkaupan vieressä on Samsung-kauppa Ystävällinen työntekijä  tutki kännykkääni,ja tuli siihen tulokseen että pitää palauttaa tehdasasetukset, ja alkaa kaikki uudelleen..Eli taas meni kokonainen ilta siihen että sain laitettua  kaikki välttämättömät kännykkään Nyt kännykkä näyttää toimivan ok,mutta edelleen  harmittaa tosi paljon sen edellisen  menetys.📱

Eilen lauantaina oli tosi mukava sää, vielä hieman viileää ennenkuin sää muuttuu totaalisesti. Aikaisin lauantai-aamuna kävelin taas lähellä olevan toimistotaloalueella.

Tässä kohtaa on 4 suurta toimistotaloa, ja yhdessä niistä pieni taidegalleria. Huomasin että ovi sinne avautui, vaikka rakennusten kaikki ravintolat/kahvilat ja muut paikat olivat kiinni,eikä ihmisiäkään näkynyt (kello oli 6 30 viikonloppuaamuna).
Mutta mikäs siellä sohvalla nukkuu...Ystävällinen kissa heräsi kun tulin lähelle; aika hyvin varmaan maistuu uni tuossa sohvalla 🐈❤️
Siellä oli toinenkin kissa, eri sohvalla.
Tässä vaiheessa tuonne aulaan ilmestyi joku, näköjään talonmies , ja kysyin häneltä kissoista. Hän sanoi että kissat tulevat sisälle ihmisten perässä,automaattiovien kautta, ja että näistä kahdesta on tullut talon kissoja,mjau🐈🐈Olivat hyväkuntoisia ,joten heistä taidetaan  pitää hyvää huolta tuolla .
Galleriatilassa oli kahden eri ihmisen töitä, ja ajattelin että jaan pari kuvaa toisen töistä Instagramissa, mainiten teosten tekijän.Kun etsin tietoa hänestä, huomasin että näiden tekijä oli menehtynyt 3 vuotta sitten. Selvisi että näyttelyn oli järjestänyt  yhdistys, joka oli nimetty hänen mukaansa,ja joka auttaa aloittelevia taiteilijoita. Teosten tekijän,Tomer Ben Horinin tarina on surullinen: hän aloitti historian opinnot yliopistossa  sähköinsinööritutkinnon jälkeen, ja oli juuri aloittamassa tohtori väitöskirjaansa Sen lisäksi Tomer oli näyttelijä, muusikko ja viimeisinä vuosinaan hän opiskeli myös taidetta.Vuonna 2020 hän hukkui, lomamatkalla Meksikossa. Lahjakkaan ihmisen surullinen  loppu.

22 kommenttia:

  1. Voi ei, kännykän katoaminen (varastaminen) on kaamea juttu! Paniikkihan siinä iskee!
    Itse hoidan pankkihommat ja muut vastaavat tietokoneella, kännykällä vaan soitan ja lähetän viestejä, poistin facen, messengerin ja muut härpäkkeet. Tietokone pysyy tallessa, ellei kotiin murtauduta.

    Uuden puhelimen käyttöönotto on täyttä tuskaa, siihen saa todellakin kulumaan aikaa. Jos on Iphone ja pysyy siinä, niin vaihto on helppoa, muilla ei niinkään. Oma kännykkäni on kait kuusi vuotta vanha, ihmeen hyvin se on vielä kestänyt.

    Hgissä sataa ja tuulee ja on viisi astetta plussaa. Tyypillinen vappusää siis. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Tosiaankin kamala juttu,ja varsinkin ennen kuin sain vaihdettua salasanat ym,kun pelkäsin että puhelimen ottaja pääsee niihin tietoihin.Mulla ei ole ollut tietokonetta sitten elokuun,jolloin se hajosi,joren olen kaiken tehnyt kännykällä,myös postaukset,mutta uusi tietokone kyllä pitäisi hankkkia jossain vaiheessa,ja joo,parempi ne tiedot siellä kuin kännykässä.
      No on teillå vähän kurja vappusää,mutta oikein hyvää vappua SusuPetal🎈🎈

      Poista
  2. Hupsan, ilmeisestikin kommenttini katosi! Tässä uusiksi.

    Siis onpa härdelliä tuon kännykän kanssa! Joskus itseänikin huolettaa, kun koko elämä tuntuu olevan siinä vehkeessä.

    Mitä tulee vappuun, ainakin täällä Saksassa sitä jotenkin vietetään, onhan huominen vapaapäivä. Mukavaa vappua vaan sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amy/Dzinni; turhauttavaa kun kommentti katoaa,sattuu minullekin aina välillä.Oli kyllä aikamoinen härdelli,ja jos ongelma uudessa kännyssä olisi jatkunut,olisin joutunut matkustamaan toiseen kaupunkiin,jossa Samsungin kännylabra .Saksassa varmaan vietetään työväen päivänä,mutta tarkoitin lähinnä sitä kun Suomessa se on melkein kuin karnevaalipäivä.Oikein hyvää vappua sinullekin🎈

      Poista
  3. No, ihan varmasti harmittaa tuolllainen. Mtiä nuo siniset kukat ovat tuolla ylhäällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino:Todella harmiti,ja vieläkin vähän..Minulla puhelimessa Flora Incognita-sovellus,jonka avulla selvisi että tuo on Convolvulus sabatius,mutta en löytänyt suomenkielistä nimeä tuolle.Hyvää vappua sinullekin🎈🎈

      Poista
  4. Minä olisin varmaan itkenyt siellä kaupassa puhelimeni perään, että uskon todellakin, että sinua harmitti. Aina noita pitkäkyntisiä on joka paikassa :(
    Ihanat kisut ja upeita taideteoksia. Voi miten kurja loppu taitelijan elämällä ollut.
    Ihanaa vappua sinnekin...Onko jenkkien laborday vähän sama kuin vappu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi;no kyllä oli itku tosi lähellä+paniikki.Tosi kurja kokemus oli.Kisut ihania tuolla, ja todellakin oli taiteilijalla surullinen loppu.Jenkkien labor-day on eri aikaan,hja sen historiakin taitaa olla eri.

      Poista
  5. Ulrika50v.blogspot.com1. toukokuuta 2023 klo 7.29

    Mulla aina kauhee kontrolli missä mun kännykkä , olis tosi rasittavaa jos häviäis !! Meilä satanu koko vapun mutta pääsiäisenä oli hieno ilma😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Mä luulin että mullakin hyvä kontrolli siitä missä könny,mutta nyt se petti.Meille kelpais se sade,mut täällå seuraava sade hyvin varmasti vasta loppusyksyllå

      Poista
  6. Oikein mukavaa vappua myös sinne, kännykän varastamisesta huolimatta. Amyn kommenttiin viitaten, niin kyllä vappua omankin käsitykseni mukaan vietetään varin laajesti ympäri maailmaa!

    Kuitenkin todella ikävä tuo kännykkäjuttu. Minultakin on kännykkä kerran varastettu, ja se kyllä harmittaa edelleen. Eniten juuri se, että paljon tärkeää tietoa hävisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko;Kiitos Joo työläisten päivää vietetäänkin ympäri maailmaa,mutta Suomessa tapa juhlia sitä taitaa olla ainutlaatuista🎈🎈Puhelimen menetys tuolla tavoin on kyllä tosi kurjaa,ja just se tiedon menetys,.myös paljon ku via hävisi

      Poista
  7. Onpa harmillista tuo kännykän varastaminen. :( Toivottavasti tietojasi ei ehditty käyttää väärin.
    Hyvää vappua Sinullekin, vaikka siellä ei sitä juhlitakaan.No, en minäkään sitä sen kummemmin juhli, mutta menen ystäväni kanssa vappulounaalle ja päivitetään samalla kuulumiset. Voi hyvin ja pysy terveenä, monin lämpimin ajatuksin PiipeA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe;Kiitos Puhelimen joutuminen voron kynsiin oli kyllä tosi kurja juttu,ja edelleenkin harmittaa,mutta onneksi sain ka7ken oleellisen vaihdettua ajoissa.Ihan mukavalta kuulostaa tuo vapun viettosi Kiitos,samoin sinulle lömpimiä ajatuksia ja kaunista toukokuuta

      Poista
  8. Erittäin harmillista tuo kännykän varastaminen. Itse käytän kännykkää vain viestittelyyn, otan vastaan viestejä ja puheluita, ja avaan sillä sisääntuloportin kun tulee joku ulkopuolinen käymään.

    Vappu ei ole lainkaan mikään niin riehakka juhla Ruotsissa kuin se on Suomessa. Monessa perheessä ihan kuin tavallinen lauantai-ilta.Täällä ei ole muita vappuperinteitä kuin kokon poltto. Vappu on kaksi eri julhlapäivää. Vapunaattona otetaan kevät vastaan saksalaisen perinteen mukaan polttamalla kokkoja asumalähiöissä, jos siihen saa luvan.
    Vappua vietetään alunperin Pyhän Valborgin/Walburgan kunniaksi. Valborg oli englantilainen prinsessa joka lähetettiin 800-luvulla Saksaan kääntämään saksalaisia katolliseen uskontoon. Silloinen Paavi kanonisoi Valborgin ja hänet on haudattu Saksassa luostariin, missä hän toimi abbedissana. Vappua juhitaan myös Italiassa. Roomassa pidetään suuria pop-musiikki konsertteja ulko-ilmassa ja vapun päivä on sielläkin työläisten päivä, jolloin marssitaan kaduilla plakaatit käsissä, ja samoin tehdään myös Ruotsissa. Politkot osallistuvat kansalaisten muakana marssiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa:Oli kyllä kurja juttu kännykkäni kanssa.Minä käytän könnykkää melkein kaikkeen,etenkin kun en vieläkään ole hankkinut uutta tietokonetta.Juu tiedänkin tuon tarinan Valborgista ja ettei ruotsalaisten vappu ole sama juttu kuin Suomessa. orgista,mutta mielenkiintoista lukea myös roomalaisten vapusta.

      Poista
  9. Tosi kurja juttu tuo puhelinasia! Kuvien ja muiden tietojen menetys on suuri. Olisipa se edes hukkunut, niin olisi mahdollisuus löytyä, mutta jos varastettiin, niin tuskin palautuu. Minultakin vietiin kerran rahapussi kaupassa. Tuon tapahtuman jälkeen olen toistuvasti testaamassa onko kaikki tallella, kun liikun jossain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa;Tosi kurjaa olikin.Olin suunnitellut ostavani uuden kännykän muutaman kuukauden kuluttua,ja pitää sitä varastettua varapuhelimena,ja vaikeinta oli ettei ollut paljon mitä siirtää ikivanhasta kännykästä,mutta onneksi oken nyt saanut suurimman osan järjestettyä .Huh,rahapussin varastaminen on myös tosi ikävä juttu.Minun pitääkin olla nyt tosi tarkkana puhelimen kanssa.

      Poista
  10. Tosi harmillinen juttu tuo varastettu puhelin. Sellaisen episodin jälkeen on varmasti pitkään neuroottinen olo, kun pitää jatkuvasti tarkistella että onko kaikki tavarat varmasti tallella. Puhumattakaan kaikesta siitä riesasta, joka aiheutuu uuden laitteen, uusien salasanojen ja tilien sulkemisen vuoksi.
    Voi Jael, toivon että saat nopeasti varkaudesta aiheutuneet harmit minimoitua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena;Oli kyllä niin turhauttava ja stressaavakin juttu tuo puhelimen menetys tuolla tavoin.Omet oikeassa, oli tosi työlästä yrittää saada uuteen puhelimeen ne jutut mitkä halusin, varastetusta puhelimesta,ja kun ikivanhassa kännysså vain pieni osa tiedoista ja ouhelinnumeroista.Kiitos Leena,kuulen että olen saanut neharmut nyt minimoitua,mutta toki edelleen harmittaa sen puhelimen menetys .Kaunista viikonloppua Leena.

      Poista
  11. Kännyköissä on tosiaan nykyään niin paljon kaikenlaista tärkeää juttua, että sen menettäminen kyllä tuntuu paljon suuremmalta kuin joskus ennen, kun sillä ainoastaan soitettiin ja laitettiin tekstiviestejä. Olipa harmillinen tapahtuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aliel:Totta,se juuri onkin kamalinta. Esim.vanhassa puhelimessa ei ollut kaikkia varastetun puhelimen puh.numeroita,jotka edelleenkin puuttuvat nyt

      Poista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...