Joulun merkkejä ja juhlia

Kuun vaihteessa täällä alkoi nähdä jouluisia merkkejä.  Tämän kaupan ikkunoissa on aina ihastuttavia  esineitä.  Täällä Israelissahan joulu ei ole virallinen  juhla, ja sitä viettää vain pieni osa kansasta.  Suurin osa  jouluisista tuotteista liittyy  venäläisten Novy God-eli uuden vuoden juhlaan. Mutta täällä kyllä näkee ihan jouluakin , jos menee  Nasarettiin,   Jerusalemiin, Haifaan tai Jaffaan.  Esim. Nasaretissa on aina joulumarkkinat. Kun tämän vuoden jouluisia  tapahtumia suunniteltiin   noissa kaupungeissa, oletettin että on taas turisteja. Omikron pilasi kaiken, eivätkä turistit nyt edelleenkään pääse tänne( välissä oli puolitoista viikkoa  että pääsivät, ennen omikron-uutisia) joten sääli  esim, joulumarkkinoita, joille ehkä nyt ei saavu tarpeeksi ihmisiä . Viime vuonnahan ei ollut mitään koronan riehuessa.

Jouluisia hahmoja ikkunassa.

Viikko sitten lauantaina kävin lähellä olevassa ruokakaupassa, joka on aurki myös sapattina ja pyhinä,  ja siellä oli tällaisia koristeita.

Samassa kaupassa oli myös paljon erilaisia joulusuklaita.

Tällä viikolla huomasin että asuinkaupunkini Holonin keskustaan oli avattu jouluinen pop-up-kauppa, jossa oli tosi hyvä valikoima jouluisia koristeita ja ulkopuolella monta erilaista tekokuusta.

Kysyin myyjältä miksi venäläisille suunnattujen joulukoristeiden joukossa on aina myös pehmoeläimiä,  ja mies selitti että kun  Neuvostoliiton aikana kaikki  uskontoon liittyvä juhlinta oli kiellettyä, niin uuden vuoden juhlintaan otettiin vaikutteita eri kulttuureista.  Ja sen vuoksi on jouluisia koristeita venäläisten uudessa vuodessa ,  ja myös  pehmoeläimiä,   jotka taas otettiin kiinalaisesta kultuurista.

Ostin tuolta setin jossa oli nättejä pieniä lumihiutaleen muotoisia koristeita.

Torstaina illalla vietettiin itsenäisyyspäivää Suomen suurlähettilään residenssissä,  muutama päivä   varsinaisen itsenäisyyspäivän  jälkeen. 

Oli juotavaa ja syötävää , mutta en ottanut yhtään kuvaa kaikista pienistä makupaloista mitä tuolla tarjoiltiin.

Baarissa oli tarjolla Kyrön  juomia.

Oli elävää musiikkia , laulua ja muutama puhe.

Pitkässä jonossa  suurlähettilään juhliin bongasin missimanageri Sunneva Sjögrenin ja  hänen miehensä, ja juttelimme myöhemmin sisällä hetken.   Nyt viikonloppunahan Eilatissa on  Miss Universum-kisat,  ja Suomea edustaa Essi Unkuri , jonka vanhemmat ja poikaystävä eivät  saaneet maahantulolupaa,  mutta Sunneva ja miehensä saivat,   koska Sunneva on Miss Suomi-kilpailun toimitusjohtaja. 

Illan menu.

Taas kerran oli mukavat juhlat suurlähettilään  virallisessa asunnossa.

Mausteparatiisi

Keskiviikkona sähkölaitos  katkaisi taas sähköt tästä meidän pikku kaupunginosastamme (taas jotain korjauksia..)  ja sopivasti  juuri siksi päiväksi olimme sopineet  retkestä eksän kanssa.  En olekaan pitkään aikaan ollut missään,  joten oli kiva lähteä retkelle.  Eksä halusi mennä erääseen arkeologiseen puistoon,  jossa kävellään  vedessä roomalaisten 2000 vuotta sitten  rakentamissa  tunneleissa,  mutta ensin oli tarkoitus mennä  maailman suurimpaan maustekauppaan.

Aamulla oli tosi tosi aikainen herätys, ja olimme sopineet että hyppään hänen autoonsa    erään rakennuksen edestä.

Tässä kävelen tapaamispaikkaan. Olimme sopineet että odotan tuolla edessä olevan Toha-rakennuksen kulmassa. Toha näyttää erilaiselta , riippuen mistä sitä katsoo, ja on voittanut jonkun parhaan pilvenpiirtäjän palkinnonkin, mutta  tämä  näkymä ei ole se paras., 

Tapani mukaan olin hieman etuajassa,  ja tapoin aikaa  Tohan edessä olevassa viheralueessa.  Perinteisten penkkien sijaan  alueella oli kuvassa näkyviä tuolia ja puisia pöytiä/jakkaroita. 

Nämä oli kai tarkoitettu pöydiksi, mutta näissä oli mukavempaa istua kuin noissa tuoleissa.

Siinä istuessa edessä näkyivät nämä 3 pilvenpiirtäjää,  joiden alimmissa kerroksissa iso  kauppakeskus. Kuvassa näkyvä katos on juna-aseman odotushallin katos.

Ajoimme kohti pohjoista , ja Binyaminan  pienessä kaupungissa etsimme avoinna olevaa kahvilaa, mutta emme löytäneet sellaista.  Sen sijaa pysähdyimme vanhan matalan kivisen rakennuksen eteen,  joka on entinen karavaaniseralji,  jonka ottomaanit pystyttivät  bysanttiraunioiden päälle.  Vuonna 1898 Saksan keisari Wilhelm II  pysähtyi täällä seurueineen, matkalla Jerusalemiin. 1900-luvun alussa paroni Rothchild osti rakennusta ympäröivän alueet ,  joka osoittautui suurimmaksi osaksi suoalueeksi, Djemal Passan veljeltä.

Nyt paikka on kunnostettu  ja toimii juhlatilana. Yhden kohdan pikku ikkuna oli auki, ja sisällä näytti viihtyisältä.

Kahvipaikka löytyi lopulta aika läheltä,  Tishbin  viinitilan kahvilasta. Kuumana päivänä oli  mukavaa istua  viininlehtikaton alla. Samassa paikassa on  iso viini&suklaakauppa, leipomo ja muuta, mutta ei ollut aikaa kuin käydä pieni hetki viinikaupassa,  jossa on suuria viinitynnyreitä.

Sieltä ajoimme maustekauppaan , joka on tosiaankin maailman suurin.  Siellä ei ole pelkästään  mausteita, vaan kaikenlaisia maustesekoituksia, siemeniä,  valtava määrä erilaisia yrttiteesekoituksia ,  lääkeyrttejä, pähkinöitä , siemeniä  ja vaikka mitä.  Kauppa on valtava, eikä sitä saa mahtumaan yhteen kuvaan, se tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan.

Mitäköhän sitä tarvitsisi tuolta....

Tässä pöydässä oli vaikka minkälaista suolaa..

Voisin viettää kokonaisen  päivän tässä kaupassa.  Se alkoi omistajan vanhempien yrttitarhasta,  ja on tänään valtava kauppa,  jolla myös nettikauppa.  Omistaja on tutkinut yrttejä koko elämänsä ajan, ja on tunnettu herbalisti,  ja yhdessä pöydässä olikin kaikenlaisia  kuivattuja kukkia  ja yrttejä,  joista en ollut kuullutkaan. Itse kauppa on ollut olemassa vuodesta 2003,  mutta muistan kerran käyneeni täällä, ja se oli silloin pienempi.

Eksoottisempia mausteita.

Yksi pöytä oli täynnä riisiin ym,  laitettavia sekoituksia, jotka ovat täällä suosittuja. Niissä on yleensä  mausteita ,  kuivattuja vihanneksia , yrttejä  ja siemeniäkin,  jotka lisätään useimmiten riisin sekaan.

Tällaisia maustemyllyjäkin oli myynnissä tuolla.

Tällaiset puulaatikoista rakennetut hyllyköt ovat aina niin kivan näköisiä.

Teesekoituksia.

Tässä paikassa on runsauden pulaa..

Ulkona on yrttipeltoja, joissa kasvatetaan  maustesekoituksiin ym. päätyviä luomuyrttejä.   Talvella näyttää varmaan paremmalta tuolla,  pitkä kuivuus näkyi tuollakin.

Tämä tila oli aivan ihana! Paikka jossa  pidetään konsertteja, luentoja  ym. yrteistä ja tilan toiminnasta  ym.

Yrttitarhat -ja kauppa  ovat lähellä  Galilean  Betlehemin kylää.   Joskus  muutamia tuhansia vuosia sitten  tässä kohtaa oli kylä nimeltä Bethlehem Zorea (leipätalo)   ja koska etäisyys tästä paikasta  Nasarettiin on vain 10 km,  jotkut uskovat että  tämä onkin se paikka  missä Jeesus syntyi. 1800-luvun loppupuolelle tänne saapuivat saksalaiset templerit,  Templerit olivat  saksalaisia pietisti-herätysliikkeeseen kuuluvia saksalaisia,   jotka tulivat  Pyhään maahan  1800-luvun loppupuolella,  ja perustivat tänne useita yhdyskuntia,  joista  kuuluisin on alue, joka tänään  tunnetaan Saronan alueena. Ikävä kyllä heistä tuli myöhemmin kunnon natseja,    ja britit, jotka silloin hallitsivat täällä, karkoittivat heidät Australiaan.  Tässä kylässä oli yksi heidän yhdyskunnistaan,  ja  templerien rakennuttamat kauniit talot  on kunnostettu asuinkäyttöön.

Tuolla oli ihanan rauhallista, hiljaista ja vihreää.

Tuolta ajoimme paikkaan ,  minne eksä oli alunperin halunnut mennä, eli niihin roomalaisten rakentamiin tunneleihin, missä kahlataan vedessä.   Vedessä kahlailu ei niin kiinnostanut minua, ja kun  tulimme perille,selvisi että siellä pitäisi kävellä kengät päällä,  ja taskulamppukin olisi hyvä olla mukana,   ja  kun siellä vielä sattui olemaan 3 bussilastillista meluavia koululaisia, päätimme jättää tunnelit väliin,  ja siihen retki sitten loppuikin. Kun tulin kotiin, oli onneksi jo sähköä.

Viimeinen pysäkki

Viime viikolla esittelin Nancylle  Tel Avivin jättimäisen pääbussiaseman.  Tämä kuva on otettu 7. kerroksen bussiaseman sisätiloissa,  jonka kaikki seinät on peitetty katutaiteella.

Nancy on etsinyt joka paikasta  maniokkisipsejä,  ja sanoin hänelle että jos niitä jostain löytyy niin valtavan bussiasemarakennuksen  4.  kerroksen aasialaisesta marketista. Samasta kerroksesta  löytyy suurin osa rakennuksen kaupoista.  En ole koskaan törmännyt maniokkisipseihin.  Mutta maniokkisipsien sijaan tuolta löytyi paljon muuta mielenkiintoista.  Kerroin Nancylle, että jättirakennus on saanut lopettamispäätöksen, joka tulee voimaan vuonna 2023. Sen pitäisi antaa tarpeeksi aikaa rakennuksen 400 yritykselle.  Kauppojen lisäksi tuolla on ruokapaikkoja,    lastentarha,  jiddishinkielen museo,  tanssistudio ym. 

Juuri kun tulimme  aasialaiseen kauppaan,  näimme pöydällä valtavan  jakkihedelmän.   Jäimme katsomaan kun sitä leikattiin,  ja suuren ruman hedelmän sisäosa olikin tosi kaunis. Tuosta syödään nuo keltaiset osat ja niitä ympäröivä osa, mutta keskiosaa ei syödä.

Ostosten jälkeen  menimme ylös 7.  kerrokseen , mistä vielä lähtee busseja.  Kaikki seinät sisätiloissa on peitetty katutaiteella.  Tuolla oli kovin hiljaista,  entisajan kova hälinä ja sadat bussia odottavat ihmiset olivat poissa.  Ja tänään sitten luin  että tuomioistuin päätti tänään että koko rakennus suljetaankin joulukuun 5. päivänä.   Tämä koska  palolaitos ei suostu turvaamaan  rakennusta , koska  rakennuksen omistaja,   iso rakennusyritys, on vuosikausia  laiminlyönyt valtavaa bussiasemaa, joka valmistuessaan oli maailman suurin pääbussiasema.   Ihan kamalaa  kun ajattelee  kaikkia yrityksiä, pääasiassa kauppoja ja pikku ravintoloita,  jotka tiesivät että heillä on aikaa  vielä yli vuosi , mutta nyt sitten vain vähän yli kuukausi.  Suurin osa kaupoista on pieniä kauppoja,  joissa ei käy erityisen paljon asiakkaita,  ja niiden omistajat menettävät kaiken toimeentulonsa,  sillä jos paikka todellakin suljetaan jo ihan pian,   rakennusyritys ei takuulla  korvaa kunnolla heidän omistamiaan kauppoja.  Rakennusfirma haluaa sen sijaan rakennutta tuonne uusia kalliita asuintaloja,  eikä ole  laittanut tikkuakaan ristiin kohentaakseen aseman  tilaa.

Nämä seinillä olevat taideteoksetkin sitten häviävät pian.

Pidän paljon tämän  teoksen tekijän, Michal Rubinin, töistä.  joita löytyy useasta seinästä Tel Avivissa.

Myös täältä yhä lähtevät bussit joutuvat etsimään itselleen uuden pääteaseman. 

Bussiasemarakennuksen jälkeen kävimme  vielä muutamassa  aasialaisessa kaupassa etsimässä maniokkisipsejä, joita ei löytynyt,  ja sitten  lähdimme etsimään lounaspaikkaa.  Bussiasemaa vastapäätä olevalla kävelykadulla on monta  pientä etnistä ruokapaikkaa,   ja tarkoitus oli mennä syömään  pikkuriikkiseen , takuulla autenttiseen kiinalaiseen paikkaan,   mutta siellä  olikin vesivahinko, joten piti etsiä toinen paikka.  Menimme sisään pikkuruiseen eritrealaiseen ravintolaan.

Sisällä oli nuori pariskunta,  jotka kehuivat paikan ruokia .

Ruokalista oli vain eritrean kielellä, mutta paikan ystävällinen omistaja/kokki tuli kertomaan meille  mitä listalta löytyy.  Pariskunnan tyttö kehui niin omaa annostaan , että  päätin ottaa samaa eli  kicha fit fit-annoksen,  joka on jonkinlainen pastan vastike,  joka löytyy sekä eritrealaisesta että etiopialaisesta keittöstä. Olen muutenkin huomannut ettei noiden kahden keittiön välillä ole mitään suuria eroja. Annokseni oli herkullinen mutta niin täyttävä ja suuri, etten jaksanut syödä siitä kuin puolet, ja sanoinkin Asgolle, omistajalle, että annos on aivan liian suuri.

Nancy otti  injera-lettuleivän  naudanlihalla ja vihanneksilla. Tätäkin löytyy sekä etiopialaisesta että eritrealaisesta keittiöstä.

Juttelimme paikan omistajan , Asgon(muistaakseni nimi oli noin...)  kanssa,   joka kertoi että hän toivoo pääsevänsä Kanadaan,  lähinnä 3 lapsensa vuoksi,  jolle hän ei näe tulevaisuutta täällä. Täällähän ei ole annettu pakolaistatusta kuin pienelle määrälle eritrealaisia; sen sijaan heillä on ollut suojeltu ryhmästatus, mutta  käytännössä   elämä ilman   tarkkaa statusta  on äärettömän vaikeaa,  ja monet tänne tulleet eritrealaiset ovat saaneet  turvapaikan Kanadassa.  Toivottavasti myös Asgo perheineen pääsee sinne joku päivä , vaikka kylmä sää hieman pelottaakin häntä. Eritreaan ei voi palata niin kauan kuin siellä on totalitaarinen diktatuuri. Myös Asgo pakeni sieltä aikoinaan, ja tapasi eritrealaisen vaimonsa täällä Israelissa.

Jotta eritrealainen  pääsee lähtemään täältä Kanadaan, hän tarvitsee kanadalaisen tukijan. Kanadassa on "Sponsor a refugee-ohjelma" , jossa  yksityinen ryhmä  tai järjestö,   sponsoroi pakolaisen tarpeet yhden vuoden aikana,   Tämän ohjelman ansiosta pakolaiset eivät rasita valtion kassaa,  ja ohjelman avulla Kanadaan on vuosien aikana tullut jo muutama sata tuhatta pakolaista , eri puolilta maailmaa.