tiistai 19. toukokuuta 2009

Ikkunasta näkyy jakarandapuu...

Olohuoneeni ikkunasta näkyy tämä kaunis jakarandapuu,joka kukkii parhaillaan. Siitä on pudonnut jo hurjasti kukkia, mutta vieläkin se on täynnä violetteja kukkia. Jakarandoja on paljon ympäri kaupunkia ja ne kukkivat juuri nyt. Ne ovat kuin suuria kukkakimppuja.....Klikkaa kuva suuremmaksi niin näet paremmin.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 17.5.2009

Sunnuntaiklassikkovalintani tälle viikolle ei ole mikään tunnettu klassikko, mutta tietynlainen klassikko kuitenkin, ja halusin esitellä paitsi laulun myös erään lempilaulajistani.

Olen aina pitänyt amerikkalaisesta musiikkiteatterista ja kaikista upeista lauluista ,joita se on tuottanut. Olenkin kerännyt jonkun verran siihen liittyvää musiikkia ja niiden joukossa on monen monta helmeä:monet niistä ovatkin klassikkoja.

Tänne laittamani laulu on ehkä vähän tuntemattomampi ja samoin musikaali, mistä laulu on.Musikaalin nimi on "110 in the Shade", joka perustuu Richard Nashin näytelmään vuodelta 1954.Musikaalin musiikin sävelsi Harvey Schmidt ja musiikin sanoitti Tom Jones (ei SE Tom Jones...)ja ensiesitys Broadwaylla oli lokakuussa 1963. Schmidt ja Jones saivat kumpikin Tony palkinnon.

Valitsin tästä musikaalista kauniin laulun " Simple Little Things" josta pidän paljon. Ja sen esittää tässä Audra McDonald, josta myös pidän paljon. Olen pitänyt Audran musiikista siitä lähtien kun joskus kymmenisen vuotta sitten ostin hänen ensimmäisen levynsä "Way back to Paradise". Audra on klassisen koulutuksen saanut laulaja, joka on voittanut useita Tony palkintoja.Hän on myös tuttu näyttelijänä: elokuvista ja tällä hetkellä TV-sarjasta Rakkauden Anatomia(Private Practice). Ja muut klassikot ovat täällä...

perjantai 15. toukokuuta 2009

Sotkuisia naapureita ja hieman ympäristöstä

Viikon alussa täällä vietettiin Lag BaOmer-juhlaa. Juhlaan kuuluu kokkojen sytyttely illalla siellä sun täällä ja ihmiset sitten myös grillaavat lihaa ja pitävät piknikkejä kokkojen lähellä(illalla). En voi sietää tätä juhlaa, sillä savun haju viipyy ilmassa vielä pari päivää juhlan jälkeenkin.Suljinkin kaikki ikkunat, jotta sitä savun hajua ei asuntoon pääsisi. Viime vuonna asuin pohjoisessa ja asuntoni oli vuoren rinteellä; siellä ei onneksi kukaan pystynyt mitään kokkoa sytyttämään joten kärsin siitä vähemmän. Mutta nyt asun ihan puiston laidalla, ja katsoessani ulos näin monta eri kohtaa ,jossa ihmiset grillasivat lihaa ja pitivät piknikkejä. Grillatun lihan haju leijui joka puolella ja ikkunani pysyivät visusti kiinni,ja koko homma ärsytti tosi paljon.Onko heidän pakko grillata ihan asuintalojen vieressä?Menin myöhemmin ulos koiran kanssa ja näin siellä vielä keskiyön aikaan hilpeän teinipoikajoukon, jotka jo silloin olivat aiheuttaneet aika paljon sotkua ympärilleen.Huomautinkin siitä heille ,ja lupasivat siivota jälkensä. Mutta seuraavana aamuna klo 7 näytti tältä .... Ei puhettakaan,että olisivat keränneet omat roskansa ja vieneet ne mukanaan.Puiston vieressä muuten on iso jätesäiliö;olisivat voineet kerätä ne roskansa isoihin pusseihin ja heittää ne sinne. Ärsyttävää on myös se, että pieniä kananluita löytyy sieltä täältä ja sekös vasta koiraa kiinnostaa, mutta pienet luut voivat olla vaarallisia.
Tälläinen saa minut näkemään aivan punaista. Muuten, tunti näiden kuvien oton jälkeen puisto oli putipuhdas;kaupungin työntekijät olivat sen puhdistaneet.Soitin kaupunkin puistotoimistoon sillä halusin tietää, onko grillaaminen sallittua näin lähellä asuintaloja.En päässyt kuitenkaan läpi. Kaupunki pitääkin kovin hyvää huolta puistosta;siellä siivotaan joka päivä, mutta ihmiset näköjään ajattelevat että sitä voi roskata kun se kerran kuitenkin siivotaan.

Tiistaina iltapäivällä olin pienellä retkellä ,johon pääsin naisjärjestöön kuuluvan tuttavan kautta. Menimme ensin ihan uuteen pankki-ja nostalgiamuseoon:rakennuksessa joka oli täysin restauroitu 3 vuoden ajan, varoja säästämättä. Pääosassa siellä oli kuitenkin teknologia ja vuorovaikutus, ja 2½ tuntia museossa menivät tosi kivasti.Piti ottaa sieltä kuvia mutta unohdin koko asian. Museon jälkeen koko joukko (yli 30 henkeä) kävelimme lähellä olevaan Neve Zedekin kaupunginosaan, joka on Tel Avivin ensimmäisiä asuinalueita.Ihastuttava paikka ja pitää mennä sinne joskus kameran kanssa. Siellä on Susan Dallalin tanssikeskus, josta ylläoleva kuva.Tanssikeskus on koti monelle tanssiryhmälle ja siellä on myös tanssiesityksiä.
Lähellä oli vielä vanha juna-asema, jota on restauroitu ja sen pitäisikin kohtapuolin avautua.Junaa sinne ei enään tule mutta ymmärtääkseni kulttuuriin liittyviä asioita ja ehkä ravintoloita. Tältä asema näytti 1920-luvulla

P.S. Kuvat suurenevat klikkaamalla

maanantai 11. toukokuuta 2009

Pinkki (oikeastaan piti olla roosa )kollaasi

Viikon kollaasiväri on ihana pinkki! Edit:taisin erehtya varista,pitikin olla roosa eika pinkki!!!Niin paljon kuin pinkistä tykkäänkin, niin eipä mulla oikeastaan mitään kunnon pinkkiä löydy kotoa. Ja jos löytyykin, niin ne ovat enemmänkin fuksian punaisia,jotka minä miellän tummanpinkeiksi, mutta ovatko ne oikeastaan pinkkejä? Ja koska ei kauheasti pinkkiä sitten löytynyt,niin lisäsin sitä vähän kuvankäsittelyohjelman avulla,eli nuo sydämet.

Ja tällaista löytyy kollaasista: Oikeassa alanurkassa osa lakanaa, sitten elävän keittiön vadelmatorttu, mittalusikat, kukka, Nasu, marsipaanirulla, huulipunakotelo, ystävättärelle tehty kakku sekä posliinen ruokakello.
Ja täältä löytyykin lisää viikon kollaaseja

Edit:laitoin vielä toisen kollaasin,jossa käytetty pelkästään aniliininpinkkiä huulipunakoteloa

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Äitienpäivä


Äitienpäivä nykyään saa minut lähinnä kaipaamaan omaa äitiäni, joka lähti pois aivan liian aikaisin.Täällä ei tänään vietetä äitienpäivää; täällä se on joskus vuoden alkupuolella, eikä siitä tehdä suurta numeroa kuten Pohjoismaissa.Poikanikin on kaukana ja toivottavasti muistaa tekstiviestillä,mutta jos ei, sekin on ok. Itse asiassa äitienpäivä sai minut aina vähän stressin partaalle,kun oli pakko muistaa erityisesti juuri sinä päivänä;mieluummin muistin spontaanisti.
Toivotan kuitenkin kaikille äideille ja äideiksi haluaville hyvää Äitienpäivää.

Sunnuntaiklassikko 10.5.2009

Depeche Mode esiintyy tänään sunnuntaina Tel Avivissa ja sen kunniaksi laitankin heidän kappaleensa sunnuntaiklassikoksi.


En ole koskaan ollut mikään Depeche Mode fani, mutta sen verran pitkä ja näkyvä ura on yhtyeellä ollut, ettei heidän kappaleitaan ole voinut olla kuulematta. Sunnuntaiklassikoksi valitsin heidän "Just can't get enough" kappaleensa, joka varmasti on niitä tunnetuimpia DM kappaleita. Se julkaistiin alunperin vuonna 1981.Muut klassikot löytyvät täältä.

torstai 7. toukokuuta 2009

Matkahaaste

Allu Dit un dat sitä sun tätä-blogista haastoi minut näyttämään viisi lomahaavetta ja se onkin helppoa, sillä olen aina tykännyt matkustamisesta, ja haaveissa on vielä monta paikkaa, joissa en ole käynyt.Osa haaveilemista paikoista on myös sellaisia, joissa olen jo käynyt,mutta niihin jäi kaipuu....
Ja tässä haasteen säännöt:
Valitse 5 paikkaa kuvineen, joissa haluaisit käydä. Voi olla mikä paikka tahansa, vaikkapa Jäämeri tai Tokio. Jos haluaa, voi vielä kirjoittaa jotakin valituista paikoista. Lopuksi haastetaan 5 bloggaajaa mukaan haasteeseen
1. Rio de Janeiro
Rio on aina kiehtonut matkakohteena. Rakastan brassimusiikkia ja melkein olin sinne jo menossa asuessani Venezuelassa. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Olisi kiva kerran päästä sinne.
2. Lima,Peru

Lima on sellainen kaupunki jossa olen jo ollut kaksikin kertaa:keväällä 2005 yhteensä viisi viikkoa.Mutta se ei riittänyt ja haluaisin mennä sinne uudestaan.Kiehtova kaupunki jossa hurjasti kauniita paikkoja. Kaipuu Etelä Amerikkaan jäi muutenkin päälle...

3. Kenya

Afrikassa en ole koskaan käynyt ja se kiehtoo. Kenya varmaankin olisi sellainen paikka Afrikassa, missä olisi mielenkiintoista käydä

4. Beijing

Kiina on kyllä sellainen paikka minne olisi pakko päästä kerran. Mulla oli jo kerran liput tilattuna sinne pojan ollessa varhaisteini, ja sitten peruinkin viime hetkellä ja muutin matkakohdetta.Poikaa vieläkin harmittaa se ja joskus mua siitä muistuttaakin..

5. San Diego, Kalifornia

San Diego on toinen sellainen paikka, missä jo olen ollut mutta haluaisin mennä uudestaan. Vietin siellä vain 3 päivää , ja se ei riittänyt. Jos saisin uudestaan asua USAssa, San Diego olisi se paikka, missä haluaisin asua.Upea kaupunki.

Tämä haaste on nyt kiertänyt aika monessa blogissa ,mutta haastan siihen seuraavat : BLOGitsen, Hipun,Ritan, Arleenan sekä Tuulan.