torstai 17. joulukuuta 2009

Hiekkamyrskyä ja tipuja


Täällä on jo  eilisestä ollut jonkinlainen tähän aikaan vuodesta harvinainen hiekkamyrsky,josta Anukin kirjoitti blogissaan.Kävelin tänään ulkona ja tuuli oli kyllä aika voimakas ja tuntui että välillä sitä hiekkaa tuli suuhunkin ja silmiin,ihan vähän tosin vain.Nyt odotetaan sadetta,jonka pitäisi puhdistaa ilmaa.Makkarin ikkunan(sängyn takana) sälekaihtimet olivat myös jääneet osittain auki,joten sieltäkin piti hienon hienoa hiekkaa pyyhkiä pois. Hanuka-juhlaa vietetään edelleenkin täällä,ja toissapäivänä olin  sellaista järjestämässä kurssikeskuksessa.Ylläoleva Hanuka-kynttelikkö on siellä tehty taidekurssilla, valmistettu papier machesta.

Menin tänään eksä ykkösen luo,joka jo vuosia on ollut hyvä ystävä. Hän kasvattaa puutarhassaan näitä pikkulintuja, ovatko nämä undulaatteja? Pieniä lentokyvyttömiä poikasia oli myös,ja viikon kuluttua nämäkin varmaan siirtyvät isoon häkkiin. Ihastuin tuohon pikkuiseen lintuun,jonka nimesin Oscariksi.Olisin voinut saada Oscarin ja kaverinkin mukaani,mutta koira taitaa riittää toistaiseksi.

Tässä pikkuisten vanhemmat ja muutkin kaverit. Todella kauniin värisiä ja laulavat non-stop. 

Oscar oli niin ihastuttava,että oli vaikeaa mennä pois. Kun linnunpoikanen tottuu näin pienenä ihmisiin,ei se sitten isona ujostele heitä.Oscarista näköjään tulee sininen....

Eksän ja avovaimon asunto on sisustettu orientaaliseen tyyliin ,ja uutena juttuna siellä olivat nämä kuvassa näkyvät ,käsinkudotut tyynyt,jotka ovat olleet alunperin mattoja.Ne on ostettu Jaffan kirpputorilta,jossa monet asiat ovat aika tyyriitä,mutta J on erittäin taitava tinkijä! Eksä on ommellut nuo tupsut tuohon oikean alanurkan juttuun,joka oli laitettu seinäkoristeeksi.Kuviot näissä mattotyynyisssä ovat tosi kauniit,samoin värit.Menin sinne porani kanssa,jota en poropeukalona osaa kunnolla käyttää.No,nyt pitäisi sen poran hallitseminen onnistua,kun sain siitä oppitunnin.....


Ja sitten vähän musiikkiakin,eli tässä linkki upean Concha Buikan "Ojos Verdes"-kappaleeseen. YouTubessa oleva versio on aika surkea,mutta tässä linkin takaa sen pitäisi kuulua hyvin.Sivun oikeassa yläreunassa on se nuoli,mistä painetaan,niin kappale lähtee käyntiin.Upeeta! Ja tämä on erityisesti sinulle,Leena:-)
P.S.Nyt se sade sitten alkoikin,klo 18.30

maanantai 14. joulukuuta 2009

joulukoristeita


Käväisin tänään Tel Avivin bussiasemalla,tai Tel Avivin uudella bussiasemalla, kuten sitä kutsutaan,vaikkei se mikään uusi olekaan,on ollut siellä vaikka kuinka monta vuotta ja sitä ennen vielä vuosia runkona,ennenkuin se lopullisesti rakennettiin valmiiksi. Se vanha taas on jonkun matkan päässä ja odottaa ,että sinne aletaan rakentamaan uusia taloja. Uusi bussiasema on valtava 7-kerroksinen (bussit lähtevät/tulevat 6 ja 7 kerroksissa)sokkelo,joka mielestäni pitäisi jyrätä maan alle ja rakentaa uudelleen. Sen verran sokkeloinen se on ja melkein aina eksyn siellä! Alemmat kerrokset sitten ovatkin täynnä vaikka minkälaista kauppaa ja etenkin sunnuntaina siellä viettävät aikaa filippiiniläiset vierastyöläiset,joita varten siellä on aika monta ruokakauppaakin ja muita kauppoja.

Klikkaa kuvat suuremmiksi.....
Jouluahan täällä ei vietetä,mutta on väestöryhmiä jotka sitä viettävät,kuten kristityt arabit, vierastyöläiset ja osa venäläisistä.Venäläisille joulukoristeet ovat myös uuden vuoden koristeita. Linja-autoaseman yhdessä kerroksessa oli kokonainen joulumaailma,kuten nämä hih,puhallettavat pukit ylempänä.

Kaikenlaisia joulukoristeita siellä löytyikin....

Ja erikokoisia tekokuusia vaikka minkälaisia...

Koristellut pallot olivat tosi nättejä...ja kalliita...


Eilen löysin sattumalta yhdestä kukkakaupasta joulutähden,joka näkyy ensimmäisessä kuvassa.Ihan pieni sellainen ja leppäkerttukin tuli mukana. Tänään mukaan tarttui tämä hyasintti,joka oli hieman vähähtynyt kotiin tullessa,mutta toivottavasti vielä virkoaa.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Valojuhla, munkkeja ja muutakin...



Ylläolevat herkulliset munkit liittyvät tänä iltana alkavaan hanukka-eli valon juhlaan. 8 päivää kestävän juhlan aikana lapsilla on kouluista vapaata,ja on tapana syödä kaikenlaisia öljyssä paistettuja herkkuja,kuten munkkeja,tai vaikka öljyssä paistettuja perunalättyjä.
Jotkut leipomot yrittävät joka vuosi keksiä uuden makuisia munkkeja, ja valikoima on suoraan sanottuna erittäin runsas. Nämä ylläolevat ovat erään konditoriakahvilaketjun tämän vuotisesta munkkikokoelmasta.Jopa kaloriarvot per munkki on annettu,voikohan niihin luottaa.....

Menin tänään aamupäivällä tuohon ketjuun kuuluvan konditoriakahvilan ohi. Kahvilaan oli lisätty joku ylimääräinen rakennelma jossa paistettiin munkkejä kuin viimeistä päivää ja ulkopuolella oli pitkä jono!Jotain maistiaisiakin siellä näytettiin välillä jaettavan mutta onneksi en erityisemmin välitä munkeista,mutten olisin ehkä itsekin  mennyt tuohon jonoon.Gourmet-munkit eivät kuitenkaan ole halvimmasta päästä,sillä ne maksavat noin 1½ euroa per kappale.

Torilla sen sijaan oli vain tavallisia hillomunkkeja muiden leivonnaisten joukossa....

Hanukka-juhlan aikana sytytetään joka päivä yksi kynttilä lisää,niin että kahdeksannen päivän iltana kynttelikkö palaa täysinäisenä.Tänä aikana vietetään myös paljon kynttilänsytyttämisjuhlia,joissa tietenkin yleensä tarjotaan munkkeja! Huomenna olen kutsuttu toisen kynttilän sytyttämis seremoniaan ja ensi viikolla olisi pari muutakin siihen liittyvää juhlatilaisuutta.

Eilen olin Israel-Suomi ystävyysseuran itsenäisyyspäivän tilaisuudessa.Parin lyhyen puheen jälkeen näimme elokuvan: Timo Koivusalon "Kalteva Torni" Pidin elokuvasta, vaikka se välillä oli hieman sekava ja ylisentimentaalinenkin. Mutta elokuvan  aihe oli tärkeä, ja Martti Suosalo oli mainio roolissaan!

Tänään oli ihmisoikeusjärjestöjen kulkue,joka alkoi kaupungintalon aukiolta.Kansainvälinen ihmisoikeuspäivähän oli eilen,mutta kulkue oli tänään,kun suurin osa ihmisistä ei ole töissä.Olen kahden järjestön postituslistalla,ja hieman aktiivinen toisessa,joten tulin mukaan.Kulkueen piti alkaa 11 maissa ,mutta kuten yleensä tässä maassa ,se ei alkanut silloin ja aukio oli vielä aika tyhjä siihen aikaan.ja itse kulkue lähti liikkeelle paljon myöhemmin.Olen kauhean jämpti ajan suhteen ja aina välillä ärsyttää,kun tapahtumat eivät voi alkaa juuri silloin kun niiden piti alkaa.Ilma oli tuohon aikaan aivan täydellinen;aurinko paistoi vaikka säätiedotus oli luvannut jotain talven tapaista. mutta oli mukavan vilpoisaa. Olin osan ajasta mukana,ja lähdin sitten kesken pois,koska aivan kamala jano yllätti enkä ollut ottanut juotavaa mukaan.

Olin paikalla tukemassa asiaa,josta kirjoitin tässä postauksessa ja yllä on järjestön tai asian  pusero,jonka ostin.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Tulikohan talvi tänne vihdoinkin...



Taisi ehkä talvi tulla tänne tänään...on satanut melkein koko päivän ja ehkä huomennakin vielä...jokainen sadepisara on toivottu! Kävelin kaupungilla sateessa ja vettä meni vähän kenkien sisälle mutten siitä välittänyt. Tämä kuva on downtownista lähellä toria.

Nyt illalla rupesi tekemään kauheasti mieli glögiä.Täällähän ei löydy ,en ainakaan ole nähnyt,minkäänlaista mustaviinimarjamehua,joten ostin pakastettuja mustaviinimarjoja marketista ja keitin niistä mehun. Pussillinen glögimaustetta oli kaapissa kesän Suomen-matkan jäljiltä. Loraus Finlandia karpalovodkaa terästytti glögiä kivasti. Tekipä hyvää ja lämmitti!

perjantai 4. joulukuuta 2009

Joskus kaipaa harmautta ja talvista näkymää auringonkin alla


Allaoleva video sopii hyvin tuohon otsikossa mainitsemaani väliaikaiseen kaipuuseen....;-)
Hyvää Viikonloppua ja Itsenäisyyspäivää!


torstai 3. joulukuuta 2009

Helleaalto!



Tulikin helleaalto vaikka pitäisi olla melkein talvi jo...Parin päivän ajan on ollut tosi lämmintä,ja eilen illallakin oli 20C! Tänään lääkärille kävellessä alkoi ihan hiki valua. Ensi viikolla sitten pitäisi kylmetä..


Vielä pari päivää sitten oli näin pilvistä....tänään täysin pilvetön taivas!


Bussille kävellessä kuljin tällaisen torin lähellä olevan pittoreskin pikkukadun kautta.Kävin torillakin,ja ensimmäinen kuva on sieltä.Eikös olekin maissit ja parsakaalit nätisti järjestetty.......


Torin lähellä oleva kiinalainen kauppa oli muuttanut vastapäiseen taloon.


Ostin sieltä tällaisen päivänvarjon (alle 4 eur).Ostin sieltä kesällä violetin varjon,mutta se oli liian pieni,ja nyt he olivat saaneet isompia varjoja.Auringolle herkkänä pitäisi kävellä tällaisen kanssa...no ehkä ensi kesänä...


Käytin tässä postauksessa muuten ensi kertaa Bloggerin uutta tekstieditoria.Ehdottomasti entistä parempi,nyt on jo hyvä WYSIWYG-(What you see is what you get)toiminto tässä.Kuvien asettelu toimii hyvin ja muitakin hyviä paranneltuja toimintoja on. Videota ei vaan jostain syystä saa uudesta tekstieditorista laitettua.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Jäin oven taakse:-( ja vähän muitakin juttuja…

IMG_0830

Tämä aamu ei alkanut ihan parhaiten….Nousen aikaisin ylös ja melkein heti sängystä noustuani vien Bambi-koiran ulos aaumutoimille.Niin tänäänkin,nousin,huuhtelin unet silmistä pois,puin päälle ja mentiin Bambin kanssa ulos. Mutta kun tulin takaisin, huomasin jo portaita ylös noustessa (käytän mieluummin portaita kuin hissiä) että avaimet olivat jääneet kotiin!! Apua! Kello oli vasta 6.30 aamulla ja en kehdannut niin aikaisin herättää naapureita,ja muutenkaan naapurini eivät ole maailman mukavimmat. Ovenpielessä oli lukkosepän tarralappu puhelinnumeroineen,mutta puhelinkin oli kotona! Vara-avaimeni on tuttavalla,mutta hän ei asu lähellä enkä hänenkään numeroaan muista ulkoa,kun se on kännykässä.Rahaakaan ei ollut bussimatkaan, ja olin juuri sängystä nousseena vähän muutenkin  vähemmän edustavan näköinen .Istuin siellä rappusilla jonkun aikaa vähän paniikissa,kunnes vastapäisen asunnon kukkakauppiasnaapuri oli lähdössä töihin. Pyysin häneltä kännykkää lainaksi,ja sain onneksi soitettua lukkosepälle,joka lupasi tulla puolen tunnin sisällä. Mitä olisinkaan tehnyt juuri silloin,ellei tuo naapuri olisi mennyt aikaisin töihin…….Lukkoseppä tuli puolen tunnin sisällä ja avasi oven;siihen meni tasan pari sekuntia,lasku vähän yli 40 euroa huh! Kun nyt oli lukkoseppä paikalla päätin samalla vaihtaa lukonkin,joka muutenkin oli vähän huonossa kunnossa, aina sai avaimella leikkiä lukon kanssa.Uudeksi lukoksi tuli tietenkin Abloyn lukko….Parasta olisi,jos talossa olisi joku mukava naapuri,jolle voisi avaimen jättää,mutta kun ei oikein…Oi mikä helpotus oli päästä takaisin sisälle!

Kissan ateria Eilisen päivän lehdessä oli mukava juttu siitä,miten eläinsuojeluyhdistys SOS on päättänyt jakaa ruoka-ja vesikuppeja talojen pihoilla eläville katukissoille. Tel Avivin yhden pääkadun varrella oleville halukkaille ravintoloille jaettiin myös näitä ruokakuppeja tänään.Yhteensä niitä jaettiin 2700 kappaletta.Eläinsuojeluyhdistys on tietoinen siitä,että kaikki eivät pidä näistä kissoista ja ovat tällaista vastaan,mutta projektin tarkoitus on antaa kaduilla jo muutenkin oleville kissoille siistimpi ruokailuympäristö.Ennen katukissat löysivät roskiksista ruokaa,mutta nykyiset roskikset ovat yleensä sellaisia,että kissat eivät niihin pääse, ja ellei niitä syötetä,kuolevat ne nälkään.Kun ne kerran ovat kaduilla tai pihoilla,parempi on syöttää niitä,jotta ne voisivat paremmin ja ehkä näin olisi helpompaa saada niitä kiinni sterilisointia varten,joka myös on yhdistyksen projekti.Alussa eläinsuojelyhdistyksen tarkoituksena on myös laittaa kuppeihin ruokaa ja vettä. Myös taloihin,joissa on kissoja syöttäviä ihmisiä,jaetaan näitä kuppeja.Kupit voi laittaa syrjään, niin etteivät häiritse ihmisiä,jotka eivät pidä kissoista.Sterilisoidut kissat muuten voi tunnistaa korvan perusteella;pieni nurkka korvasta on näpsitty pois. Näin voidaan tietää,mitkä kissat otetaan kiinni sterilisointia varten.Täällä kotitaloni nurkilla on neljä vakiokissaa,ja olisi mukavaa,jos heilläkin olisi tuollaiset kivat keltaiset astiat.Tuossa yhdistyksen sivuston linkin takana on hyvä graafinen kuvaus englanniksi miksi kaduille päätyy kissoja ja miksi niitä on niin paljon.

IMG_0828 Torin suurella bussiasemalla istuessani katse kiinnittyi lähellä oleviin uusiin taloihin,ja niissä oleviin aurinkopaneeleihin. En ole ihan varma, ovatko nämä vain lämmintä vettä vai myös muuta energiaa kerääviä paneeleja. Tässä asuintalossani,joka on hieman yli 30 vuotta vanha,ei ole minkäänlaisia aurinkoenergian keruusälilöitä tai paneeleja ,mikä on sääli.Sen sijaan vesi lämmitetään kaikille asukkaille,niin että sitä on aina saatavilla.Mutta ennenkuin lämmin vesi tulee kraanasta ulos,kuluu siihen aika monta minuuttia.Keräänkin sen kylmän veden talteen ja käytän muuhun tarkoitukseen.

IMG_0829 Vanhemmissa taloissa voi taas olla tällaisia nuolen osoittamia säiliöitä ,jotka aurinkoenergian avulla lämmittävät veden.