keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Onko kauneudella ikää?

Kuukauden alussa,naistenpäivän aikoihin,alkoi monelle bussipysäkille ilmestyä kuvassa näkyvä Doven mainos,jossa oli mallina 100-vuotias Luba Shipman. Mainoksessa kysyttiin,onko aidolla kauneudella ikää. Ihastuin Luban kuvaan,ja tarkoitus oli kuvata se,mutta sitten en nähnytkään sitä  kunnes se eilen oli ilmaislehden yhdellä sivulla. Siihen oli myös lisätty teksti,jossa sanottiin ,että kun oli kyse päivästä,jolloin missi valitaan(Miss Israel valittiin eilen),on tärkeää keskustella aiheesta.100-vuotiaan Luban kuvan tarkoitus onkin herättää keskustelua.Minusta hän on kaunis.
Luba valittiin Dove-mainokseen  koska kansainvälisen naistenpäivän tavoin hänkin täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Luba asuu Givat Chaim-kibutzilla ja elää siellä täyttää elämää.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Leppiksiä ja suklaata

Ihan sama leppäkerttu;toisesta kuvasta poistin taustaa joten leppäkerttu näyttää noin isolta,kun taas toisessa kuvassa jätin taustaakin,niin näyttää paljon pienemmältä tuo kerttu.

Eilen laitoin kollaasiin vessapaperitelineessäni olevia leppäkerttuja,ja tänään iltapäivällä bongasin ihan oikean sellaisen. Meillä muuten on torstain ja perjantain väliseen yöhön saakka tunnin ero Suomen ajan kanssa:perjantaina on taas sama aika;)
Eilen kauppakeskuksessa nämä ah niin houkuttelevan näköiset suklaat vetivät puoleensa. Ostin yhden,siis ainoastaan yhden praliinin,joka maksoi kokonaisen euron.Kamala hinta yhdestä suklaakonvehdista,joka ei edes ollut parhain maistamani,mutta sitten muistin,että Lia Chocolates on sosiaalinen yritys,joka työllistää erikoistarpeisia ihmisiä,jotka valmistavat ja pakkaavat näitä suklaita.Joten se hinta ärsytti sitten vähemmän,kun tiesi,että yrityksen takana on hyvä tarkoitus.Tuon suklaalähteen vieressä on jättiruiskuja,joihin suklaata laitetaan.Minullakin on sellainen...
Altaassa  olevat koikarpit taas ovat klinikan vieressä,jossa kävin tutkituttamassa keuhkoarvot astman johdosta.
Ja kiitos Marialle,jolta sain Gorgeous Blogger-blogipalkinnon.Palkinnon mukana tulleisiin haastekysymyksiin olen jo vastannut aiemmin tässä blogissa.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Värikollaasi # 028

Viikon värikollaasissa oli kivat (ja aika helpot )värit tällä kertaa. Punainen,musta ja valkoinen.

Nuo leppäkertut muuten ovat vessapaperitelineestäni;D

Muut viikon kollaasit löytyvät täältä

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Sunnuntaiklassikko 27.3


En ole koskaan ollut Elvis-fani,mutta tämä vaikuttava laulu tekee poikkeuksen...
Muut klassikot löytyvät täältä

Tämä laittamani video ei kommenttien perusteella ikävä kyllä näy Suomessa,joten täällä toinen video,jonka pitäisi näkyä..

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kaunis yllätys!

Ihana yllätys odotti minua aamulla,kun tulin pitkältä lenkiltä Bambi-koiran kanssa. Hanne oli lähettänyt minulle kortin,jossa hänen piirtämänsä kaunis sininen tyttö.Kiitos Hanne,nyt ihailen tätä ja viikonloppu alkoikin mukavasti tällä yllätyksellä:)
K
Kaikkea mielenkiintoista löytyi kävelyreitin varrelta,sekä Bambille että minulle,kuten nämä eläinklinikan ikkunassa olevat kissat. Ikkuna taas häikäisi niin,että muutkin asiat näkyvät sen kautta. Tänäänkin on vielä viileähköä,täydellinen sää pitkälle lenkille. Kesällä en kuumuuden vuoksi tällaisia lenkkeja tee. 
Eläinkaupan puput
Monet puut kukkivat nyt,kuten tämä
ja tämä
Sitten oltiinkin jo lähellä kotia,ja postilaatikkoa,jossa odotti Hannen kortti:)

Mukavaa viikonloppua!

torstai 24. maaliskuuta 2011

Keltaista melkein silmänkantamattomiin...

Aamulla herättiin oikein talviseen säähän,ja talvitakkikin tuli taas esille,yhdeksi päiväksi,juuri kun olin sen jo pessyt ja laittanut talteen seuraavaa talvea varten.Ehkä tämä nyt sitten olikin viimeinen tällainen päivä,ollaanhan jo melkein huhtikuussa,ja huomenna pitäisi taas olla aurinkoa ja lämpöä. Sadetta tuli eilenkin,mutta tänään oli jo vähän kylmääkin.
Keltaiset kukat lähellä kotia saivat piristysruiskeen sateesta.Niitä on kodin lähellä suurella alueella ja Bambin valjaatkin ovat melkein sävy sävyyn kukkien kanssa;D
Niitä näkyy niiiiin pitkälle.....Kukkien latinalainen nimi on Chrysanthemum coronarium
ja lehtiä voi syödä (sopivat salaattiin) ja terälehdistä keittää teetä.Kasvi sisältää myös pyrethrin nimistä ainetta,mikä on myrkkyä monille hyönteiselle.
Kodin lähellä oleva villiintynyttä luontoa täynnä oleva tontti. Taitaa olla ihan melkein viimeisiä,ja varmaan jossain vaiheessa tämäkin ihanuus talvisin katoaa,kun sinne jotain rakennetaan.Viereiselle tontille alettiin jo rakentaa toimistokolossia.
Kukkasia poimin mukaanikin..
Kävin alkuillasta katsomassa Oscarin voittaneen lyhytdokumentin,"Strangers no more",josta kerroin helmikuussa täällä.Liikuttava dokumentti,jonka toivon näkeväni uudestaan sillä koulun lapset olivat niin äänekkäitä....
Tänään olisi Tel Avivin Rabin-aukiolla  ilmaiskonsertti Earth Hour-tapahtuman kunniaksi  ja valot taas pimennetään tunniksi klo 20,mutta jätin väliin sateen vuoksi. 

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Kukkia ja hedelmiä

Sunnuntaina ,kävellessäni paraatista kotiin erästä kaupunkin pääkatua pitkin,näin taas kadun varrelta yhden kadun talon   pihan,jossa talvisin kasvillisuus pääsee ihanasti villiintymään (ja kesällä se on pelkkää hiekkaa vaan..) Huomasin jo viime talvena,että piha on täynnä näitä vuokkoja,jotka ovat villikukkia,eivät istutettuja.Mysteeriksi itselleni on jäänyt,miksi juuri tälle pihalle on noita vuokkoja siunaantunut tuollainen määrä,kun taas taloni lähellä olevalla rinteellä niitä kasvaa vain harvakseen. 
Nämä vuokot ovat rauhoitettuja,eikä niitä saa poimia.
Pari taloa eteenpäin on talon pihalla,ihan kadun varrella olevassa kulmassa,täydessä loistossaan oleva appelsiinipuu.Olispa meidän talon pihalla tuollainen puu...meillä kyllä on  jonkinlainen  sitruspuu ihan sisäänkäynnin edessä,mutta mitään hedelmiä tai kukkia siihen ei ole ilmestynyt.