lauantai 29. joulukuuta 2012

Appelsiinipuupuisto

Asuinkaupunkini pääsisäänkäynnin varrella on pieni puisto,jonka melkein kaikki puut ovat appelsiinipuita.Kaunista,etenkin nyt kun niissä on hedelmiä.
Rakastan hedelmiä täynnä olevia sitruspuita!
Appelsiinipuukuja
Puiston lähellä,kadun varrella,on kaikenlaisia taideteoksia
Eivät nämä nyt mitenkään erikoisia ole

tiistai 25. joulukuuta 2012

Täällä tänään

Asuinkaupunkini keskustan herkkukaupassa on hurja määrä erilaisia joulumakeisia ja suklaita,mutta näitä ostavat enimmäkseen entiset venäläiset,joille nuo merkitsevät uutta vuotta.
Keskustan kävelykadun erään kahvilan edessä koristeltiin tällaista tekokuusta,johon tuli  kovetettuja ilmapalloja,joissa jokaisessa oli jonkinlainen viesti.Tänään tunsin vihdoinkin toipuneeni vatsataudista ja  lähdin liikkeelle.
Eräs bussipysäkki oli koristeltu siinä näkyvän hajuvesimainoksen mukaan.Tosin olivat tekokukkia,mutta kivalta näytti pysäkki näin:)
Ja torin ja käsityöläistorin edessä olevan aukion reunalla soitti tämä rumpalipoika,josta olin lukenut edellisellä viikolla.
Rumpali-Ben on taitava rummuttaja,mutta kaupunki ei anna hänen soittaa eikä myönnä hänelle katusoittajan lupaa,vaan Benille mätkähtää sakkoja koko ajan.Ennen kesää hän oli rummuttamassa Yhdysvalloissa,jossa kuulemma sai helpolla ostettua katusoittajaluvan.
Rumpalipoika rummutteli niin innokkaasti ja tukka heilui niin,että naamaa ei näkynyt,mutta tässä kuva lehdestä,jossa juttu hänestä oli(englanniksi) Hänellä oli todella paljon kuulijoita tuolla ja hyvää rumpalia oli mukava kuunnella,joten toivoisi kaupungin jättävän Benin rauhaan ja antavat hänelle luvan soittaa. Tuo yläosattomuus taitaa olla hänen esiintymisasunsa;D

Mukavaa joulun ajan jatkoa!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Muuttuvaa lähiseutua

Eilen sateita tuli koko päivän ja oli muutenkin harmaata ja tänään aamuna oli edelleenkin harmaata ja vähän kylmääkin,josta ilahduin niin,että suunnittelin tekeväni tosi pitkän lenkin Bambin kanssa. Mutta puolipäivään mennessä harmaat pilvet olivat väistyneet ja aurinko tullut esille,vaikkakin oli mukavasti viileää. Olen eilisestä saakka voinut hieman huterasti mutten voinut vastustaa kunnon kävelyä Bambin kanssa.
Menin kohti kaupungin pääpuistoa,jossa on aiemmin usein haukkumani kanaali,jota pidän hieman kalseana.Yllätyin,kun melkein puoli puistoa oli aidattu ja kanaalin toinenkin puoli oli nyt rakennustyömaata.
Kuva kaupungin sivuilta
Muutama päivä sitten olin lukenut kaupungin keskuspuiston laidalle rakennettavasta urheilu-ja kulttuurihallista,mutten tiennyt,että se tulee ihan tuohon kanaalin viereen,vaikka aiemmin olin kyllä siellä nähnytkin montun ja rakennustyömaan.Hallin pitäisi valmistua 2 vuodessa ja jos se todellakin valmistuu aikataulun mukaan;antaa täkäläinen Veikkaus(joka osallistuu rakennuksen kustannuksiin)vielä lisäbonuksen.Täällähän usein aikataulut venyvät noissa rakennusprojekteissa....Eli se valittamani kalsea ilme taitaa väistyä tämän rakannuksen myötä,ja vaikka halli ei ihan kauhean iso olekaan (sinne tulee 5300 istuinpaikkaa) on se kuitenkin mukavan kokoinen ja tarkoitettu myös ulkomaisten artistien esiintymislavaksi ,joten mukava tietää,että sellainen tulee olemaan 10 minuutin kävelymatkan päässä:) Ja tässä on hieman suomalainenkin yhteys ,sillä Pöyry,jolla on paljon kokemusta urheiluareenoiden suunnittelussa ja pystyttämisessä,on tässä projektissa mukana  suunnittelun ja pystyttämisen valvonnassa.
Kaunis ilma oli saanut ihmiset liikkeelle ja puistossa sijaitsevaan Lasten museoon oli koko ajan menijöitä.

torstai 20. joulukuuta 2012

Talvinen päivä ja höpinää

Bussipysäkillä tulee huomattua kaikenlaista.Kuten tämän pensaan hedelmän sisällä olevat marjamaiset siemenet;kauniita ja houkuttelevia mutta varmaankin hyvin myrkylliset.
Tässä sitten se pensas,missä nuo marjamaiset siemenet.jotka ovat tuollaisen pallomaisen pienen hedelmän sisällä.
Minulta kerran kysyttiin,miltä näyttää lähellä oleva pieni kumpu kesäisin,kun siinä ei kasva mitään. Kesällä siinä ei ole yhtään mitään(paitsi jonkun heittämiä roskia) ja kun sateet tulevat,se vihreä puskee sieltä hiekan läpi. Vihreän kasvun kuvan otin viime viikolla.
Blogimaailma on ihmeellinen:tällainen ihana yllätys odotti minua eräänä päivänä postiluukussa. Suklaa kului aika nopeasti,vaikka yleensä en kauheasti ole makean perään.Kiitos R..oli ihana yllätys:) Ja tuo vaaleanpunainen joulutähteni ei voi kamalan hyvin,siitä putoaa lehdet.Viime vuonna tapoin sellaisen liialla vedellä,nyt en takuulla ole sille antanut liikaa....
Meillä on tänään ollut taas talvista:hurja tuuli ja rakeitakin tuli hieman aamulla. Luvattiin kylmää mutta minulla ainakaan ei ole vielä ollut kylmä. Ja puut heiluivat niin,että tästä koristetaatelipalmustakin oli pudonnut hurjasti taateleita maahan,mutta oli siellä vielä niitä jäljelläkin.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Galleriakäynti

Voi pientä;Bambilla on kylmä...Iltaisin siirrän Bambin sängyn oman sänkyni viereen,mutta ennenkuin olen sen peittänyt ei unesta tule mitään.....
Kävin eilen asuinkaupunkini maatilan(jonne pääsevät vain koululaiset,nyyh) taidegalleriassa,jossa aina välillä on kiinnostavia näyttelyitä. Tämänkertaisen näyttelyn nimi on "Jos ei ole leipää,syököön kakkua" ,tiedättehän,se kuuluisa Marie Antoinetten lause.....Näyttelyn teema on kulinarian tai oikeastaan leivän ja kakkujen ja taiteen ja suunnittelun(design) yhteys.Galleriaan on vajaan 10 minuutin kävelymatka kodistani ja Bambin ulkoilu hoitui siinä samalla. Matkalla huomasin tyhjillä pulloilla rajatun  puutarhatilkun maatilan alueella.
Galleria on tosi pieni ja tämä teos oli heti aulassa. Bambin kiinnitin gallerian auki olevaan ulko-oveen.
Mietin mitä tällä tarkoitettiin ja galleriasta saamani listan mukaan siinä tuo tyttö on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen noita kakkuja.
Tämä on kyllä niin totta....
Tämä takki,tunnetun telavivilaisen leipomon paperipusseista tehty,oli kyllä hieno! Mutta varmaan hajoiaisi jos sen päälleen laittaisi;D
Paljon muutakin tuolla oli,kuten taikinasta ja metallista tehtyjä koruja(kukakohan sellaisia käyttäisi...),videoinstallaatioita ja muutakin.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäiväjuhlat Tel Avivissa

Eilen vietimme Suomen itsenäisyyspäiväjuhlia talossa,missä myös suomalainen kirjasto kokoontuu. Juhla oli kirjaston ja Suomi-Israel-yhdistyksen järjestämä ja vietettiin tällä kertaa Salpeterien talossa,joiden talossa siis kirjasto toimii.
Ruokaa oli tosi paljon tarjolla;melkein jokainen toi jotain. Tässä pöytä oli vasta osittain katettu.
Korvapuusteja ja joulutorttuja (joulutortut  tein minä...)
Karjalanpiirakoita tietysti myös
Kirjastonhoitaja Eila tässä järjestelee salaatteja
Myöhemmin olikin kunnolla jonoa...
Hanukajuhlaa vietetään edelleenkin (huomenna viimeinen kynttilä).Tässä talon isäntä sytyttää hanukkakynttilät
Ohjelmapuolella oli elävää musiikkia.Suomen viehättävä suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola piti mukavan puheen.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Ei ihmekään että puluja riittää .....

Edellisessä postauksessa valitin pyykinkuivaustasanteen lattialla elelevistä pulun poikasista ja tänään bussia odottaessa katselin ,kun tämä nainen syötti puluja.Hänellä oli monen monta pussia leipää,joten pulut saivat masut täyteen.Eikä siis ihmekään ,että voivat niin hyvin,ja vielä  perustivat pesän myös minun kiusakseni;D
Eilisen sateisen ja kylmänkin päivän jälkeen tänään oli aurinkoista ja lämpimämpää. Kävelin kohti Tel Avivin vanhaa juna-asemaa Neve Zedeq-kaupunginosan kautta,jossa näin tämän ihastuttavan sisäänkäynnin erääseen kauppaan.
Tässä pikku talossa oli oven ja ikkkunoiden kohdalla kaikenlaisia kauniita yksityiskohtia.
Hauskat grafiitit eräässä seinässä!
En ollut käynyt tuolla vanhalla juna-aseman alueella pitkään aikaan.Kun siellä vielä oli perjaintaisin maatilatori,kävin siellä ihan senkin vuoksi.Harmi  että se lopetettiin tuolla.
Siellä oli eteläisestä Israelista maanviljelijöitä ja muita pienyrittäjiä myymässä tuotteitaan.Viime kuun sodan aikana heille tuli paljon taloudellista tappiota joten tuonne oli järjestetty heille myyntipaikka tällä viikolla. Viivyin vain hetken ja ostin rasiallisen näitä naposteluminipaprikoita:ne ovat tosi makeita ja siemenettömiä,sopivat kaikkein parhaiten naposteluun ihan sellaisenaan.