sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Jerusalemin keskustaa kohti...

Jätimme Workien kanssa Jerusalemin vanhan kaupungin taaksemme ja lähdimme kulkemaan keskustaa (ja minibussia kohden) ensin Mamilla Mallin kautta.
Mutta ensin oli pakko päästä kahville ,ja Workie teelle.Teimme pysähdyksen kahvilassa.
Mamilla on tosi pitkä keskus;sen varrella kauppoja,asuntoja  ja ravintoloita
Ýhdestä kohtaa veivät rappuset tähän kirkkoon
Mamillan pääkujan varrella on kaikenlaisia vaihtuvia,myytävänä olevia taideteoksia,kuten tämä 
tai tämä
Jatkoimme matkaa kohti keskustaa..Taivas oli melkein pilvetön ja välillä paistoi aurinko.Kukapa olisi uskonut ,että vain muutama päivä myöhemmin kaikki näyttäisi erilaiselta,ja lumiselta. 
Jerusalemin keskustan Jaffa-katu on kaunis,etenkin sen jälkeen kun katu laitetttiin kuntoon ja nyt ainoa sitä kautta ajeleva ajoneuvo on cityjuna
Tässä talossa viehättivät parvekkeiden kukka-istutukset
Tässä vaiheessa tajusimme että meillä oli vielä pitkä matka pääbussiasemalle ja liian vähän aikaa,joten nousimme cityjunaan.Sillä pääsimmekin nopeasti perille;miinuksen annan lipunostosysteemistä,sillä pysäkillä taisi olla vain yksi laite ja jos on jonoa niin kaikki sellaiset,joilla ei ole ladattavaa lippua eivät ehdi junaan.Minulla on latauskortti,mutta se ei toiminutkaan Jerusalemissa..Pääbussiaseman alueelta nousimme minibussiin ja kohti Tel Avivia.
Ajatella että muutaman päivän kuluttua näytti jo tältä....Kuva netistä.

Edit.Nyt täällä rannikon alueella paistaa jo aurinko,on paistanut koko päivän,mutta on kylmää!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kunnon talviviikko

Tulin Sugariin juuri kun se avattiin tänään.Tuolilla on fleecehuopia sen varalta että jollain on kylmä.Takana näkyy Billien  kukkakauppaa. 
Täällä on nyt ollut talvista keskiviikosta alkaen ja etenkin pari viimeistä päivää ovat olleet tosi kylmiä,Aamulla herätessäni katselin lämpömittaria:ulkona oli 4 astetta ja sisällä 12 astetta.Ja satoi melkein koko ajan.Bambia onkin sen vuoksi ollut vaikeaa viedä ulos kun pisupaikkana on vain meidän ja viereisen talon välinen katos eikä sieltä löydy kunnolla hajuja;D  Lähdin sitten aikaisin liikkeelle ,kohti Tel Avivia,ja bussin ikkunasta näin että satoi räntää!Sitä oli Holonin keskustassa suurina valkoisina lätäköinä.Tuli mieleen että jos olisi muutama aste vähemmään tuo sade tai räntä tulisi alas lumena,kuten Jerusalemissa,jossa sitä on tullut jo toista päivää. Käykääpä katsomassa Lisayn blogista miten lumista hänellä on;lunta taitaa olla Jerusalemissa enemmän kuin Helsingissä! Monet ihmiset ovat muuten juuttuneet Jerusalemiin koska sääolosuhteet ovat katkaisseet sinne vievät reitit.Kaupunki saarroksissa....
Tällaiset säät pitävät ihmiset kotona....mutta ei minua:tämä on sen verran harvinaista että haluan tästä nauttia.
Sugarista otin bussin torille päin.Bussi oli harvinaisen tyhjä perjaintaiksi,jolloin ihmisillä on vapaata ja käyvät viikonloppuostoksilla. Torin edessä oleva aukiokin oli aivan tyhjä,mikä harvinainen näky!
Torin alkupääkin oli aika tyhjä ja monet kojut kiinni. Ruokapuolella oli sitten jonkun verran liikettä mutta ei paljon.Torin kunnostamisprojekti on hyväksytty,mutta koskakohan se alkaa....tarkoitus on kattaa tori niin että sinne voi hyvin mennä sateellakin
Ja Nahalat Binyamin-kadun käsityöläistori jäi tänä perjantaina pitämättä.Ei ristinsieluakaan ja mehukioskikin kiinni.
Kodin edessä olevan puun oksa oli taas katkennut.Viime vuonna tuosta puusta katksesi sen verran suuri oksa että koko puu parturoitiin.Ja nyt kasvun jälkeen katksesi taas oksa!
Tässä vielä kuva nettilehdestä Jerusalemista tänään

torstai 12. joulukuuta 2013

Jerusalemin vanhassa kaupungissa tällä viikolla

Yksityiskohta Etiopian konsulaatin seinästä Jerusalemissa
Maanantaina tein muutaman tunnin reissun Jerusalemiin yhdessä sydänsairaitten lasten toipumiskodissa olevan etiopialaisen sairaanhoitajan Workien kanssa.Workie on pian taas palaamassa kotiin Etiopiaan ja kun hän tuli tänne tällä kerralla,5 kuukautta sitten,lupasin viedä hänet taas Jerusalemiin ennen kotiin paluuta. Edellisen kerran kävimme yhdessä Jerusalemissa viime vuoden kesäkuussa.
Aamulla aikaisin otimme minibussin (sherut kimppataksi) Tel Avivin pääbussiasemalta ja alle tunnissa olimme jo Jerusalemissa. Minibussin päätepysäkki oli aika lähellä itäisen Jerusalemin puolella olevaa Damaskus-porttia,joka johtaa Vanhan kaupungin muslimiosaan,mutta jälkeenpäin mietittynä olisi ollut fiksumpaa aloittaa kierros Jaffa-portilta,sillä meillä ei ollut Vanhan kaupungin karttaa,jonka olisi saanut Jaffa-portin sisäänkäynnin lähellä olevasta turisti.infosta ja Vanha kaupunki voi olla aika sokkeloinen,,,
Kävelimme alussa vähän siellä sun täällä.Workien toive oli päästä rukoilemaan uudestaan etiopialaiseen kirkkoon,mutta ensin piti löytää tuliaisia tyttärille Etiopiaan.
Tämä kauppias sai meidät houkuteltua kauppaansa.Hän kertoi muuttavansa sukulaisten luokse Teksasiin ja myyvänsä kaiken pois kaupastaan.Minä löysin kivan  rannerenkaan ja Workie 2 kaulaketjua tyttärilleen. Olisimme kummatkin halunneet ostaa lisääkin mutta pankkiautomaatti piti ensin löytää.Sitä ennen kauppias tarjosi minulle kahvin ja Workielle teetä.
Kävelimme ja kävelimme ja löytyihän se pankkiautomaattikin lopulta.  Sadetta tihkui hieman päällemme;oli osittain pilvinen päivä.
Etsimme kauppaa,jossa olimme tehneet edulliset ostokset mutta emme löytäneet sitä ,vaikka kuinka etsimme. Sen sijaan alkoi olla nälkä ja menimme hummukselle. Saimme eteemme maailman pienimmän hummusannoksen,hyvän mutta todella pienen.Ja kun kysyin laskua,hämmästyin ,sillä tämä mini-annos maksoi 2½ kertaa enemmän kuin ihana hummusannos Tel Avivin Carmel-torilla.Olishan minun pitänyt tietää että hinta pitää kysyä etukäteen....
Kävelimme kohti kirkkoja
Paljon kauppoja ennen kuin saavuimme Pyhän haudan kirkolle.
Pyhän haudan kirkkoalue on vaikuttava ja tuntuu kuin se olisi aina täynnä ihmisiä¨.Ennen Pyhän haudan kirkkoa kävimme etiopialaisessa kirkossa. 
Workie
Kreikkalaisortodoksisella puolella kaikki on kullan-ja hopean väristä...
Vieressä oleva luterilainen kirkko näyttää kauniin rauhalliselta kaiken kullan ja hopean jälkeen...
Gallerian kyltti juutalaisessa korttelissa
Workie halusin mennä Itkumuurille,sinne siis.
Näkymät Itkumuurin toiselta puolelta
Itkumuuria.Oikealla naisten puoli
Itkumuurilta päin katsottua
Kuva täältä
Meillä oli tuuria säitten suhteen,sillä ei ollut liian kylmää eikä liian lämminta. Jos olisimme menneet tänään olisi näyttänyt tältä,eli lunta tuli tänään Jerusalemiin.Ja täällä rannikonkin alueella on niin kylmää että minäkin palelin tänään ja paksu untuvapeitto on otettu käyttöön!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Pieni pala Suomea Jerusalemin lähellä ja taas juhlittiin Suomen itsenäisyyttä:)

Hotellin vastaanottotilan kellokin on suomalaista työtä
Eilen osa täällä' asuvista suomalaisista  juhlivat taas Suomen itsenäisyyttä;tällä kertaa Jad Hashmonassa lähellä Jerusalemia ja tapahtumassa,joka oli Suomi-Israel-ystävyyseuran järjestämä.
Jad Hashmonan perustivat vuonna 1974 ryhmä uskovaisia suomalaisia. Kyläyhteisössä on hotelli,kongressitilat,Raamatun ajan puutarha,ravintola ja kaikki rakennusmateriaalit ovat Suomesta tuotua puuta. Kuvan rakennuksen puu ei suinkaan ole noin tummaa mutta kamerani nyt näki sen noin illlalla koska en osaa hyvin ottaa pimeässä kuvia.  Jad Hashoman historiasta lisää täällä. Ja täällä video kylästä
Ravintolapuolella(otin kuvan ikkunan takaa,ravintola oli suljettu) kaikki kalusteet ,seinät,ym. ovat suomalaista puuta.Jad Hashmonassa oli aiemmin suomalaisten ylläpitämä huonekalutehdas.
Me juhlimme itsenäisyyttä  Jad Hashmonan juhlasalissa.Ohjelmassa oli hieman muutoksia,sillä osa musiikillisesta annista oli muuttunut ja suomalainen,Villa Maireasta kertova elokuva oli jäänyt yhdistyksen puheenjohtajan kotiin.Mutta mukavaa oli ilman sitäkin. Oli muutamia puheita,joista paras oli ehdottomasti Suomen suurlähettilään Leena-Kaisa Mikkolan puhe...
Nautimme ennen Suomessa asuneen trubaduurin Andre Zweigin musiikista ja laulusta
Juhlasalissa oli kaunis kissakin;tässä Anun sylissä. Anu ja miehensä tarjosivat minulle kyydin tuonne ja kotiin,kiitos vaan Anu ja G:)
Jad Hashmonan hotellin vastaanotossakin näytti niin kotoisalta.....

Juhlien jälkeen menimme Anu,miehensä ja minä Jad Hashmonan lähellä olevaan Abu Gosh-arabikylään ja siellä  olevaan Abu Gosh-ravintolaan.Tästä ravintolasta kirjoitettiin äskettäin suomalaisissakin lehdissä; ravintolan omistaja lupaa asiakkailleen 50% alennuksen mikäli nämä sammuttavat kännykkänsä aterian ajaksi.No yhdellä meistä oli avoin kännykkä pöydällä.......

tiistai 10. joulukuuta 2013

Jouluista tunnelmaa Jerusalemin vanhassa kaupungissa...

Eilen vietin muutaman tunnin Jerusalemissa ja Vanhan kaupungin kristityssä korttelissa näkyi paljonkin jouluisia juttuja.Tämä pukki oli mainio;soitti saksofonia ja luulin ensin että pukin sisällä oli joku oikea henkilö mutta ei siellä tainnutkaan sellaista olla....
Koko kauppa täynnä joulutunnelmaa(krääsää...)
Tässä oltiin kai vasta laittamassa kauppaa joulutunnelmaan....

maanantai 9. joulukuuta 2013

Talvi ah ihanaa!

Viime torstaina säässä tapahtui muutos;alkoi sataa ja lämpötilat laskivat.Tosin ei vielä ollut niin viileää että olisin ottanut paksun untavapeittoni esille,mutta harvinaisen lämpimän marraskuun jälkeen tämä tuntui niin hyvältä
Välillä satoi ,välillä paisto aurinko. Eilen sitten olikin jo hieman sateisempi päivä eli sadetta tuli aina välillä.
Iltapäivällä menin ystävän luokse.Parvekkeeltä näin auringonlaskun
Kävelimme Jaffan satamaan ja melkein takaisinkin,ennenkuin matkustin bussilla kotiin.Sitä ennen kävimme syömässä jätskit Capitolinassa.
Tänään Jerusalemissa melkein palelikin ja täällä rannikonkin alueella kylmeni.Mittari näyttää tätä kirjoittaessa 13 astetta....