lauantai 2. tammikuuta 2016

Aamuisella kävelyllä La Parkissa

Vuosi 2015 loppui   sateisena ,myrskyisenä ja talvisena mutta vaikka vuosi 2016 alkoi jonkun verran sateisena oli se jo vähemmän myrskyisämpi mitä säähän tulee. Tänään lauantaina aamu alkoi sellaisena mitä olin odotellut lähes koko vuoden: pilvistä,ei lämmintä eikä liian kylmääkään. Paras kävelysää ainakin minulle,joten  otin Bambin mukaani pitkälle lenkille kodista 10 minuutin päässä olevaan kaupungin pääpuistoon,jossa on uusi huvittelu/ravintola-alue La Park. Siitä olenkin kirjoittanut pari kertaa rakennusvaiheiden ollessa vielä käynnissä.Tel Avivissa on kiinni 4 kaupunkia ,joista oma asuinkaupunkini Holon on yksi,ja mielestäni ne voisi kaikki liittää Tel Aviviin kun välillä ei edes huomaa että on eri kaupunki kyseessä..La Park on hyvä vierailukohde ihan Tel Avivin kupeessa,ja sinne pääsee hyvin myös julkisilla liikennevälineillä.
Olin liikkeellä hieman ennen klo 9 aamulla mutta märällä urheilukentälläkin oli jo ihmisiä pelaamassa.
Syksyn kova myrsky vahingoitti useita puita ja monet puut olikin täysin parturoitu mutta oli hyvä nähdä niissä uutta kasvua.
Viimeksi taisin käydä täällä kesän lopussa kun La Park oli juuri avattu,eivätkä kaikki paikat vielä olleet auki. Ylhäällä oleva välimerellinen ravintola Silo oli silloin jo avattu mutta alempana oleva Biga ei vielä ollut silloin auki,.

Kävelin ylös kohti Siloa ja kurkistin sisälle ikkunan kautta.,
Silon aamiaisbuffetti näytti houkuttelevalta ikkunan takaa.Tuttavan mukaan todella hyvä aamiainen.Pitäisi kai joskus käydä kokemassa se  kun on niin lähellä kotiakin.
Osa Silon terassia josta näkee katetun terassiosan.Täällä ravintolat kattavat terassinsa lasiseinillä ja katoilla talven tullessa. Keväällä ne sitten poistetaan .
Terassilla oli tyhjää ja kalusteet peitetty sateiden vuoksi. Siellä täällä  oli yrttiruukkuja ja sellaisia joissa pikku chilejä.Sääli vaan että jotkut näyttävät pitävän kukkaruukkuja tuhkakuppeina.....
Silo sijaitsee pyöreässä rakennuksessa ja seinillä kasvaa yrttejä,mikä näytti tosi kauniilta.
Piti vielä kerran kurkistella ikkunan kautta sisälle...
Silosta näkee uusitun kanaalin,
Vanhojen polkuveneiden lisäksi oli tullut värikkäitä polkuveneitä,Uusittu kanaali on vaan tosi matala ja mietin miten noita voi vedessä kuljettaa. Harmikseni uudesta kanaalista puuttuvat siellä aiemmin olleet sorsat...
Hiljaista oli tuolla aamulla. Kanaalin yläpuolella kulkeva silta vie Lasten Museoon,
La Parkin alueella olevan Holonin Toto Areenan (urheilu/konserttihalli) takana on hiekkadyynejä.Koko Holon oli alunperin hiekkadyynejä ja niitä on vain vähän enään jäljellä.Nämä kuvassa näkyvät hiekkadyynit tuskin jäävät moneksi vuodeksi tuonne,mutta kauempana on dyynipuisto,joten edes osa dyyneistä saatiin pelastettua rakentamisen tieltä. Toto Areenassa on muuten tänä vuonna rytmisen voimistelun Euroopan mestaruuskisat.
Sitten viime vierailuni La Parkiin oli tullut monia värikkäitä ja silmää viehättäviä yksityiskohtia,kuten pieni musikaalinen nurkkaus. Tässä skylofoni jota voi ihan oikeasti soittaa.
Kuten myös tätä.Jokaisen soittimen kohdalla oli selitys soittimesta.


lauantai 26. joulukuuta 2015

Kohti Jaffan joulutoria

Aatonaattona kävelin ystävän kanssa kohti Jaffan satamaa,sillä halusin nähdä sataman joulutorin.Ystävä oli sen jo nähnyt,eikä pitänyt sitä erikoisena,mutta tuli kuitenkin mukaan koska kävelee muutenkin joka iltapäivä rantatietä pitkin. Hän oli juuri tullut Haifasta ja kehui sieltä löytyvän hyvin jouluista tunnelmaa,Bahai-puutarhan rappusten alapuolella.Lähdimme liikkeelle hieman ennen auringonlaskua.
Matkalla kohti Jaffaa näimme koristellun ponin.
Meri oli tyyni ja taivas alkoi hiljalleen värjäytyä vaaleanpunaiseksi.
Aurinko alkoi laskea. Jaffakin näkyy taustalla.
Ihmiset ihailivat auringonlaskua.
Itäisen Välimeren auringonlasku on joka päivä niin kaunis,ettei siihen ikinä kyllästy. Ystävä asuu lähellä rantaa,joten hän pääsee kokemaan tämän joka päivä.
Aloimme saapua kohti Jaffan satamaa
Ystävä oli oikeassa:ei se joulutori ollut mikään erikoinen.Ulkona oli ruokaa myyviä kojuja ja ihmisiä oli vain vähän.
Sataman rakennuksessa,missä vielä viime vuonna oli ravintoloita ja kauppoja,oli joulutavaratori. Kaunista tavaraa siellä olikin.
Valkoisesta tekokuusesta tosin en pitänyt.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulua etsimässä

Jouluhan ei täällä Israelissa ole virallinen pyhä,vaikka sitä tietyt ryhmät viettävätkin ,ja esimerkiksi Haifassa,Nasaretissa ja Jaffassa sitä voi aistiakin. Mutta näyttää siltä että vuosi vuodelta täällä näkyy yhä enemmän jouluisia tuotteita. Osa johtuu myös siitä että jouluiset koristeet ovat myös venäläisten uuden vuoden koristeita.Joy-kaupassa Tel Avivin kaupungintalon viereisessä kauppakeskuksessa oli suhteellisen nättejä koristeita,eikä mitään krääsää. Otin kuvat ikkunan kautta kaupan ollessa vielä kiinni.
Kaupassa oli hyvä kokoelma nättejä joulupalloja,joten  ihan turhaan raahasin sellaisia Suomesta.
Toista oli sitten Tel Avivin sokkeloisessa pääbussiasemalla,josta onkin yleensä löytynyt pienimuotoinen joulutori,mutta torin tavaraa voi enemminkin kutsua krääsäksi...
Vanhan bussiaseman joulutori palvelee enimmäkseen bussiaseman lähialueilla asuvia vierastyöläisiä,Vallitseva kieli tuolla ollessani oli kuitenkin venäjä...
Voi jestas noita tekokuusia,ja olivat vielä aika hintaviakin.
Joulupallokokoelma
Hauskat joulupallot!

Jaffassa olisi huomenna joulutori,mutta kuulin ettei se ole mikään erikoinen,joten vielä mietin menenkö katsomaan mitä siellä on.

Tämä postauksen myötä toivottelen kaikille lukijoille  oikein Hyvää Joulua!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Papukaija

Hah,sain kerrankin kuvan papukaijasta...tosin en tarkkaa enkä hyvää koska oli liian korkealla mutta kuitenkin.Tässä kodin viereisessä puistossa ne ovat niin säikkyjä että viihtyvät vain puiston korkeimman puun latvassa ,vaikka tässä yhtenä päivänä näin 2 papukaijaa matalemmassa palmussa syömässä taateleita...
Papukaija löytyi tämän kodin viereisen kadun varrelta. Tätä katua olen aiemmin kuvannut kun noiden hentoisten puiden tilalla kasvoi jo tuuheiksi kasvaneita,keltakukkaisia kauniita puita. Viime talven myrskyt kaatoivat niistä montakin ja yhtenä päivänä kaupunki poisti loputkin kauniit puut ja istutti tilalle tuollaiset mitättämän näköiset mutta todennäköisesti paremmin myrskyjä kestävät puut.Kuva on otettu eilen keskipäivällä jolloin muutaman sateisen ja kylmemmän päivän jälkeen oli päiväsaikaan lämmintä ja aurinkoista.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Muutama joululahjavinkki

Marraskuussa kävin Helsingissä ja tapasin osan ihanista 40+-bloggaajista pikkujoulujuhlien merkeissä. Saimme testattavaksi muutamia tuotteita tuossa tapahtumassa ja nyt olen niitä testannut,sekä hyväksi todennut,,joten voin suositella niitä viime hetken joululahjavinkeiksi.Seuraavaksi muutama niistä:
Eucerin-volume filler . Eucerin-tuotteethan ovat apteekeissa myytäviä herkän  ja ongelmallisen ihon tuotteita. Ihoni on osittain herkkä;kuivuuteen taipuvaa ja kasvoilla on couperosaa. Eucerinin Volume filler on ihonhoitotuote joka taistelee tehokkaasti ihon ikääntymisen merkkejä vastaan. Omalla ikääntyvällä ihollani tuote on tuntunut tosi hyvältä;olen laittanut sitä aamuisin kosteusvoiteen ja meikin alle ja nyt kuukauden käytön jälkeen iho näyttää mielestäni kirkkaammalta..Sain myös Eucerin-suihkusaippuan,joka ei kuivata ihoa;itselleni todella hyvä tuote koska talvella ihoni kuivuu niin että se tuntuu. Eucerinin deodorantti on myös ollut hyvä herkkien kainaloiden tuote,samoin kuin jo ennestään itselleni tuttu Eucerinin huulirasva. Eucerin.tuotteilla on todella pitkä historia sillä jo  vuonna 1900 saksalainen nuori kemisti Isaac Lifschutz jätti patenttihakemuksen perusvoiteesta,jolle antoi nimen "Eucerit"vanhan kreikankielisen sanan "kaunista vahaa" innoittamana.
Body Shopin Frosted Plum-sarjaan ihastuin totaalisesti! Se tuoksu! Magnolian ,pionin ja kypsän luumun tuoksuyhdistelmä yksinkertaisesti tuoksuu ihanalta ja voisin koko ajan tuoksutella näitä tuotteita nimenomaan sen tuoksun vuoksi... Frosted Plum on kausisarja,joten sitä kannattaa ostaa niin kauan kuin sitä saa ,ja vaikka antaa joululahjaksi.  Frosted Plum vartalovoide on todella täyteläinen ja ravitseva ja siinä on se tuoksu! Kuvasta puuttuu sarjan vartalokuorinta jota käytän kerran viikossa ja kun sen jälkeen laittaa tuota vartalovoidetta ja vielä suihkuttaa päälle  Frosted Plum Shimmer Mist  hohtovartalosuihketta niin on kyllä niin ylellinen olo:) Saman sarjan huulivoiteessa on myös se tuoksu ja itse asiassa se maistuu hyvälle,vaikka tarkoitus ei kyllä ole syödä sitä,,,,

tiistai 15. joulukuuta 2015

Appelsiinpuunalla-blogi nyt 40+ -blogiryhmässä!

Rautalankataidetta eteläisessä Tel Avivissa
En tiedä kuinka monta täällä Appelsiinipuun Alla-blogin puolella lukee ruokablogiani,joka liittyi viime keväänä 40+-blogiryhmään. Nyt on sitten myös tämä blogi mukana tuossa ihanassa ryhmässä,jossa tällä hetkellä taitaa olla 39 laadukasta ja ihanaa blogia.Blogiryhmään liittyminen ei mitenkään muuta tätä blogia mutta blogin postaukset näkyvät tästä  lähtien myös 40 + -sivustolla. Appelsiinipuun Alla-blogi on siellä matkablogikategoriassa,sillä tämä blogi sivuaa usein täällä Israelissa matkailuun liittyviä juttuja.Käykääpä kurkkimassa mitä kaikkea tuolta sivustolta löytyy.....
Ihan marraskuun lopulla olin kävelyllä Jaffassa,ja päivä oli aurinkoinen ja lämmin,mikä näkyy myös siitä että rannalla on ihmisiä.  Joulukuu sen sijaan alkoi viileänä;ensimmäinen viikko ,tai ainakin yöt ,illat ja aikaiset aamut olivat jopa kylmiä  ja untuvapeitto pitikin ottaa esille.Oi miten ihanaa on ryömiä lämpimän peiton alle nukkumaan kun sisällä  on kylmää. Minä kun en pidä mitään lämmityslaitteita,sellaisia kyllä on mutta olen vain kerran pitänyt sitä päällä tässä kuussa.,Nautin  kylmästä kun sitä on niin lyhyen aikaa ;siitä lämpimästä ehtii sitten nauttia(kärsiä.) suurimman osan vuotta.
Napoleon tähyilemässä Jaffassa.Napoleonhan kävi Jaffassa vuonna 1799 taistelemassa ottomaaneja vastaan. Tämä Napoleon oli kuului erään pikkupaatin rekvisiittaan;D
Majakka ja minareetin torni Jaffassa
Intialainen ryhmä valkoisissa vaatteissaan,olivatkohan jotain pyhiin vaeltajia...

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Kaktusviikunasato

Ei ole viiniä vaan kaktushedelmän mehua...
Edellisessä postauksessa kerroin miten aion mennä uudestaan viereiseen kaktuspuistoon patakintaan (piikkien vuoksi) ja muovisäkin  kanssa,kaktushedelmiä kerätäkseni. Meninkin sinne äsken ja  kysyin puiston työntekijältä saanko poimia muutaman,ja hän sanoi että voin poimia niin monta kuin tahdon.Googlailun kautta ei tullut täysin selväksi  mikä lajike tämä kaktusheldemälajike on(puistossa ehkä lukee ) mutta se on näköjään joko kaktusviikunan ei -viljelty muoto tai sitten Opuntia robusta. tai sitten ei kumpikaan niistä....Kaktusviikunat leviävät helposti ja ovat alun perin kotoisin Meksikosta tai Californian alueelta. Ne ovat levinneet myös Euroopan kuivemmilla ja lämpimillä alueilla joten niissä matkaavat voivatkin helposti törmätä näihin,
Hedelmät saikin helposti ja piikittömästi irrotettua itse kaktuksesta patakintaan avulla:)  Kotiin tulin 10 hedelmän kanssa ja  laitoin hedelmät veteen.  Liikuttelin astiaa;ja piikit irtoavat silloin helposti.Veitsellä raaputtelin hieman pintaa mutta huomasin että vesikäsittelyssä piikit irtosivat aika hyvin,Varmuuden vuoksi käsittelin hedelmiä lateksikäsineiden kanssa...
Nämä ei -jalostetut hedelmät koostuvat suurimmaksi osaksi kovista siemenistä,joita ei  kannata syödä mutta ehkä kerätä talteen jos haluaa yrittää vaikka kasvattaa kaktuksia kotona. Väri on huikean upea,syvä tummanpunainen. Leikkasin halkion hedelmiin ja kuori lähti helposti ,mutta sen mukana oli myös hedelmää.Itse syötävää hedelmää ei näissä pahemmin ollut joten tulin siihen johtopäätökseen että tämä menee mehuksi.  Kaktushedelmien neste oli myös hieman limamaista joten lisäsin jonkun verran vettä ja laitoin blenderiin hetkeksi,jonka jälkeen siivilöin mehun. Maku oli hieman hapahko,joten lisäsin myös steviaa.  Ihan hyvän makuinen mehu, jossa paljon C-vitamiinia ja muita hyviä aineksia. Tulipahan kokeiltua mutta en usko että teen tätä toiste,oli vähän sotkuinen homma...Suomenkin kaupoissa  välillä näkyvä kaktusviikuna on taas viikunaopuntian jalostettu muoto ja siitä voikin syödä kaiken paitsi kuoret. Täällä kaktusviikuna on suosittu kesän hedelmä ja sitä sanotaan hepreaksi sabra-hedelmäksi.Sabra tulee arabian sanasta sabr. Täällä syntyneitä kutsutaan sabroiksi, eli sellaisiksi jotka ovat sisältäpäin pehmeitä mutta kovempia ulkoapäin.....