lauantai 3. joulukuuta 2016

Tuli joulukuu

 Joulukuu alkoikin täällä tosi mukavasti "talvisella " säällä, joka enemmänkin muistuttaa Suomen kesäisiä sadepäiviä.
Perjantai oli hyvin sateinen,mutta aamulla torin lähellä aurinkokin tuli esille,tosin vain lyhyeksi aikaa. Ja huomatkaa tyhjät kadut: sateinen sää pitää täkäläiset sisällä.
Lauantaina aamupäivällä oli vihdoinkin sellainen sää jota olin odotellut: pilvistä ,ilman sadetta ja kovia tuulia,ja sopivat lämpöasteet.  Teimmekin Bambin kanssa pitkän lenkin lähiseudulla.
Läheisen liikekeskuksen vesialtaita. Keskus,jossa ravintoloita ja kahviloita,oli sekin harvinaisen tyhjä  ,sillä normaalisti siellä käy viikonloppuisin paljon ihmisiä.
Keskuksessa on 7 kertaa viikossa oleva supermarketti,ja siellä oli paljonkin jouluisia juttuja. Oikeastaan nämä jouluiset jutut liittyvät venäläisten uuden vuoden viettoon, 
Pian kotiintulomme jälkeen taivas kirkastui ja aurinko tuli esille,mikä pettymys!   

torstai 1. joulukuuta 2016

Sadetta ,vihdoinkin

Sade tuli vihdoinkin tänään 💚 Ja on satanut lähes koko päivän. Tämän kuvan otin Tel Avivin keskustan alueella bussia odottaessa. Voi miten ihanasti sade puhdisti ilmaa,.Eli siinä mielessä joulukuu alkoi täällä kivasti;marraskuu kun oli täällä kuivin ikinä,plus sitten vielä metsäpalot . Luulin muuten että oma asuinkaupunkini ei kärsinyt tulipaloista,ja vaikka kuulin metsäpalojen aikaan normaalia useammin lähellä olevasta paloasemasta lähtevien paloautojen sireenejä,niin oletin sen liittyvän ainoastaan muiden alueitten metsäpaloihin.  Mutta täällä Holonissakin syttyi pari tulipaloa,hiekkadyyneillä.  Hiekkadyynien kasvullisuus on onneksi niin matalaa ettei tuli ehtinyt paljon levitä ennen paloautojen tuloa,onneksi.
Iltapäivällä vein Bambin puistoon juuri kun oli pieni tauko sateessa.Ja sitten se alkoi taas. Bambi ei halunnut jäädä ulos vaikka päällä oli sadetakki.
Etsin Ilmari-kissaa jolle olisin vienyt ruokaa,mutta se oli mennyt jonnekin sadetta piiloon. Ilmari on loukannut toisen takatassunsa ,ja kävellyt nilkuttaen jo yli viikon,joten olen vienyt sille ekstra ruokaa. Edit:nyt illalla Ilmari löytyikin,ja se sai ylimääräisen ruoka-annoksensa.



Lopuksi Kate Bushin niin kaunis " And Dream of Sheep",jota voisi kuunnella uudelleen ja uudelleen...

tiistai 29. marraskuuta 2016

Joulun merkkejä täälläkin

Täällähän ei vietetä virallisesti joulua,vaikka sitä viettävät tietyt osat väestöstä,ja joulun viettoa voi löytää esimerkiksi Jaffasta. Viime päivinä on kuitenkin muutamissa paikoissa ollut kivasti jouluisia juttuja,ja puhelin napsi kuvia aina kun sellaista löytyi.. Valkopukuinen herttainen joulupukki on Daskalides-suklaakaupan ikkunassa.
Joy-kaupasta löytyi kivoja jouluaiheisia mukea,kuten nämä
Tai nämä 
ja nämä. Ennenhän täällä  on löytynyt lähinnä kamalan näköistä joulukrääsää,joten kiva nähdä Joy-kaupassa vähän paremman näköistä joulutavaraa.
Pukkilautaset
Jouluaiheiset  viinipussit.
Suklaakaupan ikkunassa oli muutakin kuin valkoinen joulupukki.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ohi on

Kantakahvilani tuossa suoraan edessä
Ohi on, 5 päivän tulipalot siis.  Paljon paljon tuhoa aiheuttivat palot,luonnolle,taloille ,ihmisille,eläimille. Ystäväni Maryn ystävän talo  tuhoutui täysin:(  Tässä vähän nippelitietoa palon sammuttamisoperaatiosta ja ulkomaisesta avusta jota tänne onneksi saapui:
  • Venäjältä tuli 24 hengen ryhmä kahden sammutuslentokoneen kanssa.
  • Turkista tuli 10 hengen ryhmä  ja 3 sammutuslentokonetta
  • Kyproksesta tuli 89 palomiestä ja muutama palonainen,sekä yksi sammutuslentokone miehistöineen
  • Kroatiasta tuli 14 hengen miehistö ja kaksi sammutuslentokonetta
  • Azerbaizanista tuli sammutuslentokone 12 hengen miehistöineen
  • Ukrainasta  2 sammutuslentokonetta ja 10 hengen miehistö
  • Ranskasta tuli 6 palomiestä sekä 14 hengen miehistö 2 sammutuslentokoneessa
  • Yhdysvalloista tuli Supertanker,ja sekä 39 palomiestä.  Supertankerin käytöstä pitää maksaa  paljonkin,mutta henkilökunta teki työtä vapaaehtoisesti.
  • Italiasta tuli 2 sammutuslentokonetta 13 hengen miehistöineen
  • Kreikasta tuli kolme sammutuslentokonetta ja 42 hengen miehistö
  • Egyptistä tuli 2 sammutuslentokonetta
  • Palestiinasta tuli 30 palomiestä ja 8 palonaista
Näiden lisäksi tietysti myös Israelin omat sammutuslentokoneet ,ja varmaan koko maan palomiehistö.Vastavuoroisesti Israel on aina valmiustilassa kenttäsairaaloineen kun muualla on katastarofeja Sellaisiin kuuluu myös valtiosta riippumaton  IsraAid. .Hyvä että apua tulee tänne ja sinne,vastavuoroisesti.

Azrieli tornit Tel Avivissa.
Metsien uusiutuminen kestää vuosikymmeniä.. Hyvä uutiinen on se että VIHDOINKIN on luvattu sadetta tuon poikkeuksellisen kuivuuden jälkeen.Toivottavasti tulee ihan oikeasti sadetta..

torstai 24. marraskuuta 2016

Tulipalot painavat sydäntä

Näkymä Jaffasta Tel Aviviin 
Tällä hetkellä ihan ahdistus päällä kun ajattelee mitä täälläpäin tapahtuu: jo kolmatta päivää suuret metsä/tulipalot, joita harvinaisen kuiva sää,kuivahtanut maaperä ja kovat tuulet edesauttavat.  Ja kun ajattelee että suuri osa noista tulipaloista on tahalleen sytetytettyjä 😱 . Tässä postauksessa taas ihan randomkuvia puhelimesta,jotka eivät mitenkään liity tulipaloihin.
Tilateos Tel Avivin museon aukiolla.
Eilen illalla aloin tuntemaan savun tuoksua,aivan kuin se olisi tullut läheltäni. Ensin hätäännyin että miten lähellä se tulipalo on ,mutta selvisi että kova tuuli toi tulipalon tuoksut Jerusalemin alueelta.  Nukkumaan mennessäkin silmät vuotivat ja oli aivan kuin tulipalo olisi siinä,oli vaikeaa nukahtaa.
Appelsiinilaatikoita Saronassa
Tänä aamuna selvisi että Haifan kaupunki on tosi pahassa tilanteessa,tuli ympäröi sen useita alueita ,kaupunginosia evakuoitu,koteja tuhoutunut.  
Uusi kahvila Tel Avivin keskustassa ja nuo Tiffany lamput....
Onneksi en itse asu metsien  lähellä,ja kaiken lisäksi minulla on paloasema ihan kodin lähellä;mutta tuntuu pahalta niiden vuoksi jotka menettävät kotinsa . Miksi pitää sytyttää paloja tahallaan....Ja sitten vielä iloita siitä... (linkin takana DailyMailin kuvia tulipaloista)
Sadettakaan ei ole tulossa lähitulevaisuudessa ,se kyllä auttaisi.Apua on tullut muista maista kuten Venäjältä,Italiasta,Kreikasta ,Turkista ym. Toivottavasti tämä pian loppuu... Tämän kuvan otin liikkuvan bussin ikkunasta.Halusin kuvata tuon pöllötaulun. Siinä joku maalailee uuden kuvan parin viikon välein ,ja mielenkiintoista olisi tietää että miksi.  Mutta vaihtuva taidenäyttely bussin ikkunasta on ihan mukava:) Anteeksi että postaus on näin synkkä,mutta se on mieliala juuri nyt...

tiistai 22. marraskuuta 2016

Paperibambu

Tänään kävimme Annelin kanssa Israelin tieteen pyhäkössä,eli Weizman Instituutissa.  Instituutin kampusalueella on kauniita puutarha-alueita,ja mielenkiintoisia kasveja,joista mielenkiintoisin oli tämä kullankeltaisen rungon omaava paperibambu,jollaisen näin tänään ensimmäistä kertaa. Kampusalueella on kokonainen pieni paperibambumetsikkö,ekologisen lammikon vieressä.
Paperibambun runko  on viileä,täysin sileä ja kova,ja mietin että voiko tällainen todellakin olla luonnon muovaama.Mutta on se ,ja todisteena rungosta kasvava uusi bambunoksa. Tuo runko  on todellista luonnon taidetta.
Metsikössä oli myös pieniä bambun alkuja. Huomatkaa miten kuivalta maanpinta näyttää; kuivuus jatkuu ,ja tänään aiheutti pahan metsäpalon Zichron Yaakovin kaupungissa,joka on yksi Israelin kauneimpia paikkoja.
Mielettömän upea bambu. Joistakin rungoista irtoili paperin tapaista,kullankeltaista kuorta.
Bambujen vieressä kasvaa Papyruskaislaa.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Ei vaan tule talvea

Postauksessa on muutamia random-kuvia puhelimestani. Tässä esim, erään kaupan näyteikkunassa ollut leninki,ja lasin kautta kun kuvaa niin mukaan tulee heijastuksetkin.
Viime viikolla Jaffassa
Talvea vaan ei näy,eikä sadetta.Tänään oli lähes 30 astetta,tosin se ei tuntunut pahalta koska ilmankosteus oli hyvin matala,mutta kuitenkin.Ei tähän aikaan vuodesta pitäisi olla niin lämmintä... Saisi kyllä talvi jo tulla.
Lämpimämpi sää on kai saanut mansikatkin kypsymään aikaisemmin;muistan että yleensä alkavat ilmestyä kauppoihin ja toreille joulukuussa.
Thaimaalaisen hierontapaikankin ikkuna heijasti vastapäisiä taloja...

Mukavaa alkanutta viikkoa!