Sain viime vuoden puolella kyselyn (Instagramin kautta) olenko kiinnostunut kokeilemaan kahvia, jonka avulla voi kuulemma laihtua. Hymähdin ajatukselle, mutta luettuani että kahvi sisältää kahvin lisäksi myös ginsengiä, vihreää kahvia, spiruliinaa ja pari muuta ainesta, päätin kokeilla kahvia, ja minulle lähetettiin ensimmäinen 28 päivän satsi.
Minulle lähetetty kahvi tehdään pressopannulla, ja se piti juoda heti ensimmäiseksi aamulla, kerran päivässä. Yllätyin kun kahvi maistui todella hyvältä.
Tästä näkee että kahvissa on muutakin kuin vain kahvia, mutta muut ainekset eivät tuntuneet lainkaan maussa, sillä kahvi tosiaankin maistui hyvältä. Toisen viikon alussa alkoi tuntua siltä että kahvi jopa vaikuttaa painoonkin, sillä housut alkoivat tuntua hieman löysemmältä. Ensimmäinen satsi alkoi loppua , ja minulle oli lähetetty toinen 28 päivän pussi, mutta jostain syystä se ei tullut perille.
Kun postissa ei tullutkaan pussia, olin vähän paniikissa, sillä mitä nyt tapahtuisi painonpudotukselle? Kirjoitin yhteyshenkilölleni joka lupasi lähettää uuden pussin, mutta joulun alla kestäisi ennenkuin se tulisi perille. Torin pikkuruisessa kahvikauppakahvilassa suosikkimyyjäni Itai kertoi että heiltä ostetaan todella paljon vihreää kahvia, ja että ihmiset kuulemma tulevat vielä kertomaan miten se on auttanut. Vakuutuin, ja ostin purkillisen vihreää kahvia. Tämä on vihreistä kahvipavuista jauhettua, ja vihreitä kahvipapuja (kävi mielessä...) ei voi itse jauhaa kotona, sillä ennen paahtamista pavut ovat kivenkovia . Vihreistä kahvipavuista jauhettua seosta piti valmistaa niin että päälle kaadettiin kuumaa vettä, ja seos sitten siivilöitiin. Kahvin mausta ei ollut tietoakaan tässä, ja itse asiassa tästä tehty juoma on aika pahaa. Mitään laihtumista ei myöskään tapahtunut vaikka join pahaa vihreää kahvijuomaa joka aamu. Höh, vihreän kahvinhan pitäisi auttaa painonhallinnassa! Jossain vaiheessa postiluukusta löytyi Englannista tullut uusi 28 päivän satsi.
Join kahvia 28 päivää, eikä mitään tapahtunut. Sain vielä kolmannenkin satsin, eikä mitään tapahtunut, mutta kahvi maistui edelleenkin tosi hyvältä, 3 kuukauden kokeilun jälkeen kirjoitin yhteyshenkilölleni, ja pyysin ettei hän lähettäisi minulle lisää kahvia. Näin jälkikäteen olen sitä mieltä että alussa painoa lähti koska kahvi alussa näköjään poisti nestettä, mutta jos vihreää kahvia sisältävä juoma auttaa painonhallinnassa, niin siihen en kyllä oikein usko,
P.S. Yhdessä asiassa "laihdutuskahvi" auttoi. Käytin ennen makeutusaineita kahvissani, yleensä sukraloosia tai steviaa. Kahvi oli kuitenkin hyvää ihan mustana, enkä kokeilun jälkeenkään palannut käyttämään makeutusaineita.
P.S. Yhdessä asiassa "laihdutuskahvi" auttoi. Käytin ennen makeutusaineita kahvissani, yleensä sukraloosia tai steviaa. Kahvi oli kuitenkin hyvää ihan mustana, enkä kokeilun jälkeenkään palannut käyttämään makeutusaineita.