maanantai 10. syyskuuta 2018

Uusi vuosi

Tätä kirjoittaessa täällä vietetään  Rosh HaShanaa, eli juutalaista uutta vuotta, joka alkoi eilen ,sunnuntaina ,  auringon laskettua.   Nyt alkanut vuosi on 5779,  ja  tämä pyhä jatkuu vielä huomisenkin päivän,  eli aika monta pyhäpäivää tuli yhteen putkeen kun ajattelee että pyhä alkoi heti viikonlopun jälkeen. Uuteen vuoteen kuuluu kaikenlaisia symbolisia ruokia,  kuten kuvassa näkyvät  granaattiomenat. Tämä puu on kodin lähellä,  ja vain muutama hedelmä oli puussa jäljellä.
Sää on viime  päivinä  ollut yllättävän miellyttävä: vaikka mittari päiväsaikaan on 30 asteen paikkeilla, ja nyt tätä kirjoittaessa illallakin 27 astetta,  niin on tuntunut että kosteus on ollut hieman matalampi, toivottavasti jatkossakin.  Perjantai-aamuna aikaisin,  torin lähellä, oli ihan pilvistäkin,  ja joissain paikoissa jopa satoi, ei tosin minun alueellani.
Perjantaina, viikonlopun ensimmäisenä aamuna,  on mukavaa kävellä torin lähellä  ennenkuin ihmismassat valtaavat alueen.
Perjantain käsityöläistoria oltiin vasta pystyttämässä.
Myöhemmin eksä soitti ja kysyi haluanko tulla hänen kanssaan ostoksille supermarkettiin  jossa en ole vielä käynyt.   Suuri supermarketti on suunnattu enimmäkseen  venäjänkielisille, ja tuolla oli suurin alkoholivalikoima minkä olin nähnyt missään supermarketissa täällä. Ja koska oli perjantai ja pyhäkin edessä, maistiaisia riitti.  Jos olisin maistanut kaikkea mitä tuolla tarjotiiin  niin olisin hoiperrellut tuolta ulos....
Alkuviikosta teimme eksän kanssa pienen retken  Haderan kaupungin rannalle.  Eksä halusi nähdä kallion päällä olevan kahvilaravintolan , jossa hän ei ollut aiemmin käynyt. Minä olin käynyt siellä ehkä joskus 6 vuotta sitten. 
Kallion päällä oleva kahvilaravintola on aika kulahtanut, mutta sieltä on todella hyvät näkymät Välimerelle, ja alla olevalle rannalle.
Näkymä alhaalta ylös.
Ja sieltä sitten alas Välimerelle.  Kahvin hinnassa oli selvästi näköalalisää. Kasvillisuudesta huomaa että on kuiva aika.
Vasemmalla  näkyi kaunis pieni poukama, ja sen hyvin hoidettu ranta,  jonka takana 5 asuinrakennusta sekä hotelli.  Tämä kompleksi on nimeltään   Sea Village, ja  alue yksityisaluetta, mutta koska rantojen pitää täällä olla  kaikille avoimet,  niin sinne pääsee kävellen kuka vaan. 
   Tämä asuinprojekti oli viimeinen joka rakennettiin näin lähelle rantaa,  ja sen jälkeen tuli voimaan laki joka varmistaa ettei näin lähelle rantaa enään rakenneta taloja. 
Viimeksi kun kävin kahvilassa ei tuota korkeaa Ramada-hotellia vielä ollut tuolla. Aika hienot näkymät tuolta merelle.  Myös Sea Villagen talot on rakennettu niin että kaikista parvekkeissa on merinäkymä.
Ranta oli niin siisti eikä siellä näkynyt kuin muutama ihminen  , ehkä turisteja hotellista.  Ei hullumpaa asua noin lähellä rantaa,   mutta kun ajattelee että  projektissa on kylpylä,  uima-altaat, tenniskentät ym.  niin kuukausittaiset maksut ovat varmaankin aika korkeita.  Eksähän innostui ja soitti välittäjälle nähdäkseen tuolla  vapaana olevan asunnon, mutta taisi myöhemmin luopua ajatuksesta.
Rannalla oli vielä kalaravintolakin.  La Dolce Vita tosiaankin niille jotka tuolla asuvat.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Rantaa ja viiniä

Alkuviikosta eksä soitti ja kysyi haluanko lähteä pienelle retkelle etelään päin. Tottakai halusin , en ollut pitkään ollut minkäänlaisella retkellä.  Lähdimme hyvin aikaisin liikkeelle,  ja ensimmäinen etappimme oli  Nitzanim  Beach, joka sijaitsee kahden kaupungin, Ashdodin ja Ashkelonin välissä.  Nitzanim on yksi  maan upeimmista ranta-alueista,  ja tämä oli ensimmäinen  kertani tuolla.
Todella upea ranta-alue, ja lähes täysin tyhjä koska olimme niin aikaisin liikkeellä.  Emme menneet uimaan  vaan käveskelimme hieman rannalla.  Uimapukuni ei muutenkaan mahdu enään päälle...
Nurmikkoalueella oli baarialue sekä varjoisia istumapaikkoja.   
Oli alue missä oli tuoleja ja varjoja.
Taisi olla sopivat laineet lainelautatailijoille.
Pohjoisella puolella oli  camping-alue  ja ihmisiä telttoineen  rannalla. Jotkut muuttavat koko kesäksi rannoille asumaan (ei valvotuilla rannoilla)... Taustalla näkyy Ashdodin rakennuksia.
Ennen lähtöämme  joimme kahvit  baarialueella.
Ajoimme rannan jälkeen vielä lähialueilla katsomassa uusia asuinalueita,  ja sattuman kautta päädyimme  Barkanin viinitarhalle kun ajoimme takaisin Tel Avivin suuntaan.  Minähän innostuin kun näin että siellä oltiin poimimassa viinirypäleitä.
En malttanut olla maistamatta...rypäleet olivat hyvin pieniä ja todella makeita.
Yleensä rypäleiden poimimiseen käytetään tietyn tyyppistä traktoria joka kulkee viinipensaiden välissä, mutta  Barkanin vierailukeskuksen vieressä niitä poimittiin käsin. 
Menimme sisälle suureen vierailukeskukseen.
Meillä oli tuuria sillä paikalla oli erittäin miellyttävä sommelier,  joka kertoi meille Barkanin viinitarhasta, ja vastasi  kaikkiin kysymyksiin;D  Selvisi että Barkanin viinitarha  on tänään  Israelin suurin viinitarha, joka tuottaa 15 miljoonaa pulloa viiniä vuosittain,  aika hurja määrä. Iso osa tuotannosta  menee ulkomaille; lähinnä Yhdysvaltoihin.
Koska meillä oli nälkä emmekä olleet syöneet aamiaista,  jäimme vierailukeskukseen   viini&juustoaamiaiselle.  Viiniä vain ihan vähän, olihan sentään aikainen aamu;D Tuonne vierailukeskukseen olisi kiva päästä toistekin.

lauantai 25. elokuuta 2018

Bambin kanssa koirafestivaaleilla

Tässä on terapiakoira Domino. Domino on koulutettu tunnistamaan tiettyjä
sairauksia
Eilen perjantaina Tel Avivissa oli taas koirafestivaalit,  ja matkustimme sinne bussilla Bambin kanssa. Ihan kodin vierestä menevä bussi pysähtyy onneksi ihan lähelle festivaalialuetta,  joka oli Tel Avivin keskuspuistossa.  Viimeksi koirafestivaalit pidettiin vuonna  2016,  jolloin myös kävimme siellä Bambin kanssa.
Portilla oli tällainen tervehdys.
Bambilla oli mukavaa tuolla sillä joka paikassa oli niin mielenkiintoisia uusia hajuja.   Oli tosi kuuma ja kostea päivä mutta juomakuppeja koirille oli useassa paikassa.
Tulimme aikaisin , eikä silloin vielä ollut  niin paljon kaksi-ja nelijalkaisia...
Iso osa koirista täällä ovat sekarotuisia , kuten Bambikin .
Huh onpa kuuma! 
Nelijalkaisten lisäksi myös kaksijalkaisille oli ohjelmaa; esim. ruokatorin muodossa,  ja tässä jaettiin ilmaiseksi  mehujäitä jotka maistuivatkin kuumana päivänä.  Kaksijalkaisille oli myös live-musiikkia, mutta koska olin aikaisin liikkeellä,  näin vain viimeisimmän  X-Factor voittajan , Eden Alenen .  harjoittelemassa.  18-vuotias  Eden Alene on niin vahva laulaja, että oli ihan pakko pysähtyä kuulemaan hänen lauluaan,  mutta en saanut hänestä otettua tarpeeksi hyvää kuvaa.
Festivaalialueelle oli levitetty näitä ihania isoja tyynyjä, joissa on niin mukava levähtää. 
Yhdessä kojussa oli kiinteää ja myrkytöntä   koirashampoota,  ja nyt hieman harmittelin etten ostanut tuota, mutta saippuan tekijä kertoi että jossain vaiheessa sitä tulee myös eläintarvikekauppoihin.
Hau:)   Acana oli tapahtuman pääsponsori , ja Bambikin sai näytepussin kotiin vietäväksi.
Tässäkin sai mehujääpuikon , ja kassin jossa oli vähän kotiinvietävää.
Wellness Coren  kojulla annettiin oranssi kassi, ja tällaisen märkäruokapakkauksen.  Märkäruoka-annos maistui Bambille erinomaisen hyvin tänä aamuna,  enkä voinut olla tutkimatta netistä hintoja tuolle ruualle täällä ja Suomessa, ja taas harmittelin sitä että koirien (ja kissojen ) ruuat ja tarvikkeet ovat täällä paljon kalliimpia kuin Suomessa:(
Nåissä oli niin mukava istua ettei millään olisi halunnut nousta ylös...
Festivaaleilla oli myös alue jossa  muutama koirayhdistys esitteli kotia etsiviä koiria ja pentuja. Tässä oli  äitikoira 8 seitsenviikkoisen pentunsa kanssa.  Lapset saivat mennä leikkimään pentujen kanssa. Oi noita pentuja... 
Toinen emo syötävän suloisten pentujensa kanssa.
Toivottavasti kaikille pennuille löytyy koti.

Kansainvälinen koirapäivä on elokuun 26. päivä.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Paperista on moneksi

Aina silloin tällöin  kävelen Tel Avivin keskustan vanhan kauppakeskuksen läpi ( tai siellä voi hyvin tehdä kävelylenkin kun ulkona on liian kuumaa; ystävältä saatu vinkki;D) ja elokuun aikana siellä on näkynyt kaikenlaisia eläinhahmoja .
Kauppakeskuksen kahden puolen (katu erottaa ne toisistaan, mutta alta ja yltä pääsee toiselle puolelle)  välissä olevassa näyttelytilassa on koko kuukauden aikana ollut eläintarhallisen verran origamieläinhahmoja,  ja keskuksessa onkin vietetty origamifestivaalia.  Iltapäivällä siellä on voinut oppia itsekin taittelemaan paperia, mutta en ole ollut siellä oikeaan aikaan.  Kaikki hahmot ovat Israelin origamiyhdistyksen aikaansaannoksia.
Hienoja ovat!
Mutta vielä hienommat olivat katonrajassa roikkuvat suurikokoiset eläinorigamit. Näistä tuli hyvälle mielelle:)
Apinat ovat mainiot:)
Ihan harmi etteivät nämä jää pysyvästi tuonne. Kauppakeskuksissa on hyvä ilmastointi, ja hyvin saa tehtyä tuolla  pitkänkin lenkin, eikä tarvitse hikoilla kuten ulkona:)
Kauppakeskuksen yhden kaupan edessä    hieraisin silmiäni kun näin tämän niin jouluisen kauniin  kosmetiikkajoulukalenterin  Sabon -kaupassa.  Mietin että eihän nyt vielä voi olla jouluisia tuotteita.....kunnes muistin että syyskuun alkupuolella  täällä vietetään  Rosh Hashanaa eli juutalaista uutta vuotta, ja silloin on tapana antaa  lahjoja;  ja lahjapakkauksia näkeekin nyt paljon kaupoissa. Tuo kalenteri on aivan ihana, ja  Sabonin tuotteet suosikkejani,  mutta se on kamalan  tyyris.  
Muutenkin Sabonin kaupassa oli kaikenlaisia  lahjapakkauksia jotka näyttivät enemmän jouluisilta kuin  tuohon juutalaiseen uuteen vuoteen liittyviä, ja kaiketi nämä samat tuotteet ilmestyvät Sabonin kauppoihin muualla maailmassa myöhemmin syksyllä.
Uuden vuoden lisäksi täällä  on syksyllä kunnallisvaalit, ja  asuinkaupunkini Holonin legendaarinen  kaupunginjohtaja  Moti Sasson on taas ehdolla, varmaankin viimeisen kerran.  Sasson on ollut kaupunginjohtajana  jo vuodesta 1993,   ja on eläkeiässä, mutta  koska hän on saanut tässä kaupungissa niin paljon aikaiseksi,  soisin hänelle vielä yhden kauden (kausi on 5 vuotta).   Sasson ei ole naimisissa eikä hänellä ole lapsia, ja on kokonaan omistautunut työlleen.  Sassonin erilaisia julisteita on ympäri kaupunkia , mutta myös muiden ehdokkaiden, jotka toivottavasti eivät tule valituksi.