sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Mitä jos .

Kissa ompelukaupan edessä.Hyvä sisäänheittäjä..

Mitä jos-ajatus tuhosi yhtenä yönä yöuneni melkein kokonaan. Luin kuinka Hamasin terroristeiltä löydetyistä asiakirjoista ilmeni että heillä oli tarkoitus edetä keskiseen Israeliin, ja ottaa siellä panttivankeja, joihin kiinnitettäisiin räjähteitä.  Näin jo kauhukuvia siitä miten joku Hamasin tyyppi yrittäisi pakolla avata oveni. No onneksi sellaista ei tapahtunut omalla alueellani, ja onneksi on purkki  melatoniinia...

Sota ikävä kyllä jatkuu, ja on vaikeaa molemmille puolille.  Tosin  tätä kirjoittaessa on väliaikainen tulitauko, jonka haluaisin jatkuvan, mutta en haluaisi  kokea uudestaan Hamasilta tulevaa uhkaa....Täällä lähes jokainen tuntee jonkun joka tapettiin tai kaapattiin, ja minäkin tunnen naisen,jonka poika ammuttiin kotiinsa kibbutsissa.
Toissa viikolla asuinkaupunkini Holonin uudemman keskustan aukiolle oli katettu pitkä pöytä Gazaan kaapatuille ihmisille.Pöytä-installaatio oli täällä muutaman  päivän ajan, ja jatkoi sitten toiseen kaupunkiin. Jokaisessa tuolissa oli kaapatun kuva sekä nimi.
Kaapattujen lasten leikkikenttä, ja jokaisessa ämpärissä kaapatun lapsen nimi. Nythän osa lapsista päässyt takaisin kotiin, mutta monta vielä Hamasin jossain piilottamina, maan alla. 
Jos ensimmäisinä viikkoina oli ilmahälytyksiä ja pamauksia joka päivä niin nyt niitä on vähemmän.
Parina päivänä satoi kunnolla.  ja oli kova tuuli. Kuvan tytön ilmapallot  meinasi karata käsistä ,kovan tuulen vuoksi.
Luonto on ihmeellinen💚Kaikki tämä vihreys ilmestyi 2 päivää kovan sateen jälkeen, pitkän kuivuuden jälkeen. Myös sää on nyt mukavempi:aamut ja illat mukavan viileitä ,mutta päiväsaikaan edelleenkin lämmintä, mutta ei niin että hikoilisi. Yöllä on viileää mutta ei kylmää, ja peittoni on sellainen mitä täällä kutsutaan kesäpeitoksi....
Viime perjantaina sain vihdoinkin ostettua astmalääkkeet.Edellisenä perjantaina menin keskustaan, jossa sairaskassani apteekki, mutta se olikin kiinni,koska heillä ei turvahuonetta siellä. Otin bussin Tel Aviviin , jossa sairaskassallani suuri klinikka, mutta se olikin kiinni perjantaisin. Suuri klinikka asuinkaupungissani oli onneksi nyt auki perjantaina. Päätin kävellä klinikasta  keskustaan kahden pääkadun välissä.olevan puiston kautta. Aika hyvä ulkokuntosali tuolla.
Puiston varrella aina joku julistetaidenäyttely.Nyt oli värikkäitä satuhahmoja.
Ensimmäistä kertaa näin tällaisen polkupyörän korjaustelineen.
Hauska istumapaikka lapsille.
Puistokissoja.
Vessa on hyvä olla puistossa, hädän tullessa...
Alan vähitellen lähestyä keskustan aluetta.
Hanukka eli valon juhla lähestyy ,joulukuun alkupuolella, ja siihen kuuluvat munkit. En ole niin munkkien ystävä ja ainoa munkki mistä olen koskaan pitänyt on munkkipossu.
Joulukoristeet olivat ilmestyneet suureen halpiskauppaan.

Mukavaa marraskuun loppuaikaa🎄

perjantai 3. marraskuuta 2023

Päivät kuluu


Papaijapuu täällä lähellä
Jo lähes 4 viikkoa on täällä ollut epätodellinen olo,ja pahinta että ei tiedä milloin se loppuu (saisi jo loppua..).Itse olen ok,mutta täällä on jonkinlainen hermostunut ilmapiiri,ja kansallinen trauma, tapahtuneen johdosta, etenkin kun koko ajan on enemmän ja enemmän selvinnyt mitä tapahtui, ja kuullut ihmisten tarinoita. Kaiken lisäksi muutkin extreme-ryhmät lähteneet liikkeelle,eli pohjoisessa Hizbullahin ohjuksia Libanonista  ,ja Eilatiin lentänyt ohjuksia Jemenistä.Täällä on pohjoisesta lähes kaikki ihmiset , muutaman kilometrin säteellä Libanonin rajasta, evakuoitu, ja etelästä samoin, tuhansia ihmisiä ja muutama kokonainen kaupunki. Hamasin hyökkäys tänne käynnisti kamalan kierteen, kaikille..
 
Koko tänä aikana on , yhtä päivää lukuunottamatta , ollut ilmahälytyksiä ja kovia pamauksia,  mutta otan ne aika iisisti., tosin varmaan minullakin on jonkinlainen alitajuinen stressitilanne päällä, sillä nukun paljon huonommin kuin normaalisti. Hamas yleensä ajoittanut rakettien ja ohjusten  lähettämisen iltapäiväksi ja illaksi, eikä onneksi yöaikaan, vaikkakin muutamana  kertana miitä tuli todella myöhään.. Muistaakseni 80-luvulta lähtien on ollut pakko lisätä jokaisen rakennettavan talon asuntoihin  turvahuone, mutta sellaista ei meidän 70-luvun alun talossa ole, joten hälytyksen tullessa siirrymme äkkiä rappuihin ,joka talon turvallisin paikka  Talon alakerrassa on kyllä ihan pommisuojakin, mutta se on aika kamala.Jos Hizbullah lähettäisi tänne Libanonista ohjuksia, niin pitäisi olla siellä, koska ne ohjukset  tekevät suurempaa tuhoa.Toivottavasti ei tule tarvetta sellaiselle.🙏 Muuten näiden ilmahälytysten vuoksi tapaa naapureita.  Iron Dome torjuu suurimman osan ohjuksista, mutta ei kaikkia,ja muutama päivä sitten kuulemma  osui karavaaniautoon lähistöllä.
Viime viikolla ystävien luona oli Halloween-koristeita. Massimo, pariskunnan toinen osapuoli, kasvoi USAssa, ja koristelee kotia eri tilanteiden.  mukaan.
Huiii mitä juttuja🎃🎃
Tämä.oli aika hurja 👻
Sää on ollut todella kummallinen täällä: lokakuun lopussa satoi muutaman kerran, trooppista sadetta sillä samalla oli lämmintä ja kosteaa ,mutta on edelleen ollut tosi helteistä,myös öisin ,ja marraskuukin alkanut lämpimänä .Yleensä marraskuussa pitäisi jo olla viileää. Hellesää tähän aikaan vuodesta tosin ei ole niin tukala kuten kesällä 
2 viikon ajan  lokakuussa, sekä.muutaman päivän ajan tällä viikolla, kotona oli uusi lainakoira,eli hieman yli vuoden ikäinen chihuahua nimeltä Toy.  Toyn emäntä on naapurini tytär,johon tutustuin kun muutin tähän taloon, ja nyt kun hän on sairastunut, ,ja välillä sairaalassa, Toy on silloin täällä. Toiseen lainakoiraani, Shadowiin, verrattuna ,Toy on todella vaativa tapaus, mutta niin suloinen🐶
Mainitsin jossain postauksessa työstäni, mutta en kertonut mitä teen. Korona "tuhosi" mitä tein aikaisemmin, ja kun alkoi olla sellainen tilanne että pakko tehdä jotain, ystäväpariskunta Sagi&Massimo, pyysivät minua hoitamaan vauvaansa, Liamia  En tosiaankaan ajatellut tekeväni mitään sellaista, vaikka olen vapaaehtoistöissä ollut psljon lasten kanssa tekemisissä, mutta  Sagi&Massimo onnistuivat kääntämään pääni,ja niinpä olen lähes joka aamu ,heinäkuusta lähtien,hoitanut Liamia, 7 tunnin ajan.Sieltä.olen 3 kertaa viikossa mennyt kiireellä viereisen talon Anitan luokse, joten niinä päivinä alan päiväni vauvan seurassa, ja lopetan päivän illalla, ihanan 90 v. Anitan luona 

Liam syntyi keskosena,  USAssa, sijaissynnyttäjän avulla, viikolla 32, ja on tällä hetkellä 8 kuukauden ikäinen,mutta kehitys on puolen vuoden tasolla . Liamilla on ongelmia niskalihasten kanssa, joten hänen kanssaan pitää tehdä paljon harjoituksia .Liam on ihana, mutta vauvan hoitaminen paljon raskaampaa mitä muistin; olin varmaan unohtanut koska oma lapseni ollut jo pitkään aikuinen  .Lupasin hoitaa Liamia vuoden loppuun saakka,ja kovasti Sagi&,Massimo  yrittävät maanitella jatkamaan, mutta olen päättänyt  että en jatka Liamin hoitoa ensi vuonna.
Silloin  tällöin käymne Liamin toisen isän, Sagin,  kanssa  lapsiin erikoistuneen fysioterapistin luona ,ja aina tulee samalla uudenlaisia harjoituksia, Liamia varten.

Kaunista viikonloppua💐

perjantai 13. lokakuuta 2023

Telkkkarirakkautta ahdistumiseen

Upea kruunulatva kukkii lähellä

Hei taas❤️Täällä viikko ollut tosi ahdistava, koska  pahoja uutisia tullut niin paljon,ja vaikeinta tässä tilanteessa on epätietoisuus sekä se että olemme täällä  nyt sellaisessa tilanteessa jossa mikään ei oikein toimi: valtion virastot kiinni, monet kaupat (ei ruokakaupat..) kiinni,ja kaikki toimii puoliteholla. Nyt viikonloppuna on  2 Suomen ulkoministeriön järjestämää evakuointilentoa Suomeen, mutta päätin kuitenkin jäädä tänne, koska muutamia velvollisuuksia, joiden vuoksi en voi nyt lähteä.

Sen vastapainoksi pitää  välillä ajatella asioita jotka vievät ajatukset pois tilanteesta, ja onneksi voi katsella vaikka ohjelmia Suomen televisiokanavilta, mm.kiitos VPN-ohjelman avulla.

Huomasin  että MTV:ssä alkoi taas uusi "Ensiteffit Alttarilla"- kausi,jota olen aikaisemminkin seurannut  Täällä taas loppui  syyskuussa paikallisen version 6. kausi, joten laitan tänne taas koosteen siitä , kuten olen aiemminkin laittanut. On aina mielenkiintoista huomata suomalaisen ja israelilaisen version eroja.

Kun Suomen versiossa on vain 3 paria, niin täällä on jopa 7 paria. Täällå jokainen pari meni naimisiin eri paikassa kuin toiset parit. Osallistujien perheisiin tutustuttiin myös paremmin tällä kaudella, ja todella mukavan miespuolisen psykologin tilalle tuli uusi, aivan loistava miespuolinen psykologi.
 
Ensimmäinen pari; Raz ja Einav. Raz on muusikko ja Einav opettaja. Einavin kaksoissiskon piti myös osallistua ohjelmaan, mutta hän jätti sen kesken. Tämä oli täydellinen "match", 2 ujohkoa ihmistä ,jotka heti ihastuivat toisiinsa,ja ovat edelleen yhdessä.
Toinen pari eli Joanna ja Tomer. Joannan perhe asuu Bulgariassa, mutta hän on suuriman osan elämästään  asunut täällä. Joanna toivoi pidempää miestä, mutta rakastui vähitellen Tomerin persoonallisuuteen ja kaikkeen hänessä. Molemmat ovat töissä  IT-alalla, ja edelleenkin onnellisesti yhdessä.
Snir ja Mor, molemmat IT-alalla. Snir (mies) ei alusta pitäen tuntenut minkäänlaista fyysistä vetovoimaa Moria kohti. Snirin mielestä Mor oli kuitenkin  mahtava persoona, ja he yrittivät lähes loppuun saakka, kunnes päättivät muutama päivä ennen koekauden  loppua erota.Molemmilla uudet kumppanit pian ohjelman jälkeen.
Yossi ja Chen. Yossi sai juuri sitä mitä oli pyytänyt, ja tämän parin välillä kipinöi heti alussa. Tämän  parin touhuja oli mukavaa katsella,ja he saivatkin suhteessa paljon ruutuaikaa.  Yossi ja Chen  ovat edelleenkin yhdessä.
Ronen ja Rotem.Tämän parin kanssa oli todella paljon draamaa. Alussa Rotem(nainen) näytti jatkuvasti pomputtelevan Ronenia (asianajaja) mutta loppua kohden Rotem kohteli Ronenia paremmin. 42 päivän jakson jälkeen he päättivät pysyä yhdessä, mutta erosivat pian sen jälkeen.
Noam  ja Moshe. Moshe korjaa kattoja ammatikseen  ja Noam on sosiaalityöntekijä. Moshe ei missään nimessä olisi halunnut saada sosiaalityöntekijää vaimokseen, oman vaikean lapsuutensa tähden, eikä Noam olisi halunnut hoidettavaa. Moshea myös häiritsi se että Noam on häntä 4 vuotta vanhempi. Suurimman osan ohjelmaa näytti siltä että tämä pari ei jatka yhdessä, mutta loppua kohden heidän välillään tapahtui jotain,vja he päättivät pysyä yhdessä. Heidän tarinansa jatkui vielä puoli vuotta ohjelman jälkeen, jonka jälkeen he erosivat ystävinä.
Viimeinen pari eli Ron,vjoka johtaa aurinkoenergia-asemaa sekä Tal, näyteikkunoiden suunnittelija . Tämä pari oli iältään vanhin pareista,lähellä 40 vuoden ikää. Kaikki osallistujat  olivat tällä  kaudella yli 30-vuotiaita.  Ron ja Tal etenivät todella nopeaa vauhtia, ja tulevat lapset otettiin esille jo aikaisessa vaiheessa, ja he ovat edelleen yhdessä. Tällä kaudella 3 morsianta oli aikaisemmin pakastanut munasolujaan, varmuuden vuoksi.Tämän parin suurin ongelma oli välimatka, joten ihmettelin kun Suomen versiossa tällä kertaa jokaisella parilla tosi suuri välimatka. Mitenköhän se vaikuttaa parien tarinoihin..

lauantai 7. lokakuuta 2023

EI taas

Erivärisiä kiinanruusuja
kotikadulla🌸
Olipa herätys tänä aamuna.  Nousin klo 6 30 aamulla,ja heti sen perään alkoi ilmahälytys. Raketteja tuli vauhdilla ja ainakin 5 kertaa jouduimme äkkiä menemään rakennuksen portaikkoon, joka rakennuksen turvallisin paikka, koska meidän vanhassa talossa ei turvahuoneita, ja talon pommisuoja kamalassa kunnossa .
Tässä istun portaikossa(vihreät housut) ja alempana  vastapäisen  asunnon naapuri  .
Yleensä lauantaiaamuna teen kävelylenkin lähialueella,mutta nyt menin vain puiston alueelle,  eikä kaduilla näkynyt ketään ,ja vain harva auto meni ohi.  Yhtäkkiä kuulin taas hälytyksen, ja piti juosta nopeasti kohti kotitaloa ja rappukäytävään.

Näihin ilmahälytyksiin ja ohjuksiin on jo melkein tottunut  parin vuoden välein ,mutta tällä kertaa tilanne vakavampi: Hamasin tertorristijoukkoja onnistui tunkeutumasn maasta,ilmasta ja merestä,ja aseistetut terroristijoukot tunkeutuivat etelän  kibbutseihin ja kyliin,ja  paljon ihmisiä kuollut ja otettu panttivangeiksi. Pommitukset ja hyökkäykset tulivat täytenä yllätyksenä, koska nykyinen hallitus täällä keskittynyt sisäisiin konflikteihin ja muihin asioihin. Nyt täytyy toivoa ettei tämä jatku kauan🙏Kaiken lisäksi tämän päivän piti olla juhlapäivä, ns."High Holidays" -kauden viimeinen pyhä, mutta nyt tietenkin kaikki tapahtumat  peruttu,myös Bruno Marsin toinen konsertti  täällä,jonka piti olla tänä iltana.
Tämän juhlapäivän piti päättää viikon kestäneen  lehtimajajuhlan,  ja torstaina illalla olin kutsuttu Nancyn lehtimajajuhlaan.Saavuin juuri kun aurinko oli laskeutumassa, mutta en saanut kunnon kuvaa  oranssisesta auringosta.
Tietysti piti taas ottaa kuva terassilta.
Nancy valmisti täytettyjä.sipuleita meille ei-lihansyöjille. Nämä menivät uuniin ja olivat sen jälkeen tosi herkullisia.
Nancyn pikkuinen lehtimaja. Siellä ei kuitenkaan kukaan istunut.
Lehtimajoja (made in China)  on näkynyt vähän  joka paikassa tällä viikolla. Tämä oli vihanneskaupan  vieressä, mutta kuului viereiselle falafel-paikalle.




sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Vuosi 5784

Meksikon pensassalvia kukkii viereisen 
toimistotalon puutarhassa.
Viikko sitten täällä vaihtui vuosi, eli juutalaisen kalenterin mukaan alkoi vuosi 5784 .Piti googlata ja katsella mikä vuosi, sillä  muuten täällä toimitaan tavallisen kalenterin mukaan, eli tätä kirjoittaessa on  syyskuun 24. päivä.
Uuden vuoden ansiosta oli pitkä viikonloppu, eli normaalin sapattipyhän lisäksi sunnuntai, joka täällä arkipäivä, olikin pyhäpäivä. Perjantai-illaksi olin kutsuttu amerikkalaisen ystäväni Nancyn luokse uuden vuoden aaton illalliselle.  Jos kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa että siellä on FinnCrisp hapankorppuja, joita täällä sai monesta paikasta ennen, mutta ei enää, ja Nancy oli tilannut hapankorput iHerbistä. Minä toin illalliselle 2 salaattia ja omenakakun. Kuvan pienissä lautasissa on hunajaa, mihin dipataan omenapaloja. Se symbolisoi tulevaa makeaa vuotta..
Nancyn kattoterassilta näkyy hieman  BatYamin kaupungin  rantakatua ja Välimerta. Nancy asui aiemmin pienessä kaivoskaupungissa USAn Montanassa, ja hän uneksi merinäköalasta, joka hänellä nyt on.
Illallisen jälkeen istuimme terassilla,   josta teki mieli kurkistella viereisten talojen parvekkeille.Meitä oli vain 6 henkeä ja ilta jatkui seuraavan päivän puolelle  .
Seuraavana aamuna liukastuin pahasti keittiössä, ja oikean puoli polvesta alaspäin vääntyi kummalliseen asentoon, myös jalka vääntyi. Näin käy kun lattialla vesitilkka ja jaloissa feikki Croksit.....Myöhemmin kipu oli kamala; polven, säären ja jalan alue turposi,enkä voinut lainkaan  astua oikealla jalalla,  joten olin varma että siinä murtuma. Soitin sairaskassani päivystysnumeroon,ja selvisi että klinikalla ,jossa käyn ,on pyhinä traumatologi .En kuitenkaan ollut sellaisessa kunnossa että olisin voinut mennä minnekkään, ja otin vahvan särkylääkkeen, jonka avulla nukuin ilman kipua  

Seuraavana aamuna kipua oli jo vähemmän, ja pystyin astumaan jalalla, joten siinä ei ollutkaan murtumaa. Koko pyhän hoidin polvea, eli pidin välillä  korkealla,välillä jäitä jne . Maanantaina  tuntui että voin jo ihan hyvin kävellä kunnolla ja kulkea rappuset ylös ja alas. Ei ehkä ihan paras idea, sillä polvikipu tuli takaisin. Onneksi on taas viikonloppu+pyhä(Jom Kippur eli vuoden pyhin päivä) , joten voin taas lepuutella polvea ja aloittaa sen jälkeen nä pojalleni Suomessa syntyi uusi tytär, nro. 3.

Kaunista sunnuntaita💐

lauantai 9. syyskuuta 2023

Päivän yllätys


Minut yllätettiin tänä aamuna kivalla tavalla, kun Shadow-koiran toinen omistaja soitti, ja sanoi hakevansa minut puolen tunnin  sisällä  Olin juuri pesemässä asunnon  lattioita, ja aivan hiessä, sillä kuumaa ja kosteaa.Tuli kamala hoppu käydä pikaisesti suihkussa ja laittaa jotain päälle. Vanhenin tänään taas yhdellä vuodella,joten sen johdosta tämä yllätys
Kävimme ensin hakemassa yhteisen amerikkalaisen ystävämme Nancyn(tuo sinireppuinen) , joka asuu aivan lähellä BatYamin kaupungin ranta-aluetta. BatYam(meren tytär) on sekä Tel Avivin että oman asuinkaupunkini Holonin naapurikaupunki. Minusta BatYam on ruma kaupunki,mutta heillä upea ranta-alue, joka puuttuu omasta asuinkaupungistani .
Minulle tarjottiin synttäriaamiainen eräässä ranta-alueen ravintolassa 
Nancy kuvaa aamiaista. 
Ja kuvasi.myös Sagin,Shadowin toisen omistajan ja minut.
Aamiaisen jälkeen kävelimne vielä ranta-alueella. Ranta-alue on rantakadun alapuolella,ja tänään oli suhteellisen siedettävä sää,vaikkakin kuumaa.. Eilen oli  lähes 40 astetta, mikä oli aika tukalaa.
Tykkään siitä että tuolla on puinen kävelytie,ettei tarvitse saada hiekkaa kenkiin.. 
Rantapalmuja.
Kunhan viilenee,taidan tehdä pidemmän lenkin täällä.
Kaunista viikonloppua❤️