sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Sovituspäivä

Maalaus Maurucy Gottlieb,suurentuu klikkaamalla

Tänään auringonlaskun aikaan täällä alkaa Yom Kipur, sovituspäivä. Se on juutalaisuuden pyhin päivä,ja se päättää kymmenen katumuspäivän jakson.Lisää Yom Kipurista suomeksi täällä. Suurin osa ihmisistä paastoaa 25 tuntia;tänä aikana ei syödä eikä juoda, täysi paasto siis.
Yom Kipurin aikana liikenne ei toimi, televisio ja radio eivät lähetä mitään,ja kaupungin kadut ovat täynnä pyöräileviä lapsia. Pyöräkauppojen sesongin huippu onkin juuri ennen Yom Kipuria.
Pidän siitä,että kerran vuodessa autot eivät kulje ja on normaalia hiljaisempaa. Ottaisin mielelläni pari tällaista päivää lisää.

Eilen siirryimme talviaikaan,muuta maailmaa yli kuukauden etuajassa.Täällähän on normaalisti sama aika kuin Suomessa;nyt olemme tunnin jäljessä,toistaiseksi.Näin ei ollut ennen,mutta joitakin vuosia sitten päätettiin,että kesäaika loppuu juuri ennen Yom Kipurin alkamista.Uskovaisten painostusta...Aivan älytöntä siirtyä talviaikaan,kun lämpötila on vielä hellelukemissa.Taloudellisestikin se on aivan älytöntä!

28 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Hiljaisuus olisi kyllä aivan superolotila. Meillä se on kadonnut, ei enää Joulupäivinä ole sitä autiutta teillä kuin ennen muinoin. Pääsiäsestäkin on tullut jokin riemuloma.

Leena Lumi kirjoitti...

Yom Kipur monasti vuodessa tekisi itsekullekin hyvää.

Kiitos Jael, olet ihana, kun annat infoa tämän päivän juutalaisuudesta ja Israelista sinänsä.

Jatkamme Even kanssa aamiaista ja sitten Viherlandiaan...postaamme tänään vielä jotain, joka kiinnostanee sinuakin, sinä Keittiön Valtiatar!

Yaelian kirjoitti...

Lepis:Totta,muistankin parin vuoden takaa,ettei Joulupyhinä enään ole samanlaista kuin ennen.Tämä hiljaisuus ja rauhallisuus täällä tämän pyhän aikana tekee kyllä hyvää.

Leena:Totta,ihanaa kun liikenne ei kulje edes kerran vuodessa!Oikein nautinnollista sunnuntaita Even seurassa:-)

Karoliina kirjoitti...

Voi, kun tannekin saataisiin edes yksi tuollainen liikenteetön paiva!!

Rauhallista ja leppoisaa Yom Kipuria teille!

Susadim kirjoitti...

Aivan mahtava tuollainen liikennetön päivä! Se, että myös tv ja radio hiljenee on myös rauhoittavaa. Onkos ravintolatkin pääosin kiinni, kun niin moni ei saa syödä ja juoda?

Yaelian kirjoitti...

Karoliina:Kiitos:-)Tekis kyllä hyvää joka paikkaan tuollainen liikennetön päivä!

Susadim:Ravintolatkin ovat kiinni,ja kahvilat myös,kuten kaupat.

arleena kirjoitti...

Paasto, hiljentyminen ja mietiskely olisi meilläkin paikallaan. Syksy ennen kaamosta myös sopiva aika.

Hannele kirjoitti...

Kasäajan aikaiset herätykset on ihan hullua..

Yaelian kirjoitti...

Arleena:Niin olisikin.Ja syksy hyvää aikaa sille.

Hannele;-)

BLOGitse kirjoitti...

taalla siirryttiin talviaikaan sina aikana kun olin Suomessa.
Nyt on paa ihan sekaisin kun aurinko ei ole siella missa pitaisi...tosi vaikeaa sopeutua.
Olen mennyt joskus jo 8 aikaan sankyyn kun niin vasyttaa...
eilen simahdin 9 aikoihin, herasin kolmelta, vasasin jotain koneella, katsoin tv:ta, takaisin sankyyn 5.30 eika silloinkaan uni tullut heti...7 soi kello, olin ihan valmis uuteen aamuun!
toivottavasti en muutu zombieksi...

Arjaanneli kirjoitti...

Tuon rauhoittumisen kokee mökillä, missä ei ole sähköjä, ja radion pattereiden loppusessa.
Ei hälinää.Ei kiirettä. Ei pakko mitään, jos ei tahdo!
Paastoa kuitenkin vaikea toteuttaa.
Liha on heikko näiltäosin.

Unelma kirjoitti...

Se on varmaankin erikoinen kokemus, kun suuressa kaupungissa kaikki hiljenevät.

pikkujutut kirjoitti...

Anun blogissa jo sanoinkin, etta kesalla mietittiin miehen kanssa milloin tuo autoton pva olikaan. Oli tavallaan surrealististakin liikkua hiljaisessa kaupungissa ja ihmisia oli paljon kaduilla kavelemassa. Se melu oli poissa ja kaikki ylimaarainen sahlinki.

Sateenkaari kirjoitti...

Rauhaisaa Yom Kipuria sinne appelsiipuitten alle.
Kiitos tietoiskusta.On mielenkiintoista seurata ulkosuomalaisten elamaa eri puolilla maailmaa.

-S- kirjoitti...

Voi ei...tuohan on ihan epàterveellistà olla 25h paastolla!! Ihme juttuja joissakin uskonnoissa.

Susa kirjoitti...

Hatima tova Yaelian! :)

Nurkkalintu kirjoitti...

Rauhallista päivänjatkoa!

Núria kirjoitti...

Hola! We haven't changed into the winter timing yet. I wish we wouldn't!!! Seeing no day light at 6:00 pm makes me sad.

Isn't google translator great? ;D

Yaelian kirjoitti...

BLOGitse.Teillä kai siirryttiin noin aikaisin ramadanin vuoksi. Kestää pari päivää tottua tuohon ns. talviaikaan kun kesä vielä päällä..

ArjaAnneli:Hyvin voikin mökillä rentoutua,mutta kaiken liikenteen,myös lentoliikenteen pysähtyminen suuressa kaupungissa on ainutlaatuinen kokemus.

Unelma:todella ihana ilmapiiri kun ei minkäänlaista liikennettä ja ylimääräistä ääntä edes kerran vuodessa-

Pikkujutut: Se voikin tuntua aika surrealistiselta.Tel Avivin kaltaisessa suuressa kaupungissa kaiken liikenteen pysähtyminen kerran vuodessa on kyllä ihanan rauhallista:-)

Sateenkaari:Kiitos:-) Tosi kivasti oppiikin kaikenlaista ulkosuomalaisten blogeista:-)

-S-: Terveelle ihmiselle ihan ok tuo paasto.Raskaana olevat, imettävät, sairaat ja lapset eivät saa paastota.

Susa;Hatima tova sinullekin!

NUrkkalintu:kiitos:-)

Nuria:Que bien que me puedas entender con la google traduccion:-) I also don't like that it becomes here now dark much too early because of religious pressure....

BLOGitse kirjoitti...

Ramadanin takia kylla...en vielakaan ole paassyt kiinni liian aikaisin tuleviin illan pimeisiin...

Yaelian kirjoitti...

En minäkään,heräilen automaattisesti ennen klo 6 aamulla,kun en ole vielä sopeutunut tuohon talviaikaan...

Sirokko kirjoitti...

Meillä luovuttiin kesäajasta jo vuosia sitten, tunti sinne tai tänne tuntui turhan monimutkaiselta :) Nyt sen huomaa vain telkkariohjelmissa, Ranskan kanssa ollaan talvisin samassa ajassa. Suomeen on eroa talvisin tunti ja kesäisin kaksi.

Voi kun meilläkin olisi edes yksi hiljainen päivä vuodessa! Tai edes mahdollisuus pyöräillä...

Yaelian kirjoitti...

Sirokko;kai ihan hyvä noin kuin teillä. Jos kerran kesäaika on,niin miksi sitä lopetetaan kun vielä olisi valoa iltaisin...Täällä normaalisti sama aika kuin Suomessa,nyt väliaikaisesti tunti eroa. Pyöräilijöille tuo eilinen päivä oli kyllä ihan loistopäivä!

MaaMaa kirjoitti...

Uskomatonta, että siellä ollaan jo talviajassa! En ymmärrä, miten aika on muka kulunut nyt jo lokakuuhun melkein! huh!

toivottavasti meni paasto hyvin kuumuudesta huolimatta; tekis hyvää varmasti monelle muullekin hiljentyminen ja paastoaminen...

Rapsutuksia Bambille kanssa!

Yaelian kirjoitti...

MaaMaa;Joo talviaika on jo,valitettavasti:-( Ja syksy etenee pikavauhtia! Tosin täällä vielä helteitä...Kiitos,paasto meni hyvin,paastoan muutenkin silloin tällöin ,tekee olon kevyemmäksi.
Ja Bambikin sai rapsutusterveiset:-)

Hippu kirjoitti...

Ohhoh! Minä olen kai niin kaikenlaiseen mölyyn tottunut, että on melkein pelottavaa ajatella tuollaista, ettei kuulu mitään liikenteen melua ja että telkkaristakaan tule mitään! Minulle tulisi tuosta ihan maailmanlopun olo. :-D

Tuo paasto on kyllä aika hurja! Eikö vettäkään saa juoda?

Yaelian kirjoitti...

HIppu: Kerran vuodessa kuitenkin on kiva kun on hiljaisempaa..Siinä koko jutussa on ihan oma tunnelmansa, kuitenkin paljon ihmisiä liikkeellä,menossa synagoogaan,lapset pyöräilemässä,sekulääriset muuten vain jossain. En voi edes selittää,miten ainutlaatuiselta se tuntuu.
Juu,jos on terve,niin ei edes vettä,mutta jos on päänsärkyä,niin voi ottaa tabletin veden kanssa. Mulle tuo paasto oli ihan piece of cake.

Tuula kirjoitti...

Minusta Yom Kippur oli hyva paiva juuri tuon rauhoittumisen kannalta. Paastosin aina Israelissa ollessa. Silloin ei juuri minusta kylla edes pyorailty paljoa ainakaan.