lauantai 1. heinäkuuta 2017

Valkoinen Yö

Torstaina Tel Avivissa vietettiin taas vuotuista Valkoista Yötä,  jota täällä on vietetty vuodesta 2003 alkaen.  Kysyin muutamalta tutulta haluavatko tulla mukaani kiertelemään, mutta kaikilla oli muita rientoja siksi illaksi, joten lähdin yksin liikkeelle.  Minua kiinnosti etenkin  kansainvälinen ruokatori eteläisessä Tel Avivissa, ja kodin vierestä lähtevä bussini pysähtyy sopivasti juuri sen viereen.  Heti ensimmäiseksi näin tämän  merirosvolaivan.
Kansainvälinen ruokatori oli pystytetty  aukiolle ,jossa ennen sijaitsivat entisen vanhan pääbussiaseman laiturit.   Aukio oli vuosikymmeniä likainen ja rähjäinen paikka, jota asuttivat kodittomat ,narkkarit  ja muut onnettomat.  Sen lähelle ei kannattanut mennä, mutta joskus ihmettelin sen tilaa kun vaihdoin bussia juuri sen edessä olevalla bussipysäkillä.  Viime vuoden lopulla siellä alkoi tapahtua; entiset  asukkaat häipyivät jonnekin ja aukio koki totaalisen muodonmuutoksen . Sinne rakennettiin pieni puisto, jossa koripallokenttä , lasten leikkitelineitä ja nurmikkoa, ja sen lisäksi parkkipaikkoja, joiden tilalla nyt oli ruokatori. On todella mukavaa nähdä miten se epämiellyttävä aukio koki tällaisen muutoksen, ja myös aukion lähellä olevalla alueella on käynnissä gentrifikaatioprosessi, joka on sekä hyvä että huono juttu; riippuen siitä mistä näkökulmasta asiaa katsoo.
Alueella asuu paljon  afrikkalaisia, samoin kuin filippiiniläisiä , olen heidän puolestaan iloinen että ovat saaneet tällaisen puiston alueelleen.  
Hongkongilainen  pallomainen vohveli oli lasten mieleen.
Hih,ruotsalaisen Fika-leipomon edessä oli koko ajan jonoa, ja aloin miettiä että mitenköhän karjalanpiirakat menisivät tuolla kaupaksi;D
Merirosvolaiva kiinnosti lapsia , ja he olisivat niin halunneet kiivetä ylös laivalle. Kunnes joku tuli sieltä alas ja kertoi lapsille ettei sinne voi päästä. Laiva toimi tapahtuman musiikkipaattina.
Onhan se hieno paatti.
Menin istumaan nurmikolle, juuri ennenkuin tämä trio aloitti esityksensä.   He soittavat/laulavat klassista intialaista musiikkia, ja oli hieman outoa nähdä ei-intilaisia laulamassa (en tiedä mikä intialainen kieli oli kyseessä)  ja soittamassa niin hyvin tuota musiikkia. Laulaja eläytyi täysin musiikkiin; myös hänen kehonkielensä oli kuin  klassisilla íntialaisilla laulajilla. Tämä taisi olla raga musiikkia.  Trio kuuluu katusoittajien liittoon, joten toivottavasti tulevat toistekin vastaan, sillä heidän esityksensä oli kaunista kuultavaa.
Ruokatori/puistoalueella oli myös erilaisia installaatioita,  kuten tämä lapsia niin kiinnostava pyramidimäinen rakennelma ,joka oli jäänyt jäljelle Midburn-festivaalista.  Midburn on täällä keväällä vietettävä  festivaali; amerikkalaisen Burning Man-festivaalin täkäläinen versio,  johon kuuluvat väliaikaiset rakennelmat jotka poltetaan festivaalin lopussa. No tätä ei oltu poltettu eikä tämä kai ole edes tarkoitettukaan poltettavaksi.
Sitten oli aika lähteä eteenpäin vaikka tuolla oli ihan mukavaa,  mutta kaupunki oli täynnä mielenkiintoisia tapahtumia. Niin paljon , ja eri puolilla kaupunkia, että on vaikeaa valita. Täällä niin suosittu sähköpyörä sopisi hyvin eri tilaisuuksissa kiertelemiseen. Myös uudistetun aukion viereinen ,ennen aika rähjäinenkin katu, oli uusittu leveäksi kaduksi jonka varrelle oli istutettu uusia puita.
Bussipysäkiltä katselin vielä ruokatorialueelle ennen bussin tuloa. 
Seuraava etappini oli  kansallisteatteri Habiman aukio. Alkoi jo olla pimeää (täällä pimeää tulee ny6t hieman klo 20 jälkeen) , ja bussin ikkunasta näkyi  matkan varrella kaikenlaisia Valkoiseen yöhön liittyviä tapahtumia.
Musiikkiesitys ei vielä ollut alkanut aukiolla.
Odottelin jonkun aikaa mutta kuulin että musiikkiesityksen alkamiseen oli vielä aikaa.
Päätin lähteä eteenpäin. Aukion nurkalla on tämä kiva istuinpaikka puun alla.
Kävelin eteenpäin Givon -aukiolle. Joka puolella näkyi paljon ihmisiä , mutta Givon -aukiolla oltiin vasta harjoittelemassa illan musiikkiesitystä varten. Aloin olla väsynyt, ja en millään olisi enään jaksanut kävellä seuraavaan kohteeseen, joten otin bussin kohti ensimmäistä etappiani, eli etelässä olevalle ruokatorille. Olin siellä vielä jonkin aikaa kuulemassa musiikkia, ja sen jälkeen otin bussin kotiin.

Onneksi oli mukava sää tuolla kierrellessä,sillä tästä päivästä lähtien on joku 4 päivän kamala helleaalto ,puh!

15 kommenttia:

  1. Juuri kun pääsin hämmästelemästä sitä miten paljon teillä on Suomi-tapahtumia siellä niin eikös sulla olekin seuraavaksi siellä Ruotsin lippu ! :D

    Hieno piraattialus ! Ja nuo ottamasi iltakuvat ovat kauniita.

    Hyvää viikonloppua !

    VastaaPoista
  2. Rita:no niinpä, ruotsalaiset ehtivät pari vuotta sitten perustaa tuon ruotsalaisen Fika-leipomon,ja nyt heitä näkee lähes joka tapahtumassa;D
    Piraattialus oli tosi hieno:)
    Kiitos, Rita, minä en oikein osaa ottaa kuvia illalla,niistä tulee rakeisia.Pitäisi opetella ottamaan kuvia pimeässäkin.
    Hyvää viikonloppua sinullekin Rita:)

    VastaaPoista
  3. Siellä kyllä järjästetään mahtavia tapahtumia...:)

    VastaaPoista
  4. Siellä on kyllä koko ajan kaikkea mielenkiintoista ja kivoja tapahtumia..

    VastaaPoista
  5. Teillä on siellä kyllä ihania tapahtumia. Mukavasti tuollakin pystyi koko perhe osallistumaan. Minullekin kyllä maistuisi tuollainen kuplavohveli :)

    VastaaPoista
  6. Tunsin ihan sen lämpimän pimeän illan ihollani näitä kuvia katsellessa. Täällä ei lämpene, mutta kuivuu, kumma kyllä. Piti tehdä kierros pihalla ja kastella kasvit.

    VastaaPoista
  7. Hannele Ruusukummusta: Tel Avivissa aina tapahtuu jotain:)

    Nelli: Tämä Valkoinen Yö on kyllä mahtava tapahtuma. Ellen olisi herännyt aamulla niin aikaisin olisin varmaankin jaksanut olla kauemminkin,mutta oli tarkoitus herätä aikaisin myös perjantaina,joten jäi vähän lyhyeen.

    Outi: Tuo olikin kiva tapahtuma koko perheelle, ja paljon lapsia olikin paikalla. Ruokakojujen vierellä oli vähän kuvien oton jälkeen ihan hurjat jonot. Kuplavohveli oli hauskan näköinen mutta mä en tykkää niin makeasta.

    Paluumuuttajatar: Sinulla on vielä varmaankin hyvin muistissa tälläiset lämpimät illat. Ohoh, eikö teillä ole satanut? Toivottavasti teillä lämpenee mutta poikani kertoi eilen Skypessä että on tulossa sateinen viikko Suomeen.

    VastaaPoista
  8. Mitä ne ruotsalaiset myyvät? Korvapuusteja?

    Kivoja tapahtumia. Sinulta ei viihde lopu yöllä eikä päivällä :) Sähköpyörä olisi muuten ihan kätevä. Muutamaan kauppaan pääsee jo jalkakäytäviä pitkin, golfclubille myös sekä yhteen viinikauppaan. Täällä yleensä körötellään golfkärryillä.

    VastaaPoista
  9. Onpa kiva tapahtuma! En muuten yhtään ihmettele, että pikkupojat olisivat niin mielellään menneet laivaan leikkimään. Voisin hyvin kuvitella myös omat poikani tuonne (muistoissa vielä käynti Pommern-laivassa Ahvenanmaalla). :)

    VastaaPoista
  10. Johanna: myyvät kaikenlaisia ruotsalaisia leivonnaisia,tuttuja meille suomalaisillekin
    https://www.fika.co.il/home
    Tel Avivissa tosiaankin aina tapahtuu,minähän asun hieman ulkopuolella (vähän kuin Espoo tai Vantaa Helsingille) mutta bussilla pääsee nopeasti ja kätevästi sinne:) Sähköpyöriä täällä näkee todella paljon,ja muitakin sähköisiä juttuja kuten Segwaytä, sähköpotkulautoja, ym ym. Olisi tosi kivaa mutta jos ei ole pyörätietä olemassa kadulla niin pitää ajan autojen kanssa , ja minua ainakin se pelottaisi.

    Hannele: On se ,vettä vaan olisi pitänyt olla alla;D

    Piipe:tosi kiva tapahtuma. TUo yö oli niin täynnä kivoja tapahtumia,nyt tuli nähtyä vain pieni murto-osa niistä,mutta eihän kaikkeen voi ehtiä.Hih,lapsia niin kiinnosti tuo laiva,ihan harmi etteivät sinne saaneet mennä kun oli tapahtuman musiikkikeskus kaikkine laitteineen.

    VastaaPoista
  11. Kun nuo istutetut puut kasvavat, tulee ihan uusi ilme.

    Meillä on valkoista ja valoisaa liiankin kanssa, mutta en nyt valita, sillä istuimme muutamia tunteja syömässä omalla terassilla ja mitä sopivinta, ei vielä liian kuuma.

    Mukavaa alkanutta heinäkuuta sinulle<3

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoiselta näyttää. Saattaapi olla, että karjalanpiirakat vaatisivat vähän totuttelua :)

    VastaaPoista
  13. Leena:kiva on nähdä kun tuota ennen niin toivotonta aluetta kunnostetaan. Meille tulee nyt klo 20 jälkeen pimeää,mutta nyt on ihan kamala helleaalto ja olen koko ajan tuuletin vieressä...Bambikin ihan naatti.. Kiitos samoin ,heinäkuu tarkoittaa liikaa lämpöä ja kosteutta..

    Iloinen Kulkuri: Olikin mielenkiintoinen tapahtuma. Minäkin vähän luulen että on helpompi myydä kanelipullia ja sen variaatioita kuin karjalanpiirakoita...

    VastaaPoista
  14. Kiitos näistä kuvista. On mukava seurata vilkasta elämää maailmalta kun täällä meillä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Onneksi kerran kesässä on sentään markkinat.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...