torstai 31. tammikuuta 2013

Influenssapotilaana ja muutoksia ympäristössä

Viime lauantaina joku tämän vuoden influenssaviruksista iski oikein kunnolla:päänsäryllä,lihaskivuilla ja keuhkokivuilla ,vaikka olin ottanut tänä vuonna flunssarokotteen.Sairaskassa oli painostanut siihen,astmani vuoksi.Kuvittelin että olen suojassa kaikenlaisilta pahoilta pöpöiltä,mutta tämän vuoden influenssarokote antaa suojan vain 62 prosenttisesti,joten taisi olla kyse huonosta tuurista.4. päivänä eli tiistaina tunsin oloni jo paremmaksi ja olin jo täysin kyllästynyt katselemaan olohuoneen ikkunasta näkyvää maisemaa (kuvassa ylhäällä),joten menin ulos mutta palasin kotiin kahta kipeämpänä.Influenssa on kyllä salakavala,välillä tuntee olonsa jo paremmaksi mutta sitten tulee takapakkia.Ihana viereisen talon naapuri vei Bambin ulos ensimmäisinä päivinä ,sillä itse en siihen pystynyt.
Tänään,6.päivänä päätin että nyt on olo sen verran parempi että voin hieman mennä ulos,etenkin kun tänään on ollut ihana talvinen Välimeren päivä:pilvistä,sateista ja kylmää. Menin ystävän kautta torille ja heti sisäänkäytävän luona näytti niin lohduttomalta:vettä valui tuosta katoksesta heti sisäänkäytävän kohdalla ja suurin osa torin alkuosan myyntipöydistä olivat kiinni.Tuossa alkuosassa myydään enemmän tavaraa kuin ruokaa.
Ihmisiä oli tosi vähän liikkeellä,vaikka oli torstai,viikon parhaimpiä myyntipäiviä ,sillä satoi kunnolla ja tuolla oli kunnon lätäköitä. Tori on jo vuosia kaivannut kunnostusta,sillä sen infrastruktuuri on vajavainen ja vanhentunut.Eilen sitten allekirjoitettiinkin sopimus,jossa vihdoin torimyyjät ja kaupunki pääsivät yhteisymmärrykseen ja ensi vuonna torin pitäisi sitten näyttää jo paremmalta:Torin päälle rakennettaan kunnon katos ja myyntikojut saavat siistimmän ilmeen.Sinne rakennetaan myös logistiikkakeskus,ja jos ymmärsin oikein,nuo vanhat talot torin varrella saavat lisäkerroksia.Sade ei sitten enään häiritse kun tuolla on katos;torimyyjillä oli tänään huono myyntipäivä.Kun Jerusalemin toria kunnostettiin ,siitä tuli paljon suositumpi ja niin varmaankin myös Karmeltorista remontin jälkeen.
Torilla näkyi jo monessa myyntikojussa naamiaisasuja,sillä Purim-juhlaa vietetään  helmikuun lopussa.
Naamiaistarvikkeet eivät tainneet tänään mennä  hyvin kaupaksi .
Holonin jäähalli joka pian avataan
Paikallislehdestä luin,että kaupungin pääpuistoon,joka on kodistani kymmenen minuutin kävelymatkan päässä,saa jäähallin.En ollut tästä kuullut aiemmin,joten etsin tietoa netistä ja huomasin,että halli on viimeisiä viimeistelyitä vailla jo valmis,jee! Luistelu on ainoa talviurheilulaji,josta pidän ja toin luistimeni tänne mukaan Suomesta.Ne tosin ovat saaneet kerätä pölyä viime vuodet,mutta ehkä pian pääsen tuonne luistelemaan:) Halli tulee olemaan jääkiekkoilijoiden (sellaisia on täälläkin,vaikka ei ole luonnon jäätä..) ja taitoluistelijoiden harjoitusareena,mutta tavallisetkin luistelijat pääsevät tuonne. 

31 kommenttia:

  1. Olipa huono tuuri, että rokotus ei auttanut. Itse en ole koskaan ottanut rokotusta enkä ole onneksi sairastunutkaan. Meillä jyrisee nyt ukkonen ja salamoi ja sataa rakeita ja toisella puolella taloa pilkistelee aurinko.

    VastaaPoista
  2. Todella ikäviä nuo influenssat.
    Toivottavasti voit jo paremmin!

    KIva, kun sanoit, että ihana talvinen ilma, kylmää ja sateista.
    Tasan ei oikein mene nämä toiveet, minä niin toivon aurinkoa ja lämmintä täällä harmaassa Pohjolassa:)

    VastaaPoista
  3. Voi sinua, ole nyt varovainen, älä heilu liikaa, huilaa kyllästymiseen asti, ettei tule jälkitauteja.

    Paranemisia.

    VastaaPoista
  4. Allu:Olen joskus ottanut,esim, silloin kun äitini sairasti syöpää ja nyt kun on astma,sillä kauheasti painostivat sitä ottamaan,Mutta se rokotus ei olekaan idioottivarma:(
    Meillä ukkosti eilen illalla niin kovaa kerran että Bambi säikähti kunnolla!

    Hanne;en ollut vuosiin saanut tällaista.Suomessa asuessa en kyllä toivonut tällaista säätä mutta kun täällä muuten on aurinkoa ihan kyllästymiseen asti niin tuollaiset päivät ovat ihania.

    SusuPetal:Kiitos,tiedän,jälkitaudit voivat tulla helpolla ja pitää olla varovainen.Toivottavasti tämä on ensi viikolla jo ohitse.

    VastaaPoista
  5. Pikaista paranemista ja malttia ettei tule jälkitauteja. Kiva, kun saat jään. Mekin kävimme tänään testaamassa Istanbulin jäähallia ja liisimme siellä 40 minuuttia mukavasti.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, jos pääset luistelemaan, kun sinulla on kerran jo luistimetkin valmiina! Pikaista paranemista. <3

    VastaaPoista
  7. Ikäviä noi lunssat. Yleesä ne menee lääkkeellä ohi kahdessa viikossa ja ilman lääkettä neljässätoista päivässä ;)
    Turhuuksien tori näyttää olevan sielläkin.


    VastaaPoista
  8. Pikaista paranemista!:) Itse olin koko viime viikon influenssassa, ja aivan mahdottomat lihassäryt olivat.

    VastaaPoista
  9. Pikaista paranemista!
    Noi flunssarokotteet pohjautuu viimevuotisiin pöpöihin joten jos liikkeella on jotain uusia niin niihin rokotus ei anna suojaa. Mutta antanee ensi vuonna jos uusi pöpö todetaan tänä vuonna niin yleiseksi.

    Juu, molempiin silmiin laitettiin monitehomykiöt. Ihanaa kun ei tarvitse koko ajan venkslata lasien kanssa. Mutta lukiessa valon pitää olla tosi hyvä. Tv:tä katsoessa on joskus vaikea nähdä valkoinen teksitys vaaleaa pohjaa vasten.

    Toivottavasti flunssa lähtee huis pois pian!

    VastaaPoista
  10. Mine:kiitos,pitääkin olla varovainen noiden jälkitautien suhteen.Tuskin maltan odottaa että pääsen tuonne jäähalliin mutta kyllä aito luonnonjää olisi mukavempi..

    Hippu:olenkin ajatellut että ihan turhaan toin ne kun lähimmät luistelupaikat ovat niin kaukana. Mutta nyt sitten tulee ihan lähelle:)Kiitos,hieman parempi olo on jo:)

    Amalia:joo noinhan se on,vaikka miten olisi;D Nyt on paljon tuollaista krääsää kun lapset Purim-juhlana pukeutuvat naamiaisasuihin:)

    Melody:kiitos,ja kiva että sulla on se jo ohi,Mullakin oli ihan kamalat lihassäryt,onneksi särkylääkkeet helpotti:)

    BLOGitse:no minä sitten sain tietysti sellaisen uuden pöpön.En ole vuosiin saanut kunnon influenssaa,onneksi ja tämä alkoi todella voimakkaana.Jännää nuo sun silmiin laitetut mykiöt;vasta postauksesi yhteydessä kuulin siitä ensimmäisen kerran.Kiitos,samaa toivon minäkin.

    VastaaPoista
  11. Pikaista toipumista ilman jälkitauteja! (Toivotaan, että nyt kehitit sairastaessasi niin hyvät vasta-aineet ettet vuosiin sairastu influenssaan.)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Toivotaan, eetä alkaa tauti hellittää, astmaatikko olen myös ja tiedän kuinka tukala onfluenssa voi olla. Kaupassa oli granaattiomenia Israelista, muistelin siinä kohtaa sinua :)

    VastaaPoista
  13. Kylla onkin remontin tarpeessa tuo tori. Toivottavasti tekevat sita vahan leveemmaksi, turhan ahdas on. Tikvan tori on paljon tilavampi. Sinne on tosin bussilla ehka sun hankalampi menna. Minakin kayn siella vaan jos ollaan miehen kanssa autolla.
    Pikaista paranemista! Mina en ole koskaan rokotuksia ottanut, olen vahan epailevainen niiden suhteen.

    VastaaPoista
  14. Onpa siellä tullut vettä. Täälläkin on satanut vettä tai räntää parina päivänä. Oli loskaista.
    Flunssa on raskas tauti, se vie voimia. Onneksi olet jo selättänyt pahimman. Lepäile vielä kunnolla.
    Hyvää vointia.

    VastaaPoista
  15. Huuhtokoon sade pölyn ja pöpöt pois ! Taudin haihtumista nopeuttaa varmasti kun haaveilet luistelusta :)

    VastaaPoista
  16. Parane pian *halaa*
    Odotan niin paljon pääsyä Israeliin...Suomesta pääseekin nyt super halvalla lentämään sinne. Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  17. Me ja otettiin rokotus, mutta jokin pöpö tässä on pari viikkoa vaivannut. Sisko (terveydenhoitaja) on juur sairaana, rokotuksesta huolimatta. On kuulemma aivan hirveä influenssa :(

    Paranemisia sinne, huolehdi itsestäsi tarkkaan, ettei tule jälkitauteja... on kuulemma ärhäköitä viruksia liikkeellä, ihan oikeasti vahingoksi asti.

    VastaaPoista
  18. Voi kurja, flunssa olikin tosi paha tänä vuonna, miehelläni on jo kolmatta viikkoa, itse sain sen Suomessa mutta onneksi aika lievänä. Paranemisiin!
    Jäähalli!! Jee, hieno juttu, siellä ei palellakaan, olen melkein kade. Melkein sen takia että silloin kun siihen on mahdollisuus ei sitä usein tule käytettyä, ainakaan omalla kohdallani saattaisi niin käydä, ei Suomessakaan tullut käytyä kuin joskus harvoin talvella ulkojäillä ja siellä jäätyi tietty varpaat heti..
    Meillä on pitkästä aikaa tänään ihana auringonpaiste ja 20 plussaa..

    VastaaPoista
  19. Voi sua.. Lepää jo taas lepää. Vaikka se kuulostaa yksitoikkoiselle, niin pinoa kevyitä lukemisia sängyn viereen. Tosi inhottavia nuo flunnssat! Itsekkin hain rokotteen vasta pari viikkoa sitten, painostuksesta. Ne Astmat ja sydänjutut täälläkin rassaa joten,- pakko oli ottaa!

    VastaaPoista
  20. Kaisa:kiitos:)Yritetään parantua...

    Nurkkalintu:joo toivottavasti ei nyt tule vuosiin tällaista,Edellinenhän kunnon influenssa mulla oli vuosia sitten.

    Sarppu:todellakin tukalaa,ja olenkin ottanut astmalääkettä kaksinkertaisen annoksen näinä päivinä.Kiva kun löysit granaattiomppuja täältä:)

    Anu:minusta ei kyllä saisi tulla liian leveää tuosta pääkadusta;itse asiassa mielestäni siellä Tikvan torilla on liian leveä se katu,en tykkää(makuja on monta) .Astman vuoksi lähinnä otan tuon rokotuksen kun olen riskiryhmässä.

    Arleena:meillä on tosiaankin tullut tällä viikolla kivasti vettä;huomenna tämä taas loppuu ja viikon alussa on normaalia lämpimämpää...
    Flunssa vie todellakin kaikki voimat.Nyt on olo jo jonkinverran parempi mutta voimat ovat vielä kateissa.Kiitos:)

    Nelli:Kiitos:) Ja juu tiedän,Finski lentää tänne ja lippu on edullinen.Tilasinkin jo sitä kautta matkan Suomeen kesällä:)

    Tanja:ensimmäistä kertaa kun olen ottanut rokotuksen ja myös sairastanut,ennen talvi sujui vain pienillä flunssanpoikasilla,mutta tämä oli aivan kamala!Paranemisia sinnekin,kovasti yritän levätä ja juoda kuumaa ja välttää rasituksia.Vähän harmittaa että tulee pitkä tauko kuntosalista mutta minkäs sille voi...

    Sirokko:huh,onpa miehelläsin ollut se jo kauan.Ajattelin,että ehkä tuo rokotus auttoi sen verran että tämä omani jää lyhyemmäksi kuin tuo miehesi tauti.Saapa nähdä tuon jäähallin kanssa;käyttöaika ei ole ihan kauhean halpaa joten ihan usein sinne ei varmaankin tule mentyä mutta kiva jos luistimia saa välillä käyttää ja taito pysyy;D Suomen kodin vieressä oli luistinrata ja aina välillä tuli mentyä kun oli niin lähellä. Meillä on tänäänkin ollut kovin kylmää ja satanut mutta jo ensi maanantaina kuulemma on normaalia lämpimämpää!

    Maireanna:mulla onkin pari tosi hyvää kirjaa ja monta elokuvaa koneella;aika ei tule pitkäksi mutta kun täällä on noita talvisia päiviä niin harvasti niin harmittaa hieman että influenssa tuli just nyt kun on ollut talvista.Ensi viikolla nimittäin on taas lämmintä.Ja rokotuksen otin tosiaankin ihan astman vuoksi minäkin.

    VastaaPoista
  21. Voin hyvin kuvitella miten kamala olo sinulla on.
    minulla meni puolikuntoisena monta viikkoa. Vasta nyt tunnten itseni terveeksi. Minäkin tein sen virheen, että lähdin liian pian uimaan tuonne pihalle ja se kostautui. En vaan voinut vastusta kiusausta, kun lämmitetty allas on niin ihana.
    Sinulle toivon paranemista ja mukavaa kevättä. Bambille tietenkin rapsutuksia.

    VastaaPoista
  22. Toivottavasti voit jo paremmin! Minä ajattelin, että olet ehkä matkustanut jonnekin kun blogisi ei päivittynyt muutamaan päivään. Sairastaminen ei ole kyllä kivaa. Onneksi Bambille löytyi ulkoiluttaja :)

    VastaaPoista
  23. Terveyttä ja voimia! Toipilaana voi pitkään olla heikko olo. Toivotan nopeaa tervehtymistä!

    VastaaPoista
  24. Unelma:sinulla kestikin tosi kauan flunssasta toipuminen.Minä alan nyt olla paremmassa kunnossa mutta vielä on yskää ja limaa keuhkoissa mutta olo jo paljon parempi:) Liian aikaisin ei tosiaankaan ole hyvä lähteä liikkeelle,itsekin olen sen huomannut.Kiitos samoin sinulle ja Bambikin kiittää:)

    Johanna:nyt alkaa olla sellainen tunne että ohi alkaa olla tuo inhoittava flunssa.Ei tosiaankaan ole kivaa olla kipeänä ja onneksi on joitakin kivoja naapureita lähellä:)

    Marja-Leena:kiitos:) Joka päivä hieman parempi olo nyt ja kohta olen taas ihan entiselläni;D

    VastaaPoista
  25. Otin flunssapiikin ennen joulua.Nyt menossa neljäs viikko flunssan alkamisesta.Rajua yskimistä ja sylkemistä yötä päivää ensimmäiset kaksi viikkoa.Ei kuumetta, eikä lihassärkyä, mutta muuten väsyttävä ja haluton olo.Nyt alkaa helpottamaan, että uskalsin jo ulos pienelle lenkille.Paranemista Sinullekin!

    VastaaPoista
  26. Marja-Leena:sinullakin ja noin kauan!Minulla on nyt toista viikkoa ja olo selvästi parempi,,mutta yskimistä on ja limaa keuhkoissa vielä.Mukavaa kuulla että voit jo paremmin:)

    VastaaPoista
  27. Influenssan kanssa pitää olla varovainen, sillä eikös juuri ne jälkitaudit ole ne kaikkein vaarallisimmat. Pitää rauhassa parantua kokonaan, ennenkuin lähtee taas liikeelle. Onneksi luin uudemmasta postauksesta jo, että olosi on parempi... harmi ettei rokotus auttanut!
    Mäkään en ole ikinä rokotusta ottanut, ja olen säästynyt influenssilta viime vuosina (pippuripippuri, *koputtaa puuta!*), mutta joskus parikymppisenä muistan sairastaneen influenssan. Oli ihan kamalan kipeä jokaikinen lihas, korkea kuume ja törrrrkeä yskä!

    VastaaPoista
  28. MaaMaa:ihan oikeassa olet,ne jälkitaudit.,,olin jo paremmassa kunnossa ja menin kuntosaliin ja kävelin,mutta sitten tuli yskä ja sellainen ei niin kiva olo keuhkoissa,eli varovainen pitä ä olla ja joudun kai taas siirtämään kuntosalille menoa.Tämä oli eka kunnon influenssani vuosiin,eikä todellakaan ole kiva juttu.Sä' olet tällaisilta säästynyt hyvin:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...