maanantai 20. toukokuuta 2013

Rantakävelyllä

Iltapäivällä kävelin  pitkästä aikaa Tel Avivin sataman ja rannan lähettyvillä ja otin muutaman kuvan.
Join ystävän kanssa kahvit meren äärellä.Aika tyhjää oli ja edessä rakennetaan uutta paikkaa.
Edellisessä postauksessa kerroin miten kamerani irrallinen  linssi putosi lattialle eikä se sen jälkeen toiminut hyvin.Viikonloppuna "leikin" hieman linssin kanssa ja nyt se toimii melkein kuin ennen :) Tarkkuus tosin ei ihan toimi kuten ennen.
Iltapäivälllä oli lämmintä eikä edes rannan lähellä tuntunut viileämmältä kuten yleensä
Mukavaa alkanutta viikkoa!

15 kommenttia:

  1. On tuo ranta aika hieno. Harmi etta tulee sinne niin harvoin mentya. Kiva kun linssisi nyt toimii paremmin.

    VastaaPoista
  2. Anu,hieno on.Kävelimme Krissen kanssa vain ihan rantabulevardin alussa,ensi kerralla pitää tehdä pitempi lenkki (kun on sopivan mukavat kengät sellaiseen päällä;D)

    VastaaPoista
  3. Onko yhtä ihana kuin Aurinkolahti;) Me lähdetään sinne kierrokselle kun saadaan R. pois työn ikeen alta.

    Hyvät kengät ovat kaiken a ja o, muista sitten kysyä, mitä minulle tapahtui kahden viikon reissussa, jossa paljon kävelyä: Pitkä stoori, joten kerron livesti.

    Toivon teille elvyttäviä merituulia!

    VastaaPoista
  4. Leena;erilainen mutta yhtä ihana erilaisella tavalla ja paljon suurempi ja mielenkiintoisempi ja elävämpi kuin Aurinkolahti,joka sekin on ihana ja jota olen tännekin kuvannut. Juu hyvät kengät must kun haluaa kävellä pitemmän lenkin ja odotankin kuulevani mitä sinulle tapahtui siinä reissussa;D
    Kiitos ja hyviä säitä sinnekin!

    VastaaPoista
  5. Just tuolla rannalla olen toissakesänä ollut, hiekka oli kuumaa ja meren aaltoihin oli ihana välillä pulahtaa. Old Jaffa hostel oli oikein mukava hostelli kattoterasseineen.

    VastaaPoista
  6. Noilla rannoilla kävelin viisi vuotta sitten, kun odotimme lähtöä lentokentälle. Ilta oli lämmin ja Välimeren aallot kohisivat kutsuvasti. Ihana muisto! Kiitos näistä kuvista!

    VastaaPoista
  7. Vaikuttaa tyypillisehköltä kaupunkilaisrannalta :) Mukavuutta sinullekin!

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanaa maisemaa.

    Kyllä mua vähän harmittaa, ettei tänä kesänä päästy tulemaan sinne mutta toivottavasti kaivausket olisivat vielä ensi kesänä niin tullaan :)

    Viimeistään sitten kyllä kun poika tahtoo käydä rippileirin Israelissa. Minä tuun mukana :)

    VastaaPoista
  9. Eilen tuossa Keuruun lähimmällä uimarannllsa oli enemmän uimareita kuin tuolla sinun rannallasi. Suomalaiset kun riisuvat uikkareille herkästi tämmöisillä helteillä! Kyllä tänne kesä oikein ryöpsähti. Tänäänkin tulossa helle.

    VastaaPoista
  10. Kivan näköinen alue! Onneksi sait linssin toimimaan!

    VastaaPoista

  11. Hyvä, että sait toisella linssillä korjattua kameraa.

    Rannoilla on ihana kävellä, hauskat nuo katulamput.

    VastaaPoista
  12. Mekin lähdemme kohta rantaan. Ei kyllä kävelylle, vaan piknikille. Kaupunki on lämmennyt hellelukemiin ja alkaa olla jo välistä kovin tukalat oltavat. Eikä olla edes kesäkuussa vielä... Huh.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi:Nyt ei vielä ole ihan niin kuumaa...Olenkin kerran käynyt katsomassa tuota hostellia;ihana se kattoterassi:)

    Hannele:nuo punaiset tuolit ja päivänvarjot olivat uusi juttu:)

    Piipe:sinulla siis hyvät muistot rannasta:) Tel Avivin rannat ovatkin ihanat!

    Helmi-Maaria:tuossa näkyy sitä vain vähän,rantaa on 14 kilometriä Tel Avivin alueella ja sitten lisää naapurikaupungeissa.

    Nelli:) Toivottavasti pääsette sitten ensi vuonna,pidän peukkuja!

    Lissu:voin kuvitella että kaikki innostuvat kun on lämmintä pitkän talven jälkeen:)

    K.On kiva alue ja paljon toimintaa tuolla aina. Linssi toimii nyt ehkä 80 prossaa,saa kelvata toistaiseksi.

    SusuPetal:Kamera oli ihan ok,vahinko tapahtui vain linssille,jonka nyt sain osittian korjattua:) Ensi kerralla kävelen enemmän,nyt oli vähän huonot kengät sellaiseen päällä.

    Mine:meilläkin hellettä huh!Olisi saanut vähän odotella kun on kuitenkin pitkä kuuma kesä edessä....

    VastaaPoista
  14. Tel Aviv nàyttàà aina niin ihanalle sun linssien kautta :D

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...