lauantai 17. toukokuuta 2014

Natal-paluu elämään

Kantakahvilani Sugarin vieressä on 5-kerroksinen,siistin näköinen talo,jonka ohitse olen usein kävellyt. Keraaminen laatta jossa lukee Natal hepreaksi,arabiaksi sekä latinalaisin kirjaimin,on usein osunut silmiini ja olen miettinyt että mitäköhän tuo tarkoittaa,;sen enempää siitä selvää ottamatta.
Sisäänkäynnin kohdalla oleva sininen postilaatikko on myös ihastuttanut.Kahvilassa sitten tutustuin Ifatiin,joka vastaa mm. Natal-järjestön ulkomaisista suhteista,ja jossain vaiheessa hän kutsui minut tutustumaan taloon ja sen toimintaan. Muutama viikko sitten kävinkin tutustumassa Nataliin.Natal on vuonna 1998 perustettu järjestö,joka ylläpitää tätä kahvilan vieressä olevaa traumakeskusta,jossa hoidetaan ja autetaan sodan ja terrorin psyykkisesti vammauttamia ihmisiä.Joka kymmenes ihminen Israelissa kärsii post-traumaattisista oireista ja sitä varten Natal on olemassa. Natal-talossa opiskellaan myös traumatiedettä;yhteistyössä Tel Avivin yliopiston kanssa.
Natalin sisäänkäynnin vastapäisessä seinässä on vaikuttavan näköinen mosaiikkinen puuteos,jossa on käytetty paljon kierrätysmateriaalia.Lauri Recanatin (sama taiteilja on myös luonut ihanuuksia tähän hoteliin,josta kirjoitin viime vuonna) luoma teos symbolisoi ¨traumauhrien läpikäymää prosessia Natalissa.Päämääränä on ,että kuten puu,joka menettää oksiaan onnnettomuuden johdosta,mutta kasvattaa uusia oksia ,niin myös elämänhalunsa menettäneet traumauhrit löytävät itsestään voimia palatakseen elämään.Natal on muuten täysin apoliittinen järjestö,ja hoitaa täällä kaikkia väestönosia,uskontoon katsomatta. Natal on tähän mennessä hoitanut yli 130 000 aikuista ja lasta Israelissa,ja järjestöllä  on 150 mielenterveystyöntekijää ympäri maata.Natalin palveleva puhelin toimii 5 päivää viikossa.Suurin osa projektien rahoituksesta tulee lahjoituksena.Valtio avustaa järjestöä vain mitättömällä summalla vuosittain......
Tässä on ihana Ifat,joka kutsui minut tutustumaan Nataliin.Olemme tässä talon viidennennen kerroksen kattoterassilla. Tätä ennen kävimme juttelemassa Ifatin esinaisen kanssa ,joka on reservin eversti;ei taida olla kovin monta sellaisen arvon saanutta naista.Molemmat muuten ovat ensi viikon lopulla matkustamassa Suomeen erääseen konferenssiin,ja apuani tarvittiin hieman myös tietyissä suomenkielisissä lauseissa;D
Ihana tuo suuri kattoterassi keskellä kaupunkia...olisin voinut jäädä tuonne.... Koska Natal-järjestöllä on vuosien kokemusta traumahoidossa,on tuota tietoa viety myös muualle,ja esimerkiksi viime vuonna Natalin terapeutteja matkusti Bostoniin auttamaan  ammattilaisia maratoni-pommi-iskun jälkeen.Myös Filippiineille lähti apua tulvakatastrofialueelle.Yhdysvalloissa koulutettiin  Wounded Warrior-järjestön väkeä kun he halusivat perustaa samantapaisen palvelevan puhelimen kuin mikä Natalissa on.
Yksi Natalin terapiahuoneista. Natalin traumahoidossa käytetään monitieteellisiä hoitotapoja. 
Talossa on useita erilaisia taideterapiahuoneita. Oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä vierailu.

25 kommenttia:

  1. Tärkeää työtä tekevät.
    Lauri kuulostaa niin suomalaiselta.

    VastaaPoista
  2. Allu;kyllä ja hyvin tekevätkin.Tämä Lauri on tosin nainen;D

    VastaaPoista
  3. Olipas kiva, että pääsit tutkimaan taloa. Todellakin hienoa työtä tekevät. Hirvittää, kuinka moni kärsii post-traumaattisista oireista.

    VastaaPoista
  4. Satu,oli todellakin mielenkiintoinen vierailu.Minua yllätti tuo suuri prosentti,mutta varmasti siellä toisella puolellakin se on tosi suuri.

    VastaaPoista
  5. Hieno paikka ja tekevät todella tärkeää hyvää työtä! Upeaa, että pääsit tutustumaan ja kertomaan meillekin paikasta + sen toiminnasta! :)

    haliterkkuja <3
    Oon pitkästä aikaa blogikierroksella ... :)

    VastaaPoista
  6. Hieno paikka, jossa tehdään upeaa ja tärkeää työtä. Ja hyvä, että tietotaitoa viedään muuallekin - eivät nämä kriisit maailmassa tunnu loppuvan!
    Kaunista ja rauhallista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  7. Varmasti herättää ajatuksia! Tuo on kyllä todella arvokasta työtä. Minua koskettaa eniten maailmassa kidutusten yms uhrit, olivat sitten ihmisiä tai eläimiä.

    VastaaPoista
  8. Seesteiseltä näyttää.
    Kaunis tuo puu porrasaulassa. Ilahduttaa ohikulkevia.

    VastaaPoista
  9. Voimia vain kaikille paikan työntekijöille. Tervehtyminen on varmasti pitkä, mutta tarpeellinen tie.

    VastaaPoista
  10. MaaMaa:G´Hieno ja niin rauhallisen näköinen paikka. Kaikki tuolla oli suunniteltu niin että olisi mahdollisimman rauhallinen ilmapiiri. Ja hyvä että tuollaista tärkeää tietoa voidaan viedä myös ulkomaille.Ihanaa "nähdä" sut täällä pitkästä aikaa:)

    Lady of the Mess.todellakin tärkeää työtä ja hienoa että autetaan muuallakin kun on kriisitilanteita.Ikävä kyllä kriisejä aina vain riittää.Tuollakin toivotaan että toiminta laskisi mutta ei se ihan helposti käy...Kiitos samoin sinulle oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

    Matkatar:tosiaankin! On kyllä tosiaankin arvokasta työtä ja ihme,etten ollut tuosta aiemmin lainkaan tietoinen. Samanlaiset uhrit minuakin surettavat....

    Arleena:sesteinen on juuri oikea sana kuvaamaan tuota taloa.Ja kaunis tuo mosaiikkipuu aulassa,sitä ei voi olla huomaamatta.

    Mine:sellaista tarvitaan! Ja todellakin voi tuo tervehtyminen olla pitkäaikaista mutta tuolla sitä hoidetaan kokonaisvaltaisesti.

    VastaaPoista
  11. Onpa hienoa, että on tuollainen järjestö olemassa! Israelissa riittää varmasti hoidettavia, sillä kyllähän siellä monet kokevat traumaattisia asioita.
    Tuo mosaiikkipuu ja sen välittämä sanoma koskettivat.

    kaikkea hyvää sinne Israeliin, siunaavin ajatuksin Piipe

    VastaaPoista
  12. Onko heillä netti sivuja joissa voisi käydä katsomassa ja tutustumassa toimintaan? Hienoa, että pääsit tutustumaan sinne :)

    VastaaPoista
  13. Hienoa, että on tuollaisia palveluja, tarvetta löytyy ympäri maailmaa, vaikka sitä ei joka puolella saakaan eikä kaikki välttämättä edes tunnista tarvetta. Täällä on yksi sukupolvi osittain menetetty sen vuoksi, muutenkin psykiatriset hoidot ovat retuperällä.
    Mutta vau, mosaiikkipuu on aivan ihana!

    VastaaPoista
  14. Tuo mosaiikkipuu on upea ja niin on sen sanomakin, tarkeaa työta ja upeissa tiloissa, terassi kaupungin keskella on ihana keidas!

    VastaaPoista
  15. Ensinnäkin mielettömän hieno puu ja sen symboli on vahva ja selvä.

    Kiinnostavaa ja tärkeää työtä.

    Tuo kattoterassi on upea.

    (Meillä tänään +25...ja tiistaiksi luvataan vieläkin enemmän.)

    VastaaPoista
  16. Piipe;hienoa että on tuollainen järjestö ja hyvää työtä tekevät,miinus on sitten se että valtio ei tuollaista tee tarpeeksi ja pitää olla sitten lahjoitusten varassa...Mosaikkipuu sanomineen on tosi hieno! Ja oikein hyvää viikkoa sinulle Piipe!

    Nelli:tuossa postauksen ekassa kappaleessa on linkki heidän englanninkielisille sivuilleen

    Sirokko:todellakin on niin monta paikkaa missä tuollaista palvelua tarvittaisiin,vaikka Afrikassa.Ihminen voi tuntua aivan normaalilta ja näyttää normaalilta mutta olla sisältä täysin rikki trauman vuoksi ja hyvä että tuolla osataan sitä hoitaa.Harmi että teillä nuo asiat ovat retuperällä,teillä tosiaankin olisi tarve tuollaiselle..Mosaiikkipuu on ihana,seisoin pitkään sitä katsomassa;D

    Petra:tosi upea onkin tuo mosaiikkipuu ja sen sanoma ja hyvä paikka sellaisille,joiden maailma järkkynyt.Ja voi kunpa vois olla tuolla välillä,siis tuolla terassilla,on se vaan niin ihana ja vielä keskellä kaupunkia!

    Leena:tuota puuta varmaan kaikki ihailevat,tuosta ei huomaa mutta siinä on esim, kaljan korkkeja...
    Tärkeää työtä tekevät tuolla,ei ole helppoa.Ja tuonne kattoterassille olisin voinut jäädä....
    Yhtä lämmintä meillä oli tänään kuin teillä....

    VastaaPoista
  17. Joka kymmenes! Se on suuri luku ja valitettavasti on monia muitakin maita, joissa luvut ovat tuota luokkaa tai enemmän.

    Upea tuo mosaiikkipuu!

    Oli varmaan todellakin antoisa ja ajatuksia herättävä vierailu.

    VastaaPoista
  18. Hyvälle asialle hieno paikka !!

    VastaaPoista
  19. Hei, olen vieraillut sivuillasi, on aina kuin pieni piipahdus Israeliin. Ja aina kun vierailet jossakin kohteessa, on kuin pääsisi itse sinne käymään. Nyt herätti varsinkin mielenkiintoa vierailusi Natal järjestössä. Järjestön toiminnanjohtaja Orly Gal tulee kertomaan heidän toiminnastaan Turkuun Virtaa Siionista-Israel kongressiin. Suomen Karmel-yhdistys järjestää kongressin yhdessä Turun Mikaelin seurakunnan kanssa 23.-25.5.2014. Kelle mahdollista, tulkaa mukaan. Itse olen vapaaehtoisena mukana infossa. Terveisin Ritva Turusta

    VastaaPoista
  20. SusuPetal:tosi suuri määrä prosentuaalisesti tosiaankin.Mosaiikkipuu on tosi hieno,sitä tuli katseltua pitkään.Ja todellakin ajatuksia herättävä vierailu.

    Anneli:näin on!

    Ritva.kiva kun kommentoit:) Tuossa mainitsinkin että Ifat ja hänen pomonsa,juurikin tuo Orly Gal,ovat tulossa Suomeen . Orlyn kanssa tulíkin juteltua siellä hänen toimistossaan,mukava ihminen.

    VastaaPoista
  21. Hei,
    Tiedätköö, hoitavatko he myös palestiinalaisia - tai onko heillä oma keskuksensa? Olisipa hienoa, vaikka ei ehkä mahdollista, jos toipuminen voisi tapahtua yhdessä. Olen lukenut joistakin yksittäisistä yhteisprojekteista, mutta en pidempiaikaisista.

    Puolitoista vuotta sitten olin Jerusalemissa Gazan sodan aikaan. Ei ihme, että traumoja syntyy. Siellä nämä asiat oikeasti vaikuttavat arkeen.

    VastaaPoista
  22. Hei Katveita: tuota en oikeastaan tiedä,pitää kysyä siltä tutultani ,joka on siellä töissä. Israelin arabiväestöä sen sijaan hoitavat,mutta eivät varmaan rajojen ulkopuolella olevia.Sen sijaan vapaaehtoistyöpaikkani Save A Childs Heart,joka tuo tänne kehitysmaista sydänsairaita lapsia,hoitaa palestiinalaislapsia,myös Gazasta,ja palestiinalaiset lapset ovatkin suurin järjestön hoitama ryhmä.Palestiinalaiset ja irakilaiset eivät ole siinä talossa missä itser käyn vaan Jerusalemissa sijaitsevassa toipilaskodissa.
    Järjestön tällä hetkellä hoitamista lapsista voi lukea täällä

    http://www.saveachildsheart.org/608-en/ChildrenCurrentlyinIsrael.aspx

    ja saattaa yllättää että siellä hoidetaan myös irakilaisia lapsia....

    VastaaPoista
  23. Hei, kiitos näistä. Kiinnostavalta kuulostaa myös tuo Sinun vapaaehtoispaikkasi.

    Hauskaa oli löytää tänne, sillä olen käynyt Israelissa monta kertaa ja opiskellutkin heprealaisessa yliopistossa muutaman kuukauden, 1990-luvulla. Se on väkevä maa olla ja elää, kaikella tapaa.

    Hyvää kesää sinne! Katja

    VastaaPoista
  24. Katveita:Tuo Save a Childs heart on tosi kiehtova paikka,on ihanaa nähdä miten lapset tervehtyvät,vaikkakin poikkeuksiakin on joskus.
    Mielenkiintoista oli lukea,että sinäkin olet täällä ollut ja jopa opiskellutkin! Todellakin ,väkevä maa....Mukavaa kesää sinullekin Katja!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...