lauantai 16. elokuuta 2014

Lähistön muutoksia taas tutkimassa...

Täällä on viimeiset päivät ollut tosi nihkeän kuumaa eli se kesän kamala kosteus tuli sitten vihdoinkin.Yleensähän koko elokuu on sellainen,mutta tähän asti sää oli aika siedettävää eikä hiki valunut joka liikkeestä kuten nyt. Mutta tänä aamuna heräsin todella aikaisin ja päätin viedä Bambin pidemmälle kävelylle ennenkuin aurinko tulee kunnolla esille.
Kävelin kaupungin pääpuistoon,jonne on hieman yli 10 minuutin matka kotoa.Kävin tarkistamassa että miten edistyy se uusi huvittelukeskus,jonka piti olla valmiina jo viime vuonna. Kanaalin ylittävä silta oli ainakin jo valmiin näköinen mutta sen yli ei vielä päässyt.
Viime kerrasta oli kyllä edistystä tapahtunut,mutta ei tuo ihan valmiin näköinen vielä ole. Muistaakseni luin silloin kun tämän rakentamisesta ilmoitettiin että jos keskus ei valmistu ajoissa niin tulee sakkoa.Onkohan sitä tullut....
Mitäköhän tuohon pyöreään juttuun tulee? Kahvila olisi tuossa kiva. Ja sillanhan alle tulee uusi kanaali.
Polkuveneillä ei ole muuta tekemistä kuin odotella että uusi kanaali valmistuisi....
Koska oli aikainen viikonlopun aamu,puistossa ei näkynyt kuin muutama ihminen. 
Puiston yhdessä päädyssä on jäähalli,jossa en vieläkään ole käynyt vaikka se on aivan lähellä...
Puiston minua lähempänä olevan sisäänkäynnin vastapäätä on uusi  business-keskus. Tuossa keskimmäisessä on uusi kuntosali,jossa aloitin kuun alussa.Ihanaa kun se on niin lähellä ja ihan uusi ja vielä edullinenkin.Projekti kunnonkohotus on taas alkanut....
Kuluneella viikolla sain surullisia uutisia. Pieni Simon,joka oli ollut sydänsairaitten lasten toipilaskodissa (ja sairaalassa) kokonaiset 8 kuukautta,ja josta oli tullut niin rakas,kuoli. Hän oli vain 6 vuotias,mutta yrityksistä huolimatta sydän ei kestänyt. Muutenkin Simonilla oli niin surullinen tarina;vanhemmat hylkäsivät hänet heti syntymän jälkeen,hän kasvoi isoäitinsä kanssa  mutta kukaan ei kertaakaan tuon 8 kuukauden aikana soittanut Tansaniasta kysyäkseen miten Simon voi.
Iloisempi uutinen  tuosta samasta järjestöstä,missä käyn kerran tai pari viikossa ,on taas se että pieni jesidipoika leikattiin ja on nyt toipumassa.Siitä voi lukea täällä. Jesidithän ovat nyt paljon esillä tuon traagisen tilanteensa johdosta Irakissa.Pikku Wisam saapui tänne Irakista isänsä kanssa,sillä äiti ei voinut tulla koska  oli juuri synnyttänyt kaksoset. Wisam on nyt leikattu ja toipumassa,mutta heillä ei oikeastaan ole enään paikkaa minne palata...

12 kommenttia:

  1. Täällä on kanssa paljon kirjoituksiia täkäläisistä jesidiperheistä, joiden sukulaiset ovat paossa, todella järkyttävää.

    VastaaPoista
  2. Miten surullista, kun lapset kärsivät.
    Irakissa on myös hyvin ikävä tilanne ja voin kuvitella lasten osaa mellakoiden ja kodittomuuden jaloissa.

    VastaaPoista
  3. Juuri oli telkkarissa tuosta jesidipojasta.

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti poika saa jäädä sinne. Ihan kauheita uutisia tulee koko ajan sieltä päin. Välillä ahdistuu niin, että haluaa laittaa pään puskaan. Eurooppakin kuhisee..Ihmiset ovat seonneet.

    VastaaPoista
  5. Voi Simonia.

    Vaan hyvä, että melkein puoli kuukautta olette välttyneet kosteudelta (laiha lohtu ehkä...)

    Bambi on kyllä supersuloinen!

    VastaaPoista
  6. Murheellisia nuo lasten tarinat. Voi kun maailma muuttuisi paremmaksi!

    VastaaPoista
  7. Állu:se mitä jesideille on tapahtunut on pöyristyttävän kamalaa.

    Arleena:todellakin ikävää.Ja Irakissa on paha tilanne ääriliikkeiden vuoksi,samoin kuin Syyriassa.

    Anu:harmi etten nähnyt...

    Hannele:liikaa tapahtuu...

    Nelli:niin en tiedä miten heidän käy,vaikeeta.Sieltä tulee ihan kamalia uutisia,tappamismenetelmät mitä julmimpia.

    SusuPetal:niin toivoin että Simon selviytyisi,hän oli aivan ihana lapsi.Onneksi ei koko kesä ollut näin kosteaa.Kuumuus ei häiritse,mutta kosteus kyllä.,Bambi kiittää:)

    Kyllimarjaana.niinpä,aika kurjalta näyttää mutta aina voi toivoa.

    VastaaPoista
  8. Ihana nähdä Bambia pitkästä aikaa!

    Voi Simonia. :-( Ehkä hän on nyt pieni enkeli.

    VastaaPoista
  9. Satu:Bambi heiluttaa häntäänsä kun kerroin hänelle;D
    Simonin tarina oli niin surullinen ,ja hän oli niin ihana lapsi,että jäi kyllä aukko sydämeen.

    VastaaPoista
  10. Keskeneräiset rakennustyömaat häiritsevät esteettistä silmää, mutta kaipa ne kaikki ennen pitkää valmistuvat. Hesassakin niitä on siellä täällä joka vuosi.

    Kauniit kuvat taas sirosta Bambi-koirasta. Koira lohduttaa suruissa.

    VastaaPoista
  11. Liian usein lähellä olevaa ei huomaa tai muista...
    Minä lähden lenkkariostoksille vaikka taivas on tumma ja uhkaa sadetta, ehkä myös ukkosta...

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...