keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kuchinate-afrikkalaisten pakolaisnaisten kollektiivi

Jo pitkään olin halunnut käydä Kuchinate-keskuksessa,afrikkalaisten pakolaisnaisten kollektiivissa eteläisessä Tel Avivissa. Kuchinate on tigrinjakieltä,ja tarkoittaa virkkaamista.Ystävä ja täällä vierailemassa olevat ulkomaalaiset vieraat halusivat Kuchinateen ostamaan tuliaisia,ja menin mukaan.
Kuchinaten perusti joitakin vuosia sitten Etelä-Afrikasta kotoisin oleva kliininen psykologi Diddy Khan,joka oli pitkään työskennellyt  pakolaisten parissa ,ja hän halusi perustaa kovia kokeneille pakolaisnaisille paikan,jossa he voivat ansaita rahaa,mutta myös puhua  traumoistaan  muiden samoja kokeneiden kanssa,ja saada henkistä tukea. Kuchinate on heille kuin toinen koti.  Naisista suurin osa tulee Eritreasta,mutta myös Sudanista,Nigeriasta sekä Etiopiasta.
Kuchinate sijaitsee eteläisessä Tel Avivissa vanhassa ja aika rähjäisessä toimistotalossa,ja kesti hieman ennenkuin löysimme paikan. Samoissa rakennuksissa on kuulemma muidenkin taiteilijoiden tiloja ,ja pari kertaa viikossa tuolla järjestetään tutustumiskäyntejä taitelijoiden tiloihin.
Alussa Kuchinate sai koreihin  tarvittavat lankakuteet lahjoituksena eräältä tekstiilitehtaalta,mutta tekstiilitehtaan mentyä kiinni joutuvat he itse ostamaan  ainekset. Virkattuja koreja on eri väreissä ja eri kokoisina.
Koreja virkkaavat naiset saavat 50 % tuotosta:toinen puoli menee vuokriin,kuteisiin,ym.ym.
Kuchinatesta voi myös tilata erikoistöitä. Nämä "pandat" tilasi joku lastentavaraliike.
Kuchinaten tilat ovat viihtyisät.Lapsille on oma nurkkaus,ja koreja virkkaavat naiset voivat tuoda lapsensa mukaan.He saavat Kuchinatessa myös aterian.
Kuchinatessa työskenteli  muutama amerikkalainen vapaaehtoinen. Seinällä on kaunis matto,ja Kuchinaten naiset virkkaavat myös mattoja. 
Tässä on Sisar Azezet(Aziza) Kidane,eritrealainen nunna ja sairaanhoitaja , ja Kuchinaten tukipylväitä. Sisar Azezet kuuluu Comboni-lähetystöön,joka on ollut  jo 50 vuotta Jerusalemissa. Sisar Azezet(Aziza) on tehnyt täällä olevien pakolaisten hyväksi ehkä enemmän kuin kukaan muu,ja hän valaisee läsnäolollaan koko huoneen.  Sisar Azizaa voi kuunnella täällä.
Vierailumme aikana tämä nainen virkkasi punaista koria.Hänellä oli pieni poikansa mukanaan. Kuchinatessa voi myös oppia virkkaamaan koreja;siellä järjestetään siihen liittyviä kursseja.Ei edes ole  kauhean kallista:2 tunnin opetus maksaa noin 15 euroa.

Varmaan tulen tänne toistekin...

22 kommenttia:

  1. Hienoja käsitöitä!
    Mielenkiintoinen postaus, - täytyy tulla perehtymään linkkeihin uudelleen (kun olen virkeämpi).

    VastaaPoista
  2. Olipa taas mielenkiintoinen postaus! Hienoja asioita maailmassa tehdään. Tämä oli hyvä lukea eilisen päivän tapahtumien jälkeen. Oli toivoa antava tarina!
    Ja ihania nuo korit. Taitavat kädet niitä tekevät.
    Hyvää pääsiäisviikkoa, Jael!

    VastaaPoista
  3. Aivan upeita käsitöitä ja ihastuttavan näköinen paikka.
    Upeaa, että naisille ollaan keksitty tällainen paikka.
    Ihanaa loppuviikkoa Jael <3

    VastaaPoista
  4. Miten hyvä projekti tuokin. Toivottavasti korit tekevä myös kauppansa.

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniita koreja!! Varmasti kauppa kävisi jos pääsisivät laajempaan levitykseen.

    VastaaPoista
  6. Uskon, että korit tulevat myytyä. Ainakin USAssa ne ovat trendinä, joskaan ei näiden naisten tekemiä, mutta luulen niidenkin tulevan jostakin Afrikasta. Siistiä työtä. Ostitko?

    VastaaPoista
  7. Onpa kauniita koreja! Yleensä afrikkalaisten käsityöt ovat kirjavan värikkitä, nämä ovat hillityn yksivärisiä.
    Matto seinällä on kuin minun virkkaamani! Missä noita koreja myydään? Siis muualla kuin tuolla keskuksessa?

    VastaaPoista
  8. Onpa hieno idea yrityksen taustalla. Ja hienoja ovat koritkin! Itse katselin sillä silmällä tuota yhtä seinällä olevaa pyöreää mattoa... sopisi aivan erinomaisen hyvin meidän kylppäriin. :-)

    VastaaPoista
  9. Koskettava kirjoitus kuvineen. Voi vain kuvitella, kuinka monta surua noihin silmukoihin on virkattu. Kädentyöt ovat hyvää terapiaa, tiedän sen itsestäni.

    Tällaisia paikkoja soisi olevan enemmän, tekemistä, puhumista, turvallista yhdessäoloa.

    VastaaPoista
  10. Amalia:no tosiaankin on,enkä edes kuvannut kuin osaa niistä.

    Nurkkalintu:Todella hienoja.Kiva että pidit.Tuo oli kyllä mieleenpainuva vierailu.

    Tuula:Kiitos Tuula,kiva kuulla että pidit:) Todellakin hieno projekti tuo,ja toivoa antaa tuo paikka tosiaankin.Sinne tuli meidän ollessa kainalosauvojen kanssa kävelevä,polion aikoinaan sairastunut Nigeriasta kotoisin oleva nainen,joka sanoi tuon keskuksen tuoneen hänen elämälleen tarkoituksen.Oli hyvä kuulla sellaista,ja siitä ymmärsi miten tärkeä tuo paikka heille onkaan. Korit aivan ihanat! Hyvää pääsiäisviikkoa sinnekin!

    Outi:todellakin upeita nuo työt ja ihanat värit. Todella hieno projekti tuo.Kiitos samoin sinulle oikein hyvää viikonloppua:)

    Paluumuuttajatar: Todella onkin.Webbisivuston kautta niitä ostetaan ulkomaillekin,joten toivottavasti kauppa käy hyvin.

    Tanja;todellakin upeita:)

    Kris&Tony: Todellakin kauniita. Välillä ovat saaneet pitää pop up-kauppaa muualla,ja toivon että kauppa käy.

    Kaari:Tovottavasti:) Heillä näkyi olevan tilaustöitä aika kivasti myös. Todellakin kauniita töitä.En ostanut,mutta ystävä osti muutaman ja hänen englantilaiset vieraansa ostivat tuliaisiksi Englantiin.

    Eeviregina:todella kauniita.Oli siellä yksi hylly sellaisia pienempiä ja kirjavia,mutta itse pidin noista yksivärisistä. En tiedä saako noita muualla kuin tuolla tai sitten heidän webbikauppansa kautta.Laitappa joskus kuva siitä sinun tekemästä matosta.

    Satu:idea yrityksen takana todellakin hyvä kaikin puolin,antaa naisten elämälle tarkoitusta ,tukea ja tuloakin. Mattokin oli tosi upea;niitä tekevät vain tilauksesta.

    Allu:tosi hieno:)

    SusuPetal: Todellakin koskettavaa oli kuulla tuon yrityksen tarina. Pakolaisnaiset ovat esim. Siinain niemimaassa kokeneet todella pahoja juttuja pakomatkallaan. Ja taide on tosiaankin hyvä terapian muoto. Nimenomaan,lisää tällaisia paikkoja!

    VastaaPoista
  11. Ooo vau...upeaa. Menin ihan kananlihalle. Ihania koreja muuten <3

    VastaaPoista
  12. Kiinnostava paikka!

    On mielenkiintoista, että Israel ottaa vastaan pakolaisia. Tänään opin, että esim. Saudi-Arabia, Jemen ja Oman eivät ota. Mahtaako sinne tulla pakolaisia myös Syyriasta?

    VastaaPoista
  13. Katveita:en tiedä onko syyrialaisia tullut pakolaisina,ehkä muutama,mutta heitä on hoidettu täkäläisissä sairaaloissa,useitakin,ja sitten palautettu kai. Kenttäsairaala oli (tai on kai vieläkin) ihan rajan tuntumassa.

    http://www.huffingtonpost.com/alexander-kacala/hospital-in-isreal-treats_b_7689506.html

    VastaaPoista
  14. Kivan näköisiä koreja. Jotkut pirteitä, jotkut tyylikkäitä. Hyvä syntyhistoriakin niillä on. Ihanaa että on ihmisiä jotka osaavat perustaa tuollaisia tervehdyttäviä hankkeita !

    VastaaPoista
  15. Hienoa työstä pakolaisten elämämisen kirkastamiseksi. Jotain samanlaista olemme järjestämässä tänne Keuruun turvapaikanhakijanaisille. Hyvää pääsiäisen aikaa sinne Pyhälle maalle.

    VastaaPoista
  16. Rita:tosi ihania nuo korit,minulle ei vaan mahdu yhtäkään,tai pitää miettiä mitä sillä tekisin.Mutta esim. lahjoina ja täytettyinä tosi ihania,ja tarina niiden takana on tietysti todella hyvä ja ilahduttava:)

    Lissu:todellakin hienoa.Tekeminen on parasta terapiaa,joten tsemppiä sinne teidän projektille Keuruulle. Ja hyvää pääsiäisen aikaa sinulle:)

    VastaaPoista
  17. Onpa hienoa että pakolaisnaiset täten saada elantoa ja myös suojapaikan! Todella kauniita koreja, nuo panda-korit hyvin somia!
    Hyvää pääsiäiståa sinulle, Jael!

    VastaaPoista
  18. Kannatettava asia!

    Btw: Merillä on nyt etiopialainen ystävätär, koska S:n vanha ystävä asuu tämän kanssa:)

    <3

    VastaaPoista
  19. Olipahan mielenkiintoinen postaus ja kauniita nuo korit!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...