torstai 12. huhtikuuta 2018

Melkein kun takatalvi

Tällä viikolla saimme  takatalven  joka kesti noin puolitoista päivää, mutta toi hetkellisesti menneen talven mieleen, ja tuli jopa sadetta:)  Luulin jo viimeksi että ne sateet olivat siinä, mutta eipäs vielä olleetkaan, Muutama aamu oli jopa todella  viileä,  mutta tänään sitten alkoi taas lämmetä. Oli kyllä ihanaa kävellä kun ilma oli sateen jäljiltä niin raikas.
Tapasin tuona sateisena päivänä ystävän jonka kanssa menimme torille, ja torin alapäässä on iso kukkakauppa, jossa oli tehty remontti.  Kauppa oli nyt todella ihana.
Aivan ihana🌸🌷🌹🌻🌼
Kiertelimme hieman torilla.
Tässä kojussa on aina raparperiakin, ainoa paikka mistä löydän sellaista.
Joitakin päiviä sitten  kodin lähellä olevan bussipysäkin takana  oleva pieni aukio oli hävinnyt;  ensin poistettiin aukiota kiertävät  pensaat, sitten kivetys ja penkki.   Seuraavana päivänä  sinne aseteltiin tihkukastelujärjestelmä. Ilman tuota järjestelmää täällä ei viheriöisi  tai kasvaisi mitään kuivana aikana. Täällä kehitetyt kastelujärjestelmät takaavat sen että on kasviksia ja hedelmiä ympäri vuoden, myös erämaassa.
Muutama päivä sitten  sinne istutettiin muutama puu, ja rivi kasveja.  Suurin osa tälle puolelle laitetuista kasveista on rosmariinia, jotka kasvavat aika nopeasti, mutta harmi ettei tuolla enään ole penkkiä.

Tänään täällä vietettiin Holokaustin uhrien muistopäivää. Aamulla klo 10 sireeni pysäytti kaiken: liikenteen , ihmiset , ihan kaiken. Ja myöhemmin pelästyin kun kuulin matalalla lentävien hävittäjien ääniä. Monet pelästyivät.  Ja selvisi että siinä harjoiteltiin ensi viikon itsenäisyyspäivän ilmanäytöstä varten, mutta armeijapa ei ollut siitä ilmoittanut mitään.

Oikein hyvää loppuvikkoa:)

15 kommenttia:

  1. Ihana kukkakauppa. Melkein tuli tuoksut nenään. ;-) Ja kiva että saitte takatalven, vaikkakin lyhyen.

    VastaaPoista
  2. Kukkakauppias olisi kyllä kiva ammatti! Mukavaa loppuviikkoa sinulle myös ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Mä niin aina tykkään sun torikuvista.
    Kukkakauppa näyttää aivan ihanalta ja upean värikkäältä.
    Leppoisaa torstai-iltaa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  4. Satu:Tuossa kukkakaupassa voisi viihtyä kauankin:) Oli ihana takatalvi,mutta niin lyhyt..

    Esther Helmiä:Varmaankin olisi:)Kiitos samoin sinulle hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua:)

    Outi:kiitos, torilla on niin kiva kuvata kun siellä on niin värikästä:) Kukkakauppa tuolla on nyt paljon paremman näköinen kuin ennen remonttia:)
    Mukavaa iltaa sinullekin Outi:)

    Allu:hih,kaikki on suhteellista, Suomessa se olisi kesä;D

    Paluumuuttajatar:Todellakin ihanan värikästä tuolla kukkakaupassa:)

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis kukkakauppa! Ai sieltä saa jostakin raparperia! Sisko on sitä etsinyt eikä ole koskaan löytänyt.
    Takatalvi; minä sinulle takatalvea lähetän täältä Pohjanmaalta...Aurinko paistaa, mutta öisin on pakkasia, joten lumet sulaa hitaasti.

    VastaaPoista
  6. Inhottava kyllä säikähtää hävitttäjien ääneen. Ugh.

    Varmaan on ihan kiva, kun tuli vielä viileämpää. Bambikin varmaan nauttii. Meillä saattaisi sataa taas sunnuntaina. Minä odotan kuin kuuta nousevaa ja pidän peukkuja pystyssä ettei kesä alkaisi ihan vielä.

    Kauniita kukkia ja herkullisia hedelmiä. Ihanan värikästä.

    VastaaPoista
  7. Onpas kummaa ettei armeija ilmoittanut mitään harjoituksista.
    Mä niin tykkään katsella elämää siellä, tulee paljon mieleen Kazimierz :)

    VastaaPoista
  8. vautsi, mikä kukkakauppa <3 Ei ihme, että säikähditte. Huih. Onneksi oli vain harjoitus! Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  9. Wau, mikä kukkameri ja hedelmätori! Näitä kuvia katsellessa tulee niin ikävä Israeliin. <3
    Olen joskus nähnyt videopätkää tuosta Vainojen päivän hiljaisesta hetkestä ja se kosketti syvästi: kaikki pysähtyy hetkeksi myös liikenteessä.
    Hyvää viikonloppua Sinulle! Meilläkin paistaa aurinko ja lumihanget vajenevat pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
  10. Kauniita kukkia....ja paljon.
    VArmasti tuollainen hävittäjien ääni pelästyttää...:(

    VastaaPoista
  11. Hauskaa että otat meidän mukaan torille ja muuallekin.

    Teillä riittää noita säänvaihteluita, ja maiseman muutoksia.
    Joskus hyviä, joskus vähemmän hyviä yllätyksiä.

    Kivaa viikonloppua Jaelille ☘️

    VastaaPoista
  12. Minä kun olin nuorena Israelissa Kibbuzzilla niin olin kitkemässä rikkaruohoja ja työnantaja sanoi : varo että ett leikkaa tihkukastelujärjestelmää, mä ihmettelin miten mä ne nään, paksu iso pusikko , ja leikkasin sen rikki !! pieni paniikki .....mutta kukaan ei jälkeenpäin sanonu mitään .....

    VastaaPoista
  13. Kukkien väriloistoa ja hedelmien runsautta olet hienosti kuvannut.

    Seitsemänkymmentä itsenäisyyden vuotta, paljon on tapahtumia tuona aikana ollut. Nuorena ihmisenä, naisena, ihailin Golda Meirin rohkeutta ja viisautta.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...